Hämärän tuolla puolen..

Kuva Mira Haukipuro

 Taas yllätän itseni miettimästä, mikä olisi oikea tapa kirjoittaa. Oikea. Hyvä. Ei mitään liikaa, eikä mitään liian vähän. Ravistelen ajatuksissani itseäni. Jos kirjoitan miellyttääkseni valtaväestöä, kirjoitanko silloin sydämellä? En. Päädyn olemaan, taas kerran,  hullu, rohkea, hullunrohkea, miten vain parhaiten sopii. Tämä on ohjeistanut minua kirjoittamisen saralla A.I.N.A. Kirjoita sydämellä, juuri sitä, mistä tunteet käskevät kirjoittamaan. Kirjoita ajatuksia, joissa on tarttumapintaa, jää mieleen, vaikka riskillä. Miksi kirjoittaa liibalaabaa, joka ei värisytä, vavisuta, ihmetytä tai herätä mitään ajatuksia. Ihan kiva on minulle kauhistus. Uskalla olla sinä, sanon itselleni, suljen silmät, ja annan tekstin tulla.

Palaan ajatuksissani erääseen päivään tässä taannoin, jolloin olin yksin kotona. Talomme saunanpuoli pääty on rakennettu myöhemmin kuin muu talo ja tähän päätyyn sijoittuvat jostan syystä lähes kaikki talossamme sattuneet merkilliset tapahtumat. Jälkeenpäin rakennetussa osassa on myös meidän entinen makuuhuone, joka toimittaa nykyään tärkeää virkaansa lasten omana huoneena. Saunan ja lastenhuoneen välissä on vanha pannuhone, jonka olemme remontoineet sittemmin kodinhoitotilaksi. Olin saunatilassa yksi päivä, kun kuulin oven takaa kodinhoitohuoneesta selvän miehen rykäisyn. Huhuilin miestäni ja kysyin, mitä asiaa. Ei vastausta.Ihmettelin, että joku kauppiasko sisään on tullut koiriemme ohitse ja pidin sitä hiukan outona ja menin katsomaan. Pirtti ja muutkin huoneet olivat tyhjiä. Päättelin, että vieras on ehtinyt pihalle ja kurkkasin ikkunasta. Pihamaa oli tyhjä, lukuunottamatta kahta laumanvartija koiraamme jotka makasivat pihalla täysin rauhassa. En löytänyt asialle mitään selitystä, mutta olen varma kuulemastani äänestä, koska samainen ääni on herättänyt myös yöllä ja syytä on etsitty, tuloksetta. Monenlaisten tapahtumien sarja käynnistyi tuosta päivästä.
Kerron Willa harmajan talon tarinaa pala kerrallaan täällä blogissani, tervetuloa mukaan huikealle matkalle..

Syksy. Ihana vuodenaika kaikkinensa. Willa harmajan emäntä valmistautuu syksyyn aseinaan satoja tuikkuja, lämpöiset villasukat ja kirjoitusvälineet <3 Mikäpä mukavampaa, kuin päivittää kodin sisustustakin hieman syksyisempään suuntaan. Etsinnän alla ovat syksyn väriset kappaverhot pirtin akkunaan ja muutama kaitaliinakin murretuissa väreissä olisi erittäin tervetullut löytö. Pienillä asioilla voi päivittää kodin ilmettä vaikkapa juurikin vuodenajan mukaan :) Kirpputorit ovat tällaiselle vanhan tavaran ihannoijalle erinomaisia käyntikohteita. Koskaan ei tiedä, mikä ihanuus siellä odottaa. Viimeisimpänä löytönä minulla on vanha kulunut puinen juurisaavi. Ketään ei varmaan yllätä, ettei minulla ruisleipätaikinan juurta ole vailla kotia, vaan kuivuneita oksia, jotka ajattelin asetella saaviin ja ripustaa oksiin hennot valot sädehtimään pimeisiin iltoihin. Saavin paikkaa mietin vielä kovastikin, koska minulla on kolme lasta, joista nuorin, kaksivuotias Halla-Marja, on varsin ehtiväistä sortimenttia. Voin kuvitella, miten vaahtosammuttimen kokoinen neiti juoksee kiharat pomppien pitkin pirttiä jouluvalot perässä ja risut sinkoilee :D Eli jonnekkin vaahtosammutinta korkeammalle sijoittanen saavin..

Nyt otan sen talon suurimman kahvikupin ja keitän hyvvääki paremmat kahavit ja nautin hetken
ennekuin annan pyykikasalle huutia!

Kiskokaa villasukat jalkaan, syksy saapuu..
Pauliina

Kuva Mira Haukipuroi

Syksyn salainen puutarha

Kuva Mira Haukipuro

  Aamu aukeni ikkunan takana syksyauringon kultaamana. Haistan ulkona syksyn tuoksun ja päätän päivittää blogiani juuri tänään :)

Yllä on kuva avaimesta, joka liittyy olennaisesti kotimme pihapiirissä sijaitsevaan vuosisatoja vanhaan aittarakennukseen. Tämä avain sopii nimittäin juurikin tuon aittavanhuksen narisevaan oveen. Aitta on mainittu myös kyläkirjassamme (Kylät korkatin kainalossa).  Mikä tuosta aitasta tekee erityisen sen iän lisäksi? Olin taloa ostaessamme yllättynyt kuultuani, että aitta on nimeltään "akkojen aitta", täysin naisten rakentama. Melkoinen taidonnäyte sen ajan naisilta. Aitan vanhoista laarihirsistä on ulkosaunamme saanut jykevät, lähes kolmesataa vuotta vanhat lauteet ja minä mieheni minulle tekemät rouheat puuhyllyköt kannattelemaan pimeiden iltojen valontuojia, kynttilöitä <3 Aitan tehtävä on ilmeisesti ollut aikoinaan toimia vilja varastona. Aitan hirret on ymmärtääkseni koskea pitkin uitettu tänne haapavedelle ja nyt tuo vanhus viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviään Willa harmajan pihapiirissä :)

Kuten varmaan huomattu on, rakastan kaikkea erittäin aitoa ja erittäin wanhaa. Mieheni on minun oma nikkarini, joka puhaltaa uudelleen henkiin vanhoja laudanpaloja milloin valokuvakehyksisksi, milloin halkolaatikoksi. Meillä on erittäin sama maku ja torppamme isäntä osallistuu sisustamiseen mielellään omalla rouhealla otteellan ja mää tykkään!

Illat ovat jo pimenneet ja usein voi ohikulkija huomata Willa harmajan ikkunasta tuikkivan kynttilänvalon hämärinä iltoina. Ajattelen myös näin, että syksy on aikaa, jolloin verho tämän ja tuonpuoleisen välillä ohenee ja kanavat ovat tavallista enemmän auki aistimaan tapahtumia, joita ei pysty selittämään. Haluaisin kuitenkin kertoa tapahtumia alusta saakka, ikäänkuin tarinana, miten kaikki alkoi ja miten ymmärsin, että kysymys on jostain muusta, kuin vilkkaasta mielikuvituksesta tai
hupsusta pääkopasta :) Aloitan siis alusta.

Ensimmäisiä kokemuksiani aistiessani olin hämmentynyt ja myös hieman peloissani, mikä on ymmärrettävää. Ajoin autoa syyspimeänä iltana kotiin päin. Olin tulossa ystäväni luota. Tunsin kesken ajon, kuinka penkkini selkänojaa ikäänkuin lapsi jaloillaan "polkisi". Mainittakoon, että olin liikkeellä yksin, eikä kukaan muksuistamme ollut kyydissäni. Hämmennyin tapahtuneesta, mutta jatkoin matkaa. Hetken kuluttua hiuksiani kosketettiin leikkisästi useaan otteeseen. Luulin tulleeni hulluksi ja törötin tuhatta ja sataa kotiin nokka kiinni tuulilasissa ja hankin pikapikaa itselleni lääkärin kautta psykoosinesto lääkityksen :D Siis oikeasti. Lääkkeet menivät minulla tasaisesti, mutta ajan saatossa ymmärsin, etten ole psykoottinen, koska erikoiset aistimukset ja tapahtumat jatkuivat ja todettiin, ettei minulla psykoosia ole :D Se on sinänsä jännä, miten ihminen on hyvin usein heti etsimässä tällaisille aina loogista selitystä, enkä itse ollut mikään poikkeus. Ajan myötä olen saanut heittää tuon lääkkeen pois onneksi ja ymmärtänyt, että minulla on erityinen piirre/kyky aistia asioita.
Tästä on siis vuosia aikaa ja aistimukseni ovat vahvistuneet ja monipuolistuneet. Kerron asia kerrallaan näistä tapahtumista ja siitä, miten olen kaiken kokenut ja miltä se on tuntunut. Mainittakoon myös sellainen seikka, että mieheni on aistinut samoja asioita jonkin verran. :)
Mielelläni kuulen myös teidän mahdollisia kokemuksianne, rakkaat lukijat, jos sellaisia on. Minulle saa laittaa viestiä facebookissa tai kommentoida alla olevaan viestikenttään :)

Kirjoittaminen tuo luokseni ihan uusia tuulia. Työn alla on nimittäin suurensuuri ja pitkäaikainen haaveeni, runokirja! Miten kiitollinen ja nöyrä mieli onkaan, kun tajuan, että olen vain muutaman askeleen päässä suuresta etapista. Odotan innolla, että saamme Cuulaksen tyttöjen kanssa tuon projektin valmiiksi mahdollisesti ensi vuoden alkupuolella ja saan pidellä teosta käsissäni ja todeta ajatuksieni olevan vihdoin "kirjoissa ja kansissa". Syksy on myös minulle aktiivista kirjoittamisen aikaa. Syksyn värit, tuoksut ja tuntu tarjoavat minulle lähes loputtoman inspiraation lähteen, josta saan ammentaa kynällä paperille ja taltioida ajatuksia syksynmakuisiin riveihin. Tässä ja nyt tajuan, että olen oikeasti pitkästä aikaa ehjempi kuin vuosiin ja hymyilyttää ihan spontaanisti. Elämä on välillä kyllä niin parasta. Valon ja varjojen leikki, kaiken vaihtelu tekee siitä moniulotteista ja ihanaa.

 Hiljaisuus
soittaa minulle
kiireetöntä kanneltaan,
Auringon säteet
tulevat lähelle

Kuva Mira Haukipuro

lempeästi.
Istuimenani
myrskyn edessä nöyrtynyt
puu,
jonka ikää
en tiedä.
Hellästi kosketan
sammalta,
joka
tuoksuu ajalta,
metsältä.
Tässä minä istun
ja kuulen
enemmän.


Tämän runon  myötä toivotan teille kaikille ihanaa, aurinkoista sunnuntai päivää! Ollaan kuulolla :)
Pauliina

Mistä on minun blogini tehty?

Kuva Mira Haukipuro

                    Aluksi mietin, mistä kirjoittaa. Aikani pohdittuani totesin, että kirjoitan asioista jotka

                     ovat lähellä sydäntäni. Luotan siihen, että ihmiset kyllä poimivat asiat, jotka heitä kiin-

                     nostavat.

                    

                    Kirjoitan blogiani meidän torpan elämästä, väritettynä sisustus ideoilla, runoilla, lasten

                    täyttämällä arjella ja pitkän harkinnan jälkeen rohkenen myös blogissani puhua ääneen

                    selvätuntoisuudestani ja hiljalleen avautuvasta selväkuuloisuudestani, eli lyhyesti sanottuna henkimaailmasta ja siihen liittyvistä yliluonnollisista kokemuksistani. Jos joku näistä asioista kiehtoo tai kiinnostaa, olet lämpimästi tervetullut seuraamaan Willa harmajan elämää :)

      

                    Kuvan lipastovanhus löysi tiensä kotiimme facebookin kautta ja ihastuin siihen heti ku-

                    van nähtyäni. Lipaston historiasta ja iästä minulla ei valitettavasti ole tarkempaa tietoa.

                    Kuvailisin sisustustyyliäni sanoilla rouhea, rustiikkinen ja primitiivinen, mukana pieni 

                    ripaus romantiikkaa :) Rakastan vanhoja huonekaluja jotka on entisöineet alansa paras,

                    itse Herra Aika. Siihen en useinkaan katso tarpeelliseksi ihmisen puuttua. Mitä kolhiin-

                    tuneempi, rapistuneempi ja vanhempi mööpeli on, sitä lujemmin sykkii minun sisustajan 

                    sydän. Kaikella vanhalla olisi paljon tarinoita kerrottavanaan ja ne ovat säilyneet urheasti ja todistaneet varmasti monenlaisia ihmiselämän hetkiä. Uskon myös vahvasti, että jokaisella esineellä on oma energiansa. 

                    Tästä pääsemmekin sujuvasti viimeisimpänä mainitsemaani selvätuntoisuuteen ja selvä

                    kuuloisuuteen. Willa harmajassa olen saanut useaan otteeseen olla todistamassa erinäisiä

                    selittämättömiä asioita nyt useamman vuoden ajan. En ole herkkyydestäni paljoa rohjen-

                    nut puhua, koska skeptikot. No, näin blogissahan siitä on hyvä aloittaa kertomaan :D :D

                    Nämä erityispiirteet ja herkkyydet ovat astuneet minun tietoisuuteeni vasta myöhemmällä iällä, ei siis lapsesta saakka ole ollut tällainen osa elämääni. Uskon vahvasti, että ns. 

                    rajatila kokemuksilla on usein osansa tällaisten piirteiden ja asioiden kehittymisessä. 

                    Olen siis menettänyt kaksi lasta (kerron tästä aiheesta toisella kertaa enemmän), minkä

                    jälkeen olen hiljalleen huomannut aistivani asioita, joita kaikki eivät välttämättä aisti. :)

                    En vielä tässä kirjoituksessani pureudu tähän asiaan tämän enempää, pientä pintaraapaisua siis vain, kun vastahan minä kerron itsestäni :)

  

                    Mainittakoon viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä suuri rakkauteni kirjoittami-

                    seen. Olen tarttunut kynään jo hyvin pienenä. Kirjoittaminen on aina ollut minusta mukavaa. Varsinaisen kirjoittamisen aloitin noin kolmetoista vuotiaana ja kirjoitin silloin 

                    ensimmäisen runoni. Sille tielle jäin ja runous on minua puhutellut, sykähdyttänyt, nostanut ja kantanut, kuljettanut nyt 18 vuotta. 18 vuotta olen elänyt lähes kynä kasvaneena käteeni kiinni. Kirjoittaminen on toinen mieleni. Elän ja hengitän sitä ja yhä se saa minut

                    otteeseensa uudelleen ja uudelleen. Nykyään toteutan kirjoittamisen paloa laulujen sanoittajana yrityksessä Lauluntekijätrio Cuulas Oy. Yritys on  minun ja kahden ihanan 

                    ystäväni perustama. Teemme siis itse ihan alusta asti uusia lauluja ja julkaisemme niitä ja

                    myymme tuotteitamme verkkokaupassamme. Laitan myöhemmin tänne blogiini linkit

                    youtube- kanavallemme, sekä verkkokauppaamme, kunhan aika antaa myöten :)

                    Cuulaksesta kirjoitan myöhemmin erikseen lisää.

                    Syksyisiä, ihania päiviä kaikille

                    Pauliina

                   
     
                    

Kuva Mira Haukipuro