maanantai 22. tammikuuta 2018

Runsaus ja raha, hyvä vai paha?


Oletko sinä koskaan ajatellut, sanonut ääneen tai jopa jollain tavalla elämässäsi valinnoillasi todentanut, että raha olisi huono juttu?
Tiedättehän sen fiiliksen kun laskut on maksettava tai kun sanotaan, ettei rahalla saa onnea?
Säästämiskulttuuri ja ajattelu, että kaikki on kallista.

Olen ajatellut ja minulle on eri tahoilta oikein lykätty tätä asiaa nenän eteen mietittäväksi. Olen tehnyt erään havainnon, rahaan suhtautumistamme ohjaa pelottavan usein yksi asia, se on NEGAATION ENERGIA.


Miksi surullisen usein kulttuurissamme ihminen, joka tavoittelee rahaa tai runsautta, on ihmisten puheissa helposti ahne? Koska tässäkin kohtaa tuo seuralaisemme, syvään takertunut vaurautta ja rahaa leimaava negaatio aktivoituu samantien, kun tapetille nousee raha.

Tämä on kierre joka on syntynyt sukupolvien ja ajan saatossa. Toistamme samaa lorua ja tarinaa, mitä meille on toistettu. Niin tekivät isovanhempamme ja heidän vanhempansa. Uskallampa jopa väittää että mitä taaemmas sukupolvia katsommekaan, sitä suuremmaksi ja voimakkaammaksi käy rahan ja varallisuuden luomat kontrastit elämän eri osa-alueilla.


Nyt on todettu, mikä on vialla. mietitäämpä seuraavaksi, voimmeko tehdä asialle jotain ja miksi sille jotain tekisimme. Vastaukset ovat yksinkertaisia. Voimme tehdä asialle paljonkin ja kukapa meistä ei haluaisi runsautta ja varallisuutta elämäämme? Jos pelkkä raha ei ole se, mitä haluat, tämä toimii kaikenlaiseen runsauteen.

Raha itsessään ei ole millään tavalla paha asia. Muista se kaikessa rahaan liittyvässä ajattelusasi. Sama koskee runsautta. Raha on TÄYSIN NEUTRAALI vaihdon väline.Sen ympärille luodut negaatiot ovat ihmisen aikaansaamia, raha itsessään on negaatioista täysin puhdas.

Puhukaamme hetki enkeleistä. Enkelitkin haluavat meille runsautta, iloa, valoa ja riemua. Kaikkea hyvää, mikä nostaa värähtelytasoamme ja saa meidät onnellisiksi. Raha ei tuo onnea, väittää joku? Kuka niin on sanonut? Ego? Kateus? Pettymys? Kyllä minä olen ainakin onnellinen runsaudesta!! Joka kerta. Ping! Paha ihminen kortti..Ei sitä tarvita. Osaan olla onnellinen paljon muustakin kuin rahasta. Mutta olen onnellinen RAHASTAKIN. Eikä. siinä. Ole. Mitään. Pahaa. Niin vain on.


Negaatiot, joita ihmismieli on luonut rahan ympärille, ovat meitä pettävä ja runsauttamme ja sen saavuttamista jarruttava harha, joka on poistettavissa. Ajatuksen voimaa ei koskaan pidä aliarvioida. Se toimii niin hyvässä, kuin pahassakin.

 PUHU rahasta positiivisesti. Aina. Vaikene, kun negatiiviset ajatukset pyrkivät ulos. Vedät puoleesi sitä energiaa, millaista energiaa puheissasi on.

UNELMOI JA KIRJOITA runsaudesta niin paljon, kuin lähtee. (Unelmointi ei ole pois muodista.)

LUE TAI KATSO tuo paljon puhuttu Salaisuus kirja tai elokuva  ja muita manifestointiin ja runsauteen liittyvää materiaalia.

YLLÄPIDÄ POSITIIVISTA MIELTÄ JA PYSY SKARPPINA näissä asioissa. Ajattelun muuttaminen päiväksi ei vielä riitä. Hae asiaan inspiraatiota vaikka tästä minua inspiroineesta lähteestä! 

Tuosta linkistä avautuu paljon lisää ohjeistusta ja olen täysin varma, että tämä ryhtiliike pudotettiin tielleni enkeleiden toimesta. Hellä pukkaus siihen suuntaan, mihin tarvitsin. Vaikka itse jo tiedän jonkin verran näistä asioista, en minäkään likimainkaan selviä ilman "ylläpitoa" ja asian äärelle palaamista. Kukaan ei selviä, näin uskon. Tärkeistä asioista on hyvä muistuttaa itseään aina välillä.

Inspiroitua ja inspiroida. Avautua ja kurkata oikeasti välillä ulos sieltä omasta jääräpäisyyden tai kurjuuden kuplastaan. Ehkä tuossa on sittenkin jotain järkeä? Niin, ehkä?! :)


Meillä on kaikki tarvittavat avaimet. Kyse on lopulta vain meistä itsestämme. Meidän ajatuksistamme ja energioistamme. Tutustutko aiheeseen, haetko lisää tietoa siitä ja avaudutko tuolle tiedolle. Voin vain lämpimästi suositella. Voin omasta kokemuksestani kertoa, että tällä kaikella on todella paljon vaikutuksia niin oman elämän runsauteen, kuin omiin energioihinkin.

 Ojensin sinulle tuon avaimen. Se, miten sen käytät, on sinun valintasi.

 Rohkeutta! Uteliaisuutta! Luottamusta!

 <3 Pauliina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti