Hämärän tuolla puolen..

Kuva Mira Haukipuro

 Taas yllätän itseni miettimästä, mikä olisi oikea tapa kirjoittaa. Oikea. Hyvä. Ei mitään liikaa, eikä mitään liian vähän. Ravistelen ajatuksissani itseäni. Jos kirjoitan miellyttääkseni valtaväestöä, kirjoitanko silloin sydämellä? En. Päädyn olemaan, taas kerran,  hullu, rohkea, hullunrohkea, miten vain parhaiten sopii. Tämä on ohjeistanut minua kirjoittamisen saralla A.I.N.A. Kirjoita sydämellä, juuri sitä, mistä tunteet käskevät kirjoittamaan. Kirjoita ajatuksia, joissa on tarttumapintaa, jää mieleen, vaikka riskillä. Miksi kirjoittaa liibalaabaa, joka ei värisytä, vavisuta, ihmetytä tai herätä mitään ajatuksia. Ihan kiva on minulle kauhistus. Uskalla olla sinä, sanon itselleni, suljen silmät, ja annan tekstin tulla.

Palaan ajatuksissani erääseen päivään tässä taannoin, jolloin olin yksin kotona. Talomme saunanpuoli pääty on rakennettu myöhemmin kuin muu talo ja tähän päätyyn sijoittuvat jostan syystä lähes kaikki talossamme sattuneet merkilliset tapahtumat. Jälkeenpäin rakennetussa osassa on myös meidän entinen makuuhuone, joka toimittaa nykyään tärkeää virkaansa lasten omana huoneena. Saunan ja lastenhuoneen välissä on vanha pannuhone, jonka olemme remontoineet sittemmin kodinhoitotilaksi. Olin saunatilassa yksi päivä, kun kuulin oven takaa kodinhoitohuoneesta selvän miehen rykäisyn. Huhuilin miestäni ja kysyin, mitä asiaa. Ei vastausta.Ihmettelin, että joku kauppiasko sisään on tullut koiriemme ohitse ja pidin sitä hiukan outona ja menin katsomaan. Pirtti ja muutkin huoneet olivat tyhjiä. Päättelin, että vieras on ehtinyt pihalle ja kurkkasin ikkunasta. Pihamaa oli tyhjä, lukuunottamatta kahta laumanvartija koiraamme jotka makasivat pihalla täysin rauhassa. En löytänyt asialle mitään selitystä, mutta olen varma kuulemastani äänestä, koska samainen ääni on herättänyt myös yöllä ja syytä on etsitty, tuloksetta. Monenlaisten tapahtumien sarja käynnistyi tuosta päivästä.
Kerron Willa harmajan talon tarinaa pala kerrallaan täällä blogissani, tervetuloa mukaan huikealle matkalle..

Syksy. Ihana vuodenaika kaikkinensa. Willa harmajan emäntä valmistautuu syksyyn aseinaan satoja tuikkuja, lämpöiset villasukat ja kirjoitusvälineet <3 Mikäpä mukavampaa, kuin päivittää kodin sisustustakin hieman syksyisempään suuntaan. Etsinnän alla ovat syksyn väriset kappaverhot pirtin akkunaan ja muutama kaitaliinakin murretuissa väreissä olisi erittäin tervetullut löytö. Pienillä asioilla voi päivittää kodin ilmettä vaikkapa juurikin vuodenajan mukaan :) Kirpputorit ovat tällaiselle vanhan tavaran ihannoijalle erinomaisia käyntikohteita. Koskaan ei tiedä, mikä ihanuus siellä odottaa. Viimeisimpänä löytönä minulla on vanha kulunut puinen juurisaavi. Ketään ei varmaan yllätä, ettei minulla ruisleipätaikinan juurta ole vailla kotia, vaan kuivuneita oksia, jotka ajattelin asetella saaviin ja ripustaa oksiin hennot valot sädehtimään pimeisiin iltoihin. Saavin paikkaa mietin vielä kovastikin, koska minulla on kolme lasta, joista nuorin, kaksivuotias Halla-Marja, on varsin ehtiväistä sortimenttia. Voin kuvitella, miten vaahtosammuttimen kokoinen neiti juoksee kiharat pomppien pitkin pirttiä jouluvalot perässä ja risut sinkoilee :D Eli jonnekkin vaahtosammutinta korkeammalle sijoittanen saavin..

Nyt otan sen talon suurimman kahvikupin ja keitän hyvvääki paremmat kahavit ja nautin hetken
ennekuin annan pyykikasalle huutia!

Kiskokaa villasukat jalkaan, syksy saapuu..
Pauliina

Kuva Mira Haukipuroi