Hameenhelmat hämärässä

 Inspiroiko syksy teitä, niinkuin se inspiroi minua? Minusta tuntuu, etten tarvitse, kuin teemukista nenääni leijuvan omenakanelin tuoksun, niin mieleeni alkaa sadella mitä ihanimpia mielikuvia syksystä.
Ne eivät ole ikäviä mielikuvia rapakoista ja loskasta. Ehei. Ne ovat jotain ihan muuta. Ne ovat kuivat vaahteranlehtikasat puistossa, hieman sammaleenpeittämän penkin vieressä. Kaikkialla on hiljaista ja keltaista. Vain lehdet kahisevat kulkijan jalan alla. Ne ovat keltaiset kumpparit ja reippaat askeleet, poltetun oranssin värinen sateenvarjo. Ne ovat nuotion räiske ja sen lämpö kasvoilla. Pala vaahtokarkista jonka pinta on aavistuksen hiiltynyt. Ne ovat korillinen omenoita vierineenä kumollaan olevasta pärekorista ruutuviltille valtavan omenapuuvanhuksen alla. Mummon kutomat villasukat ja hyvä kirja. Kullankeltainen heinäpaalipino, ajan harmaannuttama niittylato lainehtivan elon ympäröimänä. Syvänvihreä ikimetsä ja kaatuneella puunrungolla kuksasta juotu kaakao.

 Ikuinen romantikkoko? Ehkä. Mutta olen sitä enemmän, kuin mielelläni. En halua ajatella syksyä mitenkään muuten, koska nykyinen ajattelumallini mahdollisesta hienoisesta realismin puutteesta huolimatta nostaa värähtelytasoani ja tuo minulle valtavasti inspiraatiota ja ällistyttävän hyvää mieltä. Suosittelen kokeilemaan.
 Ja kuka sanoi, etteivät nämä mielikuvat voi olla tosia?  Nakkaa vain sen ennakkoasenteen sinne metsänreunaan, ennenkuin lähtee sinne piknikille tai nuotiolle vaahtokarkkipussi eväskorissa <3 Ei kaiken tarvitse olla aina aineellista hyödykettä tuova suorite. Suurimmin ammentaa, kun ammentaa sielulle ja mielelle. Kukin tavallaan. Se oma juttu löytyy varmasti.

 Yhtä varmasti, kun tulee syksy, tulee myös henkimaailman läsnäolo lähemmäksi. Aistimmepa sen, tai emme. Ja voi ystäväni, kyllä, kyllä! Willa harmajan seinien sisäpuolellakin kuiskistaan jälleen tuolta toiselta puolelta noita pitkiä, syviä huokauksia, joita vain harvojen korvat kuulevat. Välillä suhtaudun siihen innoissani, kuin pieni lapsi. Välillä hieman jännityksen sekaisin tuntein kuulostelen ja aistin ypäristöäni.
Mitäkö on tapahtunut, kysyt? Kodissamme, niinkuin lähes jokaisessa kodissa on henkienergioita. Toiset aistivat niiden läsnäolon, toiset eivät. Toisille se on tunne, että joku katsoo, eikä paikalla ole kuitenkaan ketään. Toisille se on vain intuitiivinen tieto siitä, ettei ole yksin. Toinen haluaisi aistia, mutta mitään ei tapahdu. Koska kaikelle, aivan kaikelle on tarkalleen määrätty aikansa ja paikkansa. Mikään ovi ei avaudu, jollei sitä avata. Toinen haluaakin sen pysyvän tiukasti kiinni. Kaikki tapahtuu, juuri niinkuin kuuluukin tapahtua.
Minulle kuului tapahtua tämä seuraava asia. Ehkä siksi, että ymmärtäisin myös näköni olevan herkistymässä? Vai siksi, että joutuisin sanomaan säikähdykselle käsipäivää ja käsittelemään tuon tunteen? En todellakaan tiedä vastausta, mutta minulle tapahtui seuraavanlainen kohtaaminen;

Olin pesuhuoneessamme (jälleen tuo pääty talossamme!) Iltapesulla. Jäin hampaidenharjauksen kesken ajatuksissani mietteisiini. Minulla jäi ikäänkuin "pitkät päälle" ja hampaita pestessäni tuijotin lattian rajaan. Katsoin ajatuksissani tavallaan kaiken "läpi", enkä varsinaisesti kohdistanut katsettani mihinkään, en lattiaan, oven alareunaan, en mihinkään. Tuijotin vain ajatuksissani tyhjyyteen.

Aivan yhtäkkiä tajusin, ettei tuo tyhjyys ollutkaan tyhjä, vaan ihan hiljalleen silmieni eteen alkoi hahmottua naisen jalat. Jalassa hänellä (oli hän sitten kuka tahansa) oli puukengät. Näin myös pitkän hameen helman ja valkoisen essun alareunan. Tämä muotoutui ikäänkuin "udusta" eteeni vaaleaksi hahmoksi. Säikähdin todella ja en nostanut katsettani. Täytyy tunnustaa että tuossa hetkessä säikähdys sai minusta vallan ja poistuin kiireenvilkkaa paikalta mieheni turvalliseen kainaloon.
Kerroin tapahtumasta hänellekin ja mietiskelin hengen läsnäolon energiaa. Mietin, millaista se oli. Makustelin asiaa ja mietin, miksi säikähdin niin valtavasti. Säikähdin, koska asia tuli minulle äkkiä, enkä osannut varautua siihen. Varmaan myös siksi, että en ollut aiemmin juuri silmillä henkiä nähnyt ja ymmärsin niin nyt tapahtuneen.
Henki itsessään ei ollut pelottava. Ennemminkin sellainen hyväntahtoinen hymistelijä, joka tuumailevasti ja tomerana seisoi siinä pesuhuoneen ovella. Tämän olen tapahtuman jälkeen huomannut useampaan kertaan, kun katson ajatuksissani tai tietoisestikin kaiken "lävitse", alan nähdä vaaleita energioita. Esineiden, ihmisten aurojakin. Joskus niistä tulee selvemmin jokin hahmo. Uutta ja ihmeellistä.

Tällaisia mietteitä ja tapahtumia.
Syysfiiliksiä, mystiikkaa, kauniisti toisiinsa kietoutuneina. Muistakaa
ottaa hetki ihan itsellenne juuri tänään. Ja muistakaa, että vaikka pelko on ihmiskunnan vanhimpia tunnetiloja, sen ohjauksessa ei kannata elämäänsä elää. Tartutaan kaikkeen kauniiseen ja voimaannuttavaan <3

syyshalauksin Pauliina

Koputuksia kammarista

 Heipparallaa ihanaiset blogini lukijat. :) Arjen touhut ja säpinä taukosivat sen verran, että ehdin tänään kertoa teille rakkaan Willa harmajamme viimeaikaisista yliluonnollisista ja selittämättömistä tapahtumista. Minulla oli myöskin ollut jotenkin tosi pitkä tauko aistimisessa, kanavat olivat tavanomaista enemmän kiinni, koska elämäntilanteeseeni tuli hiukan stressiä, joka onneksi on sittemmin jo hellittänyt. Nyt minulla on ollut taas aikaa rauhoittua hieman, meditoida ja kuunnella itseäni. Ja kuin itsestään tämän oman mielen rauhoittumisen ja hektisyyden hiljenemisen myötä olen taas alkanut pikkuhiljaa aistimaan asioita. Se on kyllä jotenkin jännä, kun nämä tapahtumat eivät todellakaan tule sillä tavalla, että odottaisin jännittyneenä jotain erikoista tapahtuvaksi, ehei! Ne tulevat yleensä tilanteissa, joissa olen ihan muissa mietteissä ja touhuan jotain ihan arkisia asioita. Silloin voi yhtäkkiä aistia aivan randomisti jotain kesken kaiken. Tilanteet siis tulevat minulle lähes joka kerta puskista.

Sen pitemmittä puheitta palataampa muistelemaan erästä tapahtumaa. Touhuilin vastikään olohuoneessa töitäni, kun yhtäkkiä toimeni keskeytti talon uudesta päädystä kuuluva ääni. Joku tai jokin koputti seinään. Kop kop kop kop...Nostin päätäni ja odotin, josko ääni jatkuisi. Kaikkialla vallitsi kuitenkin hiljaisuus. Ääntäkään ei kuulunut. Puntaroin mielessäni asiaa. Tikka se ei ollut. Ääni kuului ihan selkeästi sisätiloista ja suhteellisen läheltä. Varsinaista paikallistamista on kuitenkaan erittäin vaikea tehdä. Ääni saattoi tulla joko lasten- tai kodinhoitohuoneesta. Se oli hyvin samankaltainen ääni, mikä lähtee, kun koputat vaikka kaapin oveen tai seinään. Unohdin asian lähes kokonaan, kunnes eräänä päivänä tyttäreni tuli yhtäkkiä vessasta ja sanoi, että mikä on tuo kummallinen koputus, minkä hän kuuli tulevan jostain ihan läheltä. Minä olin silloin keittiössä, enkä kuitenkaan ollut kuullut mitään. En oikein osannut vastata tyttärelleni. Jäin kuitenkin miettimään näiden kahden tapahtuman samankaltaisuutta.Poissuljin myös sen mahdollisuuden, että ääni tulisi ullakolta. Jos ääni olisi tullut sieltä, se olisi ollut paljon vaimeampi. Eilen tilanne kuitenkin toistui. Tyttäreni ja hänen kaverinsa tulivat kesken leikkien ihmettelemään minulle, että mikä ihme tuo koputus taas oikein on. Tälläkään kertaa minä en ollut kuullut yhtikäs mitään. :O Minkäänlaista järkevää selitystä tälle tapahtumalle ei meistä kukaan ole löytänyt. Mikään ulkoa kuuluva napse tai vastaava se ei kuitenkaan ole. Sellaisen erottaisi ja tunnistaisi. Tässä koputuksessa on kuitenkin jotain hyvin omituista ja miksi se kuuluu vain jonkun korviin, eikä kaikkien lähietäisyydellä olleiden korviin. Hmmm?

Hiukan sisustusta

 Tästä pääsemmekin seuraavaan tapahtumaan. Willa harmajassa oli rauhallinen aamu. Mieheni oli lähtenyt viemään lapsia hoitoon ja oli ottanut vanhimman tyttäremme myös kyytiin ja vei hänet kouluun. Minulla oli hetki aikaa venytellä peiton alla. Yhtäkkiä kuulin, kuinka ulko-ovemme kahva painui alas ja ovi avattiin. Ihmettelin, miten mieheni palasi jo, enkä ollut kuullut edes auton ääntä, mikä yleensä kuuluu selvästi sisälle saakka, kun joku ajaa pihaan. Odotin, että mieheni avaisi myös sisäeteisen oven ja tulisi pirttiin. Minulla oli silloin hänelle muutoinkin asiaa, joten ihmettelin kun hän ei tullutkaan sisälle. Ajattelin hänen kuitenkin pyörähtäneen ovelta hakemaan liiteristä halkosylillistä tai menneen käymään koirahäkeillä, mikä hänellä oli usein tapana. Tartuin puhelimeen ja aloin lukea sähköposteja ja unohdin koko asian. Lopulta nousin ylös ja laahustin kahvinkeitintä kohti. Yhtäkkiä kuitenkin pysähdyin. Ulko-ovi oli sepposen selällään ja mieleeni jysähti,ettei kukaan koskaan lopulta tullutkaan sisälle. Kävin sulkemassa avonaisen oven ja kurkistin ikkunasta ulos, eikä autoamme näkynyt pihassa. Mitä ihmettä? Soitin miehelleni ja kysyin, missä hän oli. Töissä, kuului vastaus. Olin äimänkäkenä. Joku oli käynyt ilmi selvästi avaamassa ulko.oven minun vielä pötkötellessä sängyssä. Eikä paikalla ollut silloin minun lisäkseni ristin sielua.. Täytyy myöntää, että silloin kulki selkää pitkin kylmiä väreitä..

Sitten viimeisimpään, viimeöiseen tapahtumaan. Ilmestyikö minulle yöllinen jalkaani takertuja vai mitä ihmettä minä näin? Olin yöllä lämmittämässä maitopulloa meidän pikkuneidille. Kello oli jossain kahden ja kolmen välillä ja odotin kärsimättömänä mikron kilahdusta. Lopulta mikro piippasi ja sieppasin pullon ja ruuvasin tuttiosan paikalleen. Pyörähdin ja lähdin kävelemään makuuhuonetta kohti. Olin juuri astunut keittiön uunin kulman takaa olohuoneeseen kun säikähdin ihan totaalisesti. Minua vastaan liukui jokin läpinäkyvä olento, joka siinä samassa katosi. Vetäisin kiivaasti henkeä ja sydämeni takoi hullun lailla. Minä harvoin säikähdän mitään niin perinpohjaisesti. En ollut osannut tippaakaan odottaa mitään tällaista. Tilanne meni todella nopeasti ohi, enkä kerinnyt nähdä, kuka tai mikä tuo vastaani liukunut olento oli. Ravistauduin irti säikähdyksestä, vein maitopullon tyttärelleni ja painoin pään tyynyyn. Sain nukkua yöni rauhassa, mutta sen verran yöllinen tapahtuma mietitytti, että päätin kirjoittaa tänään siitä blogiini. Harvoin aistin silmillä yhtä selkeästi mitään. Todella, todella harvoin.

Aika tarkalleen tuossa kohdalla, missä koiramme makaa, yöllinen aave liukui minua vastaan. Hyr!

Nyt on tämä blogiteksti taputeltu ja jäämme jännityksellä odottamaan, mitä kaikkea elämä eteemme tuo. Kuitenkin haluan korostaa sitä, että henkimaailman kanssa kun ollaan tekemisissä, on tärkeää muistaa, että se ei ole viihdettä, vaan kysymys on oikeasti mm sieluista, jotka eivät ole syystä tai toisesta päässeet etenemään valoon, vaan ovat jääneet ns välitilaan. Itse ajattelen, että aina kun mahdollista, on hyvä auttaa näitä sieluja kohti valoa.

Me toivottelemme Matami koiran kanssa teille täältä mökistämme oikein ihanaa ja aurinkoista helmikuun päivää <3
Pukeudutaan lämpimästi ja kietoudutaan villaisiin kaulaliinoihin ja pistetään nenämme kirpakkaan pakkaseen ja kuunnellaan, kuinka askeleet narskuvat ja katsellaan kimmeltäviä, kuuraisia puita :)

Pauliina

Paljon melua "tyhjästä"

 Tervehdys rakkaat lukijat taas pitkästä aikaa! Päivät ovat pidentyneet ja valo alkaa saada niskalenkki otetta pimeydestä. Kevättä kohden mennään hitaasti, mutta varmasti. Willa harmajan pikkuväki on ollut nuhaista ja välillä kuumeistakin, joten olen niistänyt pikku neniä, vaihtanut vaippoja, lääkinnyt ja ollut äiti sanan varsinaisessa merkityksessä varsin kokopäiväisesti viime viikot. Siitä johtuen blogini on ollut paljon hiljaisempi, mutta nyt ilokseni näyttää siltä, että taudin selkä on taittunut ja arki palautuu hiljalleen tuttuihin uomiinsa ja sen myötä myös omille töille ja harrastuksillekin löytyy aikaa.

Monenlaista on tapahtunut ja arki on rullannut tasaiseen tahtiin, mutta on tuon arjen keskellä tullut tilanteita, jotka koskevat vahvasti blogini aihepiiriä.Viimeisin näistä tapahtumista sattui eilen. En osaa selittää syytä siihen, miksi tapahtumat sattuvat usein silloin, kun olen yksin kotona. Tämä oli sarjassamme erittäin selkeitä aistimuksia. Eli en missään tapauksessa erehtynyt, tai kuvitellut asiaa. Myöskään mitään järjellistä selitystä en tälle tapaukselle yrityksistä huolimatta löytänyt. Palaan siis eiliseen päivään. Istuin työjuttuja tekemässä sohvalla tietokone sylissäni, kun koiramme, joka on usein irti pihalla, hyppäsi ikkunaa vasten kurkistamaan, mitä puuhailen ja halusi päästä sisään. Ajattelin, että teen työt loppuun, ennenkuin päästän Matamin, koiramme sisälle. Matami hyppäsi alas ikkunalta ja minä jatkoin töitäni. Yhtäkkiä kuulin kodinhoito huoneestamme äänen, jota on vaikea selittää. Ensin ajattelin että imuri kaatuu. Mutta ääni jatkui ja jatkui. Imuri kaatuu yleensä kerran, ei kolmesti tai neljästi. :D Ääntä voisi kuvailla tässä kohtaa sellaiseksi, kuin joku olisi kompuroinut imuriin. Pelästyin hiukan, mutta sitten mieleeni juolahti, menikö Matami raapimaan ja kolistelemaan kodinhoitohuoneen ovelle. Ponkaisin ylös aikeenani tarkistaa asia. Satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos ja tajusin Matamin kuitenkin olevan edelleen sohvan takana olevan ikkunan alla, eikä se olisi mitenkään kerinnyt takaisin talon päästä ikkunan alle. Sen verran nopeasti tapahtumat kulkivat. Päästin tyllerön sisälle kaverikseni ja menin tarkastamaan kodinhoitohuonetta. Ajattelin, että imuri olisi nurin vähintäänkin, mutta ei. Imuri seisoi nurkassa omalla paikallaan siinä, mihin se oli viimeksi jätetty. Mikään muukaan ei huoneessa millään tavalla viitannut siihen, että siellä olisi vain hetkeä aiemmin rymissyt pitkään ja äänekkäästi. Menin vessaan ja hetken päästä samainen ääni kuului jälleen, mutta tällä kertaa lyhyempänä. Itse asiassa ääni lakkasi melkein heti. Tarkistin huoneen jälleen, mutta yhtä laihoin tuloksin. Mikään ei ollut muuttunut. Koirammekaan ei reagoinut tilanteeseen millään tavoin, mikä oli mielestäni perin outoa. Kerroin myöhemmin tapauksesta myös miehelleni ja koetimme yhdessä miettiä syytä äänelle. Emme kuitenkaan löytäneet mitään järjellistä selitystä. Vaikka kuulen asioita suhteellisen usein, harvoin kuulemani äänet ovat kestäneet yhtä pitkään. Ikäänkuin imuri todellakin olisi kaatunut monta kertaa tai joku olisi kompuroinut siihen. Omituista. Tapaus jää arvoitukseksi talossamme sattuneiden yliluonnollisten ilmiöiden listalle.

Näkymä meidän talon olohuoneesta lastenhuoneen ovelle. Kyseinen pääty on talomme aktiivisinta aluetta.

 Talossamme minä en ole kuitenkaan ainoa, joka on aistinut ja kokenut yliluonnollisia asioita. Sinänsä mielenkiintoista, että myös lapset ovat aistineet jotain outoa. Meillä oli vierailulla lapsi, jolla tiedän olevan kyky aistia ja hän on hyvin henkinen lapsi. Hänellä on lukuisia kokemuksia henkimaailman läsnäolosta pitkin elämäänsä. Hän oli meillä yökylässä ja seuraavana päivänä hän tuli kertomaan minulle kokemuksistaan. Hän oli yöllä mennyt vessaan saunatiloihin ja kertoi saunan oven olleen kiinni. Hän kertoi kuulleensa selkeästi löylyhuoneesta saunomisen ääniä ja hengitystä ja liikkumista.Kaikki muut talossa olivat tuohon aikaan jo nukkumassa ja sauna oli tyhjä. Samainen lapsi kertoi samalla vierailullaan toisesta yliluonnollisesta kokemuksestaan, joka sijoittuu talomme pihamaalle. He olivat ulkoilemassa tyttäreni kanssa pihallamme, kun tämä lapsi oli havainnut kesken leikkien talon nurkalla vaaleamekkoisen tytön, joka oli hävinnyt kulman taakse. Meidän tyttäremme ei tätä ollut nähnyt, vaikka hänkin oli ulkona tuolloin. Kokemus oli ilmeisesti kuitenkin erittäin todellinen, koska lapset tulivat välittömästi sisälle kertomaan tapahtumasta ja he vaikuttivat kiihtyneiltä. Käsittääkseni tyttäremme oli säikähtänyt vieraamme kerrottuaan havainnostaan, vaikka tyttäremme ei ollut havainnut itse asiaa. Lapset ovat usein herkkiä aistimaan henkimaailmaa. En tässä tapauksessa näe mitään syytä epäillä lapsen kertomia kokemuksia. Toiset ovat luontojaan herkkiä aistimaan ja luulempa vahvasti, että tämä lapsi on synnyinlahjanaan saanut ominaisuuden aistia ja vaistota asioita, mitä valtaväestö ei aisti.

Mielenkiintoisia tapauksia ja tapahtumia.Vaikka kotonamme tapahtuu paljon asioita, tämä on silti ihana ja rakas oma koti, jossa minun ja muun perheen on hyvä olla. Teemme täällä tavallisia, arkisia asioita ja elämme tavallista elämää. Välillä elämäämme vain värittävät selittämättömät tapahtumat. Rakastan itse vanhoja rakennuksia ja niissä on mielestäni aivan omanlaisensa tunnelma. Vanhoilla seinillä olisi paljon kerrottavaa ja olen sanonut aina, että vanhoilla taloilla on ikäänkuin sielu. Niissä on sitä jotain.

Nautitaan arjesta, elämästä ympärillämme ja nautitaan auringosta
joka nousee päivä päivältä yhä korkeammalle <3

Willa harmajan emäntä

Halloween special (päätös)osa 3 - Varjot pitenevät..

 Talvi on laskenut valkean huntunsa vanhan, suuren maalaistalon hartioille. Aamu sarastaa kylmänkirpeänä, saaden ikkunoiden pintaa koristavan jäähileen kimaltelemaan auringossa.Tallirengit kantavat höyryäviä ämpäreitä pihan poikki ja jossain hirnahtaa hevonen. Vanha talo on herännyt uuteen aamuun.

Ennen kotimatkaamme saamme vielä istahtaa takan räiskyvän valkean ääreen hetkiseksi. Talon emäntä tarjoaa meille vahvaa, kuumaa kahvia emalimukeista ja istahtaa seuraamme. Hiljennymme kuuntelemaan emännän kertomusta talon viimeisen vuoden aikaisista tapahtumista.

 Kuka tuo vanhan talon outo kulkija onkaan, ei hän ole jättänyt toimiaan, päinvastoin. Talon nykyinen isäntäväki on saanut olla todistamassa mitä oudoimpia tapahtumia noiden vanhojen seinien sisäpuolella. Ehkä yhteen oudoimmista ja seilittämättömimmistä tapahtumista kuuluu se, kun talon emäntä kertoo, kuinka hänen tapaansa kuuluu illan hämärtyessä lukita talon tiettyjen sisätilojen ovet, mutta suureksi hämmästyksekseen emäntä oli huomannut aamulla kuitenkin näiden ovien olevan auki. Kukaan talonväestä ei kertomansa mukaan näitä ovia ollut aukaissut. Tämä hämmästyttävä tapahtuma on sattunut useampia kertoja, eikä mitään järkeenkäypää selitystä asialle ole löytynyt. Liikkuuko vanhan talon käytävillä yöaikaan joku levoton, joka aukoo nuo lukitut ovet?

Kyseisessä talossa on myös niin aiempien, kuin nykyistenkin asukkaiden huomion kiinnittänyt se, että tavarat saattavat vaihtaa täysin selittämättömästi paikkaa. Erään kerran pieni kori oli vaihtanut paikkaa täysin käsittämättömästi huoneesta toiseen. Olin itsekin tuolloin paikalla, joten voin vahvistaa näin todella käyneen. Nykyisen isäntäväen aikaan on sattunut eriskummallinen tapaus, jolloin juomalasit olivat vaihtaneet paikkaa tyystin. Asiaa kysellessään muilta, oli vastus ollut, ettei kukaan ollut laseja siirtänyt, eivätkä he asiasta tienneet yhtään mitään. Henkimaailman toiminta ylittää tässäkin tapauksessa ihmisen käsityskyvyn rajat.

Kerrotaan, että tuossa talossa niin aikuiset, kuin lapsetkin ovat kuulleet outoa, klassista musiikkia. Kuuleman mukaan tapahtumaa todistaneet ihmiset eivät ole pystyneet paikantamaan, mistä musiikki tulee, eikä sille ole mitään lähdettä, jolla tapahtuman voisi järjellä selittää.

Talon pihamaalla oli sattunut myös talon emännälle ja hänen äidilleen käsittämätön tapahtuma, johon perheen koira oli myös reagoinut. Matkalta palatessaan naiset olivat pihamaalla seistessään kuulleet lasten naurunremakkaa ja koirakin oli juossut äänen suuntaan, mutta talon pihapiiri olin täysin tyhjä, eikä paikalla ollut yhtään lasta. Toinen naisista oli kiertänyt myös naapurin pihamaalle kurkistamaan, onko siellä lapsia, josko äänet olisivatkin kantautuneet sieltä. Naapurin pihakin oli ollut rauhallinen ja tyhjä. Lapsia ei ollut tiettävästi missään lähettyvillä. Keitä nuo iloiset lapset oikein olivat? Mitä tuolla erikoisella viestillä tuonpuoleisesta haluttiin näille naisille kertoa?

Olemme kuulleet melkoisen pitkän tarinan uskomattomista tapahtumista. Talossa tapahtuu tänäkin päivänä kaikenlaisia, yliluonnollisia ja selittämättömiä asioita. On ollut rikin hajua ilmassa, mikä kertoo usein henkimaailman läsnäolosta, on nähty hahmoja ja kuultu askeleita. Tavarat liikkuvat ja ovet aukeilevat itsestään, tuntuu kylmiä ilmavirtoja..Tätä olen itsekin ollut todistamassa. Keskellä lämpöistä kesää ilma muuttui niin hyytävän kylmäksi, että hampaani löivät loukkua. Lämpötilan selittämätön laskeminen on eräs merkki henkimaailman läsnäolosta.

Meedioonkin on oltu asioiden tiimoilta yhteydessä ja selitystä on hiukan asioille saatu. Talossa on vanhan opettajatar naisen henki, joka on tuima ja hiukan vihamielinenkin. Hän seuraa tiiviisti talon elämää ja tapahtumia, sekä on hyvin tarkka siitä, ketä taloon tulee. Meedio kertoi naisen seisovan usein ulko-oven vieressä ulkona. Talossa on myös pienen tytön henki. Taloa on yritetty puhdistaa ja siunata, mutta tuloksetta. Toimenpiteiden vuoksi paikka rauhoittui hetkeksi, mutta sittemmin selittämättömät tapahtumat ovat saaneet jatkoa ja mitä kaikkea vuodet vielä tuovatkaan tullessaan, jää nähtäväksi.

On aika kiittää lämpimästi talonväkeä vieraanvaraisuudesta ja uskomattomasta matkasta, minkä he ovat kertomuksillaan meille tarjonneet. Hämärä alkaa laskeutua ja sytytämme soihdun pihamaalla jääkylmien hiutaleiden leijaillessa pehmeästi maahan vaimentaen nahkatossujemme askeleet metsäpolulla. Käännymme vielä katsomaan, talon emäntä vilkuttaa portailta, pyyhkäisee käsiään esiliinaan ja poistuu lämpimiin sisätiloihin.

Tumma metsä huokaa ympärillämme ja kuutamon kalpea valo astuu esiin yöpilvien takaa. Metsä jää taaksemme ja tuttu pihapiiri aukeaa eteemme.
Kodin ikkunoista kajastaa valo. Meitä odotetaan. Suljemme oven takanamme ja pakkastuuli huokaa kolkosti peräämme pihan nurkilta..

On aika sulkea tarinoiden kirja ja palata tähän hetkeen. Kiitos kun olitte mukana. Ensi kerralla taas palaamme Willa harmajan pirttiin ja meidän talon askareisiin ja asioihin.

Nyt käsiä palelee ja kylmyys yltää luihin ja ytimiin.
Vedetään isännän villasukat jalkaan ja keitetään tuoksuvaa vanilja teetä ja nautitaan oman tuvan lämmöstä <3

Willa harmajan muori

Halloween special osa 2 - Kalman kuiskauksia..

 Tarinani fiktiivisestä asusta huolimatta haluan painottaa, että jokainen postauksissani kirjoittama yliluonnollinen tapahtuma on todellisten henkilöiden todellisia kokemuksia henkimaailman läsnäolosta. Nämä tapahtumat ovat merkkejä ja viestejä meille siitä, että henkimaailma on todella olemassa ja näitä tarinoita kerrotaan yhä ja ne kulkevat suusta suuhun säilyen perimätietona sukupolvelta toiselle. On tullut jälleen aika raottaa tummaa, salaperäistä verhoa tämän ja tuonpuoleisen maailman välillä  ja antaa hahmot ja ääni niille ihmisille, jotka ovat kokeneet todeksi nämä seuraavaksi kirjoittamani tapahtumat. Lämmitä itsellesi höyryävä glögi, kääriydy huopaan ja asetu mukavasti. Vanha talo avaa meille jälleen narisevat ovensa...

Ruokasalin ikivanha kaappikello lyö viisi kumeaa lyöntiä. Päivällisaika on käsillä ja kynttilät lepattavat korkeissa hopeakyntteliköissään ruokasalin pitkällä puupöydällä. Eteemme kannetaan höyryävää ankkaa hopeatarjottimella, vuori kullanruskeita paistinperunoita, lisukkeet ja juuri kiviuunista nostettua, tuoretta maalaisleipää. Talon emäntä istuu seuraamme ja alkaa puhua. Kertomus vie meidät tämän suuren maalaistalon ylempään kerrokseen.

Talossa vieraillut mieshenkilö kertoo olleensa eräässä yläkerran huoneista, kun hän oli kuullut oven takana sijaitsevalta käytävältä selviä askeleita. Hieman ihmeissään hän oli kysynyt myöhemmin talon isännältä, oliko yläkerrassa ollut hänen lisäkseen kyseiseen aikaan muitakin. Talon isäntä vastasi yläkerran olleen täysin tyhjä kyseistä vierasta lukuunottamatta. Askeleet olivat selvästi kulkeneet pitkin käytävää, mutta tiettävästi ei ketään elollista olentoa ollut tuolloin noissa tiloissa. Kuka oli tämä käytävän kulkija? Onko jollain eläessään jäänyt jokin asia kesken vai mikä lienee syynä siihen, että joku kulkee noilla käytävillä? Saammeko tähän asiaan vastausta, en tiedä.

Toinen, itse talon emännälle sattunut tapahtuma sijoittuu talon alakerran tiloihin. Oli aamu ja emännällä oli kiire arkisten askareiden toimittamisessa. Hän oli talossa yksin ja touhusi alakerran käytävällä, kun aivan yhtäkkiä hänen eteensä, vähän matkan päähän ilmestyi ehkä noin kymmenvuotias tyttö. Nainen kertoo tapahtuman olleen hyvinkin selkeä. Tytöllä oli pitkät hiukset ja yllään vihreä mekko. Tyttö oli katsonut suoraan kohti. Yhtäkkiä tyttö katosi. Tapahtunutta miettiessään nainen kertoo tytön olleen sen näköinen, kuin olisi halunnut ottaa kontaktia. Tämä tilanne oli siis sattunut keskellä kirkasta päivää naisen ollessa talossa yksin. Kuka kumma oli tuo pieni tyttö. Samaisella käytävällä on aistittu paljon. Näkyy vilahduksia, tummia hahmoja ja kulkija voi nähdä käytävän päässä seisovan naisen hahmon.

Eräästä tapahtumasta talon isäntä kertoi seuraavaa; Hän oli menossa tarinassamme jo aiemmin mainittuun takkahuoneeseen, kun hän oli yhtäkkiä tuntenut, että siinä ovella hänen lävitsensä käveli joku. Tunne oli kuin kylmä ilmavirta. Hetken perästä miehen takana olevan käytävän päässä olevasta keittiöstä oli kuulunut rymähdys ja mies käännähti ja meni katsomaan, mikä metelin aiheutti.Kulkiessaan kohti keittiötä, hänen lävitsensä meni jälleen tuo sama, kylmä ilmavirta. Hänen suureksi hämmästyksekseen keittiöön johtava ovi oli auki, vaikka hetki sitten se oli ollut lukittuna! Keittiössä oli hiljaista ja kaikki oli paikoillaan, eikä mitään näkynyt. Mikä ihme voima oli avannut lukitun oven ja miksi keittiöstä kuuluneelle voimakkaalle äänelle ei löytymyt mitään selitystä?

Havahdumme kaappikellon lyödessä seitsemän onton kumeaa lyöntiään. Kynttilät ovat palaneet lähes loppuun ja emäntä johdattaa meidät portaikkoa yläkerrassa sijaitseviin huoneisiimme.Suljemme kamariemme ovet ja puhallamme sammuksiin yöpöydällämme palavat kynttilät. Kuun valo kajastaa laittialle ja huoneessa kuuluu tasainen hengitys. Kumpikaan meistä ei näe kämmenen painautuvan ikkunaruutuun ja katoavan..

Kauniita unia..


Jatkuu seuraavassa postauksessa.

Pauliina

Isän kaunis muisto- Lukijoiden kokemuksia osa 2

Kuva lukijan kotiarkisto

 Pitkästä aikaa tartun koneeseen ja pysähdyn blogini äärelle. Pahoittelut, että blogini on ollut hiljainen nyt jonkin aikaa. Meidän taloon kerkesi ylimääräinen, pysyvä tyyppi. Ykköstyyppi. Diabetes asettui taloksi noin viikko sitten. Pojallamme on nyt takana vajaan viikon osastojakso meidän vanhempien kanssa. Nyt meillä on piikit ja mittarit ja läjäpäin uutta tietoa siitä, kuinka tämä "tyyppi" pidetään tyytyväisenä. Oppia ikä kaikki ja eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Nyt arki palaa uomiinsa ja tyyppi hengaa meidän kanssa ja minä hoen itselleni, että kaikkeen tottuu.

Nyt palaamme takaisin blogiini ja meneillään olevaan projektiin, lukijoideni tarinoihin. Tänään pyydän sinua mukaan seuraamaan kanssamme liikuttavia, kauniin riipaisevia tapahtumia erään naisen elämästä. On aika avata nariseva, vanha ovi ja hiipiä hämärää käytävää kohti tarinoiden kammiota.

Eletään vuotta 2010. Tarinamme kertoo nuoresta naisesta ja hänen isästään, joka sairastaa syöpää. Syöpä on ollut perheen yllä kuin varjo jo kahdenkymmenenkahden vuoden ajan.Välillä tuo varjo on hieman väistynyt ja valo on pilkahdellut toivon väreissä, välillä säteet ovat peittyneet ja sairauden raskaat varjot ovat kulkeneet perheen yllä.Tämä vuosi on kuitenkin erilainen. Varjot ovat tummia, ja toivo paranemisesta on väistynyt sivuun sairauden tieltä.

Isä oli perheelleen rakas ja tärkeä. Hyvä mies, joka olisi antanut vaikka paitansa päältään auttaakseen vähäosaisempaa. Mies oli pidetty persoona, jolla oli suuri auktoriteetti, jota jotkut hieman pelkäsivät. Perheelleen mies oli kuitenkin kultaakin kalliimpaa.

Eräänä iltana nainen palasi kotiin iltariennoiltaan ja isä virkkoi hänelle "Kuule, tällä kertaa tämä vie minut". Naisen maailma romahti. Hän ei voinut uskoa asiaa todeksi.

Aikaa kului ja isän kunto heikkeni heikkenemistään. Ennen elinvoimainen mies alkoi olla ihmisraunio kipujensa kanssa. Syöpä oli ottanut vallan.

Nainen ei jaksanut kantaa tätä hirveää surua. Se oli niin ylivoimaisen vaikeaa. Hän otti yliannostuksen lääkkeitä ja ajatteli, että on aika lähteä. Toisin kuitenkin kävi. Pelastava enkeli puuttui tapahtumien kulkuun ja nainen heräsi osastolta kolmen päivän tajuttomuuden jälkeen. Hän kertoo ensimmäisen muistikuvansa olleen se, kun hänen äitinsä istuu sängyn vieressä ja sanoo "Isä on kuollut". Tämän jälkeen hänellä ei ole muistikuvia. Hän muistaa ainoastaan itkeneensä.

Hiljalleen naisen elintoiminnot palautuivat normaaleiksi ja hänen mielensä alkoi ymmärtämään ympärillä tapahtuvia asioita. Hän kysyi ensimmäiseksi, missä isä on. Hänen äitinsä vastasi isän olevan osastolla hoidossa. Suuri helpotuksen tunne valtasi naisen mielen. Hän oli todella luullut isänsä kuolleen.

Aika kului ja nainen kotiutui sairaalasta. Kivut olivat edelleen kovat ja kunto heikko. Siitä huolimatta nainen yritti käydä katsomassa isäänsä sairaalassa, kun vointi sen salli. 6.4.2010 nainen heräsi puhelinsoittoon. Hänen äitinsä soitti. Hän käski naista pukeutumaan ja tulemaan sairaalaan. Silloin hän tiesi, että isä oli kuollut.

Nainen kertoo: "Kun saavuin isän luokse, hän lepäsi rauhallisesti siinä sairaalan sängyllä. Minä itkin ja olin niin hajalla, kuin ihminen vain voi olla. Auringonsäteet kuvastuivat isäni kasvoille. Hän nukkui ikiunta.Puin isälle villasukat jalkaan ja silitin hänen poskeaan. Kaikki kipu oli poissa, isällä oli hyvä olla".

Viikko isän kuoleman jälkeen nainen makasi sohvalla itkien. Kyyneleet virtasivat kasvoja pitkin. Sillä hetkellä tapahtui jotain hyvin, hyvin kaunista. Nainen kertoo tunteneensa ison lämpimän käden päälakensa päälle laskeutuneena. Isä oli tullut jättämään tyttärelleen kauniit hyvästit ja kertomaan, että kaikki on nyt hyvin. Enää ei tarvitse kärsiä.

Nainen sanoo isän olevan mukana aina. Kun pelottaa, kun on paha olla, ja kun on heikoimmillaan, on isä aina läsnä.


Tarina on puhuttelevan kaunis ja kertoo mielestäni herkän kauniisti sen, että henkimaailma kulkee meidän rinnallamme ja rakkaamme tuolta toiselta puolelta eivät ole meitä jättäneet, vaan kulkevat aina vierellämme, vaikkemme heitä näe. Henkimaailmassa on niin paljon rakkautta, hyvää ja kaunista energiaa. <3 Lämmin ja nöyrä kiitos tarinan naiselle, kun jaoit meidän kanssa tämän riipaisevan kokemuksen.

Pysähdytään hetkeksi ja muistetaan poisnukkuneita rakkaitamme ja sytytetään kynttilä illan pimeyteen heille, jotka seisovat vierellämme ja laskevat tietämättämme kätensä olkapäällemme. Me emme ole koskaan yksin.

Pauliina

ps. Lukijoiden tarinat jatkuvat ja tiedossa on hyytävää menoa. Pysykää taajuuksilla ;)

Kuva Helena Soranta

Kuka kulkee pimeässä..? Lukijoiden kokemuksia osa 1

Kuva Helena Soranta

 Repaleiset sumuharsot leijuvat sakeina Pohjoispohjanmaan peltolakeuksien yllä. Iltaisin talojen ikkunoista pimeyteen tuikkivat valot kertovat tarinaansa ihmisistä, jotka ovat vetäytyneet sisätiloihin. Kosteus ja pimeä tanssivat tummaa tanssiaan aittojen nurkilla ja sulkevat uniset pikkukylät hyiseen syleilyynsä.

Willa harmaja nököttää paikallaan syystummaa yötaivasta vasten. Koirat venyttelevät haukotellen ja käpertyvät kerälle. Yö laskeutuu huokaisten ja nielaisee maiseman pimeään kitaansa.

Tartun sinua kädestä ja pyydän seuraamaan
Tänään vierailemme talossa, jossa tapahtuu kummia.

On aika avata tarinoiden kirja, johon sulkakynällään itse wanha rouva mystiikka on kirjoittanut koukeroisin kirjaimin lukijoideni tarinoita.

Saavumme nuorehkon naisen asuntoon. Valot on sammutettu jokin aika sitten.
On yö.
Sängyssä, talon suurimmassa huoneessa on tarinamme nainen, joka on unen rajamailla. Hän havahtuu ääneen, joka saa hänet terästämään kuuloaan. Hän on asunnossa yksin, mutta vaisto kertoo hänelle, että hänen seurassaan on joku. Tunne saa vahvistuksen, kun hän kuulee askeleet. Hän voi melkein nähdä kulkijan jalat, niin selvät nuo askeleet ovat. Ne kiertävät hitaasti sängyn ja suuntaavat kohti keittiötä. Seuraava tapahtuma vahvistaa kaiken. Askeleet pysähtyvät jääkaapin eteen ja loppuvat siihen. Jääkaapin ovi aukeaa hitaasti ja valo leikkaa loven hämärään keittiöön. Ja sen jälkeen ei mitään. Vain hiljaisuus. Nainen nousee sängystään ja käy sulkemassa jääkaapin oven.

Nainen kertoo tapahtumien toistuneen lähes joka yö noin vuoden ajan.Kaava oli joka kerralla sama, askeleet kiersivät sängyn, menivät keittiöön, pysähtyivät jääkaapin eteen ja jääkaapin ovi aukesi. Nainen kertoo, ettei häntä pelottanut. Ainoa, mikä aiheutti vaivaa, oli jokaöinen pakko käydä sulkemassa tuo jääkaapin ovi. Kun hän muutti pois tuosta asunnosta, kerran askeleet palasivat uudessa asunnossa. Sen jälkeen kulkija ei ole tullut takaisin.

Tapahtumat ovat todellisia, todelliselle henkilölle sattuneita asioita. Avoimiksi kysymyksiksi jää, kuka asunnossa noina öinä liikkui? Oliko hän eräs edesmennyt läheinen naisen elämästä vai joku muu kulkija? Itselleni nousee vahvasti, että kyseessä olisi iäkkäämmän miehen henki.

Kiitän lämpimästi, kun jaoit tarinan lukijoideni kanssa. Mielenkiintoinen, outo tapahtumasarja.
Nyt on aika sulkea mystiikan varjoisa kirja ja nostaa se hyllyyn hetkeksi. Pian sille on jälleen käyttöä. Onko sinulla meille kerrottavana oma tarinasi/ tapahtuma, joka on kohdallesi sattunut? Olen erittäin iloinen ja kiitollinen jokaisesta yhteydenotosta, jonka saan. Otan edelleen vastaan tarinoita, kirjoita rohkeasti omasi <3 (pauliinamyllymaki@gmail.com)

Kiitos seurasta.
Hiivitään illalla vuoteisiimme, vedetään peitto korville ja kuunnellaan yön hiljaista hengitystä...

Pauliina

Kuiskauksia käytävillä

Kuva Helena Soranta

 Willa harmajan pikkuväki pukeutuu haalareihin ja matka kohti mummolaa alkaa :) Aamu on vierähtänyt koko perheen kesken ruoanlaitossa ja laululeikkien, sekä satukirjojen parissa. Nyt on hetki omaa aikaa kirjoittaa teille blogia, kaikki ihanat lukijat. Olen tosi iloinen, että luette blogiani. Nöyrä ja lämmin kiitos teille ihan jokaiselle! :)


Sytytän suitsukkeen palamaan ja sen savu kiemurtelee hiljalleen kohti kattoa. Tumma, syvä tuoksu täyttää pirtin ja kuppi kahvia seuranani kääriydyn tänne lämpöhuovan alle tietokoneen kanssa. Minulla on teille kerrottavaa.
           
                                                     Tapahtumia meidän mökissä

Kerron kahdesta tapahtumasta, jotka ovat molemmat täällä meidän torpassa tapahtuneita asioita. Vuosia sitten olin työpöytäni äärellä ajatuksiini syventyneenä, kun yhtäkkiä kuulin hennon, lähes monotonisen lapsen äänen joka sanoi yhden ainoan sanan "Äiti". Käännyin kummastuneena äänen suuntaan, eikä ketään näkynyt. Kukaan lapsistamme se ei ollut, koska he eivät olleet paikalla laisinkaan. Ääni oli mielestäni tytön ääni, arvioisin iäksi 4-6 vuotta. Ääni oli tasainen, eikä siinä ollut ns. sävyjä, vaan ääni kuulosti siltä, kuin se olisi tullut nauhalta. Cd- soitinta minulla ei tuolloin edes ollut. Hämmästyttävä tapahtuma vuosien takaa. Enkä ole kertaakaan tuon tapahtuman jälkeen kuullut vastaavaa.

Toinen tapahtuma on hyvinkin tuore ja sattui poikkeuksellisesti lastemme ollessa kanssani kotona. Olin tulossa ulkoa sisälle ja kodissamme on ulkoa tullessa pieni kylmä eteinen, josta on ovi pirttiin. Tuo ovi on suljettuna aina, niinkuin silloinkin. Olin eteisessä aikeissa avata pirtin oven, kun kuulin ihan korvani juuresta selkeän miehen hymähdyksen "Hmh!" Ääni oli todella selkeä ja kuului aivan vierestäni. Äänen sävy oli turhautunut, tuli tunne, ettei toimintani miellyttänyt tuota miestä. Sen kummemmin en ehtinyt jäädä tilannetta silloin miettimään, kun lapsoset vaativat huomioni. Hämmästyttävä ja erikoinen tapahtuma, joka jäi kyllä mieleen. Ensi kerralla kyllä kysäisen näiltä kulkijoilta, mitä asiaa heillä minulle on. Arkitilanteissa ei vain aina ole aikaa sellaiseen.

                                             Uusi projekti lukijoiden avustuksella

Selittämättömästi avautuva ovi, askeleita, vaikka paikalla ei ole muita, kosketus, mutta ketään ei näy. Onko sinun kodissasi tai elämässäsi tapahtunut asioita, joille et ole löytänyt mitään selitystä? Et ole yksin. Meitä, jotka koemme näitä asioita, on yllättävän paljon.

Olen aloittamassa blogissani ihan uudenlaista projektia. Sain idean jutellessani erään minulle erittäin läheisen ihmisen kanssa hänen kotonaan sattuneista yliluonnollisista tapahtumista. Hänen luvallaan ja myös hänen toiveestaan kerron hänen kohdalleen sattuneista tapahtumista seuraavassa postauksessani. Tästä lähtikin idea, josta nyt kerron. Onko juuri sinulla tapahtuma, jonka haluaisit ehkä kertoa, mutta et halua sinua itseäsi liitettävän tarinaan? Nyt tarjoan juuri sinulle mahdollisuuden tähän. Jos haluat jakaa kokemuksesi anonyymisti, tämä on siihen turvallinen mahdollisuus. Kirjoitan tarinasi yksityisyyttäsi kunnioittaen ja kertomasi mukaisesti. Otan vastaan myös tarinoita tapahtumasarjoista ja/tai toistuvista kokemuksista. Tällaiset tarinat ovat kiehtoneet, hämmästyttäneet ja kulkeneet perimätietona maailman sivu sukupolvelta toiselle. Kaikki eivät halua näistä asioista  kuitenkaan julkisesti itse kertoa. Minä voin toimia sinun  tarinasi äänenä. Ota rohkeasti yhteyttä

 -facebookissa yv:llä,
-sähköpostitse osoitteeseen pauliinamyllymaki@gmail.com tai
-soita 040-174 1216/Pauliina

Jaetaan yhdessä sinun tarinasi.


Tämän projektin ohella kirjoitan edelleenkin myös omista kokemuksistani, arjestani ja henkisyydestä. Kaikesta siitä, mitkä ovat blogini kivijalkoina toimineetkin :)


Arkistojen kätköistä:


Syysaamun oranssit
sormet
vasten minua.

Sen kirkkaus häikäisee
sieluani,
kauneus koskettaa
sydäntäni.

Metsän sammaleessa
kuulen askelteni
keveän äänen.

Rannan polku laskeutuu
suutelemaan vettä


Jaetaan kokemuksiamme, kirjoitetaan ne jälkipolvien luettavaksi. Talletetaan muistoja, jotta jälkeemmekin jääneet voivat kertoa niitä hämärtyvissä illoissa ja nähdä verhon liikahtavan..
 Pauliina


         






                                               

Kuva Helena Soranta

Näkymättömät kädet..

 

Jos olet alaikäinen, olisi hyvä, ettet tätä tekstiä lukisi. Tekstin sisältö voi järkyttää nuorimpia lukijoita.

 Tumma tähtitaivas tuikkii katsojalle Willa harmajan katon yllä. Ilta laskeutuu hämärän verhoaan hellästi pidellen ja peittää unisen pikkukylän pehmeällä viitallaan . Hengitän kirpeää ilmaa ja tiedän, että ensi yönä pakkanen hiipii huokaillen pellon reunaa pitkin ja sen hyinen henkäys kietoo pihamaamme oteeseensa..

Unen sylistä verkalleen venyttelevät kirpeän kuulaat syysaamun säteet piirtävät taivaanrantaan lupauksen uudesta päivästä. Olin oikeassa. Mittari on tipahtanut nollan alapuolelle ja nurmikko on jähmettynyt kimaltelevan kuurakerroksen otteeseen. Hämärä on paennut valoa takaisin pesäänsä iltaa odottamaan.

Aamu alkaa Willa harmajassa siivouspäivällä. Iloiset äänet ovella kertovat koululaisen ja pienempien lasten aamutoimista. Paahtoleipä ponnahtaa paahtimesta ja herkullinen tuoksu täyttää köökin. Kissa kehrää halkolaatikon päällä silmät ummessa. Paiskaan räsymatot pakkasenraikkaalle pihamaalle ja siivous voi alkaa. Siivoaminen puhdistaa ja raikastaa, poistaa likaa ja tuo hyvän mielen. Laitan imurin kaappiin ja levitän pakkasilman raikkaat matot puhtaille lattioille. Kuppi kahvia kutsuu minut treffeille sohvan nurkkaan.

Tässä istuessani kuulen talon huokailevan ympärilläni. Rasahduksia ja narahduksia. Talo elää. Vaikka henkimaailmassa on paljon hyvää, on kuitenkin ihan totta, että siellä on myös pahaa.Tänään kerron hieman siitä ja niistä opeista, mitä olen saanut näiden asioiden tiimoilta muilta mediaalisilta ihmisiltä. Kerron oman kokemukseni pahan vierailusta ja siitä, kuinka tällaisissa tilanteissa voi toimia.

Oli yö reilut kaksi vuotta sitten.Odotin nuorimmaistamme ja heräsin vessaan. Kömmin takaisin vuoteeseen ja vuoteen reunalla istuessani minut valtasi outo ja erittäin epämiellyttävä tunne. Tuota tunnetta on vaikea kuvailla. Tunsin erittäin selvästi siinä istuessani, miten huoneeseemme ikäänkuin vyöryi jotain todella pahaa ja ahdistavaa. Ilma oli sähköinen ja täynnä pahuutta. Yhtäkkiä tunsin, kuinka minua tartuttiin kurkusta kiinni ja kuristettiin.Olin kauhuissani ja koetin haroa kaulaani. En kuitenkaan voinut mitään.Ainoa mitä pystyin tuossa tilanteessa tekemään oli Isä meidän-rukous. Mielessäni keskitin kaikki voimani rukoukseen ja rukoilin niin, etten eläessäni. Hiljalleen ote kaulaltani heltisi. Olin todella pökerryksissä ja kauhuissani. Lähipäivinä olin yhteydessä meedioon jolta sainkin neuvoja tähän tilanteeseen. Oli aika siivota. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, siivousta on monenlaista. Seuraavaksi kerron hiukan tilojen puhdistamisesta, joka on tärkeää silloin, kun energiat ovat raskaita ja kulkijoilla ei ole hyvät tarkoitusperät.

Henkiä voi käskeä määrätietoisesti poistumaan valoon. Usein tämä auttaa, muttei kuitenkaan aina. Sain tuossa tilanteessa eräältä ihanalta meediolta neuvoja, miten tällaisessa tilanteessa voi toimia. Näitä oppeja olen kantanut mukanani ja neuvot ovat minua auttaneet suuresti eri tilanteissa. Olenkin luonut omanlaiseni sarjan toimia. Sain neuvon salvian puhdistavasta vaikutuksesta. Tutustuin tarjontaan netissä ja löysin ihanan verkkopuodin nimeltään Kuukorento. Siellä on tarjolla monenlaisia mielenkiintoisia ja hyödyllisiä juttuja. Ostoskoriini päätyi valkoista salviaa suitsukkeena. Valkoisen salvian savulla on tilojen ja paikkojen energioita puhdistava vaikutus. Yleensä siunaan suitsukkeet ennen käyttöä. Avaan ikkunat ja käsittelen KOKO huoneiston .Levitän savua huoneen keskeltä reunoihin päin ja ihan taputtelen nurkat käsin. Etenen järjestelmällisesti huoneesta toiseen unohtamatta saunatiloja ym. On tärkeää tehdä "siivous" loppuun asti, jotta koko tila puhdistuu.Tämän jälkeen käytän toista saamaani  neuvoa. Siunaan vettä ja suolaa ja yhdistän ne. Kuljen asunnon jälleen  läpi pirskotellen siunattua suolavettä huoneisiin ja käyn erityisen tarkasti läpi paikat, jossa energiat ovat tuntuneet voimakkaimmilta. Lopuksi käyn huoneet vielä läpi niin, että luen raamatusta kohdan "Maasta olet sinä tullut.." Olen saanut myös neuvon tilanteisiin, jossa negatiivinen energia on erittäin häiritsevää ja voimallista, eikä siihen tunnu mikään muu auttavan. Sain neuvon mustasta suolasta. Tätä suolaa voi tilata netistä. Suolaa voi laittaa ihan astiaan sinne, missä toiminta on haitallisinta. Itse otin tuon kyseisen tapahtuman jälkeen mustan suolan käyttööni. Suolalla oli käsittämätön vaikutus. Kaikki henkimaailman toiminta lakkasi, kuin seinään. Todella, todella voimakas suola siis kyseessä. Meedio kertoikin minulle suolan ikäänkuin sitovan henget toimintakyvyttömiksi. Meillä oli pitkään todella rauhallista. Mustan suolan käytössä on hyvä muistaa, että se imee itseensä raskaat ja negatiiviset energiat. On tärkeää muistaa vaihtaa suola säännöllisesti hautaamalla se kauas paikasta, jossa sitä on käytetty. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin on hyvä pyytää meedio puhdistamaan koti. Apua löytyy varmasti, kun sitä vain pyytää <3

Kynttilät ovat ihania! Ne puhdistavat auraa ja tuli on itsessään voimakas, puhdistava elementti. Tulessa on jotain vetoavan maagista. Nuotion hehku, liekin lepatus kynttilässä, takkatulen lämpö ja leivinuunin hehkuva hiillos. Tuli on minun lempielementtini.Poltan todella paljon kynttilöitä. Ne eivät ole mielestäni sidottuja vuodenaikaan. On ihanaa keskellä kauneinta kesää laittaa astian pohjalle kauniita kiviä tai simpukoita, täyttää se vedellä ja ripotella pinnalle kukkasia ja kelluvia kynttilöitä. Lämpimien kesäiltojen tunnelma on taattu. :) Toki syksy ja talvi ovat luonnollisestikin aikaa, jolloin kynttilöitä tulee poltettua eniten. Ne ovat myös uskomattomia tunnelman luojia. Meidän tuvassa lapsetkin rauhoittuvat iltaisin kynttilänvalossa. On ihanaa huomata , kun sytyttelee kynttilöitä paljon ja sammuttaa pirtistä valot, miten lasten silmät loistavat ihmetyksestä ja ilosta, kun he huomaavat, miten kaunis on elävän tulen tuoma tunnelma <3 Sisustaa voi kauniisti ihan pienilläkin asioilla. :)

Tänään sisustan ihan hiukkasen miehen idean mukaan. Hän ehdotti, että vanhaan juurisaaviin voisi vaihtaa oksien tilalle katajaa. Taidamme tehdä porukalla pienen metsäretken. Saa nähdä, mitä luonnonmateriaaleja mukaan tarttuukaan.

Onko ihanampaa, kuin kulkea metsään, sytyttää nuotio ja katsella liekkien taianomaista tanssia kipinöiden räiskähdellessä tummaan hämärään <3 Tartutaan tunnelmaa kädestä ja katsotaan, minne se meidät johdattaa...<3

Willa harmajasta Pauliina

Kuka pelkää pimeää?

Kuva Helena Soranta

 Play. Musiikki alkaa virrata huoneeseen, täyttäen tilan. Sen voima ja intensiivisyys nostaa mieleeni värejä, kuvia ja tunnetiloja. Se pakahduttaa. Minun tehtäväni alkaa siitä, kun musiikki loppuu. Kuuntelen melodian yhä uudelleen ja piirrän soljuvan melodian vivahteisiin tunnetiloja sisimmästäni. Hiljalleen paperille alkaa muodostua sanat.Mitä tämä kaikki on? Se on Cuulas. Rakkaat ystävät, musiikki, hetket. Se tunne, kun voi heittää ystävän kanssa yläfemman ihanan sointuvaihdoksen löytyessä. Se kun he laulavat tuoretta kappaletta ensimmäistä kertaa ja lopulta katsomme toisiamme kyyneleet silmissä ja räjähdämme nauramaan. Herkkikset :D Se, kun uusi levy tulee painosta ja olemme, kuin lapset jouluaattona <3 Se, kun erimielisyyksien jälkeen voimme halata ja todeta, että olette niin rakkaita. Huikeita naisia. Huikeita ystäviä. Lahjakkaita. Mikä etuoikeus on olla yksi kolmesta Cuulaksen jäsenestä. Olen niin kiitollinen. Tärkein asia minulle Cuulaksessa on se, että jätämme jäljen. Vaikka joskus täältä lähdemmekin, musiikki jää. Se vaikuttaa, herättää yhä tunteita. Meidän jälkeemmekin.Se elää. Ihanaa on myös se, että tämä on uuden luomista. Kokoajan. Tulee uusi kappale. Uusi inspiraatio. Uudet kyyneleet. Uusi ilo. Uusi laulu. Luomme sen, otamme sitä kädestä, saatamme ovelle ja lähetämme maailmalle. Ja se vilkuttaa tuhat kertaa takaisin <3

Pistän nenäni ulos. Syysmyrsky tanssittaa holtittomasti pihanurmella kullankeltaisia vaahteranlehtiä. Suuri, tumma kuusi Willa harmajan nurkalla ei ärhäkälle puhurille kumartele, vaan seisoo ylväänä pakoillaan. Lintuaurat ovat lentäneet yli suomen taivaan ja maaäidin aamuhuokaukset kohmettuvat pian pakkasen kosketuksen alla. Vetäydyn sisätiloihin ja lämpö kehrää kyljessäni. On aika avata mystiikan tumma, nahkakantinen kirja, jonka pinnalla haalistuneet kirjaimet kuiskaillen pyytävät sormia tarttumaan muistojen sivuihin..

Pieni rintamamiestalomme on paikka, jossa koen oloni kotoisaksi ja turvalliseksi erinäisistä oudoista tapahtumista huolimatta. Hiljattain tuvassa touhutessani koin asian, jollaiseen en ollut meillä koskaan aiemmin törmännyt. Talon päädyssä sijaitsee kodinhoitohuone, joka on ennen  toiminut pannuhuoneena. Remontin yhteydessä lattiamaton alle jätettiin levyt, jotka narisevat kotoisasti kulkijan jalan alla.Olin jälleen kerran itsekseni kotona ja kesken askareideni havahduin siihen, että kodinhoitohuoneessa liikkui joku. Lattia narisi aivan selvästi askelten painon alla. Tunne oli hämmentävä, koska talossamme ei tosiaan lisäkseni ollut ketään muita . Menin katsomaan. Kodinhoitohuone oli tyhjä ja rauhallinen. Kuka kumma siellä oli kävellyt? Kuulin askeleet todella selvästi. Usein saunaan mennessäni minulla on tunne, että kodinhoitohuoneen perältä minua tuijotetaan erittäin pistävästi. Saan voimakkaan tunteen naispuolisesta hengestä, joka seuraa tyytymättömänä toimiani. Vielä en ole kysynyt, mitä asiaa hänellä on. Ei ole ollut kummemmin häiriöksi.Jossain vaiheessa varmastikin tämän teen ja laitan hänet eteenpäin. Itse koen, että minun asiani ei ole henkimaailmaan ottaa yhteyttä, jos he eivät tule iholleni sitä pyytämään. Sellaiset henget tulevat yleensä luokseni ja tunnen heidät ihollani todella selvästi. Silloin yleensä kysyn, mitä asiaa ja laitan heidät eteenpäin valoon. Henget voivat jäädä ns. "jumiin" ja jäävät siksi pyörimään tänne. Voi olla,ettei joku ymmärrä olevansa kuollut, jollakin voi olla niin kesken jääneitä asioita, sekä on myös siunaamattomia vainajahenkiä.Tai aivan yksinkertaisesti joku läheisemme tai sukulaisemme on tullut meitä tervehtimään. Monenlaisista syistä heitä on ympärillämme. :)

On aika hiippailla kodinhoitohuoneeseen laittamaan pyykkiä. Uskon, että minulla on seuraa, mutta jospa seuralaiseni myhäilisikin tällä kertaa tyytyväisenä, kun saan pyykit kaappiin :D

Ensi kerralla puhun vähän kanavista ja kodin puhdistamisesta. Siivousta on monenlaista ;)

Sulje silmät ja kuuntele. Hiljaisuus puhuu usein enemmän, tuhat sanaa <3

Willa harmajan emäntä

Kuva Helena Soranta

Liikkuuko täällä joku?

Kuva Helena Soranta

 Avaan silmäni uuteen päivään ja ensimmäinen, mitä näen, on ylläni roikkuvan tunnelmavalon hetkellinen sammuminen. No nää on näitä taas, ajattelen ja suunnistan tukka sekaisin kohti kutsuvaa kahvin tuoksua. Mieheni aamuterveiset minulle <3 Tupa on hiljainen, seuranani vain harmaaraidallinen Sulo kissa, joka hyrrää jaloissani. Aamuja on yleisimmin minulla kahdenlaisia, niitä, jolloin haluaisi vaan vetää peiton korviin ja jatkaa unta, sekä sellaisia, että olo on verkkainen, kotoisa ja unisen uteliaana sanon aamulle käsipäivää. Tämä aamu kuuluu jälkimmäisiin. Hyvä niin.

Viimeksi mainitsin, että tällä kerralla puhun hieman siitä, mitä asioita on hyvä muistaa, kun ollaan tekemisissä henkimaailman kanssa.
 Maadoitu. Suojaudu. Puhdistaudu.
Siinä on kolme tärkeää asiaa, mitkä tahtovat aivan liian usein itselläni ainakin unohtua. Tässä on mielestäni yksi hyvä linkki aiheeseen
http://www.valonpolku.com/suojaus-ja-puhdistautuminen/
Itse huomaan vaistonvaraisesti maadoittuvani, kun kosketan luonnon materiaaleja, kävelen paljain jaloin, menen metsään, nojaan puuhun. Keho antaa viestejä, jotka ovat parhaaksemme.Täytyy vain pysähtyä ja kuunnella. Maadoittumisen ei tarvitse olla jalat ristissä istumista, vaan hyvä tapa maadoittua on esimerkiksi puutarhatyöt ja marjametsä.

Puhdistautuminen on myös tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta. Energiakenttäämme tarttuu ympäriltämme monenlaisia, raskaita ja negatiivisiakin energioita ja alempia värähtelyitä. Elementit ovat hyviä apuja puhdistautimisessa. Vesi on hyvä, puhdistava elementti. Senkään ei tarvitse olla sen kummallisempi asia, kuin suihkussa käydessä visualisointi, miten nämä raskaat energiat valuvat pesuveden mukana viemäristä alas :)

Suojautuminen on tärkeää tehdä puhdistautumisen jälkeen. Ympärillämme on paljon ihmisiä ja itse puhunkin usein energiasyöpöistä, kun oikein on uupunut jonkun ihmisen kohtaamisesta. Yksinkertaisinta on ehkä pyytää aamulla Pyhän Hengen suojausta. Linkissä on myös lisää aiheesta.

Me kaikki koostumme energiasta ja meistä jää energiajälki. Olemme alttiita energoiden vaikutuksille. Siksi näistä asioista mainitsen :) Tiedoissa saattaa olla puutteita, mutta pyrin kirjoittamaan tänne vain ja ainoastaan sitä, mistä olen täysin varma.

Jotkut voivat ajatella asioista eri tavalla. Ei se mitään. Jokaisella on oma, vapaa tahto. :) Minä ajattelen asioista näin.

Palaan ajassa hiukan taaksepäin erääseen kesään jonkin aikaa sitten. Mieheni oli lähdössä lasten kanssa mummolaan, että saan levähtää. Olin pitkälläni makuuhuoneen sängyllä, kun yhtäkkiä sängyn vierssä olevat lastenvaunut ampaisivat itsestään liikkeelle! En ollut koskaan nähnyt vastaavaa ja rynnin salamana ottamaan lastenvaunut kiinni, ennenkuin ne osuivat seinään. Silloin pelästyin oikeasti ja juoksin mieheni luo ja änkytin lähteväni mukaan mummolaan. Siinä puimme matkalla tapahtunutta, eikä mitään järkevää selitystä löytynyt. Sen jälkeen olen pitänyt vaunuissa yleensä jarrun päällä, kun olen ollut yksin kotona :D

Toinen tapahtuma, joka tuntuu tänä päivänäki todella omituiselta tapahtui tässä hiljattain. Olin talomme olohuoneessa, kun lastenhuoneeseen katsoessani kohtalaisen painava nukke lensi lelukorista keskelle lattiaa. En säikähtänyt, olin niin puulla päähän lyöty. Piti oikein käydä katsomassa nukkea läheltä.Siinä se tollotti minua, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Tunsin itseni tyhmäksi, mutta suljin lastenhuoneen oven perässäni..Asiaan voi vain todeta laulun sanoin "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa"...

Mitä ajatuksia kirjoitukseni herätti sinussa, lukija? Minulle saa laittaa yv:tä tai soittaa tai kommentoida näihin postauksiin :)

Kirjoittamisen saralla on ollut aika lastenlaulu painotteista viimeaikoina. Ikävöin raameista vapaita rivejä, vaikka lapset ovatkin aivan kertakaikkisen ihania ja inspiroivia, sekä projekti lastenlaulujen parissa on ollut todella valaiseva ja uusikin kokemus <3 Kynäni kuitenkin huokaa kaipaustaan elämän kivuista kertoville riveille. Se haluaa tanssia varjojen terävässä tummassa ja leijua onnen hauraan valon pinnalla. Kaipaan kirjoittamisen kahlitsematonta vapautta. Sitä, että sydän piirtää tunteiden karttaa paperille, sitä, kun melodia kouraisee syvältä ja tuntuu, että on kunnia saada piirtää sille sanojen kasvot.

Aamun valo polvillensa
nousee hiljaa metsän taas
kuusten kyyneleinen kansa
pisaroita oksillaan

aamu niin kuin pieni lapsi
puhtoinen on puvussaan
kulkee kesä kauemmaksi
usva näin käy kertomaan

syksyn laulu saattajalleen
kaihoisa ja alaston
kuuli kesän viimesäteet
kuiskeen, lähdettävä on

kylmän hallan käsivarret
aallon keinun kohmettaa
kaisla kauniit riite varret
syksyn sormiin ojentaa

kuulet alla askeleiden
itkun sateen särkyvän
puki ylle pisaroiden
kylmä puvun pettävän

kulkee syksy koruinensa
talven eteen hiljalleen
talvi huurre hiuksillensa
laskee lumiseppeleen

Erästä osuvaa lausetta lainaten;
Tärkeintä ei ole se, että tekee sitä mitä pitää
vaan pitää siitä, mitä tekee...Mikä TOTUUS! Ah!

Pauliina

Kuva Helena Soranta

Joka ilta kun lamppu sammuu...

kuva Mira Haukipuro

 Hetki on taas vierähtänyt siitä, kun edellisen kerran kirjoittelin teille Willa harmajan kuulumisia :)
Nyt on taas rauhallista meidän tuvassa ja minä nappasin koneen syliin ja rupesin naputtelemaan teille uutta postausta. Olen ollut tosi iloinen, kun olen huomannut blogini kävijä määrän! :O Ihana huomata, että luette kirjoituksiani, nöyrä kiitos teille <3

Oikein harmitti, kun huomasin, ettei minulla ollut kuvaa minun eräästä todella rakkaasta huonekalusta, josta ajattelin muutaman rivin teille kirjoittaa. Puhun siis Willa harmajan pirtin jykevästä 209 vuotiaasta arkku kaunottaresta. Laitan kuvan myöhemmin jonkin toisen postaukseni yhteyteen. Tuo arkku valloitti minun kuluneelle kauneudelle sykkivän sydämeni samantien kun näin sen kirpputorilla. Puoli vuotta haaveilin tuota arkkua meidän pirttiin. Jotenkin vain tiesin, että se on meidän <3 Hinta oli korkea, mutta puolen vuoden odottaminen kannatti.Saimme arkun suhteellisen edullisesti lopulta ostettua ja tuo vanha kaunotar sai uuden kodin Willa harmajan suojista <3 Arkku on todella massiivinen. Se on tehty erittäin leveästä puusta ja "rouvan" iästä kertoo käsin taotut kauniit, jyhkeät rautahelat. Arkussa on myös suuri avain kyljessä joka lonksahtaa ihanasti avattaessa :D Kylkeen on maalattu koristekuviota ja kunnioitusta herättävä vuosiluku 1807..Ikää arkulta siis löytyy todellakin kolmatta sataa vuotta. Sen verran arkun historiasta tiedän, että se on alunperin ollut suuren ruotsalaisen maalaistalon arkkuna. Epäselvää on, mihin tarkoitukseen sitä on käytetty. Matka-arkuksi tuo on erittäin suuri, vaikka helat kyljessä roikkuvatkin. Voihan olla, että siellä on säilytetty arvotavaraa tai kapioita? Mene tiedä..

Tänään päätin hypätä hieman ajassa eteenpäin ja kertoa teille hiljattain tapahtuneesta asiasta, joka sai minut kovin mietteliääksi.Nyt syksyllä olin eräänä päivänä taas yksin kotosalla. Olin meidän pienemmässä, olohuoneen vieressä sijaitsevassa kamarissamme sängyllä makoilemassa ja minulla oli tietokone sylissäni. Paikalta näkee hyvin myös olohuoneeseen. Kesken koneella olon huomasin sivusilmällä ihan yhtäkkiä, että oviaukossa seisoo joku..Säikähdin ja käänsin katseeni ovelle. Ei ketään. Vain hiljaisesti raksuttava kello ja kummallinen tunne. Hymähdin mielessäni itselleni ja jatkoin kesken jäänyttä selailuani. Meni vain hetki ja taas! Tumma hahmo ilmestyi oviaukkoon ja liikahti. Salamana käänsin päätäni ja hahmo oli poissa. Minulle riitti. Hyppäsin autoon ja suuntasin ystäväni luo päiväkahville. En kyennyt silloin vastaanottamaan enempää. Ymmärsin kuitenkin, että myös näköaistini on herkistymässä henkimaailmaa aistimaan. En pelkää. Joskus kyllä pelästyn kovastikin, mutta se menee ohi nopeasti ja jatkuvassa pelossa minun ei tarvitse elää. Uskon, että näitä asioita avataan pikkuhiljaa. Paljon se kuitenkin herättää kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastausta. Kuka oli tuo hahmo olohuoneessamme? Mitä asiaa hänellä mahtoi olla? Verho mieleni ja näiden kysymysten välillä ei liikahda. Ei ainakaan vielä.

On sattunut paljon. Ja uskon, että paljon tulee vielä tapahtumaan. Haluan elää mieli avoimena ja nauttia elämästä. Paljon on kiitollisuuden aiheita, kun niitä alkaa miettimään.

 Kirjoittamisen saralla on ollut hetken hiljaisempaa. Päätän tänään tarttua kynään, tuhon rakkaaseen ystävään ja antaa mielen tyhjentyä, kuunnella ajan ikuista laulua ja antaa kynän työskennellä tuon ikiaikaisen melodian tahtiin. Hiljaisuus puhuu niin paljon. Kun vain pysähtyy ja kuuntelee. Tässä muutama rivi muistojen laatikoista teille <3

Wanhanajan kylä

Piilukirveet olallaan
kolme miestä metsään käy
peltoja ei sumun läpi näy

Aamu anivarhainen
herättelee kylän sen
karjakotkin työhön ennättäy

Sepän pajan ahjo tuo
hehkun hirsiseiniin luo
kalke kaikuu aamuun hiljaiseen

Vasara on kädessään
nahkaliivi vyötäillään
rauta hehkuva taas muodon saa

Tuvan pienen harmajan
haahlaan keittoastian
piisin viereen nainen ripustaa

Kaski hiljaa höyryää
lehmisavu leviää
tuoksu sen tuo kylään elämää

Korvo saavi nurkassaan
sieltä kahviveden saa
pikkupoika pannuun kurkottaa

Pärekatot tupien
vanha mies tuo raihnainen
piippu suussaan verkkaan tarkastaa

Ämmänlänget harteillaan
vettä torppaan kuljettaa
virsut vanhat aikaa kumartaa

Laiho taipuu pellollaan
vasten hakaa harmajaa
varstat hiljaa työtään odottaa


Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää. Sytytellään tupa täyteen kynttilöitä, kun hämärä laskeutuu, sammutetaan valot ja toivotetaan tunnelma tervetulleeksi...

kuva Mira Haukipuro

Pauliina

Kutsumaton vieras..

 Syksyinen tervehdys teille, blogini lukijat!
Viikonloppu reissun jälkeen on palattu sorvin ääreen ja on mukava, kotoinen fiilis. :)

kuva Mira Haukipuro

Latasin tähän pari kuvaa, joissa näkyy mieheni kädenjälkeä sisustuksessa. Ylemmässä kuvassa on "akkojen aitan" laarihirsistä nikkaroitu puuhyllykkö, jonka sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi muutama vuosi sitten. Hylly on ihan minun näköinen, kirveellä veistetty ja rouhea. Minä en tiedä, mikä tuossa siloittelemattomassa tyylissä minuun vetoaa, mutta tuo ajan patina on yksi kauneimmista asioista sisustuksessa <3 Kynttilänjalat sain ystävältäni joululahjaksi <3 Ne ovat peräisin visualisti/sisustaja KatjaKoon ihanista valikoimista, suosittelen, että käyt kurkkaamassa  http://katjakoo.fi/  :) Aivan ihania juttuja <3

Alapuolella oleva kuva on yksi minulle rakkaimmista sisustusjutuista kotonamme. Kuvassa on vanhin tyttäreni Usva ja kuvan on ottanut Helena Soranta, kiitos vielä Helena :) Mieheni nikkaroi kehykset kuvalle vanhan riihemme laudoista, uusi virka ajan harmaannuttamille kaunottarille, jotka taipuvat moneksi.
Sisustustarroja ja tekstejä löytyy nykyään pilvin pimein, eikä yksikään niistä ole tuntunut vetoavan minuun, saatikka tekevän minkäänlaista vaikutusta..ei ennenkuin törmäsin kuvassa näkyvään tekstiin "Täällä vartioivat enkelit". Tuo lause kolahti minuun välittömästi ja teetin siitä itselleni sopivan tarran taulun yläpuolelle. Enkelit ovat tärkeitä minulle ja lauseessa on jotain taianomaisen kaunista ja turvallista..<3

Willa harmaja valmistautuu syksyn selän hiljaiseen taittumiseen ja iltojen pimetessä, tuulen vinkuessa nurkissa, aistit herkistyvät varjojen pitenemisen tahtiin. Takkatulen ääressä illalla lapsille kirjaa lukiessani saatan aistia energia väreilyä kasvoillani, tai illalla nukkumaan ruvetessani saatan tuntea jonkin koskettavan kättäni. Yksin kotona ollessani olen jo tottunut jollain tapaa siihen, että saatan kuulla tai tuntea jotain, mitä ei silmin voi nähdä. Uskon, että meillä jokaisella on kyky aistia näitä asioita, mutta tuo aisti on vain nykyajan muihin aisteihin raskaasti nojaavassa yhteiskunnassamme surkastunut, kuin käyttämätön lihas. Lapset ovatkin usein herkkiä tällaisia asioita aistimaan, mutta harmillisesti tuo aisti iän myötä useimmilla heikkenee käytön puutteessa ja muun informaation lisääntyessä.

Palaan mielessäni muutamia vuosia sitten sattuneeseen ilmiöön, joka piinasi minua jonkin aikaa kodissamme
Nukuimme silloin mieheni kanssa nykyisessä lastenhuoneessa, yhdessä talomme aktiivisimmista huoneista. Aistien herkistyminen oli vasta hiljalleen avautumassa minulle, kun iltaisin aloin tuntea poskeani kosketettavan. Ihmettelin tätä jokailtaista tuntemusta ja aistin, että sänkymme vieressä seisoo joku. Jostain vain tiesin asian olevan näin. En osaa selittää sitä paljonkaan paremmin, mutta olen vähitellen oppinut asiaa tutkiessani, että selvätuntoisuuteen, mikä on minulla hallitsevin kanava, kuuluu yhtenä asiana juurikin tuo, että vain "tietää" asoita, ilman, että kukaan kertoo. Myös ihmisten tunnetilojen aistiminen on todella herkkää.  Eli tiesin, että sänkymme vieressä seisoi jokin. Tämä jatkui ja jatkui ilta illan perään. Pyyhin välillä turhautuneena poskeani, koska energia värähtelyt häiritsivät untani. En osannut tuolloin vetää rajaa, milloin en halua minua lähestyttävän. Energia, jonka huoneessamme tunsin, alkoi olla häiritsevän negatiivista. Iltaisin se alkoi tuottaa minulle jonkinasteista kipua, kasvojani ikäänkuin pistettiin. Ei kovin voimakkaasti, mutta ärsyttävää se oli. Havahduin asiaa todella miettimään, kun Kaamos, joka silloin osasi juuri ja juuri puhua, alkoi reagoimaan voimakkaasti huoneessa ollessamme. Vaipanvaihdon yhteydessä poika usein takertui minuun ja osoitti juuri tuota kohtaa sänkymme vieressä, vapisi ja huusi "pelä, pelä, pois!" Tätä tapahtui muutaman kerran ja tapahtumien välillä oli jokunen viikko. Siunasin huoneen useaan kertaan,mutta energia ei rauhoittunut ilman ulkopuolista apua.Tämän myötä kävi ilmi, että aivan kuin olin aistinutkin, huoneessa oli vihamielinen nainen, joka tarvitsi apua päästäkseen eteenpäin. Sittemmin tuota rauhatonta kulkijaa en ole talossamme aistinut ja hyvä niin, kaikinpuolin. Itse vedän selkeän rajan siihen, että jos nämä kulkijat pelottavat jo lapsiakin, asialle on tehtävä jotain.

kuva Mira Haukipuro

Henkisyys, aistiminen, mediaalisuus. Tämä kaikki on ikuista oppimista ja opettelua. Onko sitä koskaan valmis? En usko. Ja hyvä niin. Olen kuitenkin hyvin kiitollinen tästä lahjasta, vaikka se välillä rankalta tuntuukin. Lapsen kengissä vasta tällä saralla. Uskon kuitenkin, että ei meille ihmisille näitä asioita avata, ennekuin olemme valmiita ja silloinkin sitä tahtia, kuin se kenellekin on hyvä.

Otan kissan kainaloon ja kääriydyn vilttiin.
Kokeilkaa takkatulen rentouttavaa vaikutusta syysiltoina <3

Willa harmajan emäntä :)