Elämää ilman kelloa - lempeää hyvinvointia

Hetki hiljaisuutta, pelkkä valo  <3 Kuva Adobe stock

 Huomenta juuri sinulle!

Vuosi vuodelta löydän itsestäni yhä enemmän syksyihmisen. Nuorempana siitä ei niin välittänyt. Nyt, etenkin tämän kuuman kesän jälkeen, huomaan oikein odottaneeni syksyä, sen ensimerkkejä...Aamun kuulasta valoa, kirpeää tuoksua ja luonnon sävyjen taipumista tuhansiin eri vivahteisiin murrettua kauneutta. Syksy on upea vuodenaika, jossa on paljon kauneutta ja jotain taianomaista ja herkkää. Millainen syksy on sinulle vuodenaikana? Löydätkö siitä lämpöä ja tunnelmaa, vai onko se sinulle talven porstua? Ehkä sateenvarjoja, kuppi teetä...Koulujen alkaminen ja arkirutiinit.. Syksy merkitsee meille kaikille jotain.

 Oma aika <3
Kuva Adobe stock

 Syksy on minulle tietynlaista hiljentymisen ja käpertymisenkin aikaa. Ulkona meno kesän jälkeen hiljenee. Arki valtaa ihmisten mielet ja päivät. Viime vuosina olen huomannut, että syksy pysäyttää minut oman hyvinvointini ja nimenomaan henkisen hyvinvoinnin äärelle. Syksystä on tullut minulle aika, jolloin minua havahdutetaan kovasti. Uutena asiana on tullut sellainen juttu, kuin aika. En ollut kuullut konsanaan sellaisesta asiasta, kuin kellottomuus. Miten ihmeessä ihminen voi pärjätä ilman kelloa? Mehän tarvitsemme kelloa kaikkeen! Heräämiseen, kouluun ja töihin pitää ehtiä kellon mukaan. Samoin on sieltä palaamisen kanssa. Bussit ja junat ja muu liikenne kulkee kellon mukaan. Kaupoilla ja kaikilla liikkeillä on aukioloajat. Ystävälle mennään sovittuun aikaan ja palaverit säädetään kullekin sopivaksi kellonajaksi. Sauna lämmitetään seitsemältä ja iltapala on puoli yhdeksältä ja nukkumassa täytyy olla viimeistään kymmeneltä, jotta ehtii nukkua ennenkuin KELLO taas soi. Pysähdyin tosissani miettimään tätä. Kokonaan en itse osaa vielä kellosta luopua. Se on varmaan aika haastavaakin. Mutta olemme mieheni kanssa päättäneet kokeilla kellottomia viikonloppuja. Odotan tätä vapauttavaa ja ihkauutta kokemusta innolla ja suurella mielenkiinnolla!

Hetki, jolloin ei ole kiire minnekään <3

 Tällainen kellottomuus ei olisi tullut varmaan muuten mieleenikään, ellei maailmankaikkeus olisi tuputtanut tätä käsitettä minulle viimeaikoina oikein urakalla. Ilmeisesti nyt on hetki sanoa oravanpyörälle edes osaksi aikaa hyvästit ja alkaa pienin palasin perheenä opettelemaan, mitä on todella kuunnella itseään. Meidän sisäinen kellomme on pehmeä, erehtymätön ja viisas. Lempeä. Sitä pitää vain osata kuunnella. Itselleni on vielä arvoitus, miten itse arki sujuisi joskus pelkästään sisäisen kellon avulla, mutta miettikää hei, olisiko aika huikeaa, jos se onnistuisi!

Syksyn tuntu.

 Aamulla olen huomannut, kun pitkään herää samaan aikaan, että jokin vaisto herättää muutamaa minuuttia vaille, ennenkuin kello soi. Se on sisäisen kellomme työtä. Keho kertoo myös lempeästi meille, kun on aika syödä tai nukkua. Ruoka-ajat on tarkalleen määritelty, kello kahdeksalta aamupala, yhdeltätoista lounas jne. Mitä jos kuuntelisimme luonnollisinta kelloamme ja sen lempeää sointia aina silloin, kun se on mahdollista? Milloin minulla oikeasti onkaan nälkä? Väsyttääkö minua? Tarvitseeko kehoni ja mieleni lepoa? Minä haluan oikeasti kokeilla! Olen jo kauan miettinyt oravanpyörää ja aikataulujen mukaista elämänrytmiä kriittisestikin. Nyt saan viikonloppuisin antaa itseni ja perheenjäsentemme levätä tuosta kiireestä ja hiljalleen opetella uutta tapaa, olla lempeitä itsellemme. Vapauttavaa, outoa, uutta ja ihanaa.

Koti <3

 Aika ja kello olivat siis toinen asia, mitä pohdin. Toinen juttu taas on sellainen, että olen huomannut syksyllä vetäväni omat rajani. Ikäänkuin tarkastelen ja kuulostelen itseäni. Onko joku asia, mikä hankaloittaa oloani? Onko jokin, mikä tuo minulle stressiä ja ahdistaa? Jos jokin harrastus, asia tai toistuva tilanne saa minut väsyneeksi, levottomaksi tai stressaantuneeksi, tiedän, että on aika pysähtyä ja miettiä, onko se harrastus, tilanne tai asia sellainen, joka ei enää palvele minun Korkeinta parastani. Viime syksynä jäin uupumuksen ja stressin vuoksi töistä pois. Olen saanut tilalle iki-ihanaa työtä, joka sopii minulle loistavasti. Sekin stressaamani asia järjestyi lopulta parhaakseni. Tänä syksynä tein päätöksen laittaa vyöhyketerapeutin opintoni toistaiseksi jäihin. Inspiraation loppuessa oli aika kysyä itseltäni, onko tämä minulle hyväksi, että jatkan silloinkin, kun sydän ei ole mukana ja harrastuksesta tulee suorite ja stressi. Oli tullut aika luopua.

Sisäinen kello kertoo meille, mikä aika on. Luontokin sen tietää. Kuva Adobe stock

 Vaikeinta on ollut egosta tuleva ajattelu siitä, mitä muut ajattelevat, tai että olenko tarpeeksi hyvä, kun en vienyt projektia loppuun. Näiden ajatusten työstäminen on ollut kuitenkin äärimmäisen tärkeää. Olen ymmärtänyt, että ohi pelkojeni puhuu lopulta uskallus kuunnella itseään. Uskallus kohdata nuo pelot ja arvostaa omaa hyvinvointiaan niin paljon, että uskaltaa sanoa ei. Kun noita pelkoja pikkuhiljaa uskaltaa kohdata ja kuunnella itseään, huomaa, miten upea tunne onkaan, ettei kukaan minua syö sen takia, että tein vain sen, minkä sydämessäni jo tiesin oikeaksi. Sitä opetellessa, vuosi vuodelta. Joskus matkalla tarttuu mukaan monenlaista ja välillä on aika tehdä inventaariota, mitä säilyttää ja mikä ei enää palvele. On matkoja, jotka tehdään vain puolitiehen, tai vain alkumatkaan. Ehkä niistä haettu oppi on jo saavutettu. Ehkä tarvittavat kohtaamiset ovat jo tapahtuneet. On aika kokeilla, on aika jatkaa matkaa. Mikään kokemus ei tapahdu meille turhaan. Sielumme valitsevat polkunsa etukäteen. Meidän tehtävämme on koettaa pysytellä kyydissä ja oppia sitä mukaa ja sen verran, mihin olemme sillä hetkellä valmiita. Se on riittävästi.

Teetkö sinä tänään oman inventaariosi? Se voi olla vapauttavampaa, kuin etukäteen osasit edes kuvitella. Annatko uteliaisuudelle vallan ja vietätte päivän ilman kelloa? ehkä ensi viikonloppuna? Kokeile ihmeessä! Niin minäkin! :)

Lempeää maanantaita ja hehkuvaa syysaurinkoa sinulle

<3 Pauliina

Puhdistava, voimakas, lempeä, lämmin. Tuli <3

Hameenhelmat hämärässä

 Inspiroiko syksy teitä, niinkuin se inspiroi minua? Minusta tuntuu, etten tarvitse, kuin teemukista nenääni leijuvan omenakanelin tuoksun, niin mieleeni alkaa sadella mitä ihanimpia mielikuvia syksystä.
Ne eivät ole ikäviä mielikuvia rapakoista ja loskasta. Ehei. Ne ovat jotain ihan muuta. Ne ovat kuivat vaahteranlehtikasat puistossa, hieman sammaleenpeittämän penkin vieressä. Kaikkialla on hiljaista ja keltaista. Vain lehdet kahisevat kulkijan jalan alla. Ne ovat keltaiset kumpparit ja reippaat askeleet, poltetun oranssin värinen sateenvarjo. Ne ovat nuotion räiske ja sen lämpö kasvoilla. Pala vaahtokarkista jonka pinta on aavistuksen hiiltynyt. Ne ovat korillinen omenoita vierineenä kumollaan olevasta pärekorista ruutuviltille valtavan omenapuuvanhuksen alla. Mummon kutomat villasukat ja hyvä kirja. Kullankeltainen heinäpaalipino, ajan harmaannuttama niittylato lainehtivan elon ympäröimänä. Syvänvihreä ikimetsä ja kaatuneella puunrungolla kuksasta juotu kaakao.

 Ikuinen romantikkoko? Ehkä. Mutta olen sitä enemmän, kuin mielelläni. En halua ajatella syksyä mitenkään muuten, koska nykyinen ajattelumallini mahdollisesta hienoisesta realismin puutteesta huolimatta nostaa värähtelytasoani ja tuo minulle valtavasti inspiraatiota ja ällistyttävän hyvää mieltä. Suosittelen kokeilemaan.
 Ja kuka sanoi, etteivät nämä mielikuvat voi olla tosia?  Nakkaa vain sen ennakkoasenteen sinne metsänreunaan, ennenkuin lähtee sinne piknikille tai nuotiolle vaahtokarkkipussi eväskorissa <3 Ei kaiken tarvitse olla aina aineellista hyödykettä tuova suorite. Suurimmin ammentaa, kun ammentaa sielulle ja mielelle. Kukin tavallaan. Se oma juttu löytyy varmasti.

 Yhtä varmasti, kun tulee syksy, tulee myös henkimaailman läsnäolo lähemmäksi. Aistimmepa sen, tai emme. Ja voi ystäväni, kyllä, kyllä! Willa harmajan seinien sisäpuolellakin kuiskistaan jälleen tuolta toiselta puolelta noita pitkiä, syviä huokauksia, joita vain harvojen korvat kuulevat. Välillä suhtaudun siihen innoissani, kuin pieni lapsi. Välillä hieman jännityksen sekaisin tuntein kuulostelen ja aistin ypäristöäni.
Mitäkö on tapahtunut, kysyt? Kodissamme, niinkuin lähes jokaisessa kodissa on henkienergioita. Toiset aistivat niiden läsnäolon, toiset eivät. Toisille se on tunne, että joku katsoo, eikä paikalla ole kuitenkaan ketään. Toisille se on vain intuitiivinen tieto siitä, ettei ole yksin. Toinen haluaisi aistia, mutta mitään ei tapahdu. Koska kaikelle, aivan kaikelle on tarkalleen määrätty aikansa ja paikkansa. Mikään ovi ei avaudu, jollei sitä avata. Toinen haluaakin sen pysyvän tiukasti kiinni. Kaikki tapahtuu, juuri niinkuin kuuluukin tapahtua.
Minulle kuului tapahtua tämä seuraava asia. Ehkä siksi, että ymmärtäisin myös näköni olevan herkistymässä? Vai siksi, että joutuisin sanomaan säikähdykselle käsipäivää ja käsittelemään tuon tunteen? En todellakaan tiedä vastausta, mutta minulle tapahtui seuraavanlainen kohtaaminen;

Olin pesuhuoneessamme (jälleen tuo pääty talossamme!) Iltapesulla. Jäin hampaidenharjauksen kesken ajatuksissani mietteisiini. Minulla jäi ikäänkuin "pitkät päälle" ja hampaita pestessäni tuijotin lattian rajaan. Katsoin ajatuksissani tavallaan kaiken "läpi", enkä varsinaisesti kohdistanut katsettani mihinkään, en lattiaan, oven alareunaan, en mihinkään. Tuijotin vain ajatuksissani tyhjyyteen.

Aivan yhtäkkiä tajusin, ettei tuo tyhjyys ollutkaan tyhjä, vaan ihan hiljalleen silmieni eteen alkoi hahmottua naisen jalat. Jalassa hänellä (oli hän sitten kuka tahansa) oli puukengät. Näin myös pitkän hameen helman ja valkoisen essun alareunan. Tämä muotoutui ikäänkuin "udusta" eteeni vaaleaksi hahmoksi. Säikähdin todella ja en nostanut katsettani. Täytyy tunnustaa että tuossa hetkessä säikähdys sai minusta vallan ja poistuin kiireenvilkkaa paikalta mieheni turvalliseen kainaloon.
Kerroin tapahtumasta hänellekin ja mietiskelin hengen läsnäolon energiaa. Mietin, millaista se oli. Makustelin asiaa ja mietin, miksi säikähdin niin valtavasti. Säikähdin, koska asia tuli minulle äkkiä, enkä osannut varautua siihen. Varmaan myös siksi, että en ollut aiemmin juuri silmillä henkiä nähnyt ja ymmärsin niin nyt tapahtuneen.
Henki itsessään ei ollut pelottava. Ennemminkin sellainen hyväntahtoinen hymistelijä, joka tuumailevasti ja tomerana seisoi siinä pesuhuoneen ovella. Tämän olen tapahtuman jälkeen huomannut useampaan kertaan, kun katson ajatuksissani tai tietoisestikin kaiken "lävitse", alan nähdä vaaleita energioita. Esineiden, ihmisten aurojakin. Joskus niistä tulee selvemmin jokin hahmo. Uutta ja ihmeellistä.

Tällaisia mietteitä ja tapahtumia.
Syysfiiliksiä, mystiikkaa, kauniisti toisiinsa kietoutuneina. Muistakaa
ottaa hetki ihan itsellenne juuri tänään. Ja muistakaa, että vaikka pelko on ihmiskunnan vanhimpia tunnetiloja, sen ohjauksessa ei kannata elämäänsä elää. Tartutaan kaikkeen kauniiseen ja voimaannuttavaan <3

syyshalauksin Pauliina

Kuiskauksia käytävillä

Kuva Helena Soranta

 Willa harmajan pikkuväki pukeutuu haalareihin ja matka kohti mummolaa alkaa :) Aamu on vierähtänyt koko perheen kesken ruoanlaitossa ja laululeikkien, sekä satukirjojen parissa. Nyt on hetki omaa aikaa kirjoittaa teille blogia, kaikki ihanat lukijat. Olen tosi iloinen, että luette blogiani. Nöyrä ja lämmin kiitos teille ihan jokaiselle! :)


Sytytän suitsukkeen palamaan ja sen savu kiemurtelee hiljalleen kohti kattoa. Tumma, syvä tuoksu täyttää pirtin ja kuppi kahvia seuranani kääriydyn tänne lämpöhuovan alle tietokoneen kanssa. Minulla on teille kerrottavaa.
           
                                                     Tapahtumia meidän mökissä

Kerron kahdesta tapahtumasta, jotka ovat molemmat täällä meidän torpassa tapahtuneita asioita. Vuosia sitten olin työpöytäni äärellä ajatuksiini syventyneenä, kun yhtäkkiä kuulin hennon, lähes monotonisen lapsen äänen joka sanoi yhden ainoan sanan "Äiti". Käännyin kummastuneena äänen suuntaan, eikä ketään näkynyt. Kukaan lapsistamme se ei ollut, koska he eivät olleet paikalla laisinkaan. Ääni oli mielestäni tytön ääni, arvioisin iäksi 4-6 vuotta. Ääni oli tasainen, eikä siinä ollut ns. sävyjä, vaan ääni kuulosti siltä, kuin se olisi tullut nauhalta. Cd- soitinta minulla ei tuolloin edes ollut. Hämmästyttävä tapahtuma vuosien takaa. Enkä ole kertaakaan tuon tapahtuman jälkeen kuullut vastaavaa.

Toinen tapahtuma on hyvinkin tuore ja sattui poikkeuksellisesti lastemme ollessa kanssani kotona. Olin tulossa ulkoa sisälle ja kodissamme on ulkoa tullessa pieni kylmä eteinen, josta on ovi pirttiin. Tuo ovi on suljettuna aina, niinkuin silloinkin. Olin eteisessä aikeissa avata pirtin oven, kun kuulin ihan korvani juuresta selkeän miehen hymähdyksen "Hmh!" Ääni oli todella selkeä ja kuului aivan vierestäni. Äänen sävy oli turhautunut, tuli tunne, ettei toimintani miellyttänyt tuota miestä. Sen kummemmin en ehtinyt jäädä tilannetta silloin miettimään, kun lapsoset vaativat huomioni. Hämmästyttävä ja erikoinen tapahtuma, joka jäi kyllä mieleen. Ensi kerralla kyllä kysäisen näiltä kulkijoilta, mitä asiaa heillä minulle on. Arkitilanteissa ei vain aina ole aikaa sellaiseen.

                                             Uusi projekti lukijoiden avustuksella

Selittämättömästi avautuva ovi, askeleita, vaikka paikalla ei ole muita, kosketus, mutta ketään ei näy. Onko sinun kodissasi tai elämässäsi tapahtunut asioita, joille et ole löytänyt mitään selitystä? Et ole yksin. Meitä, jotka koemme näitä asioita, on yllättävän paljon.

Olen aloittamassa blogissani ihan uudenlaista projektia. Sain idean jutellessani erään minulle erittäin läheisen ihmisen kanssa hänen kotonaan sattuneista yliluonnollisista tapahtumista. Hänen luvallaan ja myös hänen toiveestaan kerron hänen kohdalleen sattuneista tapahtumista seuraavassa postauksessani. Tästä lähtikin idea, josta nyt kerron. Onko juuri sinulla tapahtuma, jonka haluaisit ehkä kertoa, mutta et halua sinua itseäsi liitettävän tarinaan? Nyt tarjoan juuri sinulle mahdollisuuden tähän. Jos haluat jakaa kokemuksesi anonyymisti, tämä on siihen turvallinen mahdollisuus. Kirjoitan tarinasi yksityisyyttäsi kunnioittaen ja kertomasi mukaisesti. Otan vastaan myös tarinoita tapahtumasarjoista ja/tai toistuvista kokemuksista. Tällaiset tarinat ovat kiehtoneet, hämmästyttäneet ja kulkeneet perimätietona maailman sivu sukupolvelta toiselle. Kaikki eivät halua näistä asioista  kuitenkaan julkisesti itse kertoa. Minä voin toimia sinun  tarinasi äänenä. Ota rohkeasti yhteyttä

 -facebookissa yv:llä,
-sähköpostitse osoitteeseen pauliinamyllymaki@gmail.com tai
-soita 040-174 1216/Pauliina

Jaetaan yhdessä sinun tarinasi.


Tämän projektin ohella kirjoitan edelleenkin myös omista kokemuksistani, arjestani ja henkisyydestä. Kaikesta siitä, mitkä ovat blogini kivijalkoina toimineetkin :)


Arkistojen kätköistä:


Syysaamun oranssit
sormet
vasten minua.

Sen kirkkaus häikäisee
sieluani,
kauneus koskettaa
sydäntäni.

Metsän sammaleessa
kuulen askelteni
keveän äänen.

Rannan polku laskeutuu
suutelemaan vettä


Jaetaan kokemuksiamme, kirjoitetaan ne jälkipolvien luettavaksi. Talletetaan muistoja, jotta jälkeemmekin jääneet voivat kertoa niitä hämärtyvissä illoissa ja nähdä verhon liikahtavan..
 Pauliina


         






                                               

Kuva Helena Soranta

Näkymättömät kädet..

 

Jos olet alaikäinen, olisi hyvä, ettet tätä tekstiä lukisi. Tekstin sisältö voi järkyttää nuorimpia lukijoita.

 Tumma tähtitaivas tuikkii katsojalle Willa harmajan katon yllä. Ilta laskeutuu hämärän verhoaan hellästi pidellen ja peittää unisen pikkukylän pehmeällä viitallaan . Hengitän kirpeää ilmaa ja tiedän, että ensi yönä pakkanen hiipii huokaillen pellon reunaa pitkin ja sen hyinen henkäys kietoo pihamaamme oteeseensa..

Unen sylistä verkalleen venyttelevät kirpeän kuulaat syysaamun säteet piirtävät taivaanrantaan lupauksen uudesta päivästä. Olin oikeassa. Mittari on tipahtanut nollan alapuolelle ja nurmikko on jähmettynyt kimaltelevan kuurakerroksen otteeseen. Hämärä on paennut valoa takaisin pesäänsä iltaa odottamaan.

Aamu alkaa Willa harmajassa siivouspäivällä. Iloiset äänet ovella kertovat koululaisen ja pienempien lasten aamutoimista. Paahtoleipä ponnahtaa paahtimesta ja herkullinen tuoksu täyttää köökin. Kissa kehrää halkolaatikon päällä silmät ummessa. Paiskaan räsymatot pakkasenraikkaalle pihamaalle ja siivous voi alkaa. Siivoaminen puhdistaa ja raikastaa, poistaa likaa ja tuo hyvän mielen. Laitan imurin kaappiin ja levitän pakkasilman raikkaat matot puhtaille lattioille. Kuppi kahvia kutsuu minut treffeille sohvan nurkkaan.

Tässä istuessani kuulen talon huokailevan ympärilläni. Rasahduksia ja narahduksia. Talo elää. Vaikka henkimaailmassa on paljon hyvää, on kuitenkin ihan totta, että siellä on myös pahaa.Tänään kerron hieman siitä ja niistä opeista, mitä olen saanut näiden asioiden tiimoilta muilta mediaalisilta ihmisiltä. Kerron oman kokemukseni pahan vierailusta ja siitä, kuinka tällaisissa tilanteissa voi toimia.

Oli yö reilut kaksi vuotta sitten.Odotin nuorimmaistamme ja heräsin vessaan. Kömmin takaisin vuoteeseen ja vuoteen reunalla istuessani minut valtasi outo ja erittäin epämiellyttävä tunne. Tuota tunnetta on vaikea kuvailla. Tunsin erittäin selvästi siinä istuessani, miten huoneeseemme ikäänkuin vyöryi jotain todella pahaa ja ahdistavaa. Ilma oli sähköinen ja täynnä pahuutta. Yhtäkkiä tunsin, kuinka minua tartuttiin kurkusta kiinni ja kuristettiin.Olin kauhuissani ja koetin haroa kaulaani. En kuitenkaan voinut mitään.Ainoa mitä pystyin tuossa tilanteessa tekemään oli Isä meidän-rukous. Mielessäni keskitin kaikki voimani rukoukseen ja rukoilin niin, etten eläessäni. Hiljalleen ote kaulaltani heltisi. Olin todella pökerryksissä ja kauhuissani. Lähipäivinä olin yhteydessä meedioon jolta sainkin neuvoja tähän tilanteeseen. Oli aika siivota. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, siivousta on monenlaista. Seuraavaksi kerron hiukan tilojen puhdistamisesta, joka on tärkeää silloin, kun energiat ovat raskaita ja kulkijoilla ei ole hyvät tarkoitusperät.

Henkiä voi käskeä määrätietoisesti poistumaan valoon. Usein tämä auttaa, muttei kuitenkaan aina. Sain tuossa tilanteessa eräältä ihanalta meediolta neuvoja, miten tällaisessa tilanteessa voi toimia. Näitä oppeja olen kantanut mukanani ja neuvot ovat minua auttaneet suuresti eri tilanteissa. Olenkin luonut omanlaiseni sarjan toimia. Sain neuvon salvian puhdistavasta vaikutuksesta. Tutustuin tarjontaan netissä ja löysin ihanan verkkopuodin nimeltään Kuukorento. Siellä on tarjolla monenlaisia mielenkiintoisia ja hyödyllisiä juttuja. Ostoskoriini päätyi valkoista salviaa suitsukkeena. Valkoisen salvian savulla on tilojen ja paikkojen energioita puhdistava vaikutus. Yleensä siunaan suitsukkeet ennen käyttöä. Avaan ikkunat ja käsittelen KOKO huoneiston .Levitän savua huoneen keskeltä reunoihin päin ja ihan taputtelen nurkat käsin. Etenen järjestelmällisesti huoneesta toiseen unohtamatta saunatiloja ym. On tärkeää tehdä "siivous" loppuun asti, jotta koko tila puhdistuu.Tämän jälkeen käytän toista saamaani  neuvoa. Siunaan vettä ja suolaa ja yhdistän ne. Kuljen asunnon jälleen  läpi pirskotellen siunattua suolavettä huoneisiin ja käyn erityisen tarkasti läpi paikat, jossa energiat ovat tuntuneet voimakkaimmilta. Lopuksi käyn huoneet vielä läpi niin, että luen raamatusta kohdan "Maasta olet sinä tullut.." Olen saanut myös neuvon tilanteisiin, jossa negatiivinen energia on erittäin häiritsevää ja voimallista, eikä siihen tunnu mikään muu auttavan. Sain neuvon mustasta suolasta. Tätä suolaa voi tilata netistä. Suolaa voi laittaa ihan astiaan sinne, missä toiminta on haitallisinta. Itse otin tuon kyseisen tapahtuman jälkeen mustan suolan käyttööni. Suolalla oli käsittämätön vaikutus. Kaikki henkimaailman toiminta lakkasi, kuin seinään. Todella, todella voimakas suola siis kyseessä. Meedio kertoikin minulle suolan ikäänkuin sitovan henget toimintakyvyttömiksi. Meillä oli pitkään todella rauhallista. Mustan suolan käytössä on hyvä muistaa, että se imee itseensä raskaat ja negatiiviset energiat. On tärkeää muistaa vaihtaa suola säännöllisesti hautaamalla se kauas paikasta, jossa sitä on käytetty. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin on hyvä pyytää meedio puhdistamaan koti. Apua löytyy varmasti, kun sitä vain pyytää <3

Kynttilät ovat ihania! Ne puhdistavat auraa ja tuli on itsessään voimakas, puhdistava elementti. Tulessa on jotain vetoavan maagista. Nuotion hehku, liekin lepatus kynttilässä, takkatulen lämpö ja leivinuunin hehkuva hiillos. Tuli on minun lempielementtini.Poltan todella paljon kynttilöitä. Ne eivät ole mielestäni sidottuja vuodenaikaan. On ihanaa keskellä kauneinta kesää laittaa astian pohjalle kauniita kiviä tai simpukoita, täyttää se vedellä ja ripotella pinnalle kukkasia ja kelluvia kynttilöitä. Lämpimien kesäiltojen tunnelma on taattu. :) Toki syksy ja talvi ovat luonnollisestikin aikaa, jolloin kynttilöitä tulee poltettua eniten. Ne ovat myös uskomattomia tunnelman luojia. Meidän tuvassa lapsetkin rauhoittuvat iltaisin kynttilänvalossa. On ihanaa huomata , kun sytyttelee kynttilöitä paljon ja sammuttaa pirtistä valot, miten lasten silmät loistavat ihmetyksestä ja ilosta, kun he huomaavat, miten kaunis on elävän tulen tuoma tunnelma <3 Sisustaa voi kauniisti ihan pienilläkin asioilla. :)

Tänään sisustan ihan hiukkasen miehen idean mukaan. Hän ehdotti, että vanhaan juurisaaviin voisi vaihtaa oksien tilalle katajaa. Taidamme tehdä porukalla pienen metsäretken. Saa nähdä, mitä luonnonmateriaaleja mukaan tarttuukaan.

Onko ihanampaa, kuin kulkea metsään, sytyttää nuotio ja katsella liekkien taianomaista tanssia kipinöiden räiskähdellessä tummaan hämärään <3 Tartutaan tunnelmaa kädestä ja katsotaan, minne se meidät johdattaa...<3

Willa harmajasta Pauliina

Kuka pelkää pimeää?

Kuva Helena Soranta

 Play. Musiikki alkaa virrata huoneeseen, täyttäen tilan. Sen voima ja intensiivisyys nostaa mieleeni värejä, kuvia ja tunnetiloja. Se pakahduttaa. Minun tehtäväni alkaa siitä, kun musiikki loppuu. Kuuntelen melodian yhä uudelleen ja piirrän soljuvan melodian vivahteisiin tunnetiloja sisimmästäni. Hiljalleen paperille alkaa muodostua sanat.Mitä tämä kaikki on? Se on Cuulas. Rakkaat ystävät, musiikki, hetket. Se tunne, kun voi heittää ystävän kanssa yläfemman ihanan sointuvaihdoksen löytyessä. Se kun he laulavat tuoretta kappaletta ensimmäistä kertaa ja lopulta katsomme toisiamme kyyneleet silmissä ja räjähdämme nauramaan. Herkkikset :D Se, kun uusi levy tulee painosta ja olemme, kuin lapset jouluaattona <3 Se, kun erimielisyyksien jälkeen voimme halata ja todeta, että olette niin rakkaita. Huikeita naisia. Huikeita ystäviä. Lahjakkaita. Mikä etuoikeus on olla yksi kolmesta Cuulaksen jäsenestä. Olen niin kiitollinen. Tärkein asia minulle Cuulaksessa on se, että jätämme jäljen. Vaikka joskus täältä lähdemmekin, musiikki jää. Se vaikuttaa, herättää yhä tunteita. Meidän jälkeemmekin.Se elää. Ihanaa on myös se, että tämä on uuden luomista. Kokoajan. Tulee uusi kappale. Uusi inspiraatio. Uudet kyyneleet. Uusi ilo. Uusi laulu. Luomme sen, otamme sitä kädestä, saatamme ovelle ja lähetämme maailmalle. Ja se vilkuttaa tuhat kertaa takaisin <3

Pistän nenäni ulos. Syysmyrsky tanssittaa holtittomasti pihanurmella kullankeltaisia vaahteranlehtiä. Suuri, tumma kuusi Willa harmajan nurkalla ei ärhäkälle puhurille kumartele, vaan seisoo ylväänä pakoillaan. Lintuaurat ovat lentäneet yli suomen taivaan ja maaäidin aamuhuokaukset kohmettuvat pian pakkasen kosketuksen alla. Vetäydyn sisätiloihin ja lämpö kehrää kyljessäni. On aika avata mystiikan tumma, nahkakantinen kirja, jonka pinnalla haalistuneet kirjaimet kuiskaillen pyytävät sormia tarttumaan muistojen sivuihin..

Pieni rintamamiestalomme on paikka, jossa koen oloni kotoisaksi ja turvalliseksi erinäisistä oudoista tapahtumista huolimatta. Hiljattain tuvassa touhutessani koin asian, jollaiseen en ollut meillä koskaan aiemmin törmännyt. Talon päädyssä sijaitsee kodinhoitohuone, joka on ennen  toiminut pannuhuoneena. Remontin yhteydessä lattiamaton alle jätettiin levyt, jotka narisevat kotoisasti kulkijan jalan alla.Olin jälleen kerran itsekseni kotona ja kesken askareideni havahduin siihen, että kodinhoitohuoneessa liikkui joku. Lattia narisi aivan selvästi askelten painon alla. Tunne oli hämmentävä, koska talossamme ei tosiaan lisäkseni ollut ketään muita . Menin katsomaan. Kodinhoitohuone oli tyhjä ja rauhallinen. Kuka kumma siellä oli kävellyt? Kuulin askeleet todella selvästi. Usein saunaan mennessäni minulla on tunne, että kodinhoitohuoneen perältä minua tuijotetaan erittäin pistävästi. Saan voimakkaan tunteen naispuolisesta hengestä, joka seuraa tyytymättömänä toimiani. Vielä en ole kysynyt, mitä asiaa hänellä on. Ei ole ollut kummemmin häiriöksi.Jossain vaiheessa varmastikin tämän teen ja laitan hänet eteenpäin. Itse koen, että minun asiani ei ole henkimaailmaan ottaa yhteyttä, jos he eivät tule iholleni sitä pyytämään. Sellaiset henget tulevat yleensä luokseni ja tunnen heidät ihollani todella selvästi. Silloin yleensä kysyn, mitä asiaa ja laitan heidät eteenpäin valoon. Henget voivat jäädä ns. "jumiin" ja jäävät siksi pyörimään tänne. Voi olla,ettei joku ymmärrä olevansa kuollut, jollakin voi olla niin kesken jääneitä asioita, sekä on myös siunaamattomia vainajahenkiä.Tai aivan yksinkertaisesti joku läheisemme tai sukulaisemme on tullut meitä tervehtimään. Monenlaisista syistä heitä on ympärillämme. :)

On aika hiippailla kodinhoitohuoneeseen laittamaan pyykkiä. Uskon, että minulla on seuraa, mutta jospa seuralaiseni myhäilisikin tällä kertaa tyytyväisenä, kun saan pyykit kaappiin :D

Ensi kerralla puhun vähän kanavista ja kodin puhdistamisesta. Siivousta on monenlaista ;)

Sulje silmät ja kuuntele. Hiljaisuus puhuu usein enemmän, tuhat sanaa <3

Willa harmajan emäntä

Kuva Helena Soranta

Huokauksia hämärässä...

Kuva Helena Soranta

 On aamu. Aurinko on piiloutunut syysharmaan pilviverhon taakse, kuin luovuttaneena. Jo aamulla kynttilöitä sytyttäessäni tajuan, taistelu pimeää vastaan on alkanut.

Nostan syliini ystäväni tekemän kauniin sulkavihon, johon alan koota vapaita rivejä mieleni sopukoista. Kirjoittaminen tuo minulle rauhaa ja mielihyvää. Se on kuin mieleni toinen koti, jonne voin livahtaa kesken päivän, kun tuntuu, etten saa otetta hetkestä ja kaipaan paikkaa, jossa voin levittää sydämeni kartan kolhiintuneelle pöydälle ja etsiä jännittävimpiä reittejä kynäni kulkea. En tajunnut, minkä lahjan äiti antoi minulle, kun sanoi, että kirjoita runoja. Tokaisin, ettei minua pätkääkään einoleinot kiinnosta, vaan mielenkiinnon kohteeni ovat jossain ihan muualla, kuin pölyisissä kirjoissa ja runouden mitäänsanomattomalla saralla. Kuinka väärässä olinkaan. Kaikesta. Muistan suhteellisen hyvin hetken, kun istuin sänkyni päällä kotitalomme vinttikamarissa ja vähän hämmentyneenäkin nostin syliini ruusuvihon, jonka olin äidiltäni saanut. Ne haparoivat ensimmäiset rivit ja se hetki, kun tajusin kirjoittaneeni ensimmäisen runoni. Sitä en aavistanut, että tuo tie imaisisi minut mukaansa ja että kuluttaisin lukemattomia mustekyniä loppuun ja pöytälaatikkoni tulisivat pursuilemaan vihkoja, joihin sydämen palolla vuodattaisin elämäni ilot ja surut. Tänä päivänä sen tiedän ja jälleen kerran olen tilanteessa, että minun on vain yksinkertaisesti todettava; Äidit ovat useimmiten oikeassa. That´s it.

Onko muita ihmisiä, jotka näkevät syksyssä muutakin, kuin ärsyttävät vesisateet ja katuihin ikävästi liiskaantuneet, märät lehdet? Uskon, että on. Minulle syksy on sananakin jo lämpimiä värejä hehkuva aika. Se tuo mieleeni oranssit villasukat, takkatulen räiskeen, nuotion hehkussa lämpenevät kasvot, teekupin ja ruudullisen viltin. Ja loputtoman määrän ihanaa, kaikkialle hiipivää mystiikkaa. Olen varmaan vähän tärähtänyt, mutta olen sitä erittäin mielelläni. Jos jotakin olen tässä elämässä oppinut, niin sen, että ole oma itsesi. On hukkaanheitettyä aikaa tuhlata elämänsä päiviä sellaisten ihmisten miellyttämiseen, joille et kelpaa, vaikka kuinka yrittäisit. Olen elänyt senkin ajan, mutta nyt olen siitä vapaa. Voin olla oma itseni ja hymyillä peilikuvalleni, joka on aitoa minua. Näin se on, että karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Kun yhteen suuntaan kumarrat niin toiseen suuntaan pyllistät :D Ei siitä mihinkään pääse. Ollaan jokainen juuri sitä, mitä me sisimmässämme olemme <3 Se on rikkautta, ettemme ole samanlaisia! Miten paljon voimmekaan silloin oppia toisiltamme <3

Eräänä päivänä Willa harmajan pirtissä sain taas kokea, että en liiku talossa yksin. Touhujeni lomassa havahduin yhtäkkiä siihen, että kuulen jotain, mikä ei kuulu tavanomaisten talon äänien joukkoon. Pysähdyin. Kuuntelin. Kyllä. Lastenhuoneesta se kuului, taas kerran. Raskas hengitys. Niinkuin joku mies nukkuisi sikeää unta raskaasti hengittäen ja hengitys kuulosti siltä, niinkuin nenä olisi tukossa. Kuuntelin äimistyneenä. Paikallistin äänen kuuluvan kerrossängyn alapediltä. Samasta paikasta, jossa olen kuullut myös aiemmin selvää kuorsausta, jonka myös vanhin tyttäreni on kuullut. Silloin hän tulikin luokseni ihmeissään kysymään, miksi heidän huoneessaan kuuluu miehen kuorsausta, vaikkei isi ole edes kotona..Koitappa siinä sitten lapselle muotoilla asiaa. Huh! Tuo kulkija, kuka hän ikinä onkaan, vaikuttaa kuitenkin leppoisalta mieshenkilöltä. Hengityksen kuullessani kävin sulkemassa lastenhuoneen oven. En tiedä, miksi, mutta tuo pää talossamme aiheuttaa minulle välillä kylmiä väreitä, enkä hirveän mielelläni mene sinne varsinkaan iltamyöhällä. Olen siunannut huoneen useaan kertaan, mutta henkimaailma kulkee, niinkuin mekin täällä ja mukanamme saattaa tulla muualta kulkijoita. Säännöllinen puhdistaminen olisikin hyvä juttu.

Vuosien varrella olen huomannut, että pystyn aistimaan eri rakennuksissa olevia energioita ja paikantamaan, missä kohtaa rakennusta energiat ovat voimakkaimmillaan ja minkä tyyppistä energiaa talossa on. Usein olenkin törmännyt kysymykseen, onko meidän talossa jotain? Yleisimmin vastaus on talosta riippumatta kyllä. Henkiä on paljon ja kaikkialla. On vain eri asia, minkä tyyppisiä nämä henget ovat. Joskus aistii jonkin paikan olevan tavallista "puhtaampi". Yleensä sellaisessa paikassa asuu henkilö/henkilöitä, joka/jotka puhdistavat rakennusta <3 Itse puhdistan säännöllisen epäsäännöllisesti taloamme. Riippuu, kuinka raskaina täällä vallitsevat energiat koen. Puhun näistä asioista tulevaisuudessa vähän lisää.

Minä odotan taas illan piteneviä varjoja ja sitä, kun glögit tulevat kauppoihin. Onko ihanampaa, kuin syystuulen huokaillessa raskaasti pimeässä illassa, käpertyä pirtissä lämpimään vilttiin ja juoda kuumaa, makean mausteista glögiä ja nauttia hetkestä.

Tehdään mekin niin, varastetaan illasta itsellemme se pieni hetki, käperrytään sohvan nurkkaan ja kuunnellaan hiljaisen talon ääniä <3
Pauliina

Kuva Helena Soranta

Sähköä ilmassa..

Kuva Helena Soranta

 Pirtsakkaa syksyistä huomenta täältä Willa harmajan pirtistä! :)
Aavistuksen utuinen ja kaunis aamu aukeni katsojalle Willa harmajan ikkunasta. Voin aistia kirpeässä aamuilman tuoksussa lähestyvän talven.

 Olen aina elänyt näissä asioissa vähän edellä, loppukesästä ilmassa haistan syksyn, lopputalvessa haistan ovea raottavan kevään, eikä tuleva talvikaan petä, vaan sen tuntu leijuu sakeana lupauksena ilmassa, kun astun portaille höyryävä kahvikuppi kädessäni. Oi miten rikasta onkaan tämä pohjolan vuodenaikojen kirjo! Ei ikuista kuumuutta, eikä ikuista kylmyyttä. On vaihtuvat värit kevään hennoista sävyistä kesän syvän vehreään, joka taipuu luonnon sävy iloitteluun ja puut räjähtävät värien paloon, jonka moninaisuutta ihmiset saapuvat kaukaakin kummastelemaan. Kunnes on aika ja puut pudottavat korunsa, seisoen alastomana tumman pohjoisen taivaan alla valmistautuen oksat ojennettuina vastaanottamaan valkoista huntua käsivarsilleen. Tätä tummaa kautta halkoo taivaalla loimottavien revonlieskojen hiljainen, taianomainen tanssi..Kimaltavat hanget kruunaavat kaiken. Oma suosikkini sysitalvessa on kuutamoöiden hiljaisena lipuva kelmeä valo, joka saa pohjolan hanget hohtamaan aavemaisen sinisenä tykkylumisten puiden luodessa varjoja öisen kimalluksen ylle..Oi, suomen luonto on ihmeellisen kaunis!

Syksy on tuonut mukanaan muutakin kuin kellastuvat lehdet ja pimeät illat. Taannoin tässä kaverilleni ääneen ihmettelin, että kuinkahan ei kohdalleni ole sattunut mitään sähköilmiöitä, vaikka paljon monenlaista olen kokenut ja aistinut ympärilläni tapahtuvan. Henkimaailmalle sähkö on usein helpompi kanava, jonka kautta pystyvät kertovat läsnäolostaan. Meninkin sanomaan..Sen jälkeen on alkanut silläkin saralla tapahtumaan. Olin suihkussa eräänä päivänä, kun yhtäkkiä pesuhuoneemme valo aloitti melkoisen häiriökäyttäytymisen..valot välkkyivät ja minä katsoin monttu auki. Olohuoneessa ollessani keskellä kirkasta päivää toistui vastaava ilmiö. Pesuhuoneessa myös kerran sen jälkeen. Yhden kerran kirkossa pääni päällä oleva lamppu väreili ja meinasi pukata hymyilyttämään :D Huvittavinta kaikessa on, että kaksi kertaa on sattunut niin, että kun olen ollut ystävieni luona ja kahvipöydän ääressä on tullut puheeksi nämä ilmiöt, heidän molempien kotona noilla kerroilla keittiönpöydän yläpuolella oleva lamppu on välähtänyt..Ikäänkuin minulle sanottaisiin, että tässä ollaan, kun kaipasit :D Aika huumorintajuista väkeä! Sähköilmiöistä minulla on ennen näitä yksi ainoa kokemus, kun ajelin eräänä syksynä autolla ja kesken kaiken tasaisella tiellä auton mankkassa oleva cd lähtee yhtäkkiä itsestään soimaan, mankka ei siis ollut päällä. Joku halusi kuunnella ilmeisesti musiikkia :D

Minulle on hyvin vahvasti tuotu nyt monta kertaa asiaa, että on paljon ihmisiä, jotka ovat ikäänkuin uuden kynnyksellä näissä asioissa. On kokemuksia, aistimuksia ja monenlaisia asioita. Paljon on ihmisiä, jotka ovat käsijarru päällä, koska pelottaa, mitä nurkan takaa löytyy, jos vaihdan vapaalle ja otan avoimena vastaan. Haluaisin niin näille ihmisille sanoa, että ei tarvitse pelätä. Jokaiselle asialle on aikansa ja paikkansa. Henkimaailma ei lähesty, mikäli et anna siihen lupaa ja jos koet jotain, ei sinulle anneta sellaista, mitä et kestä. Tunnen tarvetta tuoda esille myös sellaisen asian, että henkimaailma ei ole useinkaan se synkkä ja paha tai tabu. Siellä on paljon valoa ja rakkautta ja hyvää. On erittäin tärkeää suhtautua tietyllä kunnioituksella näihin asioihin, eikä näiden asioiden kanssa pidä IKINÄ lähteä leikkimään, mutta itse ajattelen, että valon puolella kun pysyttelee, ei meillä ole mitään hätää. Ensi kerralla kirjoitan hieman asioista, jotka olisi tärkeää muistaa, kun näiden asioiden kanssa ollaan tekemisissä. Minulle saa edelleenkin laittaa yksityisviestiä tai soittaa. :) Olen itsekin ihan oppilaana tällä polulla. Joskus kuitenkin on helpompi kulkea, kun on joku, jonka kanssa jakaa asioita. Näiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin :)

Uusia, mielenkiintoisia ovia on aukeamassa omalla polullani. Aika näyttää, mitä tuleman pitää.
Mieli avoimena uutta kohti, unohtamatta elämän tärkeimpiä asioita..

Avataan ovia, kurkistetaan niistä, ihastellaan, kuinka valo lankeaa lattialle <3

Syysterveisin Pauliina

Kuva Helena Soranta