tiistai 28. elokuuta 2018

Kiitollisuuspäiväkirja - manifestoinnin tehokas apuväline

Kiitollisuus on avain runsauteen. Kuva Adobe stock
Syksyistä huomenta taas täältä willa harmajasta!

Tänään kerron eräästä oivallisesta keinosta saavuttaa unelmia. Itse luin kiitollisuuspäiväkirjasta ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten ihanasta blogista. Tuo blogi on yksi lemppareistani ja sisältää todella paljon mielenkiintoista tietoa. Ajattelin että kun kyse on upeasta asiasta, josta olen itsekin saanut todella paljon apua, miksi en jakaisi tätä ilosanomaa eteenpäin.

Manifestoinnin tuloksia. Nuorimmaisen huone.
Minulla, niinkuin varmasti myös sinulla, on unelmia. Yksi suurimmista unelmistani aineellisella runsauden tasolla on ollut saada kotiimme lisätilaa yläkerran muodossa. Aina on suunitelmat tuntuneet kompuroivan ja 75 neliön rintamamiestalon huoneet ovat tuntuneet todella ahtailta 5 henkisen perheen asuintilaksi. Jotenkin olemme kuitenkin näistä vuosista selvinneet ja tilaa kaikille mm. erilaisine huone ja nukkumisratkaisuineen on lopulta löytynyt. Nyt loppuajasta vanhin tyttäremme on nukkunut vanhassa sivustavedettävässä olohuoneessamme. Pienimmät lapsemme ovat nukkuneet kerrossängyssä leikkihuoneessa ja me mieheni kanssa talomme toisessa makuuhuoneessa.


Unelmat voivat muuttua todeksi.
Omat keinoni yläkerran aikaansaamiseksi eivät tuntuneet millään riittävän. Projekti alkoi ja loppui monta kertaa. Välillä oli syynä talous, välillä terveys ja jaksaminen. Milloin mikäkin asia vastusti. Maailmankaikkeus yksinkertaisesti sysäsi päällemme sitä energiaa, jota itse värähtelimme ympärillemme. Sitä energiaa, mitä me värähtelemme, oli se sitten positiivista tai negatiivista, me myös vedämme puoleemme. Tuosta vetovoiman laista puhun enemmän Tässä blogitekstissäni. Itse siis sain mitä tilasin. Ja siksi, kun en tiennyt. Talon laajentaminen tuntui välillä lähes täysin mahdottomalta juuri meidän perheellemme ja asia oli vaikea tilan puutten vuoksi ja oloa ei yhtään helpotanut silloin se, että tuttavat ympärillä rakensivat uusia taloja tai tekivät remonttia. Loin ymmärtämättäni itse omaa tulevaisuuttani. Asiat eivät onneksi kuitenkaan jääneet tälle tolalle vaan jotain tapahtui..

Pojan huoneesta. Limen vihreä oli alusta asti se väri mielikuvissa.
Hiljalleen löysin henkisen polun ja keinoja tehdä asioille jotain, kun mieleni alkoi olla valmis työntämään skeptisyyden syrjään ja iloitsemaan uusista mahdollisuuksista. Kuulin ja luin manifestoinnista ja mielikuvaharjoittelusta. Eniten minulle kuitenkin kolahti teksti, jossa kerrottiin kiitollisuuspäiväkirjasta


                                                 kiitollisuuspäiväkirja

  1. Valitsin kauniin kirjan, josta tuli kiitollisuuspäiväkirjani.
  2. Vasemmalle sivulle tein kohdat yhdestä viiteen. samoin oikealle sivulle.
  3.  Vasemmalle kirjoitin viisi asiaa, joista olen kiitollinen tässä hetkessä. Ihan mitä tahansa asioita, joista olen kiitollinen sillä hetkellä. Se voi olla mitä tahansa terveydestä teekupposeen. Siis ihan mikä tahansa asia. Keskityin tuohon asiaan. Kiitollisuuden tunteeseen. Fiilistelin sitä ja uppouduin siihen. Kiitin. 
  4. Oikea sivu toimii samalla tavalla, mutta sinne kirjoitin asioita, joita minulla ei VIELÄ ollut. Mitä tahansa toivoin elämääni..Oli se sitten ystävä tai uusi yläkerta. Nyt tulee se THE juttu! Ajattele ja keskity siihen tunteeseen, niinkuin sinulla olisi jo tuo asia! Kuvittele, kuinka kiitollinen oletkaan uudesta opiskelupaikastasi, uudesta työstä, hyvinvoinnistasi, mielenrauhastasi, ihkaomasta unelmastasi JOKA ON TOTTA! Anna tuon tunteen viedä. Pistä silmät kiinni ja elä todeksi tuo tilanne tunnetasolla. Itse tirautin monet kiitollisuuden kyyneleet kiitollisuuspäiväkirjaa kirjoittaessani. Todellista unelmiin fokusoitumista! 
  5. Mutta, kaikkein paras osuus on huomata tulokset...


Vanhin tyttäremme valitsi itse huoneensa värit.
Pidin kirjaa siitä, miten toivomani ja manifestoimani unelmat lähtivät toteutumaan. Ruksasin toteutuneet unelmat. Tulokset eivä lakkaa hämmästyttämästä minua. Manifestoin uutta sohvaa. Sain seuraavana päivänä paremman sohvan ja nyt istun uudella sohvalla. Polveni, joka on ollut todella kipeä ja mennyt herkästi sijoiltaan vähintään joka vuosi, on pysynyt neljä vuotta paikoillaan ja voi todella hyvin. Pieniä juttuja on järjestynyt myös, kuin ihmeen kaupalla. Yläkerta oli yksi suurimmista ja minulla oli jokin sisäinen lukko asian suhteen. Viime syksynä voimakkaan manifestoinnin myötä tunsin, kun jotain lähti purkautumaan. Minulle tuotiin nenän eteen reissu, jossa opin rahasta paljon. Matkalla ohi ajoi auto, jonka kylki oli maalattu täyteen leijuvia höyheniä. Höyhenethän ovat merkkejä enkelten läsnäolosta. Istuin tuolla reissulla ravintolassa ja huomasin ikkunan takana liikkeen jonka ovessa oli koko oven kokoinen höyhen. Enkelit olivat vahvasti läsnä ja asiat loksahtelivat pala kerrallaan kohdalleen, vaikka mieleni ei meinannut millään päästää irti. Lopulta uskalsin vain heittäytyä virtaan ja asiat NAPS, tapahtuivat juuri toivomallani tavalla. Välillä luulin, ettei asiat mene ollenkaan niinkuin pitäisi ja itkin katkerasti tätä. Nyt kun asiat ovat ratkenneet, ymmärrän, että kaikki meni ihan täydellisesti. Ei niinkuin uumoilin, vaan vielä paremmin. Olin manifestoinut jotain niin voimallista, että kun se lähti toteutumaan, se raivasi tiensä juuri siitä, mistä pitikin, kuuntelematta pelkojani ja vastustustani ja lopputulos vain tapahtui, vaikka matka pelotti. Niinkuin vuoristorata. Pidät kiinni ja puristat rystyset valkeina penkkiä ja kun nouset kyydistä, jalat tärisevät ja huokaat, että olipas aika huikeaa!

Huoneen ilme on tästä muuttunut vielä ja neiti asuu jo uudessa huoneessaan.
Kiitollisuus on valtavan voimakas työkalu. Luettelin aiemmin vain muutamia asioita toteutuneista, mutta kun äsken kävin ihan läpi kiitollisuuspäiväkirjaani, voin sanoa että 80% toiveistani on toteutunut. Se mihin olen keskittynyt, on vahvistunut. Se mihin en, on jäänyt tai se on toteutunut lähestulkoon. Kaikki on todellakin itsestä kiinni. Jotkin asiat vievät aikaa ja kun oma energia muuttuu jonkin asian suhteen, käynnistyy sarja asioita, jotka teet itse tai sinua ohjataan ja viedään niin, että asiat tulevat uuteen, toivomaasi muotoon.
Pian saadaan portaat ja loppusilaus valmiiksi.
Pidän kiitollisuuspäiväkirjaa aina, kun siltä tuntuu. Kiitollisuusenergian olen kokenut itse todella hoitavana. Se syrjäyttää todella vahvasti huonoa energiaa ja pahaa mieltä. Voin äärimmäisen lämpimästi suositella tätä tapaa luoda unelmiaan todeksi. Täysin ilmaista ja korkeavärähteistä ja ihanaa.

Pienetkin pääsevät kohta muuttamaan yläkertaan.
Tänä päivänä minulla on ihan uunituore yläkerta ja eteinen on tuloillaan. sitä en edes aktiivisesti manifestoinut vaan se näkyy toteutuvan samassa syssyssä. Olin unelmoinut mielikuvissa, miten meditoin yläkerran aulassa aurinkoläikässä valkoisen, pyöreän, virkatun maton päällä jonain päivänä. Hymyilyttää hieman lähteä nyt levittämään tuo matto lattialle ja istua meditaatioasentoon matolle. Unelmat voivat todella toteutua.

Kuulemisiin!

Pauliina
Kiitollisuuspäiväkirja on keino toteuttaa unelmia uudella tavalla. Kuva Adobe stock.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti