Onnellisuuden avaimet

Kuva Helena Soranta

 Ajan autolla syksyisen aamun lävitse kirkkaankeltaisten lehtien leijaillessa iloisesti , kieppuen ja koristellen matkaani. Asfaltti ja kaunis, mutkitteleva pikkutie. Luonnon hengästyttävät, murretut sävyt tien molemmin puolin. Maiseman perusteella voisin olla pinterestin kuvassa kansiossa amazing autumn photography. Minut valtaa ihan valtava kiitollisuuden ja onnen tunne. Juuri minä olen tässä, juuri minä elän tätä hetkeä. Ja tuohon hetkeen minä tartun ja pitelen siitä kiinni. Muotilause Carpe diem näyttää minulle merkityksen kasvonsa ja syntyy oivallus. Tämä hetki on äärimmäisen kaunis ja minä elän sitä.Ihmeellistä! Kumpa kaikki saisivat kokea elämässään vastaavan tunnetilan. Olla onnellinen joka solullaan.

Jokainen haluaa varmasti olla onnellinen. Jokainen varmasti kokeekin erilaisia onnellisuuden tunteita
 eri asteisena eri vaiheissa elämäänsä. Itse olin aiemmassa elämänjaksossani ennen tietoisuuden heräilyä kyllä onnellinen monella tavalla ja monista eri asioista. Se oli mukava tunne. Tein elämässäni asioita, mitä "piti" tehdä. Kävin koulut, opiskelin, kuljin polkuani juuri niinkuin minun kuuluikin kulkea. Jos en olisi kulkenut, elänyt juuri noita päiviä lävitse, en olisi nyt tässä, tällaisena, näiden tunteiden ja sen Pauliinan kanssa, joka olen nyt. Juuri nuo hetket muovasivat minusta tällaisen, avasivat silmäni ja  ojensivat minulle onnellisuuden avaimet. Onko ojensivat väärä sana?Tietyllä tavalla kyllä, toisaalta ei. Elämä, sieluni valitsemat tapahtumat, ilot, ihmiset, kivut, epätoivo, kohtaamiset, kaikki, herättivät minut unesta. Ennen, jos joku olisi puhunut minulle näin, olisin ehkä hiukan hymähtänyt mielessäni ja ajatellut, että realismin puute vaivaa kyseistä ihmistä. Nyt ymmärrän. Se ei ole realismin puutetta. Se on ihan totta. Ja ymmärrän nyt senkin, että entistä minääni ohjasi noissakin ajatuksissa pelko. Ja siksi niin, koska jos siinä tilanteessa olisi oikaissut, ei oivalluksia ja heräämisiä olisi tapahtunut, koska oppimista eri tapahtumien kautta ei olisi syntynyt. Sama asia, kun matematiikan tunnilla katsot vastaukset opettajan kirjasta salaa, mutta et itse ole nähnyt laskemisen vaivaa, ehkä epäonnistunut ja yrittänyt uudestaan, kokenut oivaltamisen hetkeä ja sen jälkeen onnistumisen iloa, tietoisuutta, jonka kautta sinä itse loit lopputuloksen, josta syntyy tunne, onnellisuus. Syntyy ymmärrys ja tietoisuus. Silmät avautuvat.
 

Kuva Helena Soranta

 Jokaisen ihmisen elämässä on valoa ja varjoja. Minun mankelini oli pahimmillaan siinä, kun synnytyssairaalassa ponnistin maailmaan kuollutta tytärtäni. Tai siinä, kun pyyhin oksennusta kuolevan poikani kasvoilta. Elämää, mieltä, ihmisyyttä ravistelevia, totaalisesti muuttavia asioita, hetkiä ja tapahtumia. Minä mielisairaalassa huutamassa suoraa huutoa ja hoitajat pitelemässä minusta kiinni, etten vahingoittaisi itseäni. Nuo hetket olivat minun sieluni valintoja, minun pullonkaulani. En ymmärtänyt sitä silloin.Jos joku olisi minulle väittänyt niin, olisin varmaan sylkenyt tuon ihmisen päälle. En ymmärtänyt. Koska ei ollut aika ymmärtää, en ollut valmis. Tarvitsin kokonaisuudessaan kymmenen vuotta. Silloin se alkoi. Niin paljon aikaa tarvittiin, että kypsyin ja tajusin. Valmis en ole lähimainkaan. Mutta opin kokoajan lisää. Ja tiedostan. Ja olen siitä niin onnellinen, että meinaan pakahtua.

Kasvu tapahtuu siis ajan kanssa. Olen juuri itse elämässäni käynyt taas keskustelua itseni kanssa, aiheena oma rohkeuteni. Pelko, onko se onneni tiellä, hyvinvointini tiellä, vai uskallanko ottaa ratkaisevia askeleita kohti sitä, missä minulla on hyvä olla? Ainoa asia, mikä seisoo unelmiemme tiellä, on pelko. Olen huomannut elämässäni useita kertoja, että kun etsii sen rohkeuden itsestään ja voittaa pelkonsa, niin ne asiat, mitä on eniten pelännyt, ovat niitä kaikkein järisyttävimpiä ja parhaita asioita, mitä minullekin on tapahtunut. Jos olemme oivaltaneet sen, että voimme saavuttaa asioita, ymmärrämme, että kaikenlainen runsaus on ulottuvillamme, tarvitsemme usein lempeää rohkaisua tarttua toimeen itsekin asioita edistääksemme. Oletko huonossa ihmissuhteessa, toimessa, virassa, kodissa,maassa?Onko sinulla unelma, joka voisi muuttaa nuo asiat ja tehdä sinut niin onnelliseksi, että sitä on vaikea edes käsitää? Sinä voit tehdä sen. Jos pelko ohjaa toimiamme, emme koskaan saa nähdä niitä huikeita maisemia, mitä elämän huikealla matkalla on tarjota, jos emme uskalla kääntyä oikeasta risteyksestä. Sielusi ei voi janota asioita, mitkä eivät olisi sinulle mahdollisia. Itse olen epävarmuuden ja pelon hetkinä saanut enkeleiltä vahvistusta ja ohjausta. Merkkejä. Viestejä. Unia. Kun uskaltaa sysätä suuret ovet auki, mielemme yllättää meidät. "En minä koskaan mitään aisti. En minä kuitenkaan.." Niin minäkin ajattelin. Kunnes minä lakkasin potkimasta vastaan ihan niin lujaa ja varovasti kurkistin. Asioita on alkanut tapahtua melkoisella vauhdilla. Me luomme itse omaa tulevaisuuttamme, olemme kanssaluojia. Meidän ei tarvitse istua passiivisina paikallamme , kun voimme pistää pelon äänen mutelle ja ottaa rohkeuden remmiin ja tavoitella ja saavuttaa unelmiamme kaksin käsin. Varaa se matka,tee se irtiotto, seuraava siirto,repäise kerrankin! You can do it! Sinussa on kaikki tarvittava voima ja valo. Voittajia ovat usein ne ihmiset, jotka päättivät yrittää vielä kerran. Päättivät uskaltaa.

Lokakuu hengittää ulkona. Sen väreissä ja energiassa on ikivanha voima. Mene ulos, luontoon. Omaan, rauhalliseen paikkaan. Sulje silmtä ja aisti. Kuuntele itseäsi vihdoinkin. Sitä viisasta kieltä siellä pelon ja järkeilyn rajoittavan äänen alla. Kuulet sen kyllä. Mitä enemmän kuuntelet sitä, sen voimakkaammaksi se muuttuu ja siinä se on. Sinun ohjauksesi. Sydämesi kertoo sinulle, oletko oikealla tiellä. Jos et ole, rohkeutesi on avaimesi ja sydämesi kompassisi.
Kulje ainoastaan rakkauden ja sydämen ohjauksessa.
Se on aivan turvallista.
Rakkaudella Pauliina