Elämää ilman kelloa - lempeää hyvinvointia

Hetki hiljaisuutta, pelkkä valo  <3 Kuva Adobe stock

 Huomenta juuri sinulle!

Vuosi vuodelta löydän itsestäni yhä enemmän syksyihmisen. Nuorempana siitä ei niin välittänyt. Nyt, etenkin tämän kuuman kesän jälkeen, huomaan oikein odottaneeni syksyä, sen ensimerkkejä...Aamun kuulasta valoa, kirpeää tuoksua ja luonnon sävyjen taipumista tuhansiin eri vivahteisiin murrettua kauneutta. Syksy on upea vuodenaika, jossa on paljon kauneutta ja jotain taianomaista ja herkkää. Millainen syksy on sinulle vuodenaikana? Löydätkö siitä lämpöä ja tunnelmaa, vai onko se sinulle talven porstua? Ehkä sateenvarjoja, kuppi teetä...Koulujen alkaminen ja arkirutiinit.. Syksy merkitsee meille kaikille jotain.

 Oma aika <3
Kuva Adobe stock

 Syksy on minulle tietynlaista hiljentymisen ja käpertymisenkin aikaa. Ulkona meno kesän jälkeen hiljenee. Arki valtaa ihmisten mielet ja päivät. Viime vuosina olen huomannut, että syksy pysäyttää minut oman hyvinvointini ja nimenomaan henkisen hyvinvoinnin äärelle. Syksystä on tullut minulle aika, jolloin minua havahdutetaan kovasti. Uutena asiana on tullut sellainen juttu, kuin aika. En ollut kuullut konsanaan sellaisesta asiasta, kuin kellottomuus. Miten ihmeessä ihminen voi pärjätä ilman kelloa? Mehän tarvitsemme kelloa kaikkeen! Heräämiseen, kouluun ja töihin pitää ehtiä kellon mukaan. Samoin on sieltä palaamisen kanssa. Bussit ja junat ja muu liikenne kulkee kellon mukaan. Kaupoilla ja kaikilla liikkeillä on aukioloajat. Ystävälle mennään sovittuun aikaan ja palaverit säädetään kullekin sopivaksi kellonajaksi. Sauna lämmitetään seitsemältä ja iltapala on puoli yhdeksältä ja nukkumassa täytyy olla viimeistään kymmeneltä, jotta ehtii nukkua ennenkuin KELLO taas soi. Pysähdyin tosissani miettimään tätä. Kokonaan en itse osaa vielä kellosta luopua. Se on varmaan aika haastavaakin. Mutta olemme mieheni kanssa päättäneet kokeilla kellottomia viikonloppuja. Odotan tätä vapauttavaa ja ihkauutta kokemusta innolla ja suurella mielenkiinnolla!

Hetki, jolloin ei ole kiire minnekään <3

 Tällainen kellottomuus ei olisi tullut varmaan muuten mieleenikään, ellei maailmankaikkeus olisi tuputtanut tätä käsitettä minulle viimeaikoina oikein urakalla. Ilmeisesti nyt on hetki sanoa oravanpyörälle edes osaksi aikaa hyvästit ja alkaa pienin palasin perheenä opettelemaan, mitä on todella kuunnella itseään. Meidän sisäinen kellomme on pehmeä, erehtymätön ja viisas. Lempeä. Sitä pitää vain osata kuunnella. Itselleni on vielä arvoitus, miten itse arki sujuisi joskus pelkästään sisäisen kellon avulla, mutta miettikää hei, olisiko aika huikeaa, jos se onnistuisi!

Syksyn tuntu.

 Aamulla olen huomannut, kun pitkään herää samaan aikaan, että jokin vaisto herättää muutamaa minuuttia vaille, ennenkuin kello soi. Se on sisäisen kellomme työtä. Keho kertoo myös lempeästi meille, kun on aika syödä tai nukkua. Ruoka-ajat on tarkalleen määritelty, kello kahdeksalta aamupala, yhdeltätoista lounas jne. Mitä jos kuuntelisimme luonnollisinta kelloamme ja sen lempeää sointia aina silloin, kun se on mahdollista? Milloin minulla oikeasti onkaan nälkä? Väsyttääkö minua? Tarvitseeko kehoni ja mieleni lepoa? Minä haluan oikeasti kokeilla! Olen jo kauan miettinyt oravanpyörää ja aikataulujen mukaista elämänrytmiä kriittisestikin. Nyt saan viikonloppuisin antaa itseni ja perheenjäsentemme levätä tuosta kiireestä ja hiljalleen opetella uutta tapaa, olla lempeitä itsellemme. Vapauttavaa, outoa, uutta ja ihanaa.

Koti <3

 Aika ja kello olivat siis toinen asia, mitä pohdin. Toinen juttu taas on sellainen, että olen huomannut syksyllä vetäväni omat rajani. Ikäänkuin tarkastelen ja kuulostelen itseäni. Onko joku asia, mikä hankaloittaa oloani? Onko jokin, mikä tuo minulle stressiä ja ahdistaa? Jos jokin harrastus, asia tai toistuva tilanne saa minut väsyneeksi, levottomaksi tai stressaantuneeksi, tiedän, että on aika pysähtyä ja miettiä, onko se harrastus, tilanne tai asia sellainen, joka ei enää palvele minun Korkeinta parastani. Viime syksynä jäin uupumuksen ja stressin vuoksi töistä pois. Olen saanut tilalle iki-ihanaa työtä, joka sopii minulle loistavasti. Sekin stressaamani asia järjestyi lopulta parhaakseni. Tänä syksynä tein päätöksen laittaa vyöhyketerapeutin opintoni toistaiseksi jäihin. Inspiraation loppuessa oli aika kysyä itseltäni, onko tämä minulle hyväksi, että jatkan silloinkin, kun sydän ei ole mukana ja harrastuksesta tulee suorite ja stressi. Oli tullut aika luopua.

Sisäinen kello kertoo meille, mikä aika on. Luontokin sen tietää. Kuva Adobe stock

 Vaikeinta on ollut egosta tuleva ajattelu siitä, mitä muut ajattelevat, tai että olenko tarpeeksi hyvä, kun en vienyt projektia loppuun. Näiden ajatusten työstäminen on ollut kuitenkin äärimmäisen tärkeää. Olen ymmärtänyt, että ohi pelkojeni puhuu lopulta uskallus kuunnella itseään. Uskallus kohdata nuo pelot ja arvostaa omaa hyvinvointiaan niin paljon, että uskaltaa sanoa ei. Kun noita pelkoja pikkuhiljaa uskaltaa kohdata ja kuunnella itseään, huomaa, miten upea tunne onkaan, ettei kukaan minua syö sen takia, että tein vain sen, minkä sydämessäni jo tiesin oikeaksi. Sitä opetellessa, vuosi vuodelta. Joskus matkalla tarttuu mukaan monenlaista ja välillä on aika tehdä inventaariota, mitä säilyttää ja mikä ei enää palvele. On matkoja, jotka tehdään vain puolitiehen, tai vain alkumatkaan. Ehkä niistä haettu oppi on jo saavutettu. Ehkä tarvittavat kohtaamiset ovat jo tapahtuneet. On aika kokeilla, on aika jatkaa matkaa. Mikään kokemus ei tapahdu meille turhaan. Sielumme valitsevat polkunsa etukäteen. Meidän tehtävämme on koettaa pysytellä kyydissä ja oppia sitä mukaa ja sen verran, mihin olemme sillä hetkellä valmiita. Se on riittävästi.

Teetkö sinä tänään oman inventaariosi? Se voi olla vapauttavampaa, kuin etukäteen osasit edes kuvitella. Annatko uteliaisuudelle vallan ja vietätte päivän ilman kelloa? ehkä ensi viikonloppuna? Kokeile ihmeessä! Niin minäkin! :)

Lempeää maanantaita ja hehkuvaa syysaurinkoa sinulle

<3 Pauliina

Puhdistava, voimakas, lempeä, lämmin. Tuli <3