Aurinkoinen tervehdys pitkästä, pitkästä aikaa!
Ompas vierähtänyt pitkä tovi edellisestä kirjoituksesta. Ihana istua pitkästä aikaa tähän ja avata sydäntä ja antaa ajatusten virrata. Se on osa minua, joka ei lähde minusta koskaan. Se on niin syvällä, että uskon sen seuraavan minua myös inkarnaatiosta toiseen.
Mitäs tässä välissä onkaan tapahtunut? Ei mitään ihmeellistä ja silti niin paljon. Vuosi on ollut täysin ennalta arvaamaton. Kuten jossain vaiheessa mietinkin, se on kuin matto, jonka värejä ei etukäteen tiedä. Ihana, kaunis ja vaihteleva kudelma elämän kirjoa.
Alkuvuosi meni omaa oloa ihmetellessä. Ahdistuoireita kävin läpi ja tutkimisen jälkeen löytyivät alhaiset varastorauta arvot, jotka hyvällä hoidolla yksityisen kautta olen saanut parempaan jamaan ja hoito ja sairasloma jatkuu vielä.
Kesä ja lämpö saapuivat, ovat läsnä ja hellivät niin mieltä kuin kehoakin. Alkuvuosi oli täynnä haasteita, mutta sain siihen valtavasti jaksamista ja voimaa syttyneestä kiinnostuksestani luonnon kauneutta, sekä vihreitä ja hoitavia energioita kohtaan. Tästä on tämän vuoden aikana avautunut elämääni aivan uusi asia. Toki luonto on ollut läsnä elämässäni aina. Olen rauhaisan ja kuvankauniin syrjäkylän kasvatti. Koulumatkoillani kohtasin porotokat, paukkupakkasen purppuraksi värittämän aamutaivaan, solisevat purot ja kotikoivikkojen kesässä hiljaisen huminan. Kaiken sen kauneuden elin ja hengitin. Se oli kotini. Tykkylumet hiihtoreittini kuusistossa, jäniksen jäljet ladun poikki.
Myös kotona ja pihapiirissämme olin luontoon kosketuksissa jo vauvasta saakka. Kotini oli niin asuinrakennuksemme, kuin kesäkukkapuutarhamme, jossa pellavapäisenä hypin vesilätäköissä kukkien ympäröimänä. Lautasella oli omalla maalla kasvatettua ruokaa. Kesätyöt ja arjen askareet löytyivät kotoa ja kasvimaiden hoidon välissä kotirannasta oli hyvä pulahtaa kesäviileään veteen.
Nuoruuteni asuin suurimmaksi osaksi kaupunkiympäristössä ja luonto, joka oli ollut osa elämääni aina, jäi pienemmäksi osaksi arkea. Elämä vei eteenpäin ja sain perheen, puolison ja oman kodin. Silti vuodet menivät muissa mietteissä ja elämän virrassa, niinkuin kuuluikin mennä.
Noin vuosi sitten löysin luonnon uudelleen. Se tuli ravinnon myötä. Raskaudet ja masennuslääkityksen vaikutukset olivat ajaneet kehoni koville. Olin suhtautunut terveyteen suoritteena. Että se on asia, jonka eteen pitää sitä ja pitää tätä. Pitää liikkua, pitää syödä terveellisesti jotta en liho tai sairastu muuten enempää. Yritin ja yritin. Olin kyllä sinnikäs. Välillä lakkasin yrittämästä. En jaksanut. Eikä se haittaa. Ei se kohdallani toiminutkaan pitkään, koska tein sen itseäni piiskaten ja ikäänkuin "rankaisun" kautta. Ajattelin, että jos laihdun, olen parempi ihminen. Tässä kohtaa halaan itseäni ajatuksissani. Tein oikeasti paljon ja kärsin paljon.
Nyt ymmärrän, että kaikki meni ja menee juuri oikein. Kaikki tapahtui oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä. Elämän myötä mieleni avautui ja löysin luonnon myös hiljalleen mielen avautumisesta muutaman vuoden päästä. Löysin sen ravinnon kautta. Rakkauden itseeni löysin mielen avulla. Opettelen yhä sanomaan itselleni "olet arvokas" ja "olet rakas". Kun hiljalleen uskalsin uskoa palan tästä, ymmärsin todella olevani arvokas. Ymmärsin itseni ja myös kehoni olevan arvokas ja rakastamisen arvoinen. Halusin tarjota keholleni ja mielellleni ravintoa, joka aidosti ravitsee sitä ja tekee sille hyvää. En ole kokenut mielekkääksi syödä alkuun varsinkaan kasviksia tai hedelmiä sellaisenaan. Löysin smoothiet. Tervehdin mielessäni hämmennyksen vallassa hedelmä ja kasvishyllyjä ja alkoi uskomaton ja mielenkiintoinen matka oman hyvinvointini äärelle.
Tuota matkaa on kestänyt nyt reilu vuoden ja se ei lopu. Olen sillä matkalla aina. Lopun elämäni. Myös tämä asia erottaa sen aiemmista dieeteistäni ja sun muusta. Se on tapa elää. Ei pyrähdys, jonka jaksan, vaan elän niin, että jaksan. Hyvä olo, mikä on tullut ravinnosta, joka on puhdasta ja ravitsevaa, on ihana. En pingota. 80/20 sääntö on tärkeä. En säti tai syyllistä itseäni, jos haluan herkutella. Herkuttelen. Ja nautin siitä täysillä! 20% herkuttelua ei kumoa 80% rakkautta, jota annan itselleni terveellisen ja hyvää tekevän ruoan muodossa.
Terveys on lakannut olemasta elämässäni suorite. Jos pitää pingottaa, niinkuin aiemmin tein, se söi kauniista asiasta sen hyvän energian ja ilon. Nyt ymmärrän, miksei asiat tapahtuneet heti ensimmäisellä kerralla näin. Kaikki palat pitää olla, jotta palapeli on valmis. Reunapalat ovat löytyneet ja ääriviivat ovat valmiina. Matkustan, rakennan ja nautin kuvion muodostumisesta ja teen ilolla siirtoja ja uusia kokeiluja. Jotain vanhaa, niinkuin uuden alussa, haluan säilyttää. Sekin vaihtuu uuteen, kun aika on. En halua repiä irti vanhojakaan asioita, ennenkuin ne ovat valmiita putoamaan pois kivutta. En halua rikkoa ilon energiaa. Rakkauden kautta.
Matkaa on takana terveellisemmän ravinnon osalta reipas vuosi. Matkalle on jäänyt 25 kiloa ja paljon vanhaa. Olen niin kiitollinen tästä, vaikka kipeitäkin hetkiä olen käynyt läpi.
Matka jatkuu.
Ensi kerralla puhutaan siitä, miten muuten luonto on tullut elämääni.
Rakkaudella ihana, riittävä ja rakas minä <3
