Vuodenvaihteen vaeltajat

 Tervehdys pitkästä aikaa täältä willa harmajan pirtistä! Joulu on vietetty ja on tunnelmoitu ja syöty kinkkua ja nautittu oikein urakalla perheen yhteisestä ajasta ja siitä, kun mieskin on ollut lomalla. Nyt olemme kirjaimellisesti uuden kynnyksellä, kun vuosi 2016 on jäämässä historiaan ja uusi vuosi on ovella. Nyt on asioiden loppuunsaattamisen ja uusien alkujen aika. Monenlaista on ehtinyt tapahtua menneenä vuonna ja uuttavuotta otamme ilolla vastaan tänä iltana ystävien ja perheen seurassa.

Loppuvuosi täällä meidän pirtissä on ollut täynnä tapahtumia. Niitä arkisen mukavia, kuin mystisen outojakin. Näistä asioista ajattelin tässä postauksessani nyt teille kertoa. Joulua edeltävänä aikana sattui minulle muutama asia, jotka saivat minut jälleen kerran taas toteamaan, että täällä pikku kodissamme on läsnä jotakin, mikä ei ole tästä maailmasta. Eräänä myöhäisenä iltana menin käymään ulkona, kun muut jo nukkuivat. Suljin pikku eteisemme välioven, avasin ulko-oven ja suljin sen takanani. Kun seisoin portailla, kuului eteisestä omituinen, voimakas ääni, joka kuulosti siltä, kuin joku olisi horjahtanut eteisen puolella ulko-ovea vasten. Säikähdin tietysti tätä rymähdystä ja tuijotin ovea silmät ymmyrkäisinä. Varovasti avasin oven ja kurkistin eteiseen. Oven takana ei kuitenkaan ollut ketään ja kun myöhemmin menin sisälle, kaikki muut nukkuivat sikeässä unessa. Ääni, jonka kuulin, muistutti suoraan sellaista ääntä, kuin ihminen horjahtaisi ovea vasten. Kyseisessä eteisessä olen aiemmin kuullut miehen hymähdyksen, ryminää ja koiramme ovat reagoineet minun eteisessä seistessäni todella voimakkaasti haukkumalla ja murisemalla taakseni, ikäänkuin takanani seisoisi joku. Kun silloin katsoin taakseni, en nähnyt ketään ja koirat rauhoittuivat ja kävivät makuulle. Kuka eteisessämme liikkuu? Jännityksellä jään seuraamaan, mitä tapahtumia saan seuraavaksi todistaa tuossa tilassa.

Toinen, hiukan pelottavan tuntuinen tapahtuma sattui jokin aika sitten yöllä. Hipsin vessaan puolenyön jälkeen. Kun avasin saunatilojen oven ja astuin huoneeseen, havaitsin välittömästi huoneessa leijuvan erittäin voimakkaan partaveden tuoksun. Tuoksu oli sellainen, kun astut huoneeseen, jossa on hiljattain ollut henkilö, jolla on voimakasta partavettä ja tuoksu jää huoneeseen. Mainittakoon sellainen seikka tässä, että mieheni ei käytä partavesiä, eikä edes omista sellaisia. Minulle tuli kummallinen olo, aivan kuin huoneessa edelleen olisi seisonut mies. En kuvailisi tunnetta mitenkään positiiviseksi, vaan olo oli pikemminkin epämiellyttävä ja minut valtasi tunne, että nyt on poistuttava tilasta välittömästi. Pikavauhtia omaan sänkyyn ja peitto korville. Saunatiloihin en enää sinä yönä palannut. Vastaavaa tuoksua ja tunnetta ei ole talossamme aiemmin, eikä nyt sen jälkeenkään tullut vastaan. Oliko kulkija läpikulkumatkalla? Miksi energia tuntui niin negatiivisen ahdistavalta?

 Muutama päivä takaperin, jälleen yöaikaan, minut valtasi oudon levoton olo. Olin jostain syystä täysin varma, että sänkymme vieressä seisoo joku, joka ei ole lihaa ja verta. Yritin rauhoitella itseäni ja tein suojaukset ja maadoitin itseni. Yhtäkkiä tunsin, miten lämpötila sängyn vieressä laski, mikä voi olla yksi merkki henkimaailman läsnäolosta. Yritin karkoittaa ahdistavaa oloa ja sulkea silmät ja saada unta. Olo ei kuitenkaan väistynyt. Hetken kuluttua tunsin karmaisevan tunteen, kun joku tai jokin kietoi sormet ranteeni ympärille ja muutama sekunti tuosta kasvojani kosketettiin. Mielessäni hoin mantraa, jota käytän tämän tyyppisissä tilanteissa; "Minua saa lähestyä ainoastaan Korkeimman voiman, valon ja rakkauden kautta". Käänsin selkäni ja ryömin mieheni kainaloon. Hiljalleen epämiellyttävä tunne kaikkosi ja olin nukahtanut. Tällaisia asioita minulle tapahtuu aika usein. Välillä tunne läsnäolevasta hengestä on positiivinen ja hyväntahtoinen, välillä tulee vastaan myös näitä vähemmän positiivisia energioita. Joulunaikaan olen myös mieheni kanssa usempaan otteeseen ihmetellyt, miksi joulukuusestamme lentää palloja itsestään alas ja ne saattavat viskautua kuusesta pitkänkin matkan päähän.Olen ripustellut palloja takaisin oksille, mutta nytkin, kun katson lattialle, lasken neljä palloa olevan ihan muualla, kuin kuusessa, eivätkä lapset ole edes kotona :D Tästä minulla on tullut kuitenkin on paljon positiivisempi, jopa hiukan humoristinen fiilis. Jollakin on hauskaa, myös minulla :D

Tällaisia tunnelmia meidän pirtistä tällä kertaa. Tänä iltana otetaan vastaan vuosi 2017. Haluan toivottaa blogini lukijoille riemukasta ja turvallista uuttavuotta 2017!!
Uusi vuosi, uudet kujeet.
Pysykää taajuuksilla. :)

Pauliina

Pihamaan vaeltaja ja sananen selvätuntoisuudestani

 Tänään ajattelin kertoa teille siitä, miten itse koen selvätuntoisuuteni ja mitä se minulle on. Vuosien mittaan olen pikkuhiljaa oppinut ja opetellut sitä, mitä on olla selvätuntoinen. Alussa tietysti ihmetytti kovastikin, miksi ihollani tuntuu jatkuvasti erikoisia tuntemuksia, joille ei löydy mitään syytä. Tuntemukset ovat kihelmöintiä, väreilyä, kuumotusta, kosketusta, kipuakin joskus, vaikka harvoin. Todella monenlaista siis.Hiljalleen erinäisten asioitten kautta aloin ymmärtää näitä tuntemuksia ja löysin tietoa selvätuntoisuudesta. Olen myös huomannut, että jollain tasolla myös vain "tiedän" asioita. Esimerkkinä tilanteet, joissa joku kertoo minulle kotonaan tapahtuvista yliluonnollisista asioista, minulle saattaa nousta päähäni selkeä kuva tästä hengestä, ulkonäöstä ja siitä, millainen luonne hän on ollut. Todella vaikeaa selittää, mitä tarkalleenottaen tarkoitan. Ylivoimaisesti vaikeinta on ollut kuitenkin oppia luottamaan intuitioon ja niihin ensimmäisiin kolmeen sekuntiin, jolloin intuitio toimii puhtaimmillaan, ennenkuin oma pää siihen puuttuu. Olen myös oppinut sen, miten paljon tässä asiassa pitää siivota pois omia, jostain kumpuavia ajatuksia nin, että vain puhdas, intuitiivinen "tieto" jää. Ihminen on hyvin taipuvainen tarjoamaan vastauksia, pohjautuen mm. omiin kokemusmaailmoihin. Erehtymisen mahdollisuus on siis aina olemassa. Jos joku asia pitäisi sanoa, mistä erottaa henkisen "näkemisen" totuuden ja oman pään tuotoksen, on minulle ollut se, että tieto tulee ihan randomisti, eikä yksinkertaisesti käsitä, mitä sillä edes halutaan sanoa ja nämä voivat tuntua itsellekin oudoilta ja kummallisilta asioilta. Henkimaailma ei valikoi, mitä tietoa minun olisi luontevaa välittää tai "kuulla". Se tunne, että mistä ihmeestä tuokin tuli. Sieltä tulee, mitä on tullakseen ja tämä voi olla joskus yllättävääkin.
 Selvänäkemistä on monenlaista. Itselläni hallitsevin muoto on juurikin tuo selvätuntoisuus. Siihen kuuluu myös tuo joidenkin asioiden "tietäminen" jollain käsittämättömällä tasolla ja jatkuvaa opettelua on ottaa tieto mahdollisimman puhtaana vastaan, ottamattta mitään pois ja lisäämättä yhtään mitään. Haaste on myös se, että mitä minä näillä tiedoilla teen. Joskus siihen ei saa minkäänlaista vastausta. En useinkaan ymmärrä, mistä ja miksi joku asia annettiin, enkä tiedä, mihin sitä tarvitsen. Tätä se minulle välillä on.

 Jos hieman kerron, miten selvätuntoisuus näkyy ihan arjessani, niin se voi olla esimerkiksi kotona nukkumaan mennessä tuntemukset iholla. Yleisimmin vasemmalla puolella kehoa, minkä olen ajatellut selittyvän sillä, että vasen puoli vastaanottaa ja oikea ojentaa. Saatan tuntea iholla väreilyä, kuumotusta, jopa sellaista tunnetta, kuin joku hengittäisi ihoani vasten. Tavallista on myös tunne siitä, että joku koskettaa, pitää kiinni tai tarttuu kädestä. Usein tuntemukset sijoittuva myös kavojen alueelle, jolloin iho saattaa tuntua tuolla alueella todella lämpimältä ja punoittaa. Minulla on ollut myös muutamia kipu kokemuksia. Näistä kokemuksista kerron myöhemmin lisää toisessa postauksessani.Saatan myös miehelleni sanoa, että nyt on taas ollut päivä, että kokoajan on joku iholla ja esimerkiksi julkisissa tiloissa saatan mainita, että huhhuh, miten voimakasta energiaa on liikkeellä. Myös mennessäni melkein mihin tahansa rakennukseen, aistin herkästi paikat, joihin on pakkautunut energiaa. Usein myös aistin ihollani energioita ollessani käymässä jonkun luona. Se, mainitsenko näistä asioista asukkaalle itselleen, on aina puntarissa. Vastuu näistäkin asioissa on moninainen ja suuri.

Lupaamastani enkeliavusta kertomisenkin ajattelin siirtää omaksi postauksekseen, etteivät asiat mene suloisesti sekaisin :D Olen kirjoittaja, joka ei paljoa suunnittele kirjoituksiaan etukäteen ja tilanne elää kirjoittaessa kokoajan.

Mainittakoon myös sellainen seikka, että minulla on myös suhteellisen paljon selväkuuloisuuden kokemuksia. Myös henkisillä silmillä näkemistä jonkin verran, mutta koen, että näkö ei minulla ole se hallitsevin kanava. Yleensä jokin näistä kanavista on hallitsevana, vaikka jonkin verran voi informaatiota tulla myös muiden kanavien kautta.

Hypätäämpä kurkistamaan, mitä erään ystäväni kotona tapahtui tässä syksyllä eräänä iltana. Heillä oli saunailta ja ulkosauna oli lämmitetty. Ystäväni meni saunalle edeltä ja odotti miehensä tulevan hänen perässään pian. Hetken päästä hän oli saunan ikkunasta katsonut, että hänen miehensä kävelee saunalle päin talon kulmalta. Ystäväni ihmetteli, miksi mies jäi saunan ulkopuolelle, eikä tullut sisälle. Hän meni hetken perästä kurkistamaan ulos, että mihin mies jäi. Hänen suureksi yllätyksekseen saunan edusta oli kuitenkin tyhjä, eikä pihamaalla näkynyt ristinsielua. Ystäväni vannoi nähneensä selkeästi ihmishahmon kulkeneen talon ikkunan ohi saunaa kohti aiemmin.Meni jonkin aikaa, kun ystäväni mies oli tullut paikalle ja kertoi, ettei hän ollut pihalla käynyt laisinkaan. Näkikö ystäväni vainajahengen tuona syysiltana kulkevan pihamaallaan? Uskon, että näin on. Myöhemmin saunalla ystäväni miehellä oli ollut erittäin voimakas tunne, että joku kävelee hänen takanaan. Liittyvätkö nämä kaksi asiaa toisiinsa? Itse uskon näin.

Tässä kirjoittaessani minun tyttäreni tuli koulusta ja tekee läksyjään tuossa vieressäni. Täytyy alkaa ruoanlaittoon ja touhuamaan täällä Willa harmajan lieden ääressä. Jännä nähdä, mitä taas rupeaa tapahtumaan täällä meidän mökissä, kun kanavani ovat taas aukeamassa. Muutamia jänniä asioita on jo sattunut, mutta säästän niitä vielä ;D

Jännityksen täyteistä joulunalusaikaa teille kaikille lukijoilleni <3

Willa harmajasta Pauliina

Enkeleitä, onko heitä?- Kielon tarina

 Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,  hän´t ihana enkeli kotihin vie..Lapsi tekee lumienkeleitä. Enkelikello, enkelikiiltokuvia..Enkelitä, onko heitä? Kyllä. On. On enkeleitä. Näissä mietteissä avasin bloggerin tänään ja päätin kirjoittaa teille pitkään mielessäni olleesta tapahtumasta ja kaikesta siitä, mitä enkelit minulle ovat, miten ne ovat vaikuttaneet minun elämääni ja miten enkelit voivat vaikuttaa ihan jokaisen ihmisen elämään. Raamatussakin on lukuisia mainintoja enkelistä. Enkelit ovat kaikille tuttu käsite. Mutta jääkö se sitten siihen? Ovatko enkelit vain jotain, mistä laulamme jouluaikaan kauneimmissa joululauluissa? Ovatko enkelit vain kauniita kuvia ja ajatuksia ja tarinoita? Ehkä jonkun mielestä myös hömppää tai etäinen asia, johon ei uskalleta perehtyä. Monenlaisia suhtautumistapoja on. Itselleni enkelit olivat pitkään juurikin kauniita mielikuvia. Uskoin niiden olemassaoloon myös tuolloin jollain tasolla, mutta en uskaltanut niitä sen enempää ajatella, ettei niistä tulisi minulle itseisarvo syrjäyttämään pois Korkeinta, itse Jumalaa. Nyt olen kuitenkin tajunnut, etteivät nämä kaksi asiaa sulje toisiaan pois. Psalmissakin sanotaan;  "Sillä Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn, varjella sinua kaikilla teilläsi". Enkelit ovat Jumalan palvelijoita ja sanansaattajia. Ei enkeleitä tarvitse vieroksua, vältellä tai oudoksua. Ne ovat. Halusimmepa, tai emme.

Itselleni enkelit ovat tulleet erittäin tärkeiksi ja lähelle pienen poikani ja tyttäreni menehtymisen myötä. Se oli taitekohta. Haluan kovasti kertoa teille kahdesta voimallisesta enkelikokemuksesta, jotka olen saanut kokea, kun minulla on ollut kaikkein vaikeinta ja on tuntunut, että en kertakaikkiaan enää millään jaksa eteenpäin ja minä vain yksinkertaisesti olen ihan hukassa ja yksin.

Kielo tyttäremme menehtyi vatsaani rv 35 toukokuun lopussa v 2013. Alkukesän lämpöisenä päivänä silittelin vatsaani ja ripustelin pyykiä ulos kuivumaan. Olin äärettömän onnellinen. Niin onnellinen, kuin viimeisillään raskaana oleva nainen vain voi olla. Kävin rauhallisella kävelylenkillä taapertaen kuin ankka järjetön virne naamallani. Minusta tulisi jälleen äiti. Olin jo kuukausia tuntenut pikkuiset liikkeet vatsassani ja en voinut lakata kuvittelemasta, miten kohta saisin koskettaa pieniä sormia, katsoa silmiin pienokaista, jota olin kantanut vatsassani nämä kuukaudet. Nähdä pienet varpaat, painaa nenäni vauvan hennon untuvaiseen niskatukkaan, nuuhkia vauvan tuoksua ja kuunnella pikkuruista ätinää. Ottaa syliin, olla tarpeellinen, olla äiti ja rakastaa niin paljon, että vain sydän sen ymmärtää.
Toisin kävi. Illalla istahdin sohvalle ja tajusin, etten ollut tuntenut pikkuruisia liikkeitä koko päivänä. Hätä iski tajuntaan ja jaoin välittömästi huoleni mieheni kanssa. Soitimme lastenhoitajan paikalle ja peittelimme lapset nukkumaan ja suuntasimme kuulaana alkukesän iltana kohden sairaalaa. Koko matkan ajan mielessäni hoin "tapahtukoon Sinun tahtosi." Kuitenkin suurin osa mielestäni piti toivoa yllä ja ajattelin, ettei salama iske samaan paikkaan kahta kertaa. Saavuimme sairaalaan ja meidät otettiin sisään.Pääsin heti käyrille. Mieleeni on painunut lähtemättömästi doplerin tyhjä kohina. Mitään muuta ei kuulunut. Hakivat lääkärin ja ultralaitteen. Käskivät kääntää kylkeä. Lääkäri laski ultralaitteen vatsalleni. Katsoin monitoria. Vain liikkumaton vauva. Siinä, missä oli sydän, ei näkynyt tuttua liikettä. Kohdussani oli enkeli.

Todellisuus iski tajuntaamme lääkärin sanojen myötä; "Valitettavasti täällä ei ole enää elämää." Huusin. Huusin suoraa huutoa. Ei! Ei enää meille, minä en pysty tähän! Minä en jaksa käydä tätä taas läpi.Takerruimme mieheni kanssa toisiimme kuin kaksi hukkuvaa. Meidän vauvamme oli poissa.
Kolmen tuskallisen käynnistyspäivän jälkeen synnytin kauniin tyttövauvan. Tumma, kihara tukka. Kauniit, täydelliset sormet ja varpaat. Silti kaikesta näki tuskallisen selvästi, että hän oli jo poissa. Hän sai nimekseen Kielo. Kielot kukkivat juuri kauneimmillaan kotipihallamme.. Olimme valinneet nimen jo paljon aiemmin, mutta emme tajunneet, että nimellä olisi lopulta näin syvä merkitys. Kun tulimme kotiin, mieheni kävi poimimassa minulle kauniin kimpun hentoja kielonkukkia. Asettelin ne maljakkoon ja valitsin vauvalle arkkuun puettavat vaatteet kimpun viereen.

Muutama kuukausi tämän jälkeen enkelit astuivat mukaan elämääni.
Oli yö, kun heräsin siihen, että mieheni sanoi olonsa olevan todella huono. Hän ei saanut päätään liikutettua ja leuka ei mennyt rintaan, vaikka pyysin häntä koeilemaan. Pää oli hirveän kipeä. Hän pyysi minua soittamaan ambulanssin. Soitin ja menin pihalle ambulanssia odottamaan. Olin käynyt mielessäni läpi vaihtoehtoja ja pelkäsin aivokalvon tulehdusta. Katsoin pimeälle yötaivaalle ja itkien kuiskasin; "Jumala, auta"..Heti tämän jälkeen ilmestyi pimeälle pihamaallemme metrien päähän minusta valtava valo! Valoalue oli useita metrejä korkea ja suunnilleen puolitoista metriä leveä. Katsoin tätä käsittämätöntä näkyä mykistyneenä. Valo hohti. Se hohti kirjaimellisesti, muuttuen välillä kirkkaammaksi, välillä himmeämmäksi. Tein klassisen asian, nipistin itseäni. Valo ei kadonnut. Hieroin silmiäni ja katsoin välillä poispäin. Valo ei kadonnut vieläkään. Hiljalleen, aivan hiljalleen tajusin asian. Edessäni oli enkeli. Katsoin ja katsoin. Kyyneleet virtasivat kasvojani pitkin ja minulle tuli käsittämättömän rauhallinen ja hyvä olla. Tätä tapahtumaa kesti suunnilleen minuutin verran. Sitten, aivan aavistuksenomaisesti, tuo valo hiljalleen himmeni ja lopulta hiipui pos. Pihamaalla oli vain pimeä hiljaisuus ja minä, pyyhkien kyyneleitä kasvoiltani. Ambulanssi tuli ja mieheni pääsi hoitoon. Aivokalvon tulehdusta hänellä ei ollut, vaan aiemmin sattuneesta ulosajosta jääneet niskavammat olivat äityneet todella pahaksi. Tuona hetkenä, tuolla öisellä pihamaalla minut valtasi tunne, että kaikki menee hyvin, eikä miehelläni ja perheellämme ole mitään hätää. Siitä hetkestä olen saanut niin monta kertaa voimia vaikeisiin tilanteisiin. Minä voin sanoa sen ihan satavarmasti. Enkeleitä on olemassa, emmekä me ihmiset ole hetkeäkään yksin. Se, jos mikä, on pomminvarma asia.

 Toinen, äärimmäisen ihana enkeli kokemus oli kerran erittäin vaikeassa elämäntilanteessa, josta ei tuntunut olevan ulospääsyä. Olin tuona aikana käymässä eräänä harmaana päivänä lasteni haudoilla. Minulla oli mukanani seuraa, mutta lopuksi pyysin, että jos saisin hetkeksi jäädä yksin haudalle ja olla omien ajatusteni kanssa. Muut menivät. Minä jäin. Seisoin kahden pienen haudan äärellä ja tunsin olevani niin yksin ja ihan hukassa. Tilanne elämässäni oli sellainen, etten kertakaikkiaan tiennyt, mitä tehdä. Siinä seistessäni tunsin, miten minua tartuttiin olkapäästä. En fyysisillä silmilläni nähnyt mitään, mutta se tunne! Se oli jotain ihan käsittämätöntä. Tunsin, miten vieressäni oli enkeli, joka piti minua olkapäästä kiinni ja se, mikä sai minut itkemään, oli se turvallisuuden ja huolenpidon tunne. Vierelläni oleva enkeli oli valtava. Se oli niin suuri, että en osaa sitä kertoa. Tajusin vain, että nämä olennot pitävät meidänkin pienestä perheestä huolta. Ne ovat valtavan kokoisia ja se rauha, mikä heistä välittyy, on sellaista, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Seisoin siinä, kahden rakkaan lapseni haudalla syyspäivänä ja minun, väsyneen äidin vierellä oli valtava enkeli, joka kertoi sanattomasti minulle, että meidän perhettä kannetaan. Tapahtuma vaikutti koko loppupäivään ja muutti asenteeni enkeleitä kohtaan lopullisesti. Tämän jälkeen teetin kotini seinälle suuren sisustustarran "Täällä vartioivat enkelit" Ja niin he ovat todella tehneet. Meillä ei ole täällä mitään hätää.

Ensi kerralla kirjoitan vähän lisää enkeliasiaa siitä, miten enkeleitä voi pyytää auttamaan ihan arkipäiväisissäkin asioissa. Tähän loppuun haluan liittää runon, jonka olen saanut äidiltäni, kun nuoruuden myrskyt minua riepottelivat. Tämä ei siis tosiaan ole itseni kirjoittama, mutta on ollut minulle erittäin tärkeä runo siitä päivästä asti, kun äiti antoi minulle kortin, jossa tämä runo luki.

Tämän runon myötä toivotan sinulle, rakas lukija, ihanaa iltaa ja enkeleitä <3

Eräänä yönä mies näki unen.
Hän oli kävelemässä rannalla luojan kanssa,
kun taivaalle välähti näkymiä hänen elämästään.
Jokaisessa näkymässä hän huomasi kahdet jalanjäljet hiekassa;
toiset olivat hänen omansa ja toiset Luojan jalanjäljet.

Ennen kuin viimeiset näkymät hänen elämästään tulivat esille,
hän katsoi taakseen jalanjälkiä hiekassa.
Hän huomasi, että monta kertaa matkan varrella oli vain yhdet
jäljet hiekassa. Hän myös huomasi, että jäljet puuttuvat juuri
niinä aikoina, jolloin hänellä oli ollut elämässään kaikkein vaikeinta.
Tämä vaivasi häntä kovasti, joten hän kysyi Luojalta.

"Luoja, kun päätin seurata Sinua sanoit kulkevasi mukanani
joka askeleella. Nyt kuitenkin huomaan, että elämäni
vaikeimpina aikoina hiekassa on vain yhdet jalanjäljet.
En ymmärrä, miksi hylkäsit minut silloin,
kun Sinua eniten tarvitsin".
Luoja vastasi. "Rakas lapseni, rakastan sinua
enkä milloinkaan hylkäisi sinua. Vaikeuksiesi aikoina,
jolloin näit vain yhdet jäljet hiekassa,
minä kannoin sinua." 

Kynttilänvaloa ja kummituksia

 Joulukuu lähestyy hurjaa vauhtia ja se tuo mukanaan willa harmajankin pirttiin lasten jännityksen sekaista iloa ja riemua, kynttilänvalon rauhaisaa tuiketta ja milloin kenenkin huoneesta kantautuvia joululaulujen säveliä..Joulunalusaika on myös sisustajalle ihana inspiraation lähde. Tällä kertaa minut yllätti mieheni ja minun samankaltainen maku sisustuksen suhteen. Kerran tultuani kotiin laulunteko puuhista, pysähdyin ällikällä lyötynä ihastelemaan mieheni kädenjälkeä, taas kerran. Olen nimittäin puhunut useaan otteeseen siitä, ettei meillä ole kunnollista lamppua keittiön pöydän yläpuolella. En ole löytänyt varjostinta, joka olisi meidän näköinen. Mieheni oli saanut oivalluksen ja hakenut luonnosta jäkälän peittämän rouheaakin rouheamman käsivarrenpaksuisen puunkappaleen, jossa on pieni oksanhaara. Hän oli tähän oksanhaaraan laittanut polttimon ja koko komeus on kiinnitetty kattoon vanhasta navetastamme löytyneillä iiiihanan ruostuneilla lehmänperillä,wanhaa kettinkiä siis. Minä sitten rakastan sitä, että esineillä ja sisustus ideoilla on hiukan tarinaa taustallaan. Olen todella tyytyväinen tähän ideaan ja en lakkaa hämmästelemästä sitä, miten samankaltainen maku meillä on mieheni kanssa sisustusideoiden suhteen. Ihan huippu homma. Ja on taatusti uniikki valaisin. :)

Talvikuukaudet ovat tuoneet mukanansa muutakin. Olen nähnyt nimittäin ensimmäisen enneuneni. Hampaiden irtoaminen unessa on vanhan kansan kertoman mukaan enne jonkun kuolemasta. En ollut vastaavia aiemmin nähnyt. Minulla on kuitenkin suhteellisen tuoretta tietoa siitä, että minun pappani ja pappani sisko ovat nähneet enneunia. Ilmeisesti nämä ominaisuudet sitten kulkevat jollain tapaa suvussa. Näin siis eräänä yönä unen, että minua hakattiin niin, että kaikki muut hampaani, paitsi etuhampaat, lensivät suustani ja oikein syljin hampaita pitkin tienpientareita. Minua ei kuitenkaan sattunut laisinkaan, enkä hakkaajan kasvoja nähnyt. Uskomus on, että taaempien hampaiden irtoaminen merkitsee jonkun kaukaisemman ihmisen poismenoa, kun taas etuhampaiden irtoaminen ja siihen liittyvä "kipu" merkitsee lähipiirissä sattuvaa kuolemantapausta. Heti aamulla herätessäni muistin, mitä unta olin nähnyt ja mieleeni jysähti karmea tunne. Sanoinkin miehelleni välittömästi tästä ja totesin, että muutaman päivän sisään joku kuolee, eikä kuolema tule olemaan luonnollinen, koska unessani hampaiden lähtö johtui väkivallasta. Meni muutama päivä ja sain ystävältäni viestin, jossa hän kertoi surullisia uutisia, hänen lähisukulaisensa oli menehtynyt väkivaltaisesti. Tämä oivallus asioiden yhteyden välillä pysäytti minut.Unessani ja itse tapahtumassa oli jotain niin samankaltaista, että polveni menivät veteläksi. Tämä on ominaisuus, jonka jatkumisesta en tiedä, mutta jos enneunista tulee osa elämääni, tiedostan tähän liittyvän suuren vastuun. Kunnioituksella ja nöyryydellä tätä ominaisuutta kannan ja muistan, että toisinaan puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen on kultaa. Tämän asian kuitenkin halusin tuoda julki täällä, on sen verran merkittävä asia ja blogini aihepiiriin vahvasti liittyvä seikka.

Kuva Helena Soranta

 Kuten kerroin aiemmassa postauksessani, lukijoiden tarinat myös jatkuvat. Sain hiljattain yhteydenoton naiselta, joka kertoi minulle kodissaan tapahtuvista yliluonnollisista asioista.Hän kertoo, että he ovat asuneet talossaan vuoden verran ja tuona aikana kokoajan on vahvistunut tunne siitä, etteivät he ole talossa ainoastaan perheen kesken. Se oli alkanut kuiskeena heidän rintamamiestalonsa rappusissa. Nainen oli ollut lajittelemassa pyykejä, kun supina alkoi. Hän oli olettanut, että portaissa on hänen esikoisensa. Portaikossa leikkiminen oli ankarasti kiellettyä, niimpä nainen oli nimeltä huutanut lastaan. Kuiske oli loppunut, mutta pojan ääni olikin kuulunut naisen takaa. Hän oli kysellyt, että mistä asiaa äidillä on. Poika ei siis ollut rappusissa kuiskija. Hänen miehensä oli epäillyt naisen kokemaa, mutta oli joutunut itse seuraavana aamuna hampaita pestessään samaan tilanteeseen. He olivat hiukan selvittäneet talon historiaa, jossa selvisi ainakin sen verran, että heidän talonsa rakentanut mieshenkilö on kuollut kyseiseen taloon. Naisen kerran suihkussa ollessa oli sattunut tapaus, että suihkuhuoneen oveen oli koputettu kuuluvasti. Mies oli ollut vielä saunassa ja kaikki lapset olivat sängyissään untenmailla. Oven takana ei ollut ketään. Sittemmin tämä kotikummitus on äitynyt erittäin ahdistavaksi. Talossa on ahdistavaa tunnelmaa ja asukkaille tulee puristava, ahdistava olo. Kissanhiekka astiat oli kaadettu yhtäkkiä, keskellä yötä kun kaikki nukkuivat, oli vetäisty vessa. Nainen kuvaa hengen olevan erittäin omistushaluinen ja mustasukkainen talosta. Olen antanut perheelle vinkkejä tähän tilanteeseen ja odotankin viestiä jatkosta, miten asiat talossa etenevät. Toivottavasti asia hoituu ja he saavat elää ja asustaa kotiaan rauhassa. Henkimaailmalla ei ole oikeutta tulla häiritsemään kotirauhaa sen enempää, kuin meillä elävilläkään ihmisillä. Nainen kertoi perheensä olleen yhteydessä meedioon, joka käy paikanpäällä puhdistamassa rakennuksen.

Joulukonserttimme lähestyy kovaa vauhtia ja kynä kädessäni olenkin viettänyt aikaa kirjoittaen joulunmakuisia rivejä runon muotoon. Näitä runoja saan sitten konsertti-iltana lausua. Ihanaa muutenkin tämä joulunalusaika. Takkatuli, valkoiset lumihiutaleet ikkunan takana, ikkunoihin ripustetut joulutähdet, ensimmäisten joulutorttujen uunista leijuva tuoksu, villasukat. Nautitaan talvesta ja annetaan sen tunnelman taluttaa meidät lapsuuden mielenmaisemiin <3

Ikkunalla istun , odotan 

joulun kultaisen jo saapuvan 

tienoo peittyy kauniin valkoiseen 

lumivaippaan hiljalleen 

kuusen valot tuikkii hämärään 

tähti latvassa vain yksinään 

askartelin jouluenkelin 

paperista siivin kultaisin 

toisen teen mä vielä kauniimman 

toivon joulun saapuvan 

Isän äidin kuiske hiljainen 

rakkaat tutut äänet askelten 

huoneessani kehtoon pikkuiseen 

Jeesus lapsen seimen teen

aika on taas käydä nukkumaan 

saapuukohan joulu milloinkaan 

vuoteen laidallani istuen 

kädet pienoiset näin ristien 

jospa kauniin jouluenkelin 

nähdä saisin minäkin 

Tähdet taivaan hiljaa laulakaa 

tunnelma ja joulu saapukaa 

syttyi tuike silmiin pienoisen 

saapui joulu kultainen 

hymy , lapsen ilo vallaton 

vihdoin jouluilta tullut on 

Jeesus lapsi hiljaa seimessään 

jouluenkeli tuo vierellään 

sydän täynnä joulun tunnelmaa 

ulkona on valkeaa

Lämpöisen tunnelmallista tulevaa joulukuun alkua toivottelee
Paukku

Hyggeä ja hyvää oloa

 Rauhallista sunnuntaipäivää täältä Willa harmajan pirtistä. On kulunut taas tovi viime postauksestani ja nyt kaiken tämän tohinan keskellä ehdin paneutua taas blogin äärelle. On ollut monenlaista puuhaa ja touhua. Cuulas sai juuri jokin hetki sitten uusimman levyn painosta. Olen niin iloinen, että vihdoin meillä on käsissämme tuore lastenlaulu levy. Tuleva joulukonserttimme pitää myös tiimimme kiireisenä ja valmistelemme 2.12 klo 19.00 haapaveden kirkossa pidettävää konserttiamme kovalla tohinalla. Mukavaa, jännittävää ja myös energiaa vievää, mutta myös energiaa tuovaa puuhastelua on riittänyt viime viikot.

Tämän kaiken keskellä olen huomannut, miten äärimmäisen tärkeää on pitää myös omasta henkisestä hyvinvoinnistaan huolta. Kun olemme tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, kuljemme eri paikoissa ja päiviämme rytmittävät kohtaamiset monissa erilaisissa energioissa elävien ihmisten kanssa, on väistämätöntä, että omaan energiakenttäämme ja auraamme tarttuu näistä kohtaamisista monenlaisia energioita, myös niitä raskaita ja negatiivisia. Itse huomaan omassa olossani tämän usein ärtyneisyytenä, ulosannin negatiivisuutena ja väsymyksenä. Tehokas keino, mikä on itselläni päivittäisessä käytössä, on enkeleiden apu. Pyydän enkeleitä poistamaan energiakentästäni ja aurastani kaikki negatiiviset energiat ja alemmat värähtelyt, minkä jälkeen on tärkeää pyytää enkeleitä myös täyttämään tämä tila kaikella hyvällä, ilolla, tasapainolla, valolla, rakkaudella ja selkeydellä. Mikä sillä hetkellä tuntuukin oikealta. On tärkeää pyytää enkeleitä täyttämään tämä tyhjennetty ja puhdistettu tila hyvällä, koska tyhjä tila täyttyy aina jollakin ja jos emme huomioi tätä, tyhjä tila voi täyttyä energialla, mikä ei ole välttämättä hyvää ja tämä voi johtaa epämiellyttävään  jatkumoon. Tämän pyynnön jälkeen muista aina kiittää enkeleitä avusta.Tämä vahvistaa pyyntöäsi ja on sinun lahjasi enkeleille.

Tästä pääsemmekin siihen, että myös ympärillämme oleva henkimaailma sisältää monenlaisia henkiä. Niin hyviä, kuin pahoja. Itse käytän suojausta, aamuisin pyydän Pyhän hengen suojausta. Näistä asioista olen postannut myös aiemmin. En lakkaa korostamasta; puhdistaudu, suojaudu ja maadoitu. Nämä ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita hyvinvointimme kannalta. Tämä suojaa meitä myös työskennellessämme henkimaailman kanssa. Jos aistin joskus ei toivottuja henkiä olevan läsnä, käytän lausetta: "Minua saa lähestyä ainoastaan Korkeimman voiman, valon ja rakkauden kautta." Tämä suojaa myös meitä negatiivisilta energioilta.

Kuva Helena Soranta

 Törmäsin myös tämän kiireen keskellä sosiaalisessa mediassa hygge- termiin. Artikkeli löytyy googlaamalla "hygge". Totesin olevani juurikin hyggeilijä. Suomentaisin tämän omalla tavallani -olen hetkeen tarttuja ja hetkestä nauttija. Teen asioita, jotka tukevat jaksamistani nykypäivän hektisen ja suorituskeskeisen yhteiskunnan pyörteissä. Hyggeilyn ei tarvitse olla mitään korkealentoisen hienoa. Se voi olla lämmin glögimukillinen kesken tavallisen arkipäivän. Se voi olla hyvä kirja ja kynttilöitä iltahämärässä. Se voi olla metsässä nuotion äärellä vietetty hetki, tai päämäärätön samoilu luonnossa vain ympäristöä aistien ja siitä nauttien. Itse myös meditoin usein ja luen tämänkin osaksi hyggeilyä. Tärkein pointti mielestäni hyggeilyssä kuitenkin on, että hyggeilemme- ILMAN SYYLLISYYTTÄ. Unohdetaan laiska- termit ja ollaan ylpeästi tietoisia siitä, että omasta henkisestäkin hyvinvoinnista huolehtiminen on perusta aivan. kaikelle. muulle! Ihmisen täytyy ensimmäiseksi oppia rakastamaan itseään, jotta kykenisi rakastamaan muita. Lähdetään siitä. Se on hyvä alku. Hyggeillään hyvällä omallatunnolla.

Henkimaailman asioihin ja erääseen mielenkiintoiseen, uuteen asiaan paneudumme ensi kerralla. Myös lukijoiden kokemukset jatkuvat. Ne ovat osa postailujani ja ne tulevat värittämään blogiani. Olen kuitenkin huomannut, että kovasti haluaisin puhua myös tästä aiheesta, miten ihminen voi pitää huolta itsestään ja omasta henkisestä hyvinvoinnistaan. Niimpä tulen jatkossakin sivuamaan näitä asioita ja elämänkoulun oppilaana itsekin opin kokoajan uusia ja mielenkiintoisia asioita aiheesta.

Mielenkiintoista on ollut myös vuosien saatossa huomata, miten vuotta rytmittävät jaksot, jolloin kanavat ovat välillä todella auki aistimaan henkimaailmaa ja sen läsnäoloa. Välillä kanavat taas eivät ole niin auki ja aistimuksia on vähemmän. Sitten taas jonkin ajan kuluttua huomaa, että taas tapahtuu melkeimpä sarjana selittämättömiä ja mielenkiintoisia asioita. Minulla on nyt jo jonkin aikaa ollut kausi, jolloin kanavat ovat enemmän kiinni. Tiedän, että jonkin ajan kuluttua ne taas aukeavat enemmän. Mutta jotain uutta on kuitenkin ilmennyt kyvyissäni aistia. Siitä lisää ensi kerralla ;)

Ihanaa, lämpöistä aikaa teille rakkaat lukijat. Hymyillään ja hyggeillään.
Annetaan välillä itsellemme hetkeksi lupa ihan vain olla.

Carpe diem <3
Pauliina

Halloween special (päätös)osa 3 - Varjot pitenevät..

 Talvi on laskenut valkean huntunsa vanhan, suuren maalaistalon hartioille. Aamu sarastaa kylmänkirpeänä, saaden ikkunoiden pintaa koristavan jäähileen kimaltelemaan auringossa.Tallirengit kantavat höyryäviä ämpäreitä pihan poikki ja jossain hirnahtaa hevonen. Vanha talo on herännyt uuteen aamuun.

Ennen kotimatkaamme saamme vielä istahtaa takan räiskyvän valkean ääreen hetkiseksi. Talon emäntä tarjoaa meille vahvaa, kuumaa kahvia emalimukeista ja istahtaa seuraamme. Hiljennymme kuuntelemaan emännän kertomusta talon viimeisen vuoden aikaisista tapahtumista.

 Kuka tuo vanhan talon outo kulkija onkaan, ei hän ole jättänyt toimiaan, päinvastoin. Talon nykyinen isäntäväki on saanut olla todistamassa mitä oudoimpia tapahtumia noiden vanhojen seinien sisäpuolella. Ehkä yhteen oudoimmista ja seilittämättömimmistä tapahtumista kuuluu se, kun talon emäntä kertoo, kuinka hänen tapaansa kuuluu illan hämärtyessä lukita talon tiettyjen sisätilojen ovet, mutta suureksi hämmästyksekseen emäntä oli huomannut aamulla kuitenkin näiden ovien olevan auki. Kukaan talonväestä ei kertomansa mukaan näitä ovia ollut aukaissut. Tämä hämmästyttävä tapahtuma on sattunut useampia kertoja, eikä mitään järkeenkäypää selitystä asialle ole löytynyt. Liikkuuko vanhan talon käytävillä yöaikaan joku levoton, joka aukoo nuo lukitut ovet?

Kyseisessä talossa on myös niin aiempien, kuin nykyistenkin asukkaiden huomion kiinnittänyt se, että tavarat saattavat vaihtaa täysin selittämättömästi paikkaa. Erään kerran pieni kori oli vaihtanut paikkaa täysin käsittämättömästi huoneesta toiseen. Olin itsekin tuolloin paikalla, joten voin vahvistaa näin todella käyneen. Nykyisen isäntäväen aikaan on sattunut eriskummallinen tapaus, jolloin juomalasit olivat vaihtaneet paikkaa tyystin. Asiaa kysellessään muilta, oli vastus ollut, ettei kukaan ollut laseja siirtänyt, eivätkä he asiasta tienneet yhtään mitään. Henkimaailman toiminta ylittää tässäkin tapauksessa ihmisen käsityskyvyn rajat.

Kerrotaan, että tuossa talossa niin aikuiset, kuin lapsetkin ovat kuulleet outoa, klassista musiikkia. Kuuleman mukaan tapahtumaa todistaneet ihmiset eivät ole pystyneet paikantamaan, mistä musiikki tulee, eikä sille ole mitään lähdettä, jolla tapahtuman voisi järjellä selittää.

Talon pihamaalla oli sattunut myös talon emännälle ja hänen äidilleen käsittämätön tapahtuma, johon perheen koira oli myös reagoinut. Matkalta palatessaan naiset olivat pihamaalla seistessään kuulleet lasten naurunremakkaa ja koirakin oli juossut äänen suuntaan, mutta talon pihapiiri olin täysin tyhjä, eikä paikalla ollut yhtään lasta. Toinen naisista oli kiertänyt myös naapurin pihamaalle kurkistamaan, onko siellä lapsia, josko äänet olisivatkin kantautuneet sieltä. Naapurin pihakin oli ollut rauhallinen ja tyhjä. Lapsia ei ollut tiettävästi missään lähettyvillä. Keitä nuo iloiset lapset oikein olivat? Mitä tuolla erikoisella viestillä tuonpuoleisesta haluttiin näille naisille kertoa?

Olemme kuulleet melkoisen pitkän tarinan uskomattomista tapahtumista. Talossa tapahtuu tänäkin päivänä kaikenlaisia, yliluonnollisia ja selittämättömiä asioita. On ollut rikin hajua ilmassa, mikä kertoo usein henkimaailman läsnäolosta, on nähty hahmoja ja kuultu askeleita. Tavarat liikkuvat ja ovet aukeilevat itsestään, tuntuu kylmiä ilmavirtoja..Tätä olen itsekin ollut todistamassa. Keskellä lämpöistä kesää ilma muuttui niin hyytävän kylmäksi, että hampaani löivät loukkua. Lämpötilan selittämätön laskeminen on eräs merkki henkimaailman läsnäolosta.

Meedioonkin on oltu asioiden tiimoilta yhteydessä ja selitystä on hiukan asioille saatu. Talossa on vanhan opettajatar naisen henki, joka on tuima ja hiukan vihamielinenkin. Hän seuraa tiiviisti talon elämää ja tapahtumia, sekä on hyvin tarkka siitä, ketä taloon tulee. Meedio kertoi naisen seisovan usein ulko-oven vieressä ulkona. Talossa on myös pienen tytön henki. Taloa on yritetty puhdistaa ja siunata, mutta tuloksetta. Toimenpiteiden vuoksi paikka rauhoittui hetkeksi, mutta sittemmin selittämättömät tapahtumat ovat saaneet jatkoa ja mitä kaikkea vuodet vielä tuovatkaan tullessaan, jää nähtäväksi.

On aika kiittää lämpimästi talonväkeä vieraanvaraisuudesta ja uskomattomasta matkasta, minkä he ovat kertomuksillaan meille tarjonneet. Hämärä alkaa laskeutua ja sytytämme soihdun pihamaalla jääkylmien hiutaleiden leijaillessa pehmeästi maahan vaimentaen nahkatossujemme askeleet metsäpolulla. Käännymme vielä katsomaan, talon emäntä vilkuttaa portailta, pyyhkäisee käsiään esiliinaan ja poistuu lämpimiin sisätiloihin.

Tumma metsä huokaa ympärillämme ja kuutamon kalpea valo astuu esiin yöpilvien takaa. Metsä jää taaksemme ja tuttu pihapiiri aukeaa eteemme.
Kodin ikkunoista kajastaa valo. Meitä odotetaan. Suljemme oven takanamme ja pakkastuuli huokaa kolkosti peräämme pihan nurkilta..

On aika sulkea tarinoiden kirja ja palata tähän hetkeen. Kiitos kun olitte mukana. Ensi kerralla taas palaamme Willa harmajan pirttiin ja meidän talon askareisiin ja asioihin.

Nyt käsiä palelee ja kylmyys yltää luihin ja ytimiin.
Vedetään isännän villasukat jalkaan ja keitetään tuoksuvaa vanilja teetä ja nautitaan oman tuvan lämmöstä <3

Willa harmajan muori

Halloween special osa 2 - Kalman kuiskauksia..

 Tarinani fiktiivisestä asusta huolimatta haluan painottaa, että jokainen postauksissani kirjoittama yliluonnollinen tapahtuma on todellisten henkilöiden todellisia kokemuksia henkimaailman läsnäolosta. Nämä tapahtumat ovat merkkejä ja viestejä meille siitä, että henkimaailma on todella olemassa ja näitä tarinoita kerrotaan yhä ja ne kulkevat suusta suuhun säilyen perimätietona sukupolvelta toiselle. On tullut jälleen aika raottaa tummaa, salaperäistä verhoa tämän ja tuonpuoleisen maailman välillä  ja antaa hahmot ja ääni niille ihmisille, jotka ovat kokeneet todeksi nämä seuraavaksi kirjoittamani tapahtumat. Lämmitä itsellesi höyryävä glögi, kääriydy huopaan ja asetu mukavasti. Vanha talo avaa meille jälleen narisevat ovensa...

Ruokasalin ikivanha kaappikello lyö viisi kumeaa lyöntiä. Päivällisaika on käsillä ja kynttilät lepattavat korkeissa hopeakyntteliköissään ruokasalin pitkällä puupöydällä. Eteemme kannetaan höyryävää ankkaa hopeatarjottimella, vuori kullanruskeita paistinperunoita, lisukkeet ja juuri kiviuunista nostettua, tuoretta maalaisleipää. Talon emäntä istuu seuraamme ja alkaa puhua. Kertomus vie meidät tämän suuren maalaistalon ylempään kerrokseen.

Talossa vieraillut mieshenkilö kertoo olleensa eräässä yläkerran huoneista, kun hän oli kuullut oven takana sijaitsevalta käytävältä selviä askeleita. Hieman ihmeissään hän oli kysynyt myöhemmin talon isännältä, oliko yläkerrassa ollut hänen lisäkseen kyseiseen aikaan muitakin. Talon isäntä vastasi yläkerran olleen täysin tyhjä kyseistä vierasta lukuunottamatta. Askeleet olivat selvästi kulkeneet pitkin käytävää, mutta tiettävästi ei ketään elollista olentoa ollut tuolloin noissa tiloissa. Kuka oli tämä käytävän kulkija? Onko jollain eläessään jäänyt jokin asia kesken vai mikä lienee syynä siihen, että joku kulkee noilla käytävillä? Saammeko tähän asiaan vastausta, en tiedä.

Toinen, itse talon emännälle sattunut tapahtuma sijoittuu talon alakerran tiloihin. Oli aamu ja emännällä oli kiire arkisten askareiden toimittamisessa. Hän oli talossa yksin ja touhusi alakerran käytävällä, kun aivan yhtäkkiä hänen eteensä, vähän matkan päähän ilmestyi ehkä noin kymmenvuotias tyttö. Nainen kertoo tapahtuman olleen hyvinkin selkeä. Tytöllä oli pitkät hiukset ja yllään vihreä mekko. Tyttö oli katsonut suoraan kohti. Yhtäkkiä tyttö katosi. Tapahtunutta miettiessään nainen kertoo tytön olleen sen näköinen, kuin olisi halunnut ottaa kontaktia. Tämä tilanne oli siis sattunut keskellä kirkasta päivää naisen ollessa talossa yksin. Kuka kumma oli tuo pieni tyttö. Samaisella käytävällä on aistittu paljon. Näkyy vilahduksia, tummia hahmoja ja kulkija voi nähdä käytävän päässä seisovan naisen hahmon.

Eräästä tapahtumasta talon isäntä kertoi seuraavaa; Hän oli menossa tarinassamme jo aiemmin mainittuun takkahuoneeseen, kun hän oli yhtäkkiä tuntenut, että siinä ovella hänen lävitsensä käveli joku. Tunne oli kuin kylmä ilmavirta. Hetken perästä miehen takana olevan käytävän päässä olevasta keittiöstä oli kuulunut rymähdys ja mies käännähti ja meni katsomaan, mikä metelin aiheutti.Kulkiessaan kohti keittiötä, hänen lävitsensä meni jälleen tuo sama, kylmä ilmavirta. Hänen suureksi hämmästyksekseen keittiöön johtava ovi oli auki, vaikka hetki sitten se oli ollut lukittuna! Keittiössä oli hiljaista ja kaikki oli paikoillaan, eikä mitään näkynyt. Mikä ihme voima oli avannut lukitun oven ja miksi keittiöstä kuuluneelle voimakkaalle äänelle ei löytymyt mitään selitystä?

Havahdumme kaappikellon lyödessä seitsemän onton kumeaa lyöntiään. Kynttilät ovat palaneet lähes loppuun ja emäntä johdattaa meidät portaikkoa yläkerrassa sijaitseviin huoneisiimme.Suljemme kamariemme ovet ja puhallamme sammuksiin yöpöydällämme palavat kynttilät. Kuun valo kajastaa laittialle ja huoneessa kuuluu tasainen hengitys. Kumpikaan meistä ei näe kämmenen painautuvan ikkunaruutuun ja katoavan..

Kauniita unia..


Jatkuu seuraavassa postauksessa.

Pauliina

Halloween special osa 1 - Varjojen talo

Hyinen tuuli puhaltaa vinkuen talojen nurkissa. Ihmiset kääriytyvät kotona viltteihinsä ja sulkevat visusti ovet. Takoissa räiskyvät valkeat koettavat karkoittaa koleutta tuvan nurkista ja vanhojen kakluunien luukut kolahtavat, kun talojen isännät lisäävät halkoja hiillokseen, joka hiipii puun pintaa pitkin, kunnes roihahtavat oranssinkeltaisiksi lieskoiksi ja tulen aavemainen humina täyttää hiljaiset pirtit. On Halloween, vainajien yö.

On tullut aika astua ovesta pimeälle pihamaalle. Tuuli heilauttaa viittani helmoja, kun suuntaan askeleeni kelmeän kuutamon valaisemalle metsäpolulle, jonka ylle utuista kuutamotaivasta vasten kuolleiden puiden oksat kurkottelevat, kuin mustat, kylmät sormet. Kiihdytän askeleitani ja vedän samettiviittani huppua tiukemmin kasvojeni suojaksi. Jossain puiden takana, kylmän suohyhmän yllä huuhkaja katsoo oksaltaan sumuharson repaleiden aavemaista tanssia ja sen ontto huhuilu kimpoilee metsän tummassa uumenissa. Olen melkein perillä. Olen matkalla suureen maalaistaloon, jossa tapahtuu todella outoja ja pelottavia asioita. Tervetuloa kanssani todelliseen taloon, todellisten ihmisten kotiin, tapahtumien äärelle, jotka ovat piinanneet talon entisiä ja nykyisiä asukkaita. Olen jopa itsekin päässyt osalliseksi joistain näistä tapahtumista.

Talon emäntä odottaa meitä jo verannalla kädessään öljylyhty, joka tuikkii hentoa valoa pimeään yöhön. Emäntä avaa meille raskaan oven, lämpö tulvahtaa meitä vastaan. Talikynttilät lampeteissaan luovat valoa ja varjoja pitkille käytäville. Meidät johdatetaan vanhaan ruokasaliin takan lämpöön. Asetumme pehmoisille lampaantaljoille istumaan ja meille ojennetaan höyryävät teemukit, joiden ympärillä lämmittelemme viluisia sormiamme. Emäntä istahtaa seuraamme ja verkalleen hän alkaa kertoa heitä piinanneista tapahtumista valtavan talovanhuksen narahdellessa hiljalleen öisen myrskytuulen ulvoessa ikkunoiden takana..

Talossa on tiettävästi niin useat aikuiset kuin lapsetkin tehneet havaintoja yliluonnollisista ilmiöistä.

Talon takkahuone on tila, jossa ihmiset ovat aistineet ahdistavaa tuijottamista ja tässä kyseisessä huoneessa leijuu outo ja aavemainen tunnelma raskaan sakeana. Eräänä iltana talon silloinen isäntä oli ollut pelaamassa ystävänsä kanssa korttia, kun seinän takana olevasta takkahuoneesta oli yhtäkkiä kantautunut selvää kuorsausta. Miehet siitä tilannetta tarkastamaan, että kukas kumma takkahuoneessa oikein kuorsaa. Miesten saavuttua huoneeseen ääni lakkasi ja huone oli aivan  hiljainen ja tyhjä. Paikalla ei ollut ketään, joka olisi voinut kyseisen äänen aiheuttaa. Asia jäi arvoitukseksi. Kuka kumma iltamyöhällä kuorsasi tuossa huoneessa? Siihen miehetkään eivät osaa sanoa vastausta tutkimisestaan huolimatta.

Kyseiseen huoneeseen sijoittuu eräs henkilökohtaisesti kokemani asia. Olimme talon isäntäväen vieraana perheemme kanssa. Oli ilta ja kuljin huoneen ohi, mennäkseni käymään vessassa. Takkahuoneen ovella minut valtasi kylmäävä tunne, että minua tuijotetaan todella pistävästi. Kerroin tapahtuneesta isäntäväelle ja siirryimme tuohon tilaan keskustelemaan aistimuksestani. Puhuimme hiljaa ja katselin ympärilleni. Kauhukseni yhtäkkiä huomasin vaalean läpinäkyvän hahmon alkavan muotoutua eteeni kuin tyhjästä. Tilanne oli todella karmiva ja poistuin tilasta lähes välittömästi. Muut eivät kyseisenä hetkenä hahmoa olleet nähneet, enkä minäkään sitä katselemaan jäänyt, sen verran kammottava tuo kokemus oli.

Eräs monista talon tapahtumista sijoittuu erääseen talon hämäristä portaikoista. Eräs mieshenkilö on kertonut, että kerran, kulkiessaan noita portaita alas, hän kuuli takaansa askeleita, jotka seurasivat häntä. Mies oli vilkaissut taakseen, mutta ketään ei näkynyt. Hän kertoo pinkaisseensa juoksuun ja askeleet olivat juosseet perässä, kunnes ne katosivat...Kuka kumma oli tuo kulkija portaikossa ja miksi hän seurasi miestä? Sitä ei tarinamme kerro.

On aika huokaista, oikaista jalat takkatulen lämpöön ja kääriytyä vilttiin ..Teekupponen on tyhjillään pöydällä tuolin vierellä. Olemme nukahtaneet nojatuoleihimme, talon emäntä on poistunut nukkumaan ja vain hiiloksen hehku valaisee muutoin pimeää huonetta.
Lämpimien vilttien alla nukkuessamme emme näe, kuinka käytävän haarakynttelikön talikynttilät yhtäkkiä sammuvat selittämättömästi ja savuvanat kiemurtelevat hitaasti pimeyteen...
 Se, mitä saamme seuraavaksi kuulla, saa niskavillamme nousemaan pystyyn..

Jatkuu seuraavassa postauksessa...
(Kirjoitukseni ovat tositapahtumia. )

Hyytävää Halloweenia kaikille lukijoille toivottelee Willa harmajan emäntä hämyisestä pirtistään <3

Isän kaunis muisto- Lukijoiden kokemuksia osa 2

Kuva lukijan kotiarkisto

 Pitkästä aikaa tartun koneeseen ja pysähdyn blogini äärelle. Pahoittelut, että blogini on ollut hiljainen nyt jonkin aikaa. Meidän taloon kerkesi ylimääräinen, pysyvä tyyppi. Ykköstyyppi. Diabetes asettui taloksi noin viikko sitten. Pojallamme on nyt takana vajaan viikon osastojakso meidän vanhempien kanssa. Nyt meillä on piikit ja mittarit ja läjäpäin uutta tietoa siitä, kuinka tämä "tyyppi" pidetään tyytyväisenä. Oppia ikä kaikki ja eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Nyt arki palaa uomiinsa ja tyyppi hengaa meidän kanssa ja minä hoen itselleni, että kaikkeen tottuu.

Nyt palaamme takaisin blogiini ja meneillään olevaan projektiin, lukijoideni tarinoihin. Tänään pyydän sinua mukaan seuraamaan kanssamme liikuttavia, kauniin riipaisevia tapahtumia erään naisen elämästä. On aika avata nariseva, vanha ovi ja hiipiä hämärää käytävää kohti tarinoiden kammiota.

Eletään vuotta 2010. Tarinamme kertoo nuoresta naisesta ja hänen isästään, joka sairastaa syöpää. Syöpä on ollut perheen yllä kuin varjo jo kahdenkymmenenkahden vuoden ajan.Välillä tuo varjo on hieman väistynyt ja valo on pilkahdellut toivon väreissä, välillä säteet ovat peittyneet ja sairauden raskaat varjot ovat kulkeneet perheen yllä.Tämä vuosi on kuitenkin erilainen. Varjot ovat tummia, ja toivo paranemisesta on väistynyt sivuun sairauden tieltä.

Isä oli perheelleen rakas ja tärkeä. Hyvä mies, joka olisi antanut vaikka paitansa päältään auttaakseen vähäosaisempaa. Mies oli pidetty persoona, jolla oli suuri auktoriteetti, jota jotkut hieman pelkäsivät. Perheelleen mies oli kuitenkin kultaakin kalliimpaa.

Eräänä iltana nainen palasi kotiin iltariennoiltaan ja isä virkkoi hänelle "Kuule, tällä kertaa tämä vie minut". Naisen maailma romahti. Hän ei voinut uskoa asiaa todeksi.

Aikaa kului ja isän kunto heikkeni heikkenemistään. Ennen elinvoimainen mies alkoi olla ihmisraunio kipujensa kanssa. Syöpä oli ottanut vallan.

Nainen ei jaksanut kantaa tätä hirveää surua. Se oli niin ylivoimaisen vaikeaa. Hän otti yliannostuksen lääkkeitä ja ajatteli, että on aika lähteä. Toisin kuitenkin kävi. Pelastava enkeli puuttui tapahtumien kulkuun ja nainen heräsi osastolta kolmen päivän tajuttomuuden jälkeen. Hän kertoo ensimmäisen muistikuvansa olleen se, kun hänen äitinsä istuu sängyn vieressä ja sanoo "Isä on kuollut". Tämän jälkeen hänellä ei ole muistikuvia. Hän muistaa ainoastaan itkeneensä.

Hiljalleen naisen elintoiminnot palautuivat normaaleiksi ja hänen mielensä alkoi ymmärtämään ympärillä tapahtuvia asioita. Hän kysyi ensimmäiseksi, missä isä on. Hänen äitinsä vastasi isän olevan osastolla hoidossa. Suuri helpotuksen tunne valtasi naisen mielen. Hän oli todella luullut isänsä kuolleen.

Aika kului ja nainen kotiutui sairaalasta. Kivut olivat edelleen kovat ja kunto heikko. Siitä huolimatta nainen yritti käydä katsomassa isäänsä sairaalassa, kun vointi sen salli. 6.4.2010 nainen heräsi puhelinsoittoon. Hänen äitinsä soitti. Hän käski naista pukeutumaan ja tulemaan sairaalaan. Silloin hän tiesi, että isä oli kuollut.

Nainen kertoo: "Kun saavuin isän luokse, hän lepäsi rauhallisesti siinä sairaalan sängyllä. Minä itkin ja olin niin hajalla, kuin ihminen vain voi olla. Auringonsäteet kuvastuivat isäni kasvoille. Hän nukkui ikiunta.Puin isälle villasukat jalkaan ja silitin hänen poskeaan. Kaikki kipu oli poissa, isällä oli hyvä olla".

Viikko isän kuoleman jälkeen nainen makasi sohvalla itkien. Kyyneleet virtasivat kasvoja pitkin. Sillä hetkellä tapahtui jotain hyvin, hyvin kaunista. Nainen kertoo tunteneensa ison lämpimän käden päälakensa päälle laskeutuneena. Isä oli tullut jättämään tyttärelleen kauniit hyvästit ja kertomaan, että kaikki on nyt hyvin. Enää ei tarvitse kärsiä.

Nainen sanoo isän olevan mukana aina. Kun pelottaa, kun on paha olla, ja kun on heikoimmillaan, on isä aina läsnä.


Tarina on puhuttelevan kaunis ja kertoo mielestäni herkän kauniisti sen, että henkimaailma kulkee meidän rinnallamme ja rakkaamme tuolta toiselta puolelta eivät ole meitä jättäneet, vaan kulkevat aina vierellämme, vaikkemme heitä näe. Henkimaailmassa on niin paljon rakkautta, hyvää ja kaunista energiaa. <3 Lämmin ja nöyrä kiitos tarinan naiselle, kun jaoit meidän kanssa tämän riipaisevan kokemuksen.

Pysähdytään hetkeksi ja muistetaan poisnukkuneita rakkaitamme ja sytytetään kynttilä illan pimeyteen heille, jotka seisovat vierellämme ja laskevat tietämättämme kätensä olkapäällemme. Me emme ole koskaan yksin.

Pauliina

ps. Lukijoiden tarinat jatkuvat ja tiedossa on hyytävää menoa. Pysykää taajuuksilla ;)

Kuva Helena Soranta

Kuka kulkee pimeässä..? Lukijoiden kokemuksia osa 1

Kuva Helena Soranta

 Repaleiset sumuharsot leijuvat sakeina Pohjoispohjanmaan peltolakeuksien yllä. Iltaisin talojen ikkunoista pimeyteen tuikkivat valot kertovat tarinaansa ihmisistä, jotka ovat vetäytyneet sisätiloihin. Kosteus ja pimeä tanssivat tummaa tanssiaan aittojen nurkilla ja sulkevat uniset pikkukylät hyiseen syleilyynsä.

Willa harmaja nököttää paikallaan syystummaa yötaivasta vasten. Koirat venyttelevät haukotellen ja käpertyvät kerälle. Yö laskeutuu huokaisten ja nielaisee maiseman pimeään kitaansa.

Tartun sinua kädestä ja pyydän seuraamaan
Tänään vierailemme talossa, jossa tapahtuu kummia.

On aika avata tarinoiden kirja, johon sulkakynällään itse wanha rouva mystiikka on kirjoittanut koukeroisin kirjaimin lukijoideni tarinoita.

Saavumme nuorehkon naisen asuntoon. Valot on sammutettu jokin aika sitten.
On yö.
Sängyssä, talon suurimmassa huoneessa on tarinamme nainen, joka on unen rajamailla. Hän havahtuu ääneen, joka saa hänet terästämään kuuloaan. Hän on asunnossa yksin, mutta vaisto kertoo hänelle, että hänen seurassaan on joku. Tunne saa vahvistuksen, kun hän kuulee askeleet. Hän voi melkein nähdä kulkijan jalat, niin selvät nuo askeleet ovat. Ne kiertävät hitaasti sängyn ja suuntaavat kohti keittiötä. Seuraava tapahtuma vahvistaa kaiken. Askeleet pysähtyvät jääkaapin eteen ja loppuvat siihen. Jääkaapin ovi aukeaa hitaasti ja valo leikkaa loven hämärään keittiöön. Ja sen jälkeen ei mitään. Vain hiljaisuus. Nainen nousee sängystään ja käy sulkemassa jääkaapin oven.

Nainen kertoo tapahtumien toistuneen lähes joka yö noin vuoden ajan.Kaava oli joka kerralla sama, askeleet kiersivät sängyn, menivät keittiöön, pysähtyivät jääkaapin eteen ja jääkaapin ovi aukesi. Nainen kertoo, ettei häntä pelottanut. Ainoa, mikä aiheutti vaivaa, oli jokaöinen pakko käydä sulkemassa tuo jääkaapin ovi. Kun hän muutti pois tuosta asunnosta, kerran askeleet palasivat uudessa asunnossa. Sen jälkeen kulkija ei ole tullut takaisin.

Tapahtumat ovat todellisia, todelliselle henkilölle sattuneita asioita. Avoimiksi kysymyksiksi jää, kuka asunnossa noina öinä liikkui? Oliko hän eräs edesmennyt läheinen naisen elämästä vai joku muu kulkija? Itselleni nousee vahvasti, että kyseessä olisi iäkkäämmän miehen henki.

Kiitän lämpimästi, kun jaoit tarinan lukijoideni kanssa. Mielenkiintoinen, outo tapahtumasarja.
Nyt on aika sulkea mystiikan varjoisa kirja ja nostaa se hyllyyn hetkeksi. Pian sille on jälleen käyttöä. Onko sinulla meille kerrottavana oma tarinasi/ tapahtuma, joka on kohdallesi sattunut? Olen erittäin iloinen ja kiitollinen jokaisesta yhteydenotosta, jonka saan. Otan edelleen vastaan tarinoita, kirjoita rohkeasti omasi <3 (pauliinamyllymaki@gmail.com)

Kiitos seurasta.
Hiivitään illalla vuoteisiimme, vedetään peitto korville ja kuunnellaan yön hiljaista hengitystä...

Pauliina

Kuiskauksia käytävillä

Kuva Helena Soranta

 Willa harmajan pikkuväki pukeutuu haalareihin ja matka kohti mummolaa alkaa :) Aamu on vierähtänyt koko perheen kesken ruoanlaitossa ja laululeikkien, sekä satukirjojen parissa. Nyt on hetki omaa aikaa kirjoittaa teille blogia, kaikki ihanat lukijat. Olen tosi iloinen, että luette blogiani. Nöyrä ja lämmin kiitos teille ihan jokaiselle! :)


Sytytän suitsukkeen palamaan ja sen savu kiemurtelee hiljalleen kohti kattoa. Tumma, syvä tuoksu täyttää pirtin ja kuppi kahvia seuranani kääriydyn tänne lämpöhuovan alle tietokoneen kanssa. Minulla on teille kerrottavaa.
           
                                                     Tapahtumia meidän mökissä

Kerron kahdesta tapahtumasta, jotka ovat molemmat täällä meidän torpassa tapahtuneita asioita. Vuosia sitten olin työpöytäni äärellä ajatuksiini syventyneenä, kun yhtäkkiä kuulin hennon, lähes monotonisen lapsen äänen joka sanoi yhden ainoan sanan "Äiti". Käännyin kummastuneena äänen suuntaan, eikä ketään näkynyt. Kukaan lapsistamme se ei ollut, koska he eivät olleet paikalla laisinkaan. Ääni oli mielestäni tytön ääni, arvioisin iäksi 4-6 vuotta. Ääni oli tasainen, eikä siinä ollut ns. sävyjä, vaan ääni kuulosti siltä, kuin se olisi tullut nauhalta. Cd- soitinta minulla ei tuolloin edes ollut. Hämmästyttävä tapahtuma vuosien takaa. Enkä ole kertaakaan tuon tapahtuman jälkeen kuullut vastaavaa.

Toinen tapahtuma on hyvinkin tuore ja sattui poikkeuksellisesti lastemme ollessa kanssani kotona. Olin tulossa ulkoa sisälle ja kodissamme on ulkoa tullessa pieni kylmä eteinen, josta on ovi pirttiin. Tuo ovi on suljettuna aina, niinkuin silloinkin. Olin eteisessä aikeissa avata pirtin oven, kun kuulin ihan korvani juuresta selkeän miehen hymähdyksen "Hmh!" Ääni oli todella selkeä ja kuului aivan vierestäni. Äänen sävy oli turhautunut, tuli tunne, ettei toimintani miellyttänyt tuota miestä. Sen kummemmin en ehtinyt jäädä tilannetta silloin miettimään, kun lapsoset vaativat huomioni. Hämmästyttävä ja erikoinen tapahtuma, joka jäi kyllä mieleen. Ensi kerralla kyllä kysäisen näiltä kulkijoilta, mitä asiaa heillä minulle on. Arkitilanteissa ei vain aina ole aikaa sellaiseen.

                                             Uusi projekti lukijoiden avustuksella

Selittämättömästi avautuva ovi, askeleita, vaikka paikalla ei ole muita, kosketus, mutta ketään ei näy. Onko sinun kodissasi tai elämässäsi tapahtunut asioita, joille et ole löytänyt mitään selitystä? Et ole yksin. Meitä, jotka koemme näitä asioita, on yllättävän paljon.

Olen aloittamassa blogissani ihan uudenlaista projektia. Sain idean jutellessani erään minulle erittäin läheisen ihmisen kanssa hänen kotonaan sattuneista yliluonnollisista tapahtumista. Hänen luvallaan ja myös hänen toiveestaan kerron hänen kohdalleen sattuneista tapahtumista seuraavassa postauksessani. Tästä lähtikin idea, josta nyt kerron. Onko juuri sinulla tapahtuma, jonka haluaisit ehkä kertoa, mutta et halua sinua itseäsi liitettävän tarinaan? Nyt tarjoan juuri sinulle mahdollisuuden tähän. Jos haluat jakaa kokemuksesi anonyymisti, tämä on siihen turvallinen mahdollisuus. Kirjoitan tarinasi yksityisyyttäsi kunnioittaen ja kertomasi mukaisesti. Otan vastaan myös tarinoita tapahtumasarjoista ja/tai toistuvista kokemuksista. Tällaiset tarinat ovat kiehtoneet, hämmästyttäneet ja kulkeneet perimätietona maailman sivu sukupolvelta toiselle. Kaikki eivät halua näistä asioista  kuitenkaan julkisesti itse kertoa. Minä voin toimia sinun  tarinasi äänenä. Ota rohkeasti yhteyttä

 -facebookissa yv:llä,
-sähköpostitse osoitteeseen pauliinamyllymaki@gmail.com tai
-soita 040-174 1216/Pauliina

Jaetaan yhdessä sinun tarinasi.


Tämän projektin ohella kirjoitan edelleenkin myös omista kokemuksistani, arjestani ja henkisyydestä. Kaikesta siitä, mitkä ovat blogini kivijalkoina toimineetkin :)


Arkistojen kätköistä:


Syysaamun oranssit
sormet
vasten minua.

Sen kirkkaus häikäisee
sieluani,
kauneus koskettaa
sydäntäni.

Metsän sammaleessa
kuulen askelteni
keveän äänen.

Rannan polku laskeutuu
suutelemaan vettä


Jaetaan kokemuksiamme, kirjoitetaan ne jälkipolvien luettavaksi. Talletetaan muistoja, jotta jälkeemmekin jääneet voivat kertoa niitä hämärtyvissä illoissa ja nähdä verhon liikahtavan..
 Pauliina


         






                                               

Kuva Helena Soranta

Näkymättömät kädet..

 

Jos olet alaikäinen, olisi hyvä, ettet tätä tekstiä lukisi. Tekstin sisältö voi järkyttää nuorimpia lukijoita.

 Tumma tähtitaivas tuikkii katsojalle Willa harmajan katon yllä. Ilta laskeutuu hämärän verhoaan hellästi pidellen ja peittää unisen pikkukylän pehmeällä viitallaan . Hengitän kirpeää ilmaa ja tiedän, että ensi yönä pakkanen hiipii huokaillen pellon reunaa pitkin ja sen hyinen henkäys kietoo pihamaamme oteeseensa..

Unen sylistä verkalleen venyttelevät kirpeän kuulaat syysaamun säteet piirtävät taivaanrantaan lupauksen uudesta päivästä. Olin oikeassa. Mittari on tipahtanut nollan alapuolelle ja nurmikko on jähmettynyt kimaltelevan kuurakerroksen otteeseen. Hämärä on paennut valoa takaisin pesäänsä iltaa odottamaan.

Aamu alkaa Willa harmajassa siivouspäivällä. Iloiset äänet ovella kertovat koululaisen ja pienempien lasten aamutoimista. Paahtoleipä ponnahtaa paahtimesta ja herkullinen tuoksu täyttää köökin. Kissa kehrää halkolaatikon päällä silmät ummessa. Paiskaan räsymatot pakkasenraikkaalle pihamaalle ja siivous voi alkaa. Siivoaminen puhdistaa ja raikastaa, poistaa likaa ja tuo hyvän mielen. Laitan imurin kaappiin ja levitän pakkasilman raikkaat matot puhtaille lattioille. Kuppi kahvia kutsuu minut treffeille sohvan nurkkaan.

Tässä istuessani kuulen talon huokailevan ympärilläni. Rasahduksia ja narahduksia. Talo elää. Vaikka henkimaailmassa on paljon hyvää, on kuitenkin ihan totta, että siellä on myös pahaa.Tänään kerron hieman siitä ja niistä opeista, mitä olen saanut näiden asioiden tiimoilta muilta mediaalisilta ihmisiltä. Kerron oman kokemukseni pahan vierailusta ja siitä, kuinka tällaisissa tilanteissa voi toimia.

Oli yö reilut kaksi vuotta sitten.Odotin nuorimmaistamme ja heräsin vessaan. Kömmin takaisin vuoteeseen ja vuoteen reunalla istuessani minut valtasi outo ja erittäin epämiellyttävä tunne. Tuota tunnetta on vaikea kuvailla. Tunsin erittäin selvästi siinä istuessani, miten huoneeseemme ikäänkuin vyöryi jotain todella pahaa ja ahdistavaa. Ilma oli sähköinen ja täynnä pahuutta. Yhtäkkiä tunsin, kuinka minua tartuttiin kurkusta kiinni ja kuristettiin.Olin kauhuissani ja koetin haroa kaulaani. En kuitenkaan voinut mitään.Ainoa mitä pystyin tuossa tilanteessa tekemään oli Isä meidän-rukous. Mielessäni keskitin kaikki voimani rukoukseen ja rukoilin niin, etten eläessäni. Hiljalleen ote kaulaltani heltisi. Olin todella pökerryksissä ja kauhuissani. Lähipäivinä olin yhteydessä meedioon jolta sainkin neuvoja tähän tilanteeseen. Oli aika siivota. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, siivousta on monenlaista. Seuraavaksi kerron hiukan tilojen puhdistamisesta, joka on tärkeää silloin, kun energiat ovat raskaita ja kulkijoilla ei ole hyvät tarkoitusperät.

Henkiä voi käskeä määrätietoisesti poistumaan valoon. Usein tämä auttaa, muttei kuitenkaan aina. Sain tuossa tilanteessa eräältä ihanalta meediolta neuvoja, miten tällaisessa tilanteessa voi toimia. Näitä oppeja olen kantanut mukanani ja neuvot ovat minua auttaneet suuresti eri tilanteissa. Olenkin luonut omanlaiseni sarjan toimia. Sain neuvon salvian puhdistavasta vaikutuksesta. Tutustuin tarjontaan netissä ja löysin ihanan verkkopuodin nimeltään Kuukorento. Siellä on tarjolla monenlaisia mielenkiintoisia ja hyödyllisiä juttuja. Ostoskoriini päätyi valkoista salviaa suitsukkeena. Valkoisen salvian savulla on tilojen ja paikkojen energioita puhdistava vaikutus. Yleensä siunaan suitsukkeet ennen käyttöä. Avaan ikkunat ja käsittelen KOKO huoneiston .Levitän savua huoneen keskeltä reunoihin päin ja ihan taputtelen nurkat käsin. Etenen järjestelmällisesti huoneesta toiseen unohtamatta saunatiloja ym. On tärkeää tehdä "siivous" loppuun asti, jotta koko tila puhdistuu.Tämän jälkeen käytän toista saamaani  neuvoa. Siunaan vettä ja suolaa ja yhdistän ne. Kuljen asunnon jälleen  läpi pirskotellen siunattua suolavettä huoneisiin ja käyn erityisen tarkasti läpi paikat, jossa energiat ovat tuntuneet voimakkaimmilta. Lopuksi käyn huoneet vielä läpi niin, että luen raamatusta kohdan "Maasta olet sinä tullut.." Olen saanut myös neuvon tilanteisiin, jossa negatiivinen energia on erittäin häiritsevää ja voimallista, eikä siihen tunnu mikään muu auttavan. Sain neuvon mustasta suolasta. Tätä suolaa voi tilata netistä. Suolaa voi laittaa ihan astiaan sinne, missä toiminta on haitallisinta. Itse otin tuon kyseisen tapahtuman jälkeen mustan suolan käyttööni. Suolalla oli käsittämätön vaikutus. Kaikki henkimaailman toiminta lakkasi, kuin seinään. Todella, todella voimakas suola siis kyseessä. Meedio kertoikin minulle suolan ikäänkuin sitovan henget toimintakyvyttömiksi. Meillä oli pitkään todella rauhallista. Mustan suolan käytössä on hyvä muistaa, että se imee itseensä raskaat ja negatiiviset energiat. On tärkeää muistaa vaihtaa suola säännöllisesti hautaamalla se kauas paikasta, jossa sitä on käytetty. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin on hyvä pyytää meedio puhdistamaan koti. Apua löytyy varmasti, kun sitä vain pyytää <3

Kynttilät ovat ihania! Ne puhdistavat auraa ja tuli on itsessään voimakas, puhdistava elementti. Tulessa on jotain vetoavan maagista. Nuotion hehku, liekin lepatus kynttilässä, takkatulen lämpö ja leivinuunin hehkuva hiillos. Tuli on minun lempielementtini.Poltan todella paljon kynttilöitä. Ne eivät ole mielestäni sidottuja vuodenaikaan. On ihanaa keskellä kauneinta kesää laittaa astian pohjalle kauniita kiviä tai simpukoita, täyttää se vedellä ja ripotella pinnalle kukkasia ja kelluvia kynttilöitä. Lämpimien kesäiltojen tunnelma on taattu. :) Toki syksy ja talvi ovat luonnollisestikin aikaa, jolloin kynttilöitä tulee poltettua eniten. Ne ovat myös uskomattomia tunnelman luojia. Meidän tuvassa lapsetkin rauhoittuvat iltaisin kynttilänvalossa. On ihanaa huomata , kun sytyttelee kynttilöitä paljon ja sammuttaa pirtistä valot, miten lasten silmät loistavat ihmetyksestä ja ilosta, kun he huomaavat, miten kaunis on elävän tulen tuoma tunnelma <3 Sisustaa voi kauniisti ihan pienilläkin asioilla. :)

Tänään sisustan ihan hiukkasen miehen idean mukaan. Hän ehdotti, että vanhaan juurisaaviin voisi vaihtaa oksien tilalle katajaa. Taidamme tehdä porukalla pienen metsäretken. Saa nähdä, mitä luonnonmateriaaleja mukaan tarttuukaan.

Onko ihanampaa, kuin kulkea metsään, sytyttää nuotio ja katsella liekkien taianomaista tanssia kipinöiden räiskähdellessä tummaan hämärään <3 Tartutaan tunnelmaa kädestä ja katsotaan, minne se meidät johdattaa...<3

Willa harmajasta Pauliina

Kuka pelkää pimeää?

Kuva Helena Soranta

 Play. Musiikki alkaa virrata huoneeseen, täyttäen tilan. Sen voima ja intensiivisyys nostaa mieleeni värejä, kuvia ja tunnetiloja. Se pakahduttaa. Minun tehtäväni alkaa siitä, kun musiikki loppuu. Kuuntelen melodian yhä uudelleen ja piirrän soljuvan melodian vivahteisiin tunnetiloja sisimmästäni. Hiljalleen paperille alkaa muodostua sanat.Mitä tämä kaikki on? Se on Cuulas. Rakkaat ystävät, musiikki, hetket. Se tunne, kun voi heittää ystävän kanssa yläfemman ihanan sointuvaihdoksen löytyessä. Se kun he laulavat tuoretta kappaletta ensimmäistä kertaa ja lopulta katsomme toisiamme kyyneleet silmissä ja räjähdämme nauramaan. Herkkikset :D Se, kun uusi levy tulee painosta ja olemme, kuin lapset jouluaattona <3 Se, kun erimielisyyksien jälkeen voimme halata ja todeta, että olette niin rakkaita. Huikeita naisia. Huikeita ystäviä. Lahjakkaita. Mikä etuoikeus on olla yksi kolmesta Cuulaksen jäsenestä. Olen niin kiitollinen. Tärkein asia minulle Cuulaksessa on se, että jätämme jäljen. Vaikka joskus täältä lähdemmekin, musiikki jää. Se vaikuttaa, herättää yhä tunteita. Meidän jälkeemmekin.Se elää. Ihanaa on myös se, että tämä on uuden luomista. Kokoajan. Tulee uusi kappale. Uusi inspiraatio. Uudet kyyneleet. Uusi ilo. Uusi laulu. Luomme sen, otamme sitä kädestä, saatamme ovelle ja lähetämme maailmalle. Ja se vilkuttaa tuhat kertaa takaisin <3

Pistän nenäni ulos. Syysmyrsky tanssittaa holtittomasti pihanurmella kullankeltaisia vaahteranlehtiä. Suuri, tumma kuusi Willa harmajan nurkalla ei ärhäkälle puhurille kumartele, vaan seisoo ylväänä pakoillaan. Lintuaurat ovat lentäneet yli suomen taivaan ja maaäidin aamuhuokaukset kohmettuvat pian pakkasen kosketuksen alla. Vetäydyn sisätiloihin ja lämpö kehrää kyljessäni. On aika avata mystiikan tumma, nahkakantinen kirja, jonka pinnalla haalistuneet kirjaimet kuiskaillen pyytävät sormia tarttumaan muistojen sivuihin..

Pieni rintamamiestalomme on paikka, jossa koen oloni kotoisaksi ja turvalliseksi erinäisistä oudoista tapahtumista huolimatta. Hiljattain tuvassa touhutessani koin asian, jollaiseen en ollut meillä koskaan aiemmin törmännyt. Talon päädyssä sijaitsee kodinhoitohuone, joka on ennen  toiminut pannuhuoneena. Remontin yhteydessä lattiamaton alle jätettiin levyt, jotka narisevat kotoisasti kulkijan jalan alla.Olin jälleen kerran itsekseni kotona ja kesken askareideni havahduin siihen, että kodinhoitohuoneessa liikkui joku. Lattia narisi aivan selvästi askelten painon alla. Tunne oli hämmentävä, koska talossamme ei tosiaan lisäkseni ollut ketään muita . Menin katsomaan. Kodinhoitohuone oli tyhjä ja rauhallinen. Kuka kumma siellä oli kävellyt? Kuulin askeleet todella selvästi. Usein saunaan mennessäni minulla on tunne, että kodinhoitohuoneen perältä minua tuijotetaan erittäin pistävästi. Saan voimakkaan tunteen naispuolisesta hengestä, joka seuraa tyytymättömänä toimiani. Vielä en ole kysynyt, mitä asiaa hänellä on. Ei ole ollut kummemmin häiriöksi.Jossain vaiheessa varmastikin tämän teen ja laitan hänet eteenpäin. Itse koen, että minun asiani ei ole henkimaailmaan ottaa yhteyttä, jos he eivät tule iholleni sitä pyytämään. Sellaiset henget tulevat yleensä luokseni ja tunnen heidät ihollani todella selvästi. Silloin yleensä kysyn, mitä asiaa ja laitan heidät eteenpäin valoon. Henget voivat jäädä ns. "jumiin" ja jäävät siksi pyörimään tänne. Voi olla,ettei joku ymmärrä olevansa kuollut, jollakin voi olla niin kesken jääneitä asioita, sekä on myös siunaamattomia vainajahenkiä.Tai aivan yksinkertaisesti joku läheisemme tai sukulaisemme on tullut meitä tervehtimään. Monenlaisista syistä heitä on ympärillämme. :)

On aika hiippailla kodinhoitohuoneeseen laittamaan pyykkiä. Uskon, että minulla on seuraa, mutta jospa seuralaiseni myhäilisikin tällä kertaa tyytyväisenä, kun saan pyykit kaappiin :D

Ensi kerralla puhun vähän kanavista ja kodin puhdistamisesta. Siivousta on monenlaista ;)

Sulje silmät ja kuuntele. Hiljaisuus puhuu usein enemmän, tuhat sanaa <3

Willa harmajan emäntä

Kuva Helena Soranta

Huokauksia hämärässä...

Kuva Helena Soranta

 On aamu. Aurinko on piiloutunut syysharmaan pilviverhon taakse, kuin luovuttaneena. Jo aamulla kynttilöitä sytyttäessäni tajuan, taistelu pimeää vastaan on alkanut.

Nostan syliini ystäväni tekemän kauniin sulkavihon, johon alan koota vapaita rivejä mieleni sopukoista. Kirjoittaminen tuo minulle rauhaa ja mielihyvää. Se on kuin mieleni toinen koti, jonne voin livahtaa kesken päivän, kun tuntuu, etten saa otetta hetkestä ja kaipaan paikkaa, jossa voin levittää sydämeni kartan kolhiintuneelle pöydälle ja etsiä jännittävimpiä reittejä kynäni kulkea. En tajunnut, minkä lahjan äiti antoi minulle, kun sanoi, että kirjoita runoja. Tokaisin, ettei minua pätkääkään einoleinot kiinnosta, vaan mielenkiinnon kohteeni ovat jossain ihan muualla, kuin pölyisissä kirjoissa ja runouden mitäänsanomattomalla saralla. Kuinka väärässä olinkaan. Kaikesta. Muistan suhteellisen hyvin hetken, kun istuin sänkyni päällä kotitalomme vinttikamarissa ja vähän hämmentyneenäkin nostin syliini ruusuvihon, jonka olin äidiltäni saanut. Ne haparoivat ensimmäiset rivit ja se hetki, kun tajusin kirjoittaneeni ensimmäisen runoni. Sitä en aavistanut, että tuo tie imaisisi minut mukaansa ja että kuluttaisin lukemattomia mustekyniä loppuun ja pöytälaatikkoni tulisivat pursuilemaan vihkoja, joihin sydämen palolla vuodattaisin elämäni ilot ja surut. Tänä päivänä sen tiedän ja jälleen kerran olen tilanteessa, että minun on vain yksinkertaisesti todettava; Äidit ovat useimmiten oikeassa. That´s it.

Onko muita ihmisiä, jotka näkevät syksyssä muutakin, kuin ärsyttävät vesisateet ja katuihin ikävästi liiskaantuneet, märät lehdet? Uskon, että on. Minulle syksy on sananakin jo lämpimiä värejä hehkuva aika. Se tuo mieleeni oranssit villasukat, takkatulen räiskeen, nuotion hehkussa lämpenevät kasvot, teekupin ja ruudullisen viltin. Ja loputtoman määrän ihanaa, kaikkialle hiipivää mystiikkaa. Olen varmaan vähän tärähtänyt, mutta olen sitä erittäin mielelläni. Jos jotakin olen tässä elämässä oppinut, niin sen, että ole oma itsesi. On hukkaanheitettyä aikaa tuhlata elämänsä päiviä sellaisten ihmisten miellyttämiseen, joille et kelpaa, vaikka kuinka yrittäisit. Olen elänyt senkin ajan, mutta nyt olen siitä vapaa. Voin olla oma itseni ja hymyillä peilikuvalleni, joka on aitoa minua. Näin se on, että karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Kun yhteen suuntaan kumarrat niin toiseen suuntaan pyllistät :D Ei siitä mihinkään pääse. Ollaan jokainen juuri sitä, mitä me sisimmässämme olemme <3 Se on rikkautta, ettemme ole samanlaisia! Miten paljon voimmekaan silloin oppia toisiltamme <3

Eräänä päivänä Willa harmajan pirtissä sain taas kokea, että en liiku talossa yksin. Touhujeni lomassa havahduin yhtäkkiä siihen, että kuulen jotain, mikä ei kuulu tavanomaisten talon äänien joukkoon. Pysähdyin. Kuuntelin. Kyllä. Lastenhuoneesta se kuului, taas kerran. Raskas hengitys. Niinkuin joku mies nukkuisi sikeää unta raskaasti hengittäen ja hengitys kuulosti siltä, niinkuin nenä olisi tukossa. Kuuntelin äimistyneenä. Paikallistin äänen kuuluvan kerrossängyn alapediltä. Samasta paikasta, jossa olen kuullut myös aiemmin selvää kuorsausta, jonka myös vanhin tyttäreni on kuullut. Silloin hän tulikin luokseni ihmeissään kysymään, miksi heidän huoneessaan kuuluu miehen kuorsausta, vaikkei isi ole edes kotona..Koitappa siinä sitten lapselle muotoilla asiaa. Huh! Tuo kulkija, kuka hän ikinä onkaan, vaikuttaa kuitenkin leppoisalta mieshenkilöltä. Hengityksen kuullessani kävin sulkemassa lastenhuoneen oven. En tiedä, miksi, mutta tuo pää talossamme aiheuttaa minulle välillä kylmiä väreitä, enkä hirveän mielelläni mene sinne varsinkaan iltamyöhällä. Olen siunannut huoneen useaan kertaan, mutta henkimaailma kulkee, niinkuin mekin täällä ja mukanamme saattaa tulla muualta kulkijoita. Säännöllinen puhdistaminen olisikin hyvä juttu.

Vuosien varrella olen huomannut, että pystyn aistimaan eri rakennuksissa olevia energioita ja paikantamaan, missä kohtaa rakennusta energiat ovat voimakkaimmillaan ja minkä tyyppistä energiaa talossa on. Usein olenkin törmännyt kysymykseen, onko meidän talossa jotain? Yleisimmin vastaus on talosta riippumatta kyllä. Henkiä on paljon ja kaikkialla. On vain eri asia, minkä tyyppisiä nämä henget ovat. Joskus aistii jonkin paikan olevan tavallista "puhtaampi". Yleensä sellaisessa paikassa asuu henkilö/henkilöitä, joka/jotka puhdistavat rakennusta <3 Itse puhdistan säännöllisen epäsäännöllisesti taloamme. Riippuu, kuinka raskaina täällä vallitsevat energiat koen. Puhun näistä asioista tulevaisuudessa vähän lisää.

Minä odotan taas illan piteneviä varjoja ja sitä, kun glögit tulevat kauppoihin. Onko ihanampaa, kuin syystuulen huokaillessa raskaasti pimeässä illassa, käpertyä pirtissä lämpimään vilttiin ja juoda kuumaa, makean mausteista glögiä ja nauttia hetkestä.

Tehdään mekin niin, varastetaan illasta itsellemme se pieni hetki, käperrytään sohvan nurkkaan ja kuunnellaan hiljaisen talon ääniä <3
Pauliina

Kuva Helena Soranta

Liikkuuko täällä joku?

Kuva Helena Soranta

 Avaan silmäni uuteen päivään ja ensimmäinen, mitä näen, on ylläni roikkuvan tunnelmavalon hetkellinen sammuminen. No nää on näitä taas, ajattelen ja suunnistan tukka sekaisin kohti kutsuvaa kahvin tuoksua. Mieheni aamuterveiset minulle <3 Tupa on hiljainen, seuranani vain harmaaraidallinen Sulo kissa, joka hyrrää jaloissani. Aamuja on yleisimmin minulla kahdenlaisia, niitä, jolloin haluaisi vaan vetää peiton korviin ja jatkaa unta, sekä sellaisia, että olo on verkkainen, kotoisa ja unisen uteliaana sanon aamulle käsipäivää. Tämä aamu kuuluu jälkimmäisiin. Hyvä niin.

Viimeksi mainitsin, että tällä kerralla puhun hieman siitä, mitä asioita on hyvä muistaa, kun ollaan tekemisissä henkimaailman kanssa.
 Maadoitu. Suojaudu. Puhdistaudu.
Siinä on kolme tärkeää asiaa, mitkä tahtovat aivan liian usein itselläni ainakin unohtua. Tässä on mielestäni yksi hyvä linkki aiheeseen
http://www.valonpolku.com/suojaus-ja-puhdistautuminen/
Itse huomaan vaistonvaraisesti maadoittuvani, kun kosketan luonnon materiaaleja, kävelen paljain jaloin, menen metsään, nojaan puuhun. Keho antaa viestejä, jotka ovat parhaaksemme.Täytyy vain pysähtyä ja kuunnella. Maadoittumisen ei tarvitse olla jalat ristissä istumista, vaan hyvä tapa maadoittua on esimerkiksi puutarhatyöt ja marjametsä.

Puhdistautuminen on myös tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta. Energiakenttäämme tarttuu ympäriltämme monenlaisia, raskaita ja negatiivisiakin energioita ja alempia värähtelyitä. Elementit ovat hyviä apuja puhdistautimisessa. Vesi on hyvä, puhdistava elementti. Senkään ei tarvitse olla sen kummallisempi asia, kuin suihkussa käydessä visualisointi, miten nämä raskaat energiat valuvat pesuveden mukana viemäristä alas :)

Suojautuminen on tärkeää tehdä puhdistautumisen jälkeen. Ympärillämme on paljon ihmisiä ja itse puhunkin usein energiasyöpöistä, kun oikein on uupunut jonkun ihmisen kohtaamisesta. Yksinkertaisinta on ehkä pyytää aamulla Pyhän Hengen suojausta. Linkissä on myös lisää aiheesta.

Me kaikki koostumme energiasta ja meistä jää energiajälki. Olemme alttiita energoiden vaikutuksille. Siksi näistä asioista mainitsen :) Tiedoissa saattaa olla puutteita, mutta pyrin kirjoittamaan tänne vain ja ainoastaan sitä, mistä olen täysin varma.

Jotkut voivat ajatella asioista eri tavalla. Ei se mitään. Jokaisella on oma, vapaa tahto. :) Minä ajattelen asioista näin.

Palaan ajassa hiukan taaksepäin erääseen kesään jonkin aikaa sitten. Mieheni oli lähdössä lasten kanssa mummolaan, että saan levähtää. Olin pitkälläni makuuhuoneen sängyllä, kun yhtäkkiä sängyn vierssä olevat lastenvaunut ampaisivat itsestään liikkeelle! En ollut koskaan nähnyt vastaavaa ja rynnin salamana ottamaan lastenvaunut kiinni, ennenkuin ne osuivat seinään. Silloin pelästyin oikeasti ja juoksin mieheni luo ja änkytin lähteväni mukaan mummolaan. Siinä puimme matkalla tapahtunutta, eikä mitään järkevää selitystä löytynyt. Sen jälkeen olen pitänyt vaunuissa yleensä jarrun päällä, kun olen ollut yksin kotona :D

Toinen tapahtuma, joka tuntuu tänä päivänäki todella omituiselta tapahtui tässä hiljattain. Olin talomme olohuoneessa, kun lastenhuoneeseen katsoessani kohtalaisen painava nukke lensi lelukorista keskelle lattiaa. En säikähtänyt, olin niin puulla päähän lyöty. Piti oikein käydä katsomassa nukkea läheltä.Siinä se tollotti minua, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Tunsin itseni tyhmäksi, mutta suljin lastenhuoneen oven perässäni..Asiaan voi vain todeta laulun sanoin "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa"...

Mitä ajatuksia kirjoitukseni herätti sinussa, lukija? Minulle saa laittaa yv:tä tai soittaa tai kommentoida näihin postauksiin :)

Kirjoittamisen saralla on ollut aika lastenlaulu painotteista viimeaikoina. Ikävöin raameista vapaita rivejä, vaikka lapset ovatkin aivan kertakaikkisen ihania ja inspiroivia, sekä projekti lastenlaulujen parissa on ollut todella valaiseva ja uusikin kokemus <3 Kynäni kuitenkin huokaa kaipaustaan elämän kivuista kertoville riveille. Se haluaa tanssia varjojen terävässä tummassa ja leijua onnen hauraan valon pinnalla. Kaipaan kirjoittamisen kahlitsematonta vapautta. Sitä, että sydän piirtää tunteiden karttaa paperille, sitä, kun melodia kouraisee syvältä ja tuntuu, että on kunnia saada piirtää sille sanojen kasvot.

Aamun valo polvillensa
nousee hiljaa metsän taas
kuusten kyyneleinen kansa
pisaroita oksillaan

aamu niin kuin pieni lapsi
puhtoinen on puvussaan
kulkee kesä kauemmaksi
usva näin käy kertomaan

syksyn laulu saattajalleen
kaihoisa ja alaston
kuuli kesän viimesäteet
kuiskeen, lähdettävä on

kylmän hallan käsivarret
aallon keinun kohmettaa
kaisla kauniit riite varret
syksyn sormiin ojentaa

kuulet alla askeleiden
itkun sateen särkyvän
puki ylle pisaroiden
kylmä puvun pettävän

kulkee syksy koruinensa
talven eteen hiljalleen
talvi huurre hiuksillensa
laskee lumiseppeleen

Erästä osuvaa lausetta lainaten;
Tärkeintä ei ole se, että tekee sitä mitä pitää
vaan pitää siitä, mitä tekee...Mikä TOTUUS! Ah!

Pauliina

Kuva Helena Soranta