perjantai 9. kesäkuuta 2017

Höyhenenkevyt


 On asioita, jotka ihminen tietää oikeiksi ratkaisuiksi, mutta ajan pitää antaa kulua, ennen kuin on valmis ottamaan seuraavaa askelta. Juuri sellaista aikaa minä olen elänyt blogini suhteen. Viime kirjoitukseni oli pohjustusta ja nyt aika on kulunut, nyt minä olen valmis. Kaikki tapahtuu ennalta määrätysti, joten olen ollut rauhallisin mielin. Aion iloita matkasta ja iloita kirjoittamisesta, koska määränpää on kuitenkin sama ja matka on sieluni valinta.

Syy siihen, miksi en ole kirjoittanut näitä asioita rohkeasti jo aiemmin, on ollut yksinkertainen. Syynä on ollut pelko. Syvällä sisimmässäni olen kuitenkin tiennyt ja tiedostanut yhä enemmän, että haluan taivaltaa polkuni rakkauden ohjaamana, en pelon. Minulla on ollut useita pelkoja, jotka ovat sanelleet elämääni ja siihen liittyneitä ratkaisuja. Kun olen päässyt astumaan askeleita eteenpäin ja olen päässyt irti pelon otteesta, olen päässyt etäämmälle tarkastelemaan kokonaiskuvaa, jota en ole aiemmin nähnyt kunnolla, koska olen katsonut asioita liian läheltä. Näen kaiken selvemmin ja kokonaisemmin. Ymmärrän miksi mitäkin on tapahtunut ja nyt olen valmis kulkemaan eteenpäin.
 Enkelit ohjaavat ihmisiä kohti jokaisen sielun korkeinta parasta. Enkelit auttavat jokaista apua tarvitsevaa myös ihan arkipäiväisissä asioissa, kuten parkkipaikan löytymisessä, arkisten asioiden ja pulmatilanteiden järjestelyissä tai silloin, kun elämä tuntuu nousseen pystysuoraksi tieksi nenän eteen, eikä ratkaisua tunnu löytyvän millään. Apu on kiinni parista asiasta. Jokaisella sielulla on vapaa tahto, joten sinun täytyy PYYTÄÄ apua enkeleiltä, sillä muutoin enkelit eivät voi auttaa, ellet pyydä ja anna siihen lupaa. He vain odottavat avunpyyntöäsi. Kiitä enkeleitä myös avusta, sillä se on sinun kiitoksesi heille ja kiitollisuus on myös avain runsauteen. Enkelit auttavat ja viestivät usein meille myös erittäin hienovaraisesti ja hauskastikin. He ovat hyvin huumorintajuisia ja rakastavat iloa ja naurua. Mitä enemmän pyydät apua enkeleiltä ja mitä enemmän kommunikoit enkeleiden kanssa, sen enmmän yhteytesi enkeleihin vahvistuu ja opit hiljalleen tulkitsemaan hienovaraisiakin merkkejä, joita enkelit jättävät tiellesi.

Enkelit viestivät monin eri tavoin. He voivat antaa merkin läsnäolostaan sulan tai höyhenen muodossa, he voivat viestiä vastauksia ja ohjausta sinulle musiikin, kirjallisuuden tai numeroiden kautta. Jos liikenteessä ollessasi edessäsi tuntuu aina töröttävän hidas kulkuneuvo ja tämä turhauttaa sinua, olisi ehkä aika hidastaa hieman tahtia? Ehkä sinun olisikin aika hieman hiljentää? Tai törmäätkö toistuvasti johonkin tiettyyn numerosarjaan esimerkiksi kelloa katsoessasi? Tai sivunumerona, rekisterikilven mumerona ta facebookin tykkääjä määrän lukuna jossain julkaisussa? Enkelinumeroista ja niiden sisältämistä viesteistä löydät mm googlettamalla paljon tietoa. Maailmankaikkeudella voi olla sinulle hyvin, hyvin paljon sanottavaa. Kyse on vain siitä, haluammeko kuulla, herkistyä ja pysähtyä vastaanottamaan näitä viestejä ja olemmeko valmiita ottamaan vastaan tätä viisasta ohjausta, joka on meidän parhaaksemme?


Kuva Tiia-Maria Hyvönen
Enkelit ovat ihana asia. He auttavat meitä polullamme ja antavat meille rakkaudellista ja viisasta ohjausta. Päähämme ei ehkä kaadeta säkillistä höyheniä, eikä rahahuolet poistu sormia napsauttamalla, koska meillä on myös oma vastuumme. Mutta ohjausta ja apua saamme aivan varmasti, kun sitä pyydämme ja vastaanotamme, sekä kiitämme. Mielestäni erittäin tärkeää on vaientaa egoistiset ajatukset ja turha järkeily. Sitä kutsutaan herkkyydeksi. Herkkyydeksi vastaanottaa ja avautua uusille asioille. Minulla on niin uskomattoman ihania kokemuksia enkeleiden avusta, että välillä en voi olla nauramatta ääneen. Auto starttauttaa puoli tuntia, kunnes muistan pyytää enkeleitä apuun ja kas, auto hyrähtää käyntiin. Parkkipaikat järjestyvät ruuhka aikaankin, kuin ihmeen kaupalla. Pulmatilanteisiin löytyy yllättäviä ratkaisuja tai silloin, kun kaikki tuntuu  kaatuvan päälle, sukkaani tarttuu teippi ja alan hermostuneena kiskoa sitä jalkapohjasta. Kiukku katoaa, kun tuossa kuormittavassa hetkessä löydän teippiin takertuneen kauniin valkoisen höyhenen ja oivallus saa minut hymyilemään. En ole yksin vaikeimpinakaan hetkinä.

Avataan silmät ja korvat. Enkeleitä on paljon ja ne vain odottavat avunpyyntöjämme. Uskalletaan vaientaa egon ja järjen turhat äänet ja annetaan herkkyyden astua mielen huoneisiin ja avata sielun ikkunat huikeisiin oivallusten maisemiin.

 Kesäterveisin
 Willa Harmajasta Pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti