Kynttilänvaloa ja kummituksia

 Joulukuu lähestyy hurjaa vauhtia ja se tuo mukanaan willa harmajankin pirttiin lasten jännityksen sekaista iloa ja riemua, kynttilänvalon rauhaisaa tuiketta ja milloin kenenkin huoneesta kantautuvia joululaulujen säveliä..Joulunalusaika on myös sisustajalle ihana inspiraation lähde. Tällä kertaa minut yllätti mieheni ja minun samankaltainen maku sisustuksen suhteen. Kerran tultuani kotiin laulunteko puuhista, pysähdyin ällikällä lyötynä ihastelemaan mieheni kädenjälkeä, taas kerran. Olen nimittäin puhunut useaan otteeseen siitä, ettei meillä ole kunnollista lamppua keittiön pöydän yläpuolella. En ole löytänyt varjostinta, joka olisi meidän näköinen. Mieheni oli saanut oivalluksen ja hakenut luonnosta jäkälän peittämän rouheaakin rouheamman käsivarrenpaksuisen puunkappaleen, jossa on pieni oksanhaara. Hän oli tähän oksanhaaraan laittanut polttimon ja koko komeus on kiinnitetty kattoon vanhasta navetastamme löytyneillä iiiihanan ruostuneilla lehmänperillä,wanhaa kettinkiä siis. Minä sitten rakastan sitä, että esineillä ja sisustus ideoilla on hiukan tarinaa taustallaan. Olen todella tyytyväinen tähän ideaan ja en lakkaa hämmästelemästä sitä, miten samankaltainen maku meillä on mieheni kanssa sisustusideoiden suhteen. Ihan huippu homma. Ja on taatusti uniikki valaisin. :)

Talvikuukaudet ovat tuoneet mukanansa muutakin. Olen nähnyt nimittäin ensimmäisen enneuneni. Hampaiden irtoaminen unessa on vanhan kansan kertoman mukaan enne jonkun kuolemasta. En ollut vastaavia aiemmin nähnyt. Minulla on kuitenkin suhteellisen tuoretta tietoa siitä, että minun pappani ja pappani sisko ovat nähneet enneunia. Ilmeisesti nämä ominaisuudet sitten kulkevat jollain tapaa suvussa. Näin siis eräänä yönä unen, että minua hakattiin niin, että kaikki muut hampaani, paitsi etuhampaat, lensivät suustani ja oikein syljin hampaita pitkin tienpientareita. Minua ei kuitenkaan sattunut laisinkaan, enkä hakkaajan kasvoja nähnyt. Uskomus on, että taaempien hampaiden irtoaminen merkitsee jonkun kaukaisemman ihmisen poismenoa, kun taas etuhampaiden irtoaminen ja siihen liittyvä "kipu" merkitsee lähipiirissä sattuvaa kuolemantapausta. Heti aamulla herätessäni muistin, mitä unta olin nähnyt ja mieleeni jysähti karmea tunne. Sanoinkin miehelleni välittömästi tästä ja totesin, että muutaman päivän sisään joku kuolee, eikä kuolema tule olemaan luonnollinen, koska unessani hampaiden lähtö johtui väkivallasta. Meni muutama päivä ja sain ystävältäni viestin, jossa hän kertoi surullisia uutisia, hänen lähisukulaisensa oli menehtynyt väkivaltaisesti. Tämä oivallus asioiden yhteyden välillä pysäytti minut.Unessani ja itse tapahtumassa oli jotain niin samankaltaista, että polveni menivät veteläksi. Tämä on ominaisuus, jonka jatkumisesta en tiedä, mutta jos enneunista tulee osa elämääni, tiedostan tähän liittyvän suuren vastuun. Kunnioituksella ja nöyryydellä tätä ominaisuutta kannan ja muistan, että toisinaan puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen on kultaa. Tämän asian kuitenkin halusin tuoda julki täällä, on sen verran merkittävä asia ja blogini aihepiiriin vahvasti liittyvä seikka.

Kuva Helena Soranta

 Kuten kerroin aiemmassa postauksessani, lukijoiden tarinat myös jatkuvat. Sain hiljattain yhteydenoton naiselta, joka kertoi minulle kodissaan tapahtuvista yliluonnollisista asioista.Hän kertoo, että he ovat asuneet talossaan vuoden verran ja tuona aikana kokoajan on vahvistunut tunne siitä, etteivät he ole talossa ainoastaan perheen kesken. Se oli alkanut kuiskeena heidän rintamamiestalonsa rappusissa. Nainen oli ollut lajittelemassa pyykejä, kun supina alkoi. Hän oli olettanut, että portaissa on hänen esikoisensa. Portaikossa leikkiminen oli ankarasti kiellettyä, niimpä nainen oli nimeltä huutanut lastaan. Kuiske oli loppunut, mutta pojan ääni olikin kuulunut naisen takaa. Hän oli kysellyt, että mistä asiaa äidillä on. Poika ei siis ollut rappusissa kuiskija. Hänen miehensä oli epäillyt naisen kokemaa, mutta oli joutunut itse seuraavana aamuna hampaita pestessään samaan tilanteeseen. He olivat hiukan selvittäneet talon historiaa, jossa selvisi ainakin sen verran, että heidän talonsa rakentanut mieshenkilö on kuollut kyseiseen taloon. Naisen kerran suihkussa ollessa oli sattunut tapaus, että suihkuhuoneen oveen oli koputettu kuuluvasti. Mies oli ollut vielä saunassa ja kaikki lapset olivat sängyissään untenmailla. Oven takana ei ollut ketään. Sittemmin tämä kotikummitus on äitynyt erittäin ahdistavaksi. Talossa on ahdistavaa tunnelmaa ja asukkaille tulee puristava, ahdistava olo. Kissanhiekka astiat oli kaadettu yhtäkkiä, keskellä yötä kun kaikki nukkuivat, oli vetäisty vessa. Nainen kuvaa hengen olevan erittäin omistushaluinen ja mustasukkainen talosta. Olen antanut perheelle vinkkejä tähän tilanteeseen ja odotankin viestiä jatkosta, miten asiat talossa etenevät. Toivottavasti asia hoituu ja he saavat elää ja asustaa kotiaan rauhassa. Henkimaailmalla ei ole oikeutta tulla häiritsemään kotirauhaa sen enempää, kuin meillä elävilläkään ihmisillä. Nainen kertoi perheensä olleen yhteydessä meedioon, joka käy paikanpäällä puhdistamassa rakennuksen.

Joulukonserttimme lähestyy kovaa vauhtia ja kynä kädessäni olenkin viettänyt aikaa kirjoittaen joulunmakuisia rivejä runon muotoon. Näitä runoja saan sitten konsertti-iltana lausua. Ihanaa muutenkin tämä joulunalusaika. Takkatuli, valkoiset lumihiutaleet ikkunan takana, ikkunoihin ripustetut joulutähdet, ensimmäisten joulutorttujen uunista leijuva tuoksu, villasukat. Nautitaan talvesta ja annetaan sen tunnelman taluttaa meidät lapsuuden mielenmaisemiin <3

Ikkunalla istun , odotan 

joulun kultaisen jo saapuvan 

tienoo peittyy kauniin valkoiseen 

lumivaippaan hiljalleen 

kuusen valot tuikkii hämärään 

tähti latvassa vain yksinään 

askartelin jouluenkelin 

paperista siivin kultaisin 

toisen teen mä vielä kauniimman 

toivon joulun saapuvan 

Isän äidin kuiske hiljainen 

rakkaat tutut äänet askelten 

huoneessani kehtoon pikkuiseen 

Jeesus lapsen seimen teen

aika on taas käydä nukkumaan 

saapuukohan joulu milloinkaan 

vuoteen laidallani istuen 

kädet pienoiset näin ristien 

jospa kauniin jouluenkelin 

nähdä saisin minäkin 

Tähdet taivaan hiljaa laulakaa 

tunnelma ja joulu saapukaa 

syttyi tuike silmiin pienoisen 

saapui joulu kultainen 

hymy , lapsen ilo vallaton 

vihdoin jouluilta tullut on 

Jeesus lapsi hiljaa seimessään 

jouluenkeli tuo vierellään 

sydän täynnä joulun tunnelmaa 

ulkona on valkeaa

Lämpöisen tunnelmallista tulevaa joulukuun alkua toivottelee
Paukku

Kuka kulkee pimeässä..? Lukijoiden kokemuksia osa 1

Kuva Helena Soranta

 Repaleiset sumuharsot leijuvat sakeina Pohjoispohjanmaan peltolakeuksien yllä. Iltaisin talojen ikkunoista pimeyteen tuikkivat valot kertovat tarinaansa ihmisistä, jotka ovat vetäytyneet sisätiloihin. Kosteus ja pimeä tanssivat tummaa tanssiaan aittojen nurkilla ja sulkevat uniset pikkukylät hyiseen syleilyynsä.

Willa harmaja nököttää paikallaan syystummaa yötaivasta vasten. Koirat venyttelevät haukotellen ja käpertyvät kerälle. Yö laskeutuu huokaisten ja nielaisee maiseman pimeään kitaansa.

Tartun sinua kädestä ja pyydän seuraamaan
Tänään vierailemme talossa, jossa tapahtuu kummia.

On aika avata tarinoiden kirja, johon sulkakynällään itse wanha rouva mystiikka on kirjoittanut koukeroisin kirjaimin lukijoideni tarinoita.

Saavumme nuorehkon naisen asuntoon. Valot on sammutettu jokin aika sitten.
On yö.
Sängyssä, talon suurimmassa huoneessa on tarinamme nainen, joka on unen rajamailla. Hän havahtuu ääneen, joka saa hänet terästämään kuuloaan. Hän on asunnossa yksin, mutta vaisto kertoo hänelle, että hänen seurassaan on joku. Tunne saa vahvistuksen, kun hän kuulee askeleet. Hän voi melkein nähdä kulkijan jalat, niin selvät nuo askeleet ovat. Ne kiertävät hitaasti sängyn ja suuntaavat kohti keittiötä. Seuraava tapahtuma vahvistaa kaiken. Askeleet pysähtyvät jääkaapin eteen ja loppuvat siihen. Jääkaapin ovi aukeaa hitaasti ja valo leikkaa loven hämärään keittiöön. Ja sen jälkeen ei mitään. Vain hiljaisuus. Nainen nousee sängystään ja käy sulkemassa jääkaapin oven.

Nainen kertoo tapahtumien toistuneen lähes joka yö noin vuoden ajan.Kaava oli joka kerralla sama, askeleet kiersivät sängyn, menivät keittiöön, pysähtyivät jääkaapin eteen ja jääkaapin ovi aukesi. Nainen kertoo, ettei häntä pelottanut. Ainoa, mikä aiheutti vaivaa, oli jokaöinen pakko käydä sulkemassa tuo jääkaapin ovi. Kun hän muutti pois tuosta asunnosta, kerran askeleet palasivat uudessa asunnossa. Sen jälkeen kulkija ei ole tullut takaisin.

Tapahtumat ovat todellisia, todelliselle henkilölle sattuneita asioita. Avoimiksi kysymyksiksi jää, kuka asunnossa noina öinä liikkui? Oliko hän eräs edesmennyt läheinen naisen elämästä vai joku muu kulkija? Itselleni nousee vahvasti, että kyseessä olisi iäkkäämmän miehen henki.

Kiitän lämpimästi, kun jaoit tarinan lukijoideni kanssa. Mielenkiintoinen, outo tapahtumasarja.
Nyt on aika sulkea mystiikan varjoisa kirja ja nostaa se hyllyyn hetkeksi. Pian sille on jälleen käyttöä. Onko sinulla meille kerrottavana oma tarinasi/ tapahtuma, joka on kohdallesi sattunut? Olen erittäin iloinen ja kiitollinen jokaisesta yhteydenotosta, jonka saan. Otan edelleen vastaan tarinoita, kirjoita rohkeasti omasi <3 (pauliinamyllymaki@gmail.com)

Kiitos seurasta.
Hiivitään illalla vuoteisiimme, vedetään peitto korville ja kuunnellaan yön hiljaista hengitystä...

Pauliina

Kuiskauksia käytävillä

Kuva Helena Soranta

 Willa harmajan pikkuväki pukeutuu haalareihin ja matka kohti mummolaa alkaa :) Aamu on vierähtänyt koko perheen kesken ruoanlaitossa ja laululeikkien, sekä satukirjojen parissa. Nyt on hetki omaa aikaa kirjoittaa teille blogia, kaikki ihanat lukijat. Olen tosi iloinen, että luette blogiani. Nöyrä ja lämmin kiitos teille ihan jokaiselle! :)


Sytytän suitsukkeen palamaan ja sen savu kiemurtelee hiljalleen kohti kattoa. Tumma, syvä tuoksu täyttää pirtin ja kuppi kahvia seuranani kääriydyn tänne lämpöhuovan alle tietokoneen kanssa. Minulla on teille kerrottavaa.
           
                                                     Tapahtumia meidän mökissä

Kerron kahdesta tapahtumasta, jotka ovat molemmat täällä meidän torpassa tapahtuneita asioita. Vuosia sitten olin työpöytäni äärellä ajatuksiini syventyneenä, kun yhtäkkiä kuulin hennon, lähes monotonisen lapsen äänen joka sanoi yhden ainoan sanan "Äiti". Käännyin kummastuneena äänen suuntaan, eikä ketään näkynyt. Kukaan lapsistamme se ei ollut, koska he eivät olleet paikalla laisinkaan. Ääni oli mielestäni tytön ääni, arvioisin iäksi 4-6 vuotta. Ääni oli tasainen, eikä siinä ollut ns. sävyjä, vaan ääni kuulosti siltä, kuin se olisi tullut nauhalta. Cd- soitinta minulla ei tuolloin edes ollut. Hämmästyttävä tapahtuma vuosien takaa. Enkä ole kertaakaan tuon tapahtuman jälkeen kuullut vastaavaa.

Toinen tapahtuma on hyvinkin tuore ja sattui poikkeuksellisesti lastemme ollessa kanssani kotona. Olin tulossa ulkoa sisälle ja kodissamme on ulkoa tullessa pieni kylmä eteinen, josta on ovi pirttiin. Tuo ovi on suljettuna aina, niinkuin silloinkin. Olin eteisessä aikeissa avata pirtin oven, kun kuulin ihan korvani juuresta selkeän miehen hymähdyksen "Hmh!" Ääni oli todella selkeä ja kuului aivan vierestäni. Äänen sävy oli turhautunut, tuli tunne, ettei toimintani miellyttänyt tuota miestä. Sen kummemmin en ehtinyt jäädä tilannetta silloin miettimään, kun lapsoset vaativat huomioni. Hämmästyttävä ja erikoinen tapahtuma, joka jäi kyllä mieleen. Ensi kerralla kyllä kysäisen näiltä kulkijoilta, mitä asiaa heillä minulle on. Arkitilanteissa ei vain aina ole aikaa sellaiseen.

                                             Uusi projekti lukijoiden avustuksella

Selittämättömästi avautuva ovi, askeleita, vaikka paikalla ei ole muita, kosketus, mutta ketään ei näy. Onko sinun kodissasi tai elämässäsi tapahtunut asioita, joille et ole löytänyt mitään selitystä? Et ole yksin. Meitä, jotka koemme näitä asioita, on yllättävän paljon.

Olen aloittamassa blogissani ihan uudenlaista projektia. Sain idean jutellessani erään minulle erittäin läheisen ihmisen kanssa hänen kotonaan sattuneista yliluonnollisista tapahtumista. Hänen luvallaan ja myös hänen toiveestaan kerron hänen kohdalleen sattuneista tapahtumista seuraavassa postauksessani. Tästä lähtikin idea, josta nyt kerron. Onko juuri sinulla tapahtuma, jonka haluaisit ehkä kertoa, mutta et halua sinua itseäsi liitettävän tarinaan? Nyt tarjoan juuri sinulle mahdollisuuden tähän. Jos haluat jakaa kokemuksesi anonyymisti, tämä on siihen turvallinen mahdollisuus. Kirjoitan tarinasi yksityisyyttäsi kunnioittaen ja kertomasi mukaisesti. Otan vastaan myös tarinoita tapahtumasarjoista ja/tai toistuvista kokemuksista. Tällaiset tarinat ovat kiehtoneet, hämmästyttäneet ja kulkeneet perimätietona maailman sivu sukupolvelta toiselle. Kaikki eivät halua näistä asioista  kuitenkaan julkisesti itse kertoa. Minä voin toimia sinun  tarinasi äänenä. Ota rohkeasti yhteyttä

 -facebookissa yv:llä,
-sähköpostitse osoitteeseen pauliinamyllymaki@gmail.com tai
-soita 040-174 1216/Pauliina

Jaetaan yhdessä sinun tarinasi.


Tämän projektin ohella kirjoitan edelleenkin myös omista kokemuksistani, arjestani ja henkisyydestä. Kaikesta siitä, mitkä ovat blogini kivijalkoina toimineetkin :)


Arkistojen kätköistä:


Syysaamun oranssit
sormet
vasten minua.

Sen kirkkaus häikäisee
sieluani,
kauneus koskettaa
sydäntäni.

Metsän sammaleessa
kuulen askelteni
keveän äänen.

Rannan polku laskeutuu
suutelemaan vettä


Jaetaan kokemuksiamme, kirjoitetaan ne jälkipolvien luettavaksi. Talletetaan muistoja, jotta jälkeemmekin jääneet voivat kertoa niitä hämärtyvissä illoissa ja nähdä verhon liikahtavan..
 Pauliina


         






                                               

Kuva Helena Soranta

Huokauksia hämärässä...

Kuva Helena Soranta

 On aamu. Aurinko on piiloutunut syysharmaan pilviverhon taakse, kuin luovuttaneena. Jo aamulla kynttilöitä sytyttäessäni tajuan, taistelu pimeää vastaan on alkanut.

Nostan syliini ystäväni tekemän kauniin sulkavihon, johon alan koota vapaita rivejä mieleni sopukoista. Kirjoittaminen tuo minulle rauhaa ja mielihyvää. Se on kuin mieleni toinen koti, jonne voin livahtaa kesken päivän, kun tuntuu, etten saa otetta hetkestä ja kaipaan paikkaa, jossa voin levittää sydämeni kartan kolhiintuneelle pöydälle ja etsiä jännittävimpiä reittejä kynäni kulkea. En tajunnut, minkä lahjan äiti antoi minulle, kun sanoi, että kirjoita runoja. Tokaisin, ettei minua pätkääkään einoleinot kiinnosta, vaan mielenkiinnon kohteeni ovat jossain ihan muualla, kuin pölyisissä kirjoissa ja runouden mitäänsanomattomalla saralla. Kuinka väärässä olinkaan. Kaikesta. Muistan suhteellisen hyvin hetken, kun istuin sänkyni päällä kotitalomme vinttikamarissa ja vähän hämmentyneenäkin nostin syliini ruusuvihon, jonka olin äidiltäni saanut. Ne haparoivat ensimmäiset rivit ja se hetki, kun tajusin kirjoittaneeni ensimmäisen runoni. Sitä en aavistanut, että tuo tie imaisisi minut mukaansa ja että kuluttaisin lukemattomia mustekyniä loppuun ja pöytälaatikkoni tulisivat pursuilemaan vihkoja, joihin sydämen palolla vuodattaisin elämäni ilot ja surut. Tänä päivänä sen tiedän ja jälleen kerran olen tilanteessa, että minun on vain yksinkertaisesti todettava; Äidit ovat useimmiten oikeassa. That´s it.

Onko muita ihmisiä, jotka näkevät syksyssä muutakin, kuin ärsyttävät vesisateet ja katuihin ikävästi liiskaantuneet, märät lehdet? Uskon, että on. Minulle syksy on sananakin jo lämpimiä värejä hehkuva aika. Se tuo mieleeni oranssit villasukat, takkatulen räiskeen, nuotion hehkussa lämpenevät kasvot, teekupin ja ruudullisen viltin. Ja loputtoman määrän ihanaa, kaikkialle hiipivää mystiikkaa. Olen varmaan vähän tärähtänyt, mutta olen sitä erittäin mielelläni. Jos jotakin olen tässä elämässä oppinut, niin sen, että ole oma itsesi. On hukkaanheitettyä aikaa tuhlata elämänsä päiviä sellaisten ihmisten miellyttämiseen, joille et kelpaa, vaikka kuinka yrittäisit. Olen elänyt senkin ajan, mutta nyt olen siitä vapaa. Voin olla oma itseni ja hymyillä peilikuvalleni, joka on aitoa minua. Näin se on, että karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Kun yhteen suuntaan kumarrat niin toiseen suuntaan pyllistät :D Ei siitä mihinkään pääse. Ollaan jokainen juuri sitä, mitä me sisimmässämme olemme <3 Se on rikkautta, ettemme ole samanlaisia! Miten paljon voimmekaan silloin oppia toisiltamme <3

Eräänä päivänä Willa harmajan pirtissä sain taas kokea, että en liiku talossa yksin. Touhujeni lomassa havahduin yhtäkkiä siihen, että kuulen jotain, mikä ei kuulu tavanomaisten talon äänien joukkoon. Pysähdyin. Kuuntelin. Kyllä. Lastenhuoneesta se kuului, taas kerran. Raskas hengitys. Niinkuin joku mies nukkuisi sikeää unta raskaasti hengittäen ja hengitys kuulosti siltä, niinkuin nenä olisi tukossa. Kuuntelin äimistyneenä. Paikallistin äänen kuuluvan kerrossängyn alapediltä. Samasta paikasta, jossa olen kuullut myös aiemmin selvää kuorsausta, jonka myös vanhin tyttäreni on kuullut. Silloin hän tulikin luokseni ihmeissään kysymään, miksi heidän huoneessaan kuuluu miehen kuorsausta, vaikkei isi ole edes kotona..Koitappa siinä sitten lapselle muotoilla asiaa. Huh! Tuo kulkija, kuka hän ikinä onkaan, vaikuttaa kuitenkin leppoisalta mieshenkilöltä. Hengityksen kuullessani kävin sulkemassa lastenhuoneen oven. En tiedä, miksi, mutta tuo pää talossamme aiheuttaa minulle välillä kylmiä väreitä, enkä hirveän mielelläni mene sinne varsinkaan iltamyöhällä. Olen siunannut huoneen useaan kertaan, mutta henkimaailma kulkee, niinkuin mekin täällä ja mukanamme saattaa tulla muualta kulkijoita. Säännöllinen puhdistaminen olisikin hyvä juttu.

Vuosien varrella olen huomannut, että pystyn aistimaan eri rakennuksissa olevia energioita ja paikantamaan, missä kohtaa rakennusta energiat ovat voimakkaimmillaan ja minkä tyyppistä energiaa talossa on. Usein olenkin törmännyt kysymykseen, onko meidän talossa jotain? Yleisimmin vastaus on talosta riippumatta kyllä. Henkiä on paljon ja kaikkialla. On vain eri asia, minkä tyyppisiä nämä henget ovat. Joskus aistii jonkin paikan olevan tavallista "puhtaampi". Yleensä sellaisessa paikassa asuu henkilö/henkilöitä, joka/jotka puhdistavat rakennusta <3 Itse puhdistan säännöllisen epäsäännöllisesti taloamme. Riippuu, kuinka raskaina täällä vallitsevat energiat koen. Puhun näistä asioista tulevaisuudessa vähän lisää.

Minä odotan taas illan piteneviä varjoja ja sitä, kun glögit tulevat kauppoihin. Onko ihanampaa, kuin syystuulen huokaillessa raskaasti pimeässä illassa, käpertyä pirtissä lämpimään vilttiin ja juoda kuumaa, makean mausteista glögiä ja nauttia hetkestä.

Tehdään mekin niin, varastetaan illasta itsellemme se pieni hetki, käperrytään sohvan nurkkaan ja kuunnellaan hiljaisen talon ääniä <3
Pauliina

Kuva Helena Soranta

Liikkuuko täällä joku?

Kuva Helena Soranta

 Avaan silmäni uuteen päivään ja ensimmäinen, mitä näen, on ylläni roikkuvan tunnelmavalon hetkellinen sammuminen. No nää on näitä taas, ajattelen ja suunnistan tukka sekaisin kohti kutsuvaa kahvin tuoksua. Mieheni aamuterveiset minulle <3 Tupa on hiljainen, seuranani vain harmaaraidallinen Sulo kissa, joka hyrrää jaloissani. Aamuja on yleisimmin minulla kahdenlaisia, niitä, jolloin haluaisi vaan vetää peiton korviin ja jatkaa unta, sekä sellaisia, että olo on verkkainen, kotoisa ja unisen uteliaana sanon aamulle käsipäivää. Tämä aamu kuuluu jälkimmäisiin. Hyvä niin.

Viimeksi mainitsin, että tällä kerralla puhun hieman siitä, mitä asioita on hyvä muistaa, kun ollaan tekemisissä henkimaailman kanssa.
 Maadoitu. Suojaudu. Puhdistaudu.
Siinä on kolme tärkeää asiaa, mitkä tahtovat aivan liian usein itselläni ainakin unohtua. Tässä on mielestäni yksi hyvä linkki aiheeseen
http://www.valonpolku.com/suojaus-ja-puhdistautuminen/
Itse huomaan vaistonvaraisesti maadoittuvani, kun kosketan luonnon materiaaleja, kävelen paljain jaloin, menen metsään, nojaan puuhun. Keho antaa viestejä, jotka ovat parhaaksemme.Täytyy vain pysähtyä ja kuunnella. Maadoittumisen ei tarvitse olla jalat ristissä istumista, vaan hyvä tapa maadoittua on esimerkiksi puutarhatyöt ja marjametsä.

Puhdistautuminen on myös tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta. Energiakenttäämme tarttuu ympäriltämme monenlaisia, raskaita ja negatiivisiakin energioita ja alempia värähtelyitä. Elementit ovat hyviä apuja puhdistautimisessa. Vesi on hyvä, puhdistava elementti. Senkään ei tarvitse olla sen kummallisempi asia, kuin suihkussa käydessä visualisointi, miten nämä raskaat energiat valuvat pesuveden mukana viemäristä alas :)

Suojautuminen on tärkeää tehdä puhdistautumisen jälkeen. Ympärillämme on paljon ihmisiä ja itse puhunkin usein energiasyöpöistä, kun oikein on uupunut jonkun ihmisen kohtaamisesta. Yksinkertaisinta on ehkä pyytää aamulla Pyhän Hengen suojausta. Linkissä on myös lisää aiheesta.

Me kaikki koostumme energiasta ja meistä jää energiajälki. Olemme alttiita energoiden vaikutuksille. Siksi näistä asioista mainitsen :) Tiedoissa saattaa olla puutteita, mutta pyrin kirjoittamaan tänne vain ja ainoastaan sitä, mistä olen täysin varma.

Jotkut voivat ajatella asioista eri tavalla. Ei se mitään. Jokaisella on oma, vapaa tahto. :) Minä ajattelen asioista näin.

Palaan ajassa hiukan taaksepäin erääseen kesään jonkin aikaa sitten. Mieheni oli lähdössä lasten kanssa mummolaan, että saan levähtää. Olin pitkälläni makuuhuoneen sängyllä, kun yhtäkkiä sängyn vierssä olevat lastenvaunut ampaisivat itsestään liikkeelle! En ollut koskaan nähnyt vastaavaa ja rynnin salamana ottamaan lastenvaunut kiinni, ennenkuin ne osuivat seinään. Silloin pelästyin oikeasti ja juoksin mieheni luo ja änkytin lähteväni mukaan mummolaan. Siinä puimme matkalla tapahtunutta, eikä mitään järkevää selitystä löytynyt. Sen jälkeen olen pitänyt vaunuissa yleensä jarrun päällä, kun olen ollut yksin kotona :D

Toinen tapahtuma, joka tuntuu tänä päivänäki todella omituiselta tapahtui tässä hiljattain. Olin talomme olohuoneessa, kun lastenhuoneeseen katsoessani kohtalaisen painava nukke lensi lelukorista keskelle lattiaa. En säikähtänyt, olin niin puulla päähän lyöty. Piti oikein käydä katsomassa nukkea läheltä.Siinä se tollotti minua, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Tunsin itseni tyhmäksi, mutta suljin lastenhuoneen oven perässäni..Asiaan voi vain todeta laulun sanoin "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa"...

Mitä ajatuksia kirjoitukseni herätti sinussa, lukija? Minulle saa laittaa yv:tä tai soittaa tai kommentoida näihin postauksiin :)

Kirjoittamisen saralla on ollut aika lastenlaulu painotteista viimeaikoina. Ikävöin raameista vapaita rivejä, vaikka lapset ovatkin aivan kertakaikkisen ihania ja inspiroivia, sekä projekti lastenlaulujen parissa on ollut todella valaiseva ja uusikin kokemus <3 Kynäni kuitenkin huokaa kaipaustaan elämän kivuista kertoville riveille. Se haluaa tanssia varjojen terävässä tummassa ja leijua onnen hauraan valon pinnalla. Kaipaan kirjoittamisen kahlitsematonta vapautta. Sitä, että sydän piirtää tunteiden karttaa paperille, sitä, kun melodia kouraisee syvältä ja tuntuu, että on kunnia saada piirtää sille sanojen kasvot.

Aamun valo polvillensa
nousee hiljaa metsän taas
kuusten kyyneleinen kansa
pisaroita oksillaan

aamu niin kuin pieni lapsi
puhtoinen on puvussaan
kulkee kesä kauemmaksi
usva näin käy kertomaan

syksyn laulu saattajalleen
kaihoisa ja alaston
kuuli kesän viimesäteet
kuiskeen, lähdettävä on

kylmän hallan käsivarret
aallon keinun kohmettaa
kaisla kauniit riite varret
syksyn sormiin ojentaa

kuulet alla askeleiden
itkun sateen särkyvän
puki ylle pisaroiden
kylmä puvun pettävän

kulkee syksy koruinensa
talven eteen hiljalleen
talvi huurre hiuksillensa
laskee lumiseppeleen

Erästä osuvaa lausetta lainaten;
Tärkeintä ei ole se, että tekee sitä mitä pitää
vaan pitää siitä, mitä tekee...Mikä TOTUUS! Ah!

Pauliina

Kuva Helena Soranta

Joka ilta kun lamppu sammuu...

kuva Mira Haukipuro

 Hetki on taas vierähtänyt siitä, kun edellisen kerran kirjoittelin teille Willa harmajan kuulumisia :)
Nyt on taas rauhallista meidän tuvassa ja minä nappasin koneen syliin ja rupesin naputtelemaan teille uutta postausta. Olen ollut tosi iloinen, kun olen huomannut blogini kävijä määrän! :O Ihana huomata, että luette kirjoituksiani, nöyrä kiitos teille <3

Oikein harmitti, kun huomasin, ettei minulla ollut kuvaa minun eräästä todella rakkaasta huonekalusta, josta ajattelin muutaman rivin teille kirjoittaa. Puhun siis Willa harmajan pirtin jykevästä 209 vuotiaasta arkku kaunottaresta. Laitan kuvan myöhemmin jonkin toisen postaukseni yhteyteen. Tuo arkku valloitti minun kuluneelle kauneudelle sykkivän sydämeni samantien kun näin sen kirpputorilla. Puoli vuotta haaveilin tuota arkkua meidän pirttiin. Jotenkin vain tiesin, että se on meidän <3 Hinta oli korkea, mutta puolen vuoden odottaminen kannatti.Saimme arkun suhteellisen edullisesti lopulta ostettua ja tuo vanha kaunotar sai uuden kodin Willa harmajan suojista <3 Arkku on todella massiivinen. Se on tehty erittäin leveästä puusta ja "rouvan" iästä kertoo käsin taotut kauniit, jyhkeät rautahelat. Arkussa on myös suuri avain kyljessä joka lonksahtaa ihanasti avattaessa :D Kylkeen on maalattu koristekuviota ja kunnioitusta herättävä vuosiluku 1807..Ikää arkulta siis löytyy todellakin kolmatta sataa vuotta. Sen verran arkun historiasta tiedän, että se on alunperin ollut suuren ruotsalaisen maalaistalon arkkuna. Epäselvää on, mihin tarkoitukseen sitä on käytetty. Matka-arkuksi tuo on erittäin suuri, vaikka helat kyljessä roikkuvatkin. Voihan olla, että siellä on säilytetty arvotavaraa tai kapioita? Mene tiedä..

Tänään päätin hypätä hieman ajassa eteenpäin ja kertoa teille hiljattain tapahtuneesta asiasta, joka sai minut kovin mietteliääksi.Nyt syksyllä olin eräänä päivänä taas yksin kotosalla. Olin meidän pienemmässä, olohuoneen vieressä sijaitsevassa kamarissamme sängyllä makoilemassa ja minulla oli tietokone sylissäni. Paikalta näkee hyvin myös olohuoneeseen. Kesken koneella olon huomasin sivusilmällä ihan yhtäkkiä, että oviaukossa seisoo joku..Säikähdin ja käänsin katseeni ovelle. Ei ketään. Vain hiljaisesti raksuttava kello ja kummallinen tunne. Hymähdin mielessäni itselleni ja jatkoin kesken jäänyttä selailuani. Meni vain hetki ja taas! Tumma hahmo ilmestyi oviaukkoon ja liikahti. Salamana käänsin päätäni ja hahmo oli poissa. Minulle riitti. Hyppäsin autoon ja suuntasin ystäväni luo päiväkahville. En kyennyt silloin vastaanottamaan enempää. Ymmärsin kuitenkin, että myös näköaistini on herkistymässä henkimaailmaa aistimaan. En pelkää. Joskus kyllä pelästyn kovastikin, mutta se menee ohi nopeasti ja jatkuvassa pelossa minun ei tarvitse elää. Uskon, että näitä asioita avataan pikkuhiljaa. Paljon se kuitenkin herättää kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastausta. Kuka oli tuo hahmo olohuoneessamme? Mitä asiaa hänellä mahtoi olla? Verho mieleni ja näiden kysymysten välillä ei liikahda. Ei ainakaan vielä.

On sattunut paljon. Ja uskon, että paljon tulee vielä tapahtumaan. Haluan elää mieli avoimena ja nauttia elämästä. Paljon on kiitollisuuden aiheita, kun niitä alkaa miettimään.

 Kirjoittamisen saralla on ollut hetken hiljaisempaa. Päätän tänään tarttua kynään, tuhon rakkaaseen ystävään ja antaa mielen tyhjentyä, kuunnella ajan ikuista laulua ja antaa kynän työskennellä tuon ikiaikaisen melodian tahtiin. Hiljaisuus puhuu niin paljon. Kun vain pysähtyy ja kuuntelee. Tässä muutama rivi muistojen laatikoista teille <3

Wanhanajan kylä

Piilukirveet olallaan
kolme miestä metsään käy
peltoja ei sumun läpi näy

Aamu anivarhainen
herättelee kylän sen
karjakotkin työhön ennättäy

Sepän pajan ahjo tuo
hehkun hirsiseiniin luo
kalke kaikuu aamuun hiljaiseen

Vasara on kädessään
nahkaliivi vyötäillään
rauta hehkuva taas muodon saa

Tuvan pienen harmajan
haahlaan keittoastian
piisin viereen nainen ripustaa

Kaski hiljaa höyryää
lehmisavu leviää
tuoksu sen tuo kylään elämää

Korvo saavi nurkassaan
sieltä kahviveden saa
pikkupoika pannuun kurkottaa

Pärekatot tupien
vanha mies tuo raihnainen
piippu suussaan verkkaan tarkastaa

Ämmänlänget harteillaan
vettä torppaan kuljettaa
virsut vanhat aikaa kumartaa

Laiho taipuu pellollaan
vasten hakaa harmajaa
varstat hiljaa työtään odottaa


Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää. Sytytellään tupa täyteen kynttilöitä, kun hämärä laskeutuu, sammutetaan valot ja toivotetaan tunnelma tervetulleeksi...

kuva Mira Haukipuro

Pauliina