perjantai 18. elokuuta 2017

Lasten suusta - hätkähdyttäviä hetkiä

 Tänään pirttimme valtaa ihana kikattelevien kymmenvuotiaiden prinsessojen parvi. Vanhimaisella tyttärelläni on kaverisynttärit ja luvassa on vaaleanpunaistakin vaaleanpunaisemmat syntymäpäivät keijukais teemalla pinkkeine booleineen, keijupölyjäätelöineen ja vaahtokarkkivuorineen. Kunhan selviän tästä hattarapilvestä ilman että aivotkin muuttuvat sokeriksi, olen taas yhtä elämänkokemusta rikkaampi ja voin todeta, että minne aika menee? Lapseni, keijukaiseni, joka teki minusta äidin, täyttää, niinkuin itse asian ilmaisi, eka kertaa pyöreitä! Komea kymppi napsahtaa tauluun ja uuden vuosikymmenen valloitus PetShop armeijan, youtubekielen ja kaveriporukan kera voi alkaa. Varokaa vain, tulevat kuukaudet, kun Usva neito rymistää, jälkeen jää leijuvia saippuakuplia, sateenkaaria, glitteripölyä ja jostain kaikuva loputon naurunremakka. Oi 10 vuoden iän ihanuutta. Hästägsydän!
 Lapset ovat opettaneet minulle elämästä ihan valtavasti. Välillä olen kuin avuton lastu elämän virrassa ajelehtien, mutta varmoina omasta voimastaan nuo pienet ihmisenalut vain luotsaavat meidän perheen kaarnalaivaa eteenpäin läpi vaippa -ja uhmaikärumban, viistosti kohti kouluikää ja siitä rytinällä sisään. Minä puristan ruoria rystyset valkeina ja leikin kapteenia vaikka kipparilakki lensi varmaan jo ensimmäisessä mutkassa kosken kuohuihin. Hei hei uskottavuus ja hyvääiti rooli. Lapset vie ja minä vikisen. Näin se on, mutta täytyy myöntää, että vaikka mahanpohjassa kourii niin kyllä minä myös haukon ihmetyksestä ja ehkä vähän myös ihastuksesta henkeäni, kun nämä oman elämänsä pelottomat seilorit näyttävät minulle matkan varrella maisemia, joihin ei minua valmistanut sen paremmin etukäteen luetut vanhemmuusopukset, kuin ympäriltä poimitut hyvät neuvotkaan. Kyllä tämä on ollut melkoisen uutta ja uniikkia. Hymyilyttää vaikka soijaakin pukkaa.
 Jokainen lapsista on sisarusparvessa erilainen. Sen tietää jokainen äiti. Meillä keskimmäinen lapsosista on Erityinen. Isolla E:llä. Hänellä on niin fyysisesti erityisiä asioita, mutta harvempi tietää sitä, että tuo poika, joka sai kasteessa nimen, joka kuvaa pohjolan mystisiä revontulitaivaita ja narskupakkasia ja tähtien tuiketta, olisi erityinen myös sellaisella tavalla, jota on vaikeaa ymmärtää ja kohdata ihmisen, joka haluaa selittää kaiken puhtaalla järjellä. Tämän pojan kanssa asiat eivät vain menne niin. Kaamos. Hän opettaa minua, perhettämme. Ravistelee maailmaani monella tavalla. Mutta eniten sillä mitä hän kertoi minulle eräänä päivänä. Juuri kun olin ymmärtänyt ja sisäistänyt asian, että on muutakin, kuin tämä elämä tässä ulottuvuudessa ja varovasti olin kurkkinutkin, että mitä se mystinen toinen puoli mahtaakaan tarkoittaa. Kaamoksen silmissä on jotain syvää ja viisasta. En ole monenkaan silmissä sellaista syvyyttä nähnyt. Tavallinen pikkupoika mielenliikkeineen ja touhuineen. Ja välähdyksinä hetkiä, jolloin ymmärrän, että kyseessä on vanha sielu, joka valitsi tämän elämän kaikkine sen haasteineen ja valitsi myös minut. Minut! Koska niin hän minulle kertoi.
 Kaamos tuli luokseni eräänä tavallisena päivänä kesken leikkiensä. Ihan yhtäkkiä hän tuumasi, että "Äiti, minä olen valinnut sinut ja isin " Sydämeni hypähti, sillä tiedän ja olen kuullut tarinoita lapsista, jotka muistavat asioita toisella puolen tapahtuneesta sielun valinnasta, kun sielu valitsee elämäänsä ihmisiä, äidin ja isän. Kaamos kertoi meidän olleen jonossa ja hän valitsi sieltä. Kysyin, mitä sitten tapahtui. Hän sanoi, että heidät laitettiin keltaiseen kukkaan ja sieltä sitten masuun. Tämä keltainen kukka..Mehän tulemme valosta. Ja me menemme valoon. Tästähän on ihan tieteellistäkin näyttöä, että rajalla ihminen kokee kirkasta valoa. Sattumaako?
Kysyin, missä hän oli ennen tuota valintaa. Poika vastaili minulle rauhallisesti ja epäröimättä. Toisessa maassa. Kotona. Kysyin, kuka Kaamosta silloin hoiti ja kuka hänestä huolehti. Vastaus pysäytti minut. "No se toinen äiti. Miranda." Katsoin poikaa typertyneenä. En kysynyt silloin enempää. Olin sanaton.
 Aikaa kului. Tuli päivä, jolloin poikani sanoi minulle taas ihan ykskaks yllättäen; "Äiti, se minun toinen äiti kutoi meille lapsille paitoja ja peittoja sellaisella koneella. Sitä piti polkea" Katsoin poikaa ällistyneenä. Kuvailin poljettavaa ompelukonetta ja sain vahvistavan vastauksen. Mainittakoon, että itsehän en osaa edes nappia ommella ja talossamme ei ole koskaan ollut ompelukonetta. Kysyin missä maassa he asuivat ja sain vastauksen "Englannissa" Kysyin, kuka hänen isänsä oli ja Kaamos kertoi, ettei hän muista isäänsä, koska tämä oli kuollut Kaamoksen ollessa vauva. Aikaa kului jälleen ja poika palasi aiheen äärelle sanoen " minulla oli toisessa elämässä veli. Hän kuoli kun minä olin jo sinun mahassa. Se ajoi pyörällä jäistä tietä ja rengas meni kuoppaan ja veli lensi puuta päin ja niska meni poikki." Minun oli vaikea sanoa yhtään mitään. Kuuntelin ja jotain kyselin. Ymmärsin, että minä olen tässä se oppilas.
 Joku sanoisi, että lapsen mielikuvitusta. Minä sanon, että mistä hän tiesi äitinsä nimen, kuin apteekin hyllyltä? Mistä hän tiesi käsityötavasta joka on hänelle täsyin vieras?
  Lapset ovat hyvin intuitiivisia ja he ovat niin vasta tulleet tälle puolelle, että heillä ei ole järki ja ego esteenä puhtaalle tietoisuudelle. Heissä on syvä viisaus.
Sitä mukaa, kun lapsi kasvaa, hän yhä enenevässä määrin kuulee epäpuhtaamman tiedon ohjausta. "Se ei ole totta." " Äläs nyt höpsi, ei se ole mahdollista. " "Katso vaikka, ei täällä huoneessa ketään ole".  Tulee järki, joka sotkee puhtaan tiedon ja hauraan muistijäljen. Tietoisuus jää useimmiten rajalle kun inkarnoidumme tänne. Lapsilla se voi olla vahvana vielä ja on myös aikuisia joilla se on säilynyt. Ja on aikuisia ja nuoria, joilla se on avautumassa uudelleen, kun käy läpi vaikka raskaita elämänvaiheita ja käy esim. tapaturman kautta lähellä "rajaa".
 Kaamos sanoi minulle vasta : "Äiti, minä muistan kokoajan vain vähemmän asioita toiselta puolelta" Vastasin hänelle että niin siinä ajan kanssa voi käydä, mutta minulle voi puhua kaiken, mitä haluaa ja muistaa, minä pidän hänen kanssaan nuo muistot hengissä.

Paljon tuli asiaa. Ollaan herkällä korvalla lastemme suhteen. Ei koskaan torpata heidän kokemaansa ja kertomaansa. Joskus herkkyys on ihan nenämme edessä, kun vain riisume laput silmiltä.
Silloin voimme nähdä palan jotain huikean ihmeellistä ja taianomaista.

<3 Pienten ihmeiden onnellinen äiti <3

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Hameenhelmat hämärässä

 Inspiroiko syksy teitä, niinkuin se inspiroi minua? Minusta tuntuu, etten tarvitse, kuin teemukista nenääni leijuvan omenakanelin tuoksun, niin mieleeni alkaa sadella mitä ihanimpia mielikuvia syksystä.
Ne eivät ole ikäviä mielikuvia rapakoista ja loskasta. Ehei. Ne ovat jotain ihan muuta. Ne ovat kuivat vaahteranlehtikasat puistossa, hieman sammaleenpeittämän penkin vieressä. Kaikkialla on hiljaista ja keltaista. Vain lehdet kahisevat kulkijan jalan alla. Ne ovat keltaiset kumpparit ja reippaat askeleet, poltetun oranssin värinen sateenvarjo. Ne ovat nuotion räiske ja sen lämpö kasvoilla. Pala vaahtokarkista jonka pinta on aavistuksen hiiltynyt. Ne ovat korillinen omenoita vierineenä kumollaan olevasta pärekorista ruutuviltille valtavan omenapuuvanhuksen alla. Mummon kutomat villasukat ja hyvä kirja. Kullankeltainen heinäpaalipino, ajan harmaannuttama niittylato lainehtivan elon ympäröimänä. Syvänvihreä ikimetsä ja kaatuneella puunrungolla kuksasta juotu kaakao.

 Ikuinen romantikkoko? Ehkä. Mutta olen sitä enemmän, kuin mielelläni. En halua ajatella syksyä mitenkään muuten, koska nykyinen ajattelumallini mahdollisesta hienoisesta realismin puutteesta huolimatta nostaa värähtelytasoani ja tuo minulle valtavasti inspiraatiota ja ällistyttävän hyvää mieltä. Suosittelen kokeilemaan.
 Ja kuka sanoi, etteivät nämä mielikuvat voi olla tosia?  Nakkaa vain sen ennakkoasenteen sinne metsänreunaan, ennenkuin lähtee sinne piknikille tai nuotiolle vaahtokarkkipussi eväskorissa <3 Ei kaiken tarvitse olla aina aineellista hyödykettä tuova suorite. Suurimmin ammentaa, kun ammentaa sielulle ja mielelle. Kukin tavallaan. Se oma juttu löytyy varmasti.
 Yhtä varmasti, kun tulee syksy, tulee myös henkimaailman läsnäolo lähemmäksi. Aistimmepa sen, tai emme. Ja voi ystäväni, kyllä, kyllä! Willa harmajan seinien sisäpuolellakin kuiskistaan jälleen tuolta toiselta puolelta noita pitkiä, syviä huokauksia, joita vain harvojen korvat kuulevat. Välillä suhtaudun siihen innoissani, kuin pieni lapsi. Välillä hieman jännityksen sekaisin tuntein kuulostelen ja aistin ypäristöäni.
Mitäkö on tapahtunut, kysyt? Kodissamme, niinkuin lähes jokaisessa kodissa on henkienergioita. Toiset aistivat niiden läsnäolon, toiset eivät. Toisille se on tunne, että joku katsoo, eikä paikalla ole kuitenkaan ketään. Toisille se on vain intuitiivinen tieto siitä, ettei ole yksin. Toinen haluaisi aistia, mutta mitään ei tapahdu. Koska kaikelle, aivan kaikelle on tarkalleen määrätty aikansa ja paikkansa. Mikään ovi ei avaudu, jollei sitä avata. Toinen haluaakin sen pysyvän tiukasti kiinni. Kaikki tapahtuu, juuri niinkuin kuuluukin tapahtua.
Minulle kuului tapahtua tämä seuraava asia. Ehkä siksi, että ymmärtäisin myös näköni olevan herkistymässä? Vai siksi, että joutuisin sanomaan säikähdykselle käsipäivää ja käsittelemään tuon tunteen? En todellakaan tiedä vastausta, mutta minulle tapahtui seuraavanlainen kohtaaminen;

Olin pesuhuoneessamme (jälleen tuo pääty talossamme!) Iltapesulla. Jäin hampaidenharjauksen kesken ajatuksissani mietteisiini. Minulla jäi ikäänkuin "pitkät päälle" ja hampaita pestessäni tuijotin lattian rajaan. Katsoin ajatuksissani tavallaan kaiken "läpi", enkä varsinaisesti kohdistanut katsettani mihinkään, en lattiaan, oven alareunaan, en mihinkään. Tuijotin vain ajatuksissani tyhjyyteen.

Aivan yhtäkkiä tajusin, ettei tuo tyhjyys ollutkaan tyhjä, vaan ihan hiljalleen silmieni eteen alkoi hahmottua naisen jalat. Jalassa hänellä (oli hän sitten kuka tahansa) oli puukengät. Näin myös pitkän hameen helman ja valkoisen essun alareunan. Tämä muotoutui ikäänkuin "udusta" eteeni vaaleaksi hahmoksi. Säikähdin todella ja en nostanut katsettani. Täytyy tunnustaa että tuossa hetkessä säikähdys sai minusta vallan ja poistuin kiireenvilkkaa paikalta mieheni turvalliseen kainaloon.
Kerroin tapahtumasta hänellekin ja mietiskelin hengen läsnäolon energiaa. Mietin, millaista se oli. Makustelin asiaa ja mietin, miksi säikähdin niin valtavasti. Säikähdin, koska asia tuli minulle äkkiä, enkä osannut varautua siihen. Varmaan myös siksi, että en ollut aiemmin juuri silmillä henkiä nähnyt ja ymmärsin niin nyt tapahtuneen.
Henki itsessään ei ollut pelottava. Ennemminkin sellainen hyväntahtoinen hymistelijä, joka tuumailevasti ja tomerana seisoi siinä pesuhuoneen ovella. Tämän olen tapahtuman jälkeen huomannut useampaan kertaan, kun katson ajatuksissani tai tietoisestikin kaiken "lävitse", alan nähdä vaaleita energioita. Esineiden, ihmisten aurojakin. Joskus niistä tulee selvemmin jokin hahmo. Uutta ja ihmeellistä.

Tällaisia mietteitä ja tapahtumia.
Syysfiiliksiä, mystiikkaa, kauniisti toisiinsa kietoutuneina. Muistakaa
ottaa hetki ihan itsellenne juuri tänään. Ja muistakaa, että vaikka pelko on ihmiskunnan vanhimpia tunnetiloja, sen ohjauksessa ei kannata elämäänsä elää. Tartutaan kaikkeen kauniiseen ja voimaannuttavaan <3

syyshalauksin Pauliina

lauantai 5. elokuuta 2017

Puuta, pellavaa ja pimeneviä iltoja

 Vastaleikatun ruohon tuoksu kantautuu nenääni raollaan olevasta tuuletusikkunasta, kun mittaan kultakatriinaa kahvinkeittimeen, mielessäni kahvikupin höyryävä lämpö ja seesteinen hetki sohvan nurkassa sisustuslehteä selaillen. Kesä on hurahtanut willa harmajan asukkaidenkin ohitse, kuin kuvankaunis luotijuna, jonka kyytiä odottaa joka vuosi kuin susi nousevaa kuuta, ja kun lopulta elokuun asemalla nousee kyydistä, miettii, että jos saisi menopaluu liput repeattina, niin ehtisi nauttia kyydistä. Suomen kesä. Lyhyt ja vähäluminen. Mutta, oli iten oli, rouva syys huutelee jo porstuasta, että tulossa ollaan, kaivakaahan kaulahuivit kaapeista pesukoneiden villaohjelmien hellittäviksi, kohta niillekin löytyy kelit, milloin käyttää.
 Kesän aikana olen löytänyt itsestäni useita sisustuskärpäsen puremia. Vaikutuksia ei ole vielä nähtävissä, mutta olen lähes varma, että nämä puremat ovat hiukan skandinaavisuuteen kallellaan. Se, miten näitä puremia hoitaisin, ei ole minulle, eikä kukkarolleni vielä valjennut, mutta uskon, että keksin kyllä keinot, joilla loihtia hiukan rouhean skandinaavista ilmettä kotiamme koristamaan. 75 neliöisen rintamamiestalon emännällä on oltava maltillinen mieli mööpeleiden ja muun suhteen. Kukaan ei nauti siitä, jos kumartuessa kolauttaa kupolinsa kaapin kulmaan ja vartta suoristaessa risukranssi löytyy tiukasti tukkaan takertuneena. Seesteisyys, harkitun persoonalliset yksityiskohdat ja vaikkapa vuodenajan mukaan valitut värivivahteet yksityiskohdissa ovat ne jutut, mitkä saavat minut vaikkapa pinterestissä painamaan sitä tallennus täppiä. Luonto ja sen materiaalit osana sisustusta ovat edullinen tapa luoda vaihtelevaa ja monipuolista visuaalista ilottelua DIY hengessä. Käpyjä laakeaan puuastiaan hentojen valojen kera rouhean puupöydän päälle, eikä alle tarvitse edes liinaa, jos haluaa primitiivisyyden huippuunsa. Kelon oksia vanhaan voikirnuun porstuan räsymaton viereen toivottamaan vieraat tervetulleeksi. Mustaa, tervalta tuoksuvaa puuta, vaaleita oksia. Ryppyiset pellavalakanat ja hento laventelin tuoksu. Mielikuvia ja ideoita tupsahtelee, kuin sieniä sateella. Toteutuksiin voi lähteä jostain ihan pienestä jutusta, oman innostuksen mukaan ja ideoita muokaten ja soveltaen.
Meidän mökki on saanut pihalleen autokatoksen papan tekemästä rakoliiteri kehikosta. Nyt on volvolla oma pikku mökki ja parasta siinä jotenkin on se, että siitä tulee ihan meidän näköinen. Rouhea ja kotoinen, ei justiin, ku ei soo nii justii. Myrskylyhtylamppu sitte kattoon niin pimeän aikaan tiellä kulkijalle ja pihaan saapuvalle tuikkaa sieltä lämmin valonkajo. Nyt elokuun pimeneviin iltoihin voisin hankkia uudet lyhdyt katoksen räystään alle roikkumaan. On niin kiva sytytellä kynttilöitä pihallekin, kun hämärät syysillat saapuvat. Ulkosaunakin varmasti lämpiää useammin syksyllä, kuin kesällä. Se tunnelma. Varjot ja sihahtava kiuas. Ovesta nouseva höyry, koivuhalot ja tulen loimotus kiukaan suuluukusta.  Juuttimatto ja pehmeät pyyhkeet.. Loppukesässä ja alkavassa syksyssä on jotain taianomaisen kaunista ja tunnelmallista.

Henkiset asiat ovat nyt olleet myös kovasti pinnalla ja kesän vaihtumisen syyspuoleen huomaa myös siitä, että aistimukset vahvistuvat kovasti. On sattunut ja tapahtunut taas. Ensi kerralla kerron hiukan niistäkin asioista.

Mutta nyt on laskeutunut jo ilta Willa harmajankin pirttiin ja  pienoiset pellavapäätkin tuhisevat jo kukin omassa sängyssään. Kuppi teetä vielä päättämään tämä sadepäivä.

Kohti uusia aamuja ja uusia inspiraatioita

Willa harmajasta Pauliina

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Höyhenenkevyt


 On asioita, jotka ihminen tietää oikeiksi ratkaisuiksi, mutta ajan pitää antaa kulua, ennen kuin on valmis ottamaan seuraavaa askelta. Juuri sellaista aikaa minä olen elänyt blogini suhteen. Viime kirjoitukseni oli pohjustusta ja nyt aika on kulunut, nyt minä olen valmis. Kaikki tapahtuu ennalta määrätysti, joten olen ollut rauhallisin mielin. Aion iloita matkasta ja iloita kirjoittamisesta, koska määränpää on kuitenkin sama ja matka on sieluni valinta.

Syy siihen, miksi en ole kirjoittanut näitä asioita rohkeasti jo aiemmin, on ollut yksinkertainen. Syynä on ollut pelko. Syvällä sisimmässäni olen kuitenkin tiennyt ja tiedostanut yhä enemmän, että haluan taivaltaa polkuni rakkauden ohjaamana, en pelon. Minulla on ollut useita pelkoja, jotka ovat sanelleet elämääni ja siihen liittyneitä ratkaisuja. Kun olen päässyt astumaan askeleita eteenpäin ja olen päässyt irti pelon otteesta, olen päässyt etäämmälle tarkastelemaan kokonaiskuvaa, jota en ole aiemmin nähnyt kunnolla, koska olen katsonut asioita liian läheltä. Näen kaiken selvemmin ja kokonaisemmin. Ymmärrän miksi mitäkin on tapahtunut ja nyt olen valmis kulkemaan eteenpäin.
 Enkelit ohjaavat ihmisiä kohti jokaisen sielun korkeinta parasta. Enkelit auttavat jokaista apua tarvitsevaa myös ihan arkipäiväisissä asioissa, kuten parkkipaikan löytymisessä, arkisten asioiden ja pulmatilanteiden järjestelyissä tai silloin, kun elämä tuntuu nousseen pystysuoraksi tieksi nenän eteen, eikä ratkaisua tunnu löytyvän millään. Apu on kiinni parista asiasta. Jokaisella sielulla on vapaa tahto, joten sinun täytyy PYYTÄÄ apua enkeleiltä, sillä muutoin enkelit eivät voi auttaa, ellet pyydä ja anna siihen lupaa. He vain odottavat avunpyyntöäsi. Kiitä enkeleitä myös avusta, sillä se on sinun kiitoksesi heille ja kiitollisuus on myös avain runsauteen. Enkelit auttavat ja viestivät usein meille myös erittäin hienovaraisesti ja hauskastikin. He ovat hyvin huumorintajuisia ja rakastavat iloa ja naurua. Mitä enemmän pyydät apua enkeleiltä ja mitä enemmän kommunikoit enkeleiden kanssa, sen enmmän yhteytesi enkeleihin vahvistuu ja opit hiljalleen tulkitsemaan hienovaraisiakin merkkejä, joita enkelit jättävät tiellesi.

Enkelit viestivät monin eri tavoin. He voivat antaa merkin läsnäolostaan sulan tai höyhenen muodossa, he voivat viestiä vastauksia ja ohjausta sinulle musiikin, kirjallisuuden tai numeroiden kautta. Jos liikenteessä ollessasi edessäsi tuntuu aina töröttävän hidas kulkuneuvo ja tämä turhauttaa sinua, olisi ehkä aika hidastaa hieman tahtia? Ehkä sinun olisikin aika hieman hiljentää? Tai törmäätkö toistuvasti johonkin tiettyyn numerosarjaan esimerkiksi kelloa katsoessasi? Tai sivunumerona, rekisterikilven mumerona ta facebookin tykkääjä määrän lukuna jossain julkaisussa? Enkelinumeroista ja niiden sisältämistä viesteistä löydät mm googlettamalla paljon tietoa. Maailmankaikkeudella voi olla sinulle hyvin, hyvin paljon sanottavaa. Kyse on vain siitä, haluammeko kuulla, herkistyä ja pysähtyä vastaanottamaan näitä viestejä ja olemmeko valmiita ottamaan vastaan tätä viisasta ohjausta, joka on meidän parhaaksemme?


Kuva Tiia-Maria Hyvönen
Enkelit ovat ihana asia. He auttavat meitä polullamme ja antavat meille rakkaudellista ja viisasta ohjausta. Päähämme ei ehkä kaadeta säkillistä höyheniä, eikä rahahuolet poistu sormia napsauttamalla, koska meillä on myös oma vastuumme. Mutta ohjausta ja apua saamme aivan varmasti, kun sitä pyydämme ja vastaanotamme, sekä kiitämme. Mielestäni erittäin tärkeää on vaientaa egoistiset ajatukset ja turha järkeily. Sitä kutsutaan herkkyydeksi. Herkkyydeksi vastaanottaa ja avautua uusille asioille. Minulla on niin uskomattoman ihania kokemuksia enkeleiden avusta, että välillä en voi olla nauramatta ääneen. Auto starttauttaa puoli tuntia, kunnes muistan pyytää enkeleitä apuun ja kas, auto hyrähtää käyntiin. Parkkipaikat järjestyvät ruuhka aikaankin, kuin ihmeen kaupalla. Pulmatilanteisiin löytyy yllättäviä ratkaisuja tai silloin, kun kaikki tuntuu  kaatuvan päälle, sukkaani tarttuu teippi ja alan hermostuneena kiskoa sitä jalkapohjasta. Kiukku katoaa, kun tuossa kuormittavassa hetkessä löydän teippiin takertuneen kauniin valkoisen höyhenen ja oivallus saa minut hymyilemään. En ole yksin vaikeimpinakaan hetkinä.

Avataan silmät ja korvat. Enkeleitä on paljon ja ne vain odottavat avunpyyntöjämme. Uskalletaan vaientaa egon ja järjen turhat äänet ja annetaan herkkyyden astua mielen huoneisiin ja avata sielun ikkunat huikeisiin oivallusten maisemiin.

 Kesäterveisin
 Willa Harmajasta Pauliina

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Valon polulla

 Paljon on tapahtunut Willa harmajan seinien suojassa sillä välin, kun blogini on elänyt hiljaisuudessa. Tällä kertaa en niinkään tarkoita yliluonnollisia ilmiöitä kodissamme, vaikka sitäkin on jossain määrin ollut. On tapahtunut muutoksia henkisellä tasolla minussa itsessäni ja ne ovat suuria ja mullistavia asioita kaiken kaikkiaan. Minulla on ollut syystäkin hiljainen blogi. Olen käynyt elämässäni läpi syvää muutoksen ja murroksen kautta. Henkistä tietä on tuotu minulle todella monin eri tavoin, enkelit tuntuivat viestivän siitä kokoajan jollain tavalla ja koetin sitä vastustaa. Elin vakaumuksessa, jota en kokenut syvvällä sisimmässäni omakseni. Olen sittemmin tehnyt valinnan astua henkisyyden polulle ja olla vapaasti juuri sitä, mitä olen sisimmässäni ollut jo kauan. Vaikka vakaumuksesta irtaantuminen on ollut kipeä prosessi, olen hiljalleen alkanut löytää yhä vakaammin sen Pauliinan, joka minä oikeasti olen. Ja olen äärettömän onnellinen siitä, ettei minun tarvitse enää yrittää olla mitään muuta. Ei tästä prosessista sen enempää. Lähinnä johdantoa siihen, että blogissani tulen puhumaan jatkossa varmasti hyvin paljon henkisen polun asioista ja niiden ajatusteni pohjalta, jotka ovat osa aidointa minua. Jos henkiset asiat ovat lähellä sydäntäsi, uskon, että voit löytää blogistani jatkossakin luettavaa. :)


 Mitä henkisyys on minulle? Miten se näyttäytyy elämässäni? Sanoisin, että siitä on vuosien saatossa tullut ja on yhä enenevässä määrin tulossa minulle elämäntapa. Uskon jälleensyntymisoppiin ja tähän liittyviä asioita olen käsitellyt paljon mielessäni viime aikoina. Uskon siis edellisiin elämiin ja värähtelytasoihin ja sielun valintoihin jne. Nämä asiat eivät ole tulleet elämääni yhdessä yössä, vaan nyt on ollut aika tässä elämässä kohdata henkinen polku ja siihen liittyvät opit. Perehdyn näihin asioihin hieman muissakin kirjoituksissani mm siten, millä tavalla lapset voivat muistaa menneitä elämiään jne. Olen erittäin hämmentävällä ja liikuttavalla tavalla saanut todeta tämän asian myös erään oman lapseni kohdalla. Lapset opettavat meitä aitoudellaan ja pysäyttävät asioiden äärelle, joissa peloille, egolle ja järjelle ei ole sijaa. Vain puhdas informaatio valosta ja asioista joita ei voi selittää lapsen mielikuvituksella. Uskon myös vapaaseen tahtoon. Kaikelle on tarkka aikansa ja paikkansa. Jos sielu ei ole valmis kohtaamaan näitä oppeja tässä kohtaa, niin ei yksinkertaisesti vaan käy. Jokainen sielu on valinnut oman kulloisenkin elämän kasvun ja opinpolkunsa ja kaikki tapahtuu tarkalleen juuri niikuin pitääkin.Oppiläksyt voivat olla kipeitä ja vaikeita ja niihin voi kulua hyvin kauan aikaa. Omalla kohdallani olen käynyt tiukkaa oppia hyvin, hyvin kauan kuolemanpelosta ja kuolemasta. Palaan näihinkin asioihin myöhemmin. Käymme monenlaisia asioita tulevaisuudessa pala palalta läpi.


Tämä polku on kokoaikaista kasvua ja vastausten etsimistä, itsensä kuuntelemista ja uuden äärellä oppimista. Kuten varmasti voi huomata, blogini sisältö on kokemassa muutoksen kautta. Uskon vakaasti, että näin pitääkin olla. Nämä asiat pitääkin kirjoittaa. Joku lukee ehkä kiinnostuneena, joku hämmentyneenä. Kolmas pitää hulluna. :D Uskon, että kaikki ovat omalla polullaan juuri siinä kohdassa ja vastaanottavaisuuden tilassa, kuin pitääkin olla. Kaikessa on herkkä balanssi. Kohtaamisissa, informaatioissa, joita saamme eri kanavia myöten. Ihan kaikessa.

Enkelit ovat erittäin tärkeä osa henkistä polkuani, samoin luonto ja henkinen hyvinvointi, sen monissa eri muodoissaan. Olen oppimassa, enkä itsekään tiedä vastausta lähellekään kaikkeen. Kasvun polkua, oppiläksyjä ja todella, todella suuria ja uusia asioita. Tässä pintaraapaisua siitä, mitä kohti olemme menossa. Tämä on minun polkuni. Olette itseasiassa astuneet kanssani tämän blogin lukijoina aikamoisen harppauksen uuteen. Kiitos kun olette siinä. Jos tunnet, että on aika päästää irti ja jäädä tälle pysäkille, kiitän sinua seurasta. Kiitos että olit mukana. Jos sinua pelottaa uusi, mutta silti kiinnostaa, kuuntele sisäistä ääntäsi. Sinua ohjataan kyllä. Jos olet avoin ja valmis jatkamaan matkaa kanssani, olen siitä hyvin iloinen. Monet seikkailut ja uudet asiat odottavat meitä. <3

Valoa ja rakkautta päivääsi
Willa harmajasta Pauliina

perjantai 24. helmikuuta 2017

Unien ikivanha viisaus

 Unista aamua täältä Willa harmajan pirtistä. Minulla on jo jonkin aikaa mietityttänyt eräs seikka. Olen pohtinut sitä, mikä minä olen. Tiedän olevani selvätuntoinen ja minulla on myös selväkuuloisuutta ilmennyt jonkin verran ja selvänäköä pienissä määrin. Minä olen kuitenkin nyt jonkin aivan uuden asian äärellä tämän unien näkemisen kanssa ja olen nyt huomannut, että tuo ominaisuus minussa, mikä se sitten ikinä onkaan, voimistuu voimistumistaan. Tuntemuksia herättävää tämä on, siitä ei pääse mihinkään. Kuten jo olen kerran aiemmin blogissani maininnut, olen nähnyt aiemmin yhden enneunen. En sitä silloin jäänyt sen enempiä pohtimaan, vaikka se olikin erikoinen tapaus. Nyt olen huomannut, että mitä enemmän olen meditoinut, aistimukseni ovat sitä voimakkaampia ja myös suureksi yllätyksekseni unimaailma on alkanut antaa minulle viestejä, joita en koe millään tavalla voivani hallita tai kontrolloida ja tiedän, että tämä on myös siksi hyvin puhdasta informaatiota. Eli siis meditaatio on vahvistanut päiväsaikaan tapahtuvia aistimuksiani ja olen huomannut näillä olevan selkeä yhteys. Näkyy olevan myös niin, että minulla voimakkaimpana kanavana toimiva selvätuntoisuuden muoto aktivoituu voimakkaimmin. Nyt kuitenkin tähän kaiken rinnalle on astunut minulle aivan uusi muoto saada viestejä ja nämä viestit tulevat minulle unieni kautta.
 Olen pistänyt merkille, että kun saan unien kautta jotain informaatiota, jolla on todellista merkitystä valve elämään, olen aamulla 100% tietoinen siitä, että sain unessa tärkeän viestin. Puhun viestistä, koska en tiedä tälle oikeaa nimeä. Onko se enne? Opastus? Varoitus? En tiedä. Minä olen myös varovasti kysellyt asioista, koska tällainen saa minut tietysti hiukan hämilleni. Mitä tämä on ja miksi näen unia? Sanottakoon nyt näin, että olen saanut tietoa, että tätä ominaisuutta on esiintynyt suvussani. En halua tässä alkaa tätä sen enempää avaamaan, mutta minulle tämä oli mielenkiintoinen ja jollain tapaa helpottavakin tieto.

Olen myös jotenkin varovainen nyt siitä, mitä ja miten näistä asioista kerron. Olen huomannut, että usein unet, joita olen nähnyt, linkittyvät jollain tapaa minulle tärkeisiin ihmisiin. Unessa näkemäni asiat eivät välttämättä tapahdu itse henkilölle, joka on elämässäni, vaan asiat joita näen, voivat tapahtua heidän lähipiirissään oleville henkilöille. Itselleni en ole varsinaisia unia saanut tapahtumista ja hyvä niin. Kuitenkin olen saanut selkeitä opastuksia ja varoituksia. Kun varoitukset tulevat unessa, otan ne hyvin vakavasti. Kuten jo aiemmin sanoin, unet ovat minulle erittäin puhdasta informaatiota ja kunnioitan syvästi tätä ominaisuutta, enkä ikinä halua sitä väärin käyttää. Mistä sitten tiedän, mikä on viesti ja mikä on "vain" unta. Se on se tunne. Nämä viestit ovat äärettömän selkeitä mm. tunnelmaltaan. Noissa tilanteissa koetut tunteet ovat unissakin syvää surua, pettymystä tai varmuutta. Aamulla minulla on välittömästi herätessäni järkähtämättömän varma tieto siitä, että sain unessa viestin. Minä vain tiedän sen.
 Millaisia viestejä minulle sitten unissa oikein annetaan? En halua missään tapauksessa näitä informaatioita yhdistettävän keneenkään ihmiseen. Se, kerronko informaatiosta henkilölle, josta unen näin, on aina erittäin vakavan harkinnan alla. En tiedä mistä tämä tulee, mutta haluan ehdottomasti toimia tässä asiassa oikein. Jos uni on toteutunut ja minulle kerrotaan tapahtumasta, saatan harkintani mukaan sanoa nähneeni unessa tämän tapahtuvan. Unissa voidaan tuoda viestiä jonkin henkilön kuolemasta, sairaudesta, järkyttävistä ja suurista elämäntapahtumista, ja olen myös saanut ohjausta ja varoituksia liittyen omaan elämääni. Monenlaisia asioita siis.Nämä asiat tulevat unissa aina randomisti, eikä niihin osaa varautua etukäteen. Asiat voivat nostaa esiin hyvin monenlaisia tunteita. En kuitenkaan koe tätä raskaana asiana. Olen oikeastaan hyvin kiitollinen tästä kaikesta.

Vaistoni sanoo, että uusi lehti on avautumassa tämän myötä. Ei ole kiire mihinkään. Uskon, että elämä ja aika antavat tarpeellisia vastauksia tästä heränneisiin kysymyksiini ja kaikella tapahtuvalla on aikansa ja paikkansa, kaikella on tarkoituksensa. Uskon vakaasti, että saan elämässäni kaiken tarpeellisen ohjauksen myös tämän asian suhteen. Mielenkiintoista ja moninaista on tämä elämänpolku. Yksi sivusto, missä on kivoja selityksiä unille, on hedelmäpuu. Unista on myös kirjoitettu runsaasti kirjallisuutta ja aihe puhututtaa netissä.

Unelmoidaan ja uneksitaan, levätään ja valvotaan.

Sinä et löydä mystiikkaa.
Mystiikka löytää sinut.

Valon terveisin Pauliina

torstai 9. helmikuuta 2017

Koputuksia kammarista

 Heipparallaa ihanaiset blogini lukijat. :) Arjen touhut ja säpinä taukosivat sen verran, että ehdin tänään kertoa teille rakkaan Willa harmajamme viimeaikaisista yliluonnollisista ja selittämättömistä tapahtumista. Minulla oli myöskin ollut jotenkin tosi pitkä tauko aistimisessa, kanavat olivat tavanomaista enemmän kiinni, koska elämäntilanteeseeni tuli hiukan stressiä, joka onneksi on sittemmin jo hellittänyt. Nyt minulla on ollut taas aikaa rauhoittua hieman, meditoida ja kuunnella itseäni. Ja kuin itsestään tämän oman mielen rauhoittumisen ja hektisyyden hiljenemisen myötä olen taas alkanut pikkuhiljaa aistimaan asioita. Se on kyllä jotenkin jännä, kun nämä tapahtumat eivät todellakaan tule sillä tavalla, että odottaisin jännittyneenä jotain erikoista tapahtuvaksi, ehei! Ne tulevat yleensä tilanteissa, joissa olen ihan muissa mietteissä ja touhuan jotain ihan arkisia asioita. Silloin voi yhtäkkiä aistia aivan randomisti jotain kesken kaiken. Tilanteet siis tulevat minulle lähes joka kerta puskista.

Sen pitemmittä puheitta palataampa muistelemaan erästä tapahtumaa. Touhuilin vastikään olohuoneessa töitäni, kun yhtäkkiä toimeni keskeytti talon uudesta päädystä kuuluva ääni. Joku tai jokin koputti seinään. Kop kop kop kop...Nostin päätäni ja odotin, josko ääni jatkuisi. Kaikkialla vallitsi kuitenkin hiljaisuus. Ääntäkään ei kuulunut. Puntaroin mielessäni asiaa. Tikka se ei ollut. Ääni kuului ihan selkeästi sisätiloista ja suhteellisen läheltä. Varsinaista paikallistamista on kuitenkaan erittäin vaikea tehdä. Ääni saattoi tulla joko lasten- tai kodinhoitohuoneesta. Se oli hyvin samankaltainen ääni, mikä lähtee, kun koputat vaikka kaapin oveen tai seinään. Unohdin asian lähes kokonaan, kunnes eräänä päivänä tyttäreni tuli yhtäkkiä vessasta ja sanoi, että mikä on tuo kummallinen koputus, minkä hän kuuli tulevan jostain ihan läheltä. Minä olin silloin keittiössä, enkä kuitenkaan ollut kuullut mitään. En oikein osannut vastata tyttärelleni. Jäin kuitenkin miettimään näiden kahden tapahtuman samankaltaisuutta.Poissuljin myös sen mahdollisuuden, että ääni tulisi ullakolta. Jos ääni olisi tullut sieltä, se olisi ollut paljon vaimeampi. Eilen tilanne kuitenkin toistui. Tyttäreni ja hänen kaverinsa tulivat kesken leikkien ihmettelemään minulle, että mikä ihme tuo koputus taas oikein on. Tälläkään kertaa minä en ollut kuullut yhtikäs mitään. :O Minkäänlaista järkevää selitystä tälle tapahtumalle ei meistä kukaan ole löytänyt. Mikään ulkoa kuuluva napse tai vastaava se ei kuitenkaan ole. Sellaisen erottaisi ja tunnistaisi. Tässä koputuksessa on kuitenkin jotain hyvin omituista ja miksi se kuuluu vain jonkun korviin, eikä kaikkien lähietäisyydellä olleiden korviin. Hmmm?
Hiukan sisustusta
 Tästä pääsemmekin seuraavaan tapahtumaan. Willa harmajassa oli rauhallinen aamu. Mieheni oli lähtenyt viemään lapsia hoitoon ja oli ottanut vanhimman tyttäremme myös kyytiin ja vei hänet kouluun. Minulla oli hetki aikaa venytellä peiton alla. Yhtäkkiä kuulin, kuinka ulko-ovemme kahva painui alas ja ovi avattiin. Ihmettelin, miten mieheni palasi jo, enkä ollut kuullut edes auton ääntä, mikä yleensä kuuluu selvästi sisälle saakka, kun joku ajaa pihaan. Odotin, että mieheni avaisi myös sisäeteisen oven ja tulisi pirttiin. Minulla oli silloin hänelle muutoinkin asiaa, joten ihmettelin kun hän ei tullutkaan sisälle. Ajattelin hänen kuitenkin pyörähtäneen ovelta hakemaan liiteristä halkosylillistä tai menneen käymään koirahäkeillä, mikä hänellä oli usein tapana. Tartuin puhelimeen ja aloin lukea sähköposteja ja unohdin koko asian. Lopulta nousin ylös ja laahustin kahvinkeitintä kohti. Yhtäkkiä kuitenkin pysähdyin. Ulko-ovi oli sepposen selällään ja mieleeni jysähti,ettei kukaan koskaan lopulta tullutkaan sisälle. Kävin sulkemassa avonaisen oven ja kurkistin ikkunasta ulos, eikä autoamme näkynyt pihassa. Mitä ihmettä? Soitin miehelleni ja kysyin, missä hän oli. Töissä, kuului vastaus. Olin äimänkäkenä. Joku oli käynyt ilmi selvästi avaamassa ulko.oven minun vielä pötkötellessä sängyssä. Eikä paikalla ollut silloin minun lisäkseni ristin sielua.. Täytyy myöntää, että silloin kulki selkää pitkin kylmiä väreitä..
Sitten viimeisimpään, viimeöiseen tapahtumaan. Ilmestyikö minulle yöllinen jalkaani takertuja vai mitä ihmettä minä näin? Olin yöllä lämmittämässä maitopulloa meidän pikkuneidille. Kello oli jossain kahden ja kolmen välillä ja odotin kärsimättömänä mikron kilahdusta. Lopulta mikro piippasi ja sieppasin pullon ja ruuvasin tuttiosan paikalleen. Pyörähdin ja lähdin kävelemään makuuhuonetta kohti. Olin juuri astunut keittiön uunin kulman takaa olohuoneeseen kun säikähdin ihan totaalisesti. Minua vastaan liukui jokin läpinäkyvä olento, joka siinä samassa katosi. Vetäisin kiivaasti henkeä ja sydämeni takoi hullun lailla. Minä harvoin säikähdän mitään niin perinpohjaisesti. En ollut osannut tippaakaan odottaa mitään tällaista. Tilanne meni todella nopeasti ohi, enkä kerinnyt nähdä, kuka tai mikä tuo vastaani liukunut olento oli. Ravistauduin irti säikähdyksestä, vein maitopullon tyttärelleni ja painoin pään tyynyyn. Sain nukkua yöni rauhassa, mutta sen verran yöllinen tapahtuma mietitytti, että päätin kirjoittaa tänään siitä blogiini. Harvoin aistin silmillä yhtä selkeästi mitään. Todella, todella harvoin.
Aika tarkalleen tuossa kohdalla, missä koiramme makaa, yöllinen aave liukui minua vastaan. Hyr!
Nyt on tämä blogiteksti taputeltu ja jäämme jännityksellä odottamaan, mitä kaikkea elämä eteemme tuo. Kuitenkin haluan korostaa sitä, että henkimaailman kanssa kun ollaan tekemisissä, on tärkeää muistaa, että se ei ole viihdettä, vaan kysymys on oikeasti mm sieluista, jotka eivät ole syystä tai toisesta päässeet etenemään valoon, vaan ovat jääneet ns välitilaan. Itse ajattelen, että aina kun mahdollista, on hyvä auttaa näitä sieluja kohti valoa.

Me toivottelemme Matami koiran kanssa teille täältä mökistämme oikein ihanaa ja aurinkoista helmikuun päivää <3
Pukeudutaan lämpimästi ja kietoudutaan villaisiin kaulaliinoihin ja pistetään nenämme kirpakkaan pakkaseen ja kuunnellaan, kuinka askeleet narskuvat ja katsellaan kimmeltäviä, kuuraisia puita :)

Pauliina