Tervehdys pitkästä aikaa täältä willa harmajan pirtistä! Joulu on vietetty ja on tunnelmoitu ja syöty kinkkua ja nautittu oikein urakalla perheen yhteisestä ajasta ja siitä, kun mieskin on ollut lomalla. Nyt olemme kirjaimellisesti uuden kynnyksellä, kun vuosi 2016 on jäämässä historiaan ja uusi vuosi on ovella. Nyt on asioiden loppuunsaattamisen ja uusien alkujen aika. Monenlaista on ehtinyt tapahtua menneenä vuonna ja uuttavuotta otamme ilolla vastaan tänä iltana ystävien ja perheen seurassa.
Loppuvuosi täällä meidän pirtissä on ollut täynnä tapahtumia. Niitä arkisen mukavia, kuin mystisen outojakin. Näistä asioista ajattelin tässä postauksessani nyt teille kertoa. Joulua edeltävänä aikana sattui minulle muutama asia, jotka saivat minut jälleen kerran taas toteamaan, että täällä pikku kodissamme on läsnä jotakin, mikä ei ole tästä maailmasta. Eräänä myöhäisenä iltana menin käymään ulkona, kun muut jo nukkuivat. Suljin pikku eteisemme välioven, avasin ulko-oven ja suljin sen takanani. Kun seisoin portailla, kuului eteisestä omituinen, voimakas ääni, joka kuulosti siltä, kuin joku olisi horjahtanut eteisen puolella ulko-ovea vasten. Säikähdin tietysti tätä rymähdystä ja tuijotin ovea silmät ymmyrkäisinä. Varovasti avasin oven ja kurkistin eteiseen. Oven takana ei kuitenkaan ollut ketään ja kun myöhemmin menin sisälle, kaikki muut nukkuivat sikeässä unessa. Ääni, jonka kuulin, muistutti suoraan sellaista ääntä, kuin ihminen horjahtaisi ovea vasten. Kyseisessä eteisessä olen aiemmin kuullut miehen hymähdyksen, ryminää ja koiramme ovat reagoineet minun eteisessä seistessäni todella voimakkaasti haukkumalla ja murisemalla taakseni, ikäänkuin takanani seisoisi joku. Kun silloin katsoin taakseni, en nähnyt ketään ja koirat rauhoittuivat ja kävivät makuulle. Kuka eteisessämme liikkuu? Jännityksellä jään seuraamaan, mitä tapahtumia saan seuraavaksi todistaa tuossa tilassa.
Toinen, hiukan pelottavan tuntuinen tapahtuma sattui jokin aika sitten yöllä. Hipsin vessaan puolenyön jälkeen. Kun avasin saunatilojen oven ja astuin huoneeseen, havaitsin välittömästi huoneessa leijuvan erittäin voimakkaan partaveden tuoksun. Tuoksu oli sellainen, kun astut huoneeseen, jossa on hiljattain ollut henkilö, jolla on voimakasta partavettä ja tuoksu jää huoneeseen. Mainittakoon sellainen seikka tässä, että mieheni ei käytä partavesiä, eikä edes omista sellaisia. Minulle tuli kummallinen olo, aivan kuin huoneessa edelleen olisi seisonut mies. En kuvailisi tunnetta mitenkään positiiviseksi, vaan olo oli pikemminkin epämiellyttävä ja minut valtasi tunne, että nyt on poistuttava tilasta välittömästi. Pikavauhtia omaan sänkyyn ja peitto korville. Saunatiloihin en enää sinä yönä palannut. Vastaavaa tuoksua ja tunnetta ei ole talossamme aiemmin, eikä nyt sen jälkeenkään tullut vastaan. Oliko kulkija läpikulkumatkalla? Miksi energia tuntui niin negatiivisen ahdistavalta?
Muutama päivä takaperin, jälleen yöaikaan, minut valtasi oudon levoton olo. Olin jostain syystä täysin varma, että sänkymme vieressä seisoo joku, joka ei ole lihaa ja verta. Yritin rauhoitella itseäni ja tein suojaukset ja maadoitin itseni. Yhtäkkiä tunsin, miten lämpötila sängyn vieressä laski, mikä voi olla yksi merkki henkimaailman läsnäolosta. Yritin karkoittaa ahdistavaa oloa ja sulkea silmät ja saada unta. Olo ei kuitenkaan väistynyt. Hetken kuluttua tunsin karmaisevan tunteen, kun joku tai jokin kietoi sormet ranteeni ympärille ja muutama sekunti tuosta kasvojani kosketettiin. Mielessäni hoin mantraa, jota käytän tämän tyyppisissä tilanteissa; "Minua saa lähestyä ainoastaan Korkeimman voiman, valon ja rakkauden kautta". Käänsin selkäni ja ryömin mieheni kainaloon. Hiljalleen epämiellyttävä tunne kaikkosi ja olin nukahtanut. Tällaisia asioita minulle tapahtuu aika usein. Välillä tunne läsnäolevasta hengestä on positiivinen ja hyväntahtoinen, välillä tulee vastaan myös näitä vähemmän positiivisia energioita. Joulunaikaan olen myös mieheni kanssa usempaan otteeseen ihmetellyt, miksi joulukuusestamme lentää palloja itsestään alas ja ne saattavat viskautua kuusesta pitkänkin matkan päähän.Olen ripustellut palloja takaisin oksille, mutta nytkin, kun katson lattialle, lasken neljä palloa olevan ihan muualla, kuin kuusessa, eivätkä lapset ole edes kotona :D Tästä minulla on tullut kuitenkin on paljon positiivisempi, jopa hiukan humoristinen fiilis. Jollakin on hauskaa, myös minulla :D
Tällaisia tunnelmia meidän pirtistä tällä kertaa. Tänä iltana otetaan vastaan vuosi 2017. Haluan toivottaa blogini lukijoille riemukasta ja turvallista uuttavuotta 2017!!
Uusi vuosi, uudet kujeet.
Pysykää taajuuksilla. :)
Pauliina
Näytetään tekstit, joissa on tunniste selvätuntoisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste selvätuntoisuus. Näytä kaikki tekstit
lauantai 31. joulukuuta 2016
tiistai 13. joulukuuta 2016
Pihamaan vaeltaja ja sananen selvätuntoisuudestani
Tänään ajattelin kertoa teille siitä, miten itse koen selvätuntoisuuteni ja mitä se minulle on. Vuosien mittaan olen pikkuhiljaa oppinut ja opetellut sitä, mitä on olla selvätuntoinen. Alussa tietysti ihmetytti kovastikin, miksi ihollani tuntuu jatkuvasti erikoisia tuntemuksia, joille ei löydy mitään syytä. Tuntemukset ovat kihelmöintiä, väreilyä, kuumotusta, kosketusta, kipuakin joskus, vaikka harvoin. Todella monenlaista siis.Hiljalleen erinäisten asioitten kautta aloin ymmärtää näitä tuntemuksia ja löysin tietoa selvätuntoisuudesta. Olen myös huomannut, että jollain tasolla myös vain "tiedän" asioita. Esimerkkinä tilanteet, joissa joku kertoo minulle kotonaan tapahtuvista yliluonnollisista asioista, minulle saattaa nousta päähäni selkeä kuva tästä hengestä, ulkonäöstä ja siitä, millainen luonne hän on ollut. Todella vaikeaa selittää, mitä tarkalleenottaen tarkoitan. Ylivoimaisesti vaikeinta on ollut kuitenkin oppia luottamaan intuitioon ja niihin ensimmäisiin kolmeen sekuntiin, jolloin intuitio toimii puhtaimmillaan, ennenkuin oma pää siihen puuttuu. Olen myös oppinut sen, miten paljon tässä asiassa pitää siivota pois omia, jostain kumpuavia ajatuksia nin, että vain puhdas, intuitiivinen "tieto" jää. Ihminen on hyvin taipuvainen tarjoamaan vastauksia, pohjautuen mm. omiin kokemusmaailmoihin. Erehtymisen mahdollisuus on siis aina olemassa. Jos joku asia pitäisi sanoa, mistä erottaa henkisen "näkemisen" totuuden ja oman pään tuotoksen, on minulle ollut se, että tieto tulee ihan randomisti, eikä yksinkertaisesti käsitä, mitä sillä edes halutaan sanoa ja nämä voivat tuntua itsellekin oudoilta ja kummallisilta asioilta. Henkimaailma ei valikoi, mitä tietoa minun olisi luontevaa välittää tai "kuulla". Se tunne, että mistä ihmeestä tuokin tuli. Sieltä tulee, mitä on tullakseen ja tämä voi olla joskus yllättävääkin.
Selvänäkemistä on monenlaista. Itselläni hallitsevin muoto on juurikin tuo selvätuntoisuus. Siihen kuuluu myös tuo joidenkin asioiden "tietäminen" jollain käsittämättömällä tasolla ja jatkuvaa opettelua on ottaa tieto mahdollisimman puhtaana vastaan, ottamattta mitään pois ja lisäämättä yhtään mitään. Haaste on myös se, että mitä minä näillä tiedoilla teen. Joskus siihen ei saa minkäänlaista vastausta. En useinkaan ymmärrä, mistä ja miksi joku asia annettiin, enkä tiedä, mihin sitä tarvitsen. Tätä se minulle välillä on.
Jos hieman kerron, miten selvätuntoisuus näkyy ihan arjessani, niin se voi olla esimerkiksi kotona nukkumaan mennessä tuntemukset iholla. Yleisimmin vasemmalla puolella kehoa, minkä olen ajatellut selittyvän sillä, että vasen puoli vastaanottaa ja oikea ojentaa. Saatan tuntea iholla väreilyä, kuumotusta, jopa sellaista tunnetta, kuin joku hengittäisi ihoani vasten. Tavallista on myös tunne siitä, että joku koskettaa, pitää kiinni tai tarttuu kädestä. Usein tuntemukset sijoittuva myös kavojen alueelle, jolloin iho saattaa tuntua tuolla alueella todella lämpimältä ja punoittaa. Minulla on ollut myös muutamia kipu kokemuksia. Näistä kokemuksista kerron myöhemmin lisää toisessa postauksessani.Saatan myös miehelleni sanoa, että nyt on taas ollut päivä, että kokoajan on joku iholla ja esimerkiksi julkisissa tiloissa saatan mainita, että huhhuh, miten voimakasta energiaa on liikkeellä. Myös mennessäni melkein mihin tahansa rakennukseen, aistin herkästi paikat, joihin on pakkautunut energiaa. Usein myös aistin ihollani energioita ollessani käymässä jonkun luona. Se, mainitsenko näistä asioista asukkaalle itselleen, on aina puntarissa. Vastuu näistäkin asioissa on moninainen ja suuri.
Lupaamastani enkeliavusta kertomisenkin ajattelin siirtää omaksi postauksekseen, etteivät asiat mene suloisesti sekaisin :D Olen kirjoittaja, joka ei paljoa suunnittele kirjoituksiaan etukäteen ja tilanne elää kirjoittaessa kokoajan.
Mainittakoon myös sellainen seikka, että minulla on myös suhteellisen paljon selväkuuloisuuden kokemuksia. Myös henkisillä silmillä näkemistä jonkin verran, mutta koen, että näkö ei minulla ole se hallitsevin kanava. Yleensä jokin näistä kanavista on hallitsevana, vaikka jonkin verran voi informaatiota tulla myös muiden kanavien kautta.
Hypätäämpä kurkistamaan, mitä erään ystäväni kotona tapahtui tässä syksyllä eräänä iltana. Heillä oli saunailta ja ulkosauna oli lämmitetty. Ystäväni meni saunalle edeltä ja odotti miehensä tulevan hänen perässään pian. Hetken päästä hän oli saunan ikkunasta katsonut, että hänen miehensä kävelee saunalle päin talon kulmalta. Ystäväni ihmetteli, miksi mies jäi saunan ulkopuolelle, eikä tullut sisälle. Hän meni hetken perästä kurkistamaan ulos, että mihin mies jäi. Hänen suureksi yllätyksekseen saunan edusta oli kuitenkin tyhjä, eikä pihamaalla näkynyt ristinsielua. Ystäväni vannoi nähneensä selkeästi ihmishahmon kulkeneen talon ikkunan ohi saunaa kohti aiemmin.Meni jonkin aikaa, kun ystäväni mies oli tullut paikalle ja kertoi, ettei hän ollut pihalla käynyt laisinkaan. Näkikö ystäväni vainajahengen tuona syysiltana kulkevan pihamaallaan? Uskon, että näin on. Myöhemmin saunalla ystäväni miehellä oli ollut erittäin voimakas tunne, että joku kävelee hänen takanaan. Liittyvätkö nämä kaksi asiaa toisiinsa? Itse uskon näin.
Tässä kirjoittaessani minun tyttäreni tuli koulusta ja tekee läksyjään tuossa vieressäni. Täytyy alkaa ruoanlaittoon ja touhuamaan täällä Willa harmajan lieden ääressä. Jännä nähdä, mitä taas rupeaa tapahtumaan täällä meidän mökissä, kun kanavani ovat taas aukeamassa. Muutamia jänniä asioita on jo sattunut, mutta säästän niitä vielä ;D
Jännityksen täyteistä joulunalusaikaa teille kaikille lukijoilleni <3
Willa harmajasta Pauliina
Selvänäkemistä on monenlaista. Itselläni hallitsevin muoto on juurikin tuo selvätuntoisuus. Siihen kuuluu myös tuo joidenkin asioiden "tietäminen" jollain käsittämättömällä tasolla ja jatkuvaa opettelua on ottaa tieto mahdollisimman puhtaana vastaan, ottamattta mitään pois ja lisäämättä yhtään mitään. Haaste on myös se, että mitä minä näillä tiedoilla teen. Joskus siihen ei saa minkäänlaista vastausta. En useinkaan ymmärrä, mistä ja miksi joku asia annettiin, enkä tiedä, mihin sitä tarvitsen. Tätä se minulle välillä on.
Jos hieman kerron, miten selvätuntoisuus näkyy ihan arjessani, niin se voi olla esimerkiksi kotona nukkumaan mennessä tuntemukset iholla. Yleisimmin vasemmalla puolella kehoa, minkä olen ajatellut selittyvän sillä, että vasen puoli vastaanottaa ja oikea ojentaa. Saatan tuntea iholla väreilyä, kuumotusta, jopa sellaista tunnetta, kuin joku hengittäisi ihoani vasten. Tavallista on myös tunne siitä, että joku koskettaa, pitää kiinni tai tarttuu kädestä. Usein tuntemukset sijoittuva myös kavojen alueelle, jolloin iho saattaa tuntua tuolla alueella todella lämpimältä ja punoittaa. Minulla on ollut myös muutamia kipu kokemuksia. Näistä kokemuksista kerron myöhemmin lisää toisessa postauksessani.Saatan myös miehelleni sanoa, että nyt on taas ollut päivä, että kokoajan on joku iholla ja esimerkiksi julkisissa tiloissa saatan mainita, että huhhuh, miten voimakasta energiaa on liikkeellä. Myös mennessäni melkein mihin tahansa rakennukseen, aistin herkästi paikat, joihin on pakkautunut energiaa. Usein myös aistin ihollani energioita ollessani käymässä jonkun luona. Se, mainitsenko näistä asioista asukkaalle itselleen, on aina puntarissa. Vastuu näistäkin asioissa on moninainen ja suuri.
Lupaamastani enkeliavusta kertomisenkin ajattelin siirtää omaksi postauksekseen, etteivät asiat mene suloisesti sekaisin :D Olen kirjoittaja, joka ei paljoa suunnittele kirjoituksiaan etukäteen ja tilanne elää kirjoittaessa kokoajan.
Mainittakoon myös sellainen seikka, että minulla on myös suhteellisen paljon selväkuuloisuuden kokemuksia. Myös henkisillä silmillä näkemistä jonkin verran, mutta koen, että näkö ei minulla ole se hallitsevin kanava. Yleensä jokin näistä kanavista on hallitsevana, vaikka jonkin verran voi informaatiota tulla myös muiden kanavien kautta.
Hypätäämpä kurkistamaan, mitä erään ystäväni kotona tapahtui tässä syksyllä eräänä iltana. Heillä oli saunailta ja ulkosauna oli lämmitetty. Ystäväni meni saunalle edeltä ja odotti miehensä tulevan hänen perässään pian. Hetken päästä hän oli saunan ikkunasta katsonut, että hänen miehensä kävelee saunalle päin talon kulmalta. Ystäväni ihmetteli, miksi mies jäi saunan ulkopuolelle, eikä tullut sisälle. Hän meni hetken perästä kurkistamaan ulos, että mihin mies jäi. Hänen suureksi yllätyksekseen saunan edusta oli kuitenkin tyhjä, eikä pihamaalla näkynyt ristinsielua. Ystäväni vannoi nähneensä selkeästi ihmishahmon kulkeneen talon ikkunan ohi saunaa kohti aiemmin.Meni jonkin aikaa, kun ystäväni mies oli tullut paikalle ja kertoi, ettei hän ollut pihalla käynyt laisinkaan. Näkikö ystäväni vainajahengen tuona syysiltana kulkevan pihamaallaan? Uskon, että näin on. Myöhemmin saunalla ystäväni miehellä oli ollut erittäin voimakas tunne, että joku kävelee hänen takanaan. Liittyvätkö nämä kaksi asiaa toisiinsa? Itse uskon näin.
Tässä kirjoittaessani minun tyttäreni tuli koulusta ja tekee läksyjään tuossa vieressäni. Täytyy alkaa ruoanlaittoon ja touhuamaan täällä Willa harmajan lieden ääressä. Jännä nähdä, mitä taas rupeaa tapahtumaan täällä meidän mökissä, kun kanavani ovat taas aukeamassa. Muutamia jänniä asioita on jo sattunut, mutta säästän niitä vielä ;D
Jännityksen täyteistä joulunalusaikaa teille kaikille lukijoilleni <3
Willa harmajasta Pauliina
Tunnisteet:
christmas,
Henkimaailma,
Joulu,
koti,
kummittelu,
kummitustarinat,
lifestyle,
meedio,
paranormaali,
rajatieto,
selväkuuloisuus,
selvännäkö,
selvätuntoisuus
maanantai 3. lokakuuta 2016
Näkymättömät kädet..
Jos olet alaikäinen, olisi hyvä, ettet tätä tekstiä lukisi. Tekstin sisältö voi järkyttää nuorimpia lukijoita.
Unen sylistä verkalleen venyttelevät kirpeän kuulaat syysaamun säteet piirtävät taivaanrantaan lupauksen uudesta päivästä. Olin oikeassa. Mittari on tipahtanut nollan alapuolelle ja nurmikko on jähmettynyt kimaltelevan kuurakerroksen otteeseen. Hämärä on paennut valoa takaisin pesäänsä iltaa odottamaan.
Aamu alkaa Willa harmajassa siivouspäivällä. Iloiset äänet ovella kertovat koululaisen ja pienempien lasten aamutoimista. Paahtoleipä ponnahtaa paahtimesta ja herkullinen tuoksu täyttää köökin. Kissa kehrää halkolaatikon päällä silmät ummessa. Paiskaan räsymatot pakkasenraikkaalle pihamaalle ja siivous voi alkaa. Siivoaminen puhdistaa ja raikastaa, poistaa likaa ja tuo hyvän mielen. Laitan imurin kaappiin ja levitän pakkasilman raikkaat matot puhtaille lattioille. Kuppi kahvia kutsuu minut treffeille sohvan nurkkaan.
Tässä istuessani kuulen talon huokailevan ympärilläni. Rasahduksia ja narahduksia. Talo elää. Vaikka henkimaailmassa on paljon hyvää, on kuitenkin ihan totta, että siellä on myös pahaa.Tänään kerron hieman siitä ja niistä opeista, mitä olen saanut näiden asioiden tiimoilta muilta mediaalisilta ihmisiltä. Kerron oman kokemukseni pahan vierailusta ja siitä, kuinka tällaisissa tilanteissa voi toimia.
Oli yö reilut kaksi vuotta sitten.Odotin nuorimmaistamme ja heräsin vessaan. Kömmin takaisin vuoteeseen ja vuoteen reunalla istuessani minut valtasi outo ja erittäin epämiellyttävä tunne. Tuota tunnetta on vaikea kuvailla. Tunsin erittäin selvästi siinä istuessani, miten huoneeseemme ikäänkuin vyöryi jotain todella pahaa ja ahdistavaa. Ilma oli sähköinen ja täynnä pahuutta. Yhtäkkiä tunsin, kuinka minua tartuttiin kurkusta kiinni ja kuristettiin.Olin kauhuissani ja koetin haroa kaulaani. En kuitenkaan voinut mitään.Ainoa mitä pystyin tuossa tilanteessa tekemään oli Isä meidän-rukous. Mielessäni keskitin kaikki voimani rukoukseen ja rukoilin niin, etten eläessäni. Hiljalleen ote kaulaltani heltisi. Olin todella pökerryksissä ja kauhuissani. Lähipäivinä olin yhteydessä meedioon jolta sainkin neuvoja tähän tilanteeseen. Oli aika siivota. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, siivousta on monenlaista. Seuraavaksi kerron hiukan tilojen puhdistamisesta, joka on tärkeää silloin, kun energiat ovat raskaita ja kulkijoilla ei ole hyvät tarkoitusperät.
Henkiä voi käskeä määrätietoisesti poistumaan valoon. Usein tämä auttaa, muttei kuitenkaan aina. Sain tuossa tilanteessa eräältä ihanalta meediolta neuvoja, miten tällaisessa tilanteessa voi toimia. Näitä oppeja olen kantanut mukanani ja neuvot ovat minua auttaneet suuresti eri tilanteissa. Olenkin luonut omanlaiseni sarjan toimia. Sain neuvon salvian puhdistavasta vaikutuksesta. Tutustuin tarjontaan netissä ja löysin ihanan verkkopuodin nimeltään Kuukorento. Siellä on tarjolla monenlaisia mielenkiintoisia ja hyödyllisiä juttuja. Ostoskoriini päätyi valkoista salviaa suitsukkeena. Valkoisen salvian savulla on tilojen ja paikkojen energioita puhdistava vaikutus. Yleensä siunaan suitsukkeet ennen käyttöä. Avaan ikkunat ja käsittelen KOKO huoneiston .Levitän savua huoneen keskeltä reunoihin päin ja ihan taputtelen nurkat käsin. Etenen järjestelmällisesti huoneesta toiseen unohtamatta saunatiloja ym. On tärkeää tehdä "siivous" loppuun asti, jotta koko tila puhdistuu.Tämän jälkeen käytän toista saamaani neuvoa. Siunaan vettä ja suolaa ja yhdistän ne. Kuljen asunnon jälleen läpi pirskotellen siunattua suolavettä huoneisiin ja käyn erityisen tarkasti läpi paikat, jossa energiat ovat tuntuneet voimakkaimmilta. Lopuksi käyn huoneet vielä läpi niin, että luen raamatusta kohdan "Maasta olet sinä tullut.." Olen saanut myös neuvon tilanteisiin, jossa negatiivinen energia on erittäin häiritsevää ja voimallista, eikä siihen tunnu mikään muu auttavan. Sain neuvon mustasta suolasta. Tätä suolaa voi tilata netistä. Suolaa voi laittaa ihan astiaan sinne, missä toiminta on haitallisinta. Itse otin tuon kyseisen tapahtuman jälkeen mustan suolan käyttööni. Suolalla oli käsittämätön vaikutus. Kaikki henkimaailman toiminta lakkasi, kuin seinään. Todella, todella voimakas suola siis kyseessä. Meedio kertoikin minulle suolan ikäänkuin sitovan henget toimintakyvyttömiksi. Meillä oli pitkään todella rauhallista. Mustan suolan käytössä on hyvä muistaa, että se imee itseensä raskaat ja negatiiviset energiat. On tärkeää muistaa vaihtaa suola säännöllisesti hautaamalla se kauas paikasta, jossa sitä on käytetty. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin on hyvä pyytää meedio puhdistamaan koti. Apua löytyy varmasti, kun sitä vain pyytää <3
Kynttilät ovat ihania! Ne puhdistavat auraa ja tuli on itsessään voimakas, puhdistava elementti. Tulessa on jotain vetoavan maagista. Nuotion hehku, liekin lepatus kynttilässä, takkatulen lämpö ja leivinuunin hehkuva hiillos. Tuli on minun lempielementtini.Poltan todella paljon kynttilöitä. Ne eivät ole mielestäni sidottuja vuodenaikaan. On ihanaa keskellä kauneinta kesää laittaa astian pohjalle kauniita kiviä tai simpukoita, täyttää se vedellä ja ripotella pinnalle kukkasia ja kelluvia kynttilöitä. Lämpimien kesäiltojen tunnelma on taattu. :) Toki syksy ja talvi ovat luonnollisestikin aikaa, jolloin kynttilöitä tulee poltettua eniten. Ne ovat myös uskomattomia tunnelman luojia. Meidän tuvassa lapsetkin rauhoittuvat iltaisin kynttilänvalossa. On ihanaa huomata , kun sytyttelee kynttilöitä paljon ja sammuttaa pirtistä valot, miten lasten silmät loistavat ihmetyksestä ja ilosta, kun he huomaavat, miten kaunis on elävän tulen tuoma tunnelma <3 Sisustaa voi kauniisti ihan pienilläkin asioilla. :)
Tänään sisustan ihan hiukkasen miehen idean mukaan. Hän ehdotti, että vanhaan juurisaaviin voisi vaihtaa oksien tilalle katajaa. Taidamme tehdä porukalla pienen metsäretken. Saa nähdä, mitä luonnonmateriaaleja mukaan tarttuukaan.
Onko ihanampaa, kuin kulkea metsään, sytyttää nuotio ja katsella liekkien taianomaista tanssia kipinöiden räiskähdellessä tummaan hämärään <3 Tartutaan tunnelmaa kädestä ja katsotaan, minne se meidät johdattaa...<3
Willa harmajasta Pauliina
Tunnisteet:
Henkimaailma,
henkisyys,
lifestyle,
meedio,
musta suola,
paranormaali,
Paranormal,
poltergeist,
primitiivinen,
rajatieto,
selvätuntoisuus,
sisustus,
syksy,
valkoinen salvia,
yliluonnollinen
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
Kuka pelkää pimeää?
![]() | |||
Kuva Helena Soranta |
Pistän nenäni ulos. Syysmyrsky tanssittaa holtittomasti pihanurmella kullankeltaisia vaahteranlehtiä. Suuri, tumma kuusi Willa harmajan nurkalla ei ärhäkälle puhurille kumartele, vaan seisoo ylväänä pakoillaan. Lintuaurat ovat lentäneet yli suomen taivaan ja maaäidin aamuhuokaukset kohmettuvat pian pakkasen kosketuksen alla. Vetäydyn sisätiloihin ja lämpö kehrää kyljessäni. On aika avata mystiikan tumma, nahkakantinen kirja, jonka pinnalla haalistuneet kirjaimet kuiskaillen pyytävät sormia tarttumaan muistojen sivuihin..
Pieni rintamamiestalomme on paikka, jossa koen oloni kotoisaksi ja turvalliseksi erinäisistä oudoista tapahtumista huolimatta. Hiljattain tuvassa touhutessani koin asian, jollaiseen en ollut meillä koskaan aiemmin törmännyt. Talon päädyssä sijaitsee kodinhoitohuone, joka on ennen toiminut pannuhuoneena. Remontin yhteydessä lattiamaton alle jätettiin levyt, jotka narisevat kotoisasti kulkijan jalan alla.Olin jälleen kerran itsekseni kotona ja kesken askareideni havahduin siihen, että kodinhoitohuoneessa liikkui joku. Lattia narisi aivan selvästi askelten painon alla. Tunne oli hämmentävä, koska talossamme ei tosiaan lisäkseni ollut ketään muita . Menin katsomaan. Kodinhoitohuone oli tyhjä ja rauhallinen. Kuka kumma siellä oli kävellyt? Kuulin askeleet todella selvästi. Usein saunaan mennessäni minulla on tunne, että kodinhoitohuoneen perältä minua tuijotetaan erittäin pistävästi. Saan voimakkaan tunteen naispuolisesta hengestä, joka seuraa tyytymättömänä toimiani. Vielä en ole kysynyt, mitä asiaa hänellä on. Ei ole ollut kummemmin häiriöksi.Jossain vaiheessa varmastikin tämän teen ja laitan hänet eteenpäin. Itse koen, että minun asiani ei ole henkimaailmaan ottaa yhteyttä, jos he eivät tule iholleni sitä pyytämään. Sellaiset henget tulevat yleensä luokseni ja tunnen heidät ihollani todella selvästi. Silloin yleensä kysyn, mitä asiaa ja laitan heidät eteenpäin valoon. Henget voivat jäädä ns. "jumiin" ja jäävät siksi pyörimään tänne. Voi olla,ettei joku ymmärrä olevansa kuollut, jollakin voi olla niin kesken jääneitä asioita, sekä on myös siunaamattomia vainajahenkiä.Tai aivan yksinkertaisesti joku läheisemme tai sukulaisemme on tullut meitä tervehtimään. Monenlaisista syistä heitä on ympärillämme. :)
On aika hiippailla kodinhoitohuoneeseen laittamaan pyykkiä. Uskon, että minulla on seuraa, mutta jospa seuralaiseni myhäilisikin tällä kertaa tyytyväisenä, kun saan pyykit kaappiin :D
Ensi kerralla puhun vähän kanavista ja kodin puhdistamisesta. Siivousta on monenlaista ;)
Sulje silmät ja kuuntele. Hiljaisuus puhuu usein enemmän, tuhat sanaa <3
Willa harmajan emäntä
![]() |
Kuva Helena Soranta |
Tunnisteet:
Cuulas,
Cuulas trio,
Henkimaailma,
koti,
kummittelu,
Lauluntekijätrio Cuulas,
musiikki,
paranormaali,
Paranormal,
rajatieto,
selvätuntoisuus,
syksy,
yliluonnollinen
perjantai 23. syyskuuta 2016
Huokauksia hämärässä...
![]() |
Kuva Helena Soranta |
Nostan syliini ystäväni tekemän kauniin sulkavihon, johon alan koota vapaita rivejä mieleni sopukoista. Kirjoittaminen tuo minulle rauhaa ja mielihyvää. Se on kuin mieleni toinen koti, jonne voin livahtaa kesken päivän, kun tuntuu, etten saa otetta hetkestä ja kaipaan paikkaa, jossa voin levittää sydämeni kartan kolhiintuneelle pöydälle ja etsiä jännittävimpiä reittejä kynäni kulkea. En tajunnut, minkä lahjan äiti antoi minulle, kun sanoi, että kirjoita runoja. Tokaisin, ettei minua pätkääkään einoleinot kiinnosta, vaan mielenkiinnon kohteeni ovat jossain ihan muualla, kuin pölyisissä kirjoissa ja runouden mitäänsanomattomalla saralla. Kuinka väärässä olinkaan. Kaikesta. Muistan suhteellisen hyvin hetken, kun istuin sänkyni päällä kotitalomme vinttikamarissa ja vähän hämmentyneenäkin nostin syliini ruusuvihon, jonka olin äidiltäni saanut. Ne haparoivat ensimmäiset rivit ja se hetki, kun tajusin kirjoittaneeni ensimmäisen runoni. Sitä en aavistanut, että tuo tie imaisisi minut mukaansa ja että kuluttaisin lukemattomia mustekyniä loppuun ja pöytälaatikkoni tulisivat pursuilemaan vihkoja, joihin sydämen palolla vuodattaisin elämäni ilot ja surut. Tänä päivänä sen tiedän ja jälleen kerran olen tilanteessa, että minun on vain yksinkertaisesti todettava; Äidit ovat useimmiten oikeassa. That´s it.
Onko muita ihmisiä, jotka näkevät syksyssä muutakin, kuin ärsyttävät vesisateet ja katuihin ikävästi liiskaantuneet, märät lehdet? Uskon, että on. Minulle syksy on sananakin jo lämpimiä värejä hehkuva aika. Se tuo mieleeni oranssit villasukat, takkatulen räiskeen, nuotion hehkussa lämpenevät kasvot, teekupin ja ruudullisen viltin. Ja loputtoman määrän ihanaa, kaikkialle hiipivää mystiikkaa. Olen varmaan vähän tärähtänyt, mutta olen sitä erittäin mielelläni. Jos jotakin olen tässä elämässä oppinut, niin sen, että ole oma itsesi. On hukkaanheitettyä aikaa tuhlata elämänsä päiviä sellaisten ihmisten miellyttämiseen, joille et kelpaa, vaikka kuinka yrittäisit. Olen elänyt senkin ajan, mutta nyt olen siitä vapaa. Voin olla oma itseni ja hymyillä peilikuvalleni, joka on aitoa minua. Näin se on, että karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Kun yhteen suuntaan kumarrat niin toiseen suuntaan pyllistät :D Ei siitä mihinkään pääse. Ollaan jokainen juuri sitä, mitä me sisimmässämme olemme <3 Se on rikkautta, ettemme ole samanlaisia! Miten paljon voimmekaan silloin oppia toisiltamme <3
Eräänä päivänä Willa harmajan pirtissä sain taas kokea, että en liiku talossa yksin. Touhujeni lomassa havahduin yhtäkkiä siihen, että kuulen jotain, mikä ei kuulu tavanomaisten talon äänien joukkoon. Pysähdyin. Kuuntelin. Kyllä. Lastenhuoneesta se kuului, taas kerran. Raskas hengitys. Niinkuin joku mies nukkuisi sikeää unta raskaasti hengittäen ja hengitys kuulosti siltä, niinkuin nenä olisi tukossa. Kuuntelin äimistyneenä. Paikallistin äänen kuuluvan kerrossängyn alapediltä. Samasta paikasta, jossa olen kuullut myös aiemmin selvää kuorsausta, jonka myös vanhin tyttäreni on kuullut. Silloin hän tulikin luokseni ihmeissään kysymään, miksi heidän huoneessaan kuuluu miehen kuorsausta, vaikkei isi ole edes kotona..Koitappa siinä sitten lapselle muotoilla asiaa. Huh! Tuo kulkija, kuka hän ikinä onkaan, vaikuttaa kuitenkin leppoisalta mieshenkilöltä. Hengityksen kuullessani kävin sulkemassa lastenhuoneen oven. En tiedä, miksi, mutta tuo pää talossamme aiheuttaa minulle välillä kylmiä väreitä, enkä hirveän mielelläni mene sinne varsinkaan iltamyöhällä. Olen siunannut huoneen useaan kertaan, mutta henkimaailma kulkee, niinkuin mekin täällä ja mukanamme saattaa tulla muualta kulkijoita. Säännöllinen puhdistaminen olisikin hyvä juttu.
Vuosien varrella olen huomannut, että pystyn aistimaan eri rakennuksissa olevia energioita ja paikantamaan, missä kohtaa rakennusta energiat ovat voimakkaimmillaan ja minkä tyyppistä energiaa talossa on. Usein olenkin törmännyt kysymykseen, onko meidän talossa jotain? Yleisimmin vastaus on talosta riippumatta kyllä. Henkiä on paljon ja kaikkialla. On vain eri asia, minkä tyyppisiä nämä henget ovat. Joskus aistii jonkin paikan olevan tavallista "puhtaampi". Yleensä sellaisessa paikassa asuu henkilö/henkilöitä, joka/jotka puhdistavat rakennusta <3 Itse puhdistan säännöllisen epäsäännöllisesti taloamme. Riippuu, kuinka raskaina täällä vallitsevat energiat koen. Puhun näistä asioista tulevaisuudessa vähän lisää.
Minä odotan taas illan piteneviä varjoja ja sitä, kun glögit tulevat kauppoihin. Onko ihanampaa, kuin syystuulen huokaillessa raskaasti pimeässä illassa, käpertyä pirtissä lämpimään vilttiin ja juoda kuumaa, makean mausteista glögiä ja nauttia hetkestä.
Tehdään mekin niin, varastetaan illasta itsellemme se pieni hetki, käperrytään sohvan nurkkaan ja kuunnellaan hiljaisen talon ääniä <3
Pauliina
![]() |
Kuva Helena Soranta |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)