Koputuksia kammarista

 Heipparallaa ihanaiset blogini lukijat. :) Arjen touhut ja säpinä taukosivat sen verran, että ehdin tänään kertoa teille rakkaan Willa harmajamme viimeaikaisista yliluonnollisista ja selittämättömistä tapahtumista. Minulla oli myöskin ollut jotenkin tosi pitkä tauko aistimisessa, kanavat olivat tavanomaista enemmän kiinni, koska elämäntilanteeseeni tuli hiukan stressiä, joka onneksi on sittemmin jo hellittänyt. Nyt minulla on ollut taas aikaa rauhoittua hieman, meditoida ja kuunnella itseäni. Ja kuin itsestään tämän oman mielen rauhoittumisen ja hektisyyden hiljenemisen myötä olen taas alkanut pikkuhiljaa aistimaan asioita. Se on kyllä jotenkin jännä, kun nämä tapahtumat eivät todellakaan tule sillä tavalla, että odottaisin jännittyneenä jotain erikoista tapahtuvaksi, ehei! Ne tulevat yleensä tilanteissa, joissa olen ihan muissa mietteissä ja touhuan jotain ihan arkisia asioita. Silloin voi yhtäkkiä aistia aivan randomisti jotain kesken kaiken. Tilanteet siis tulevat minulle lähes joka kerta puskista.

Sen pitemmittä puheitta palataampa muistelemaan erästä tapahtumaa. Touhuilin vastikään olohuoneessa töitäni, kun yhtäkkiä toimeni keskeytti talon uudesta päädystä kuuluva ääni. Joku tai jokin koputti seinään. Kop kop kop kop...Nostin päätäni ja odotin, josko ääni jatkuisi. Kaikkialla vallitsi kuitenkin hiljaisuus. Ääntäkään ei kuulunut. Puntaroin mielessäni asiaa. Tikka se ei ollut. Ääni kuului ihan selkeästi sisätiloista ja suhteellisen läheltä. Varsinaista paikallistamista on kuitenkaan erittäin vaikea tehdä. Ääni saattoi tulla joko lasten- tai kodinhoitohuoneesta. Se oli hyvin samankaltainen ääni, mikä lähtee, kun koputat vaikka kaapin oveen tai seinään. Unohdin asian lähes kokonaan, kunnes eräänä päivänä tyttäreni tuli yhtäkkiä vessasta ja sanoi, että mikä on tuo kummallinen koputus, minkä hän kuuli tulevan jostain ihan läheltä. Minä olin silloin keittiössä, enkä kuitenkaan ollut kuullut mitään. En oikein osannut vastata tyttärelleni. Jäin kuitenkin miettimään näiden kahden tapahtuman samankaltaisuutta.Poissuljin myös sen mahdollisuuden, että ääni tulisi ullakolta. Jos ääni olisi tullut sieltä, se olisi ollut paljon vaimeampi. Eilen tilanne kuitenkin toistui. Tyttäreni ja hänen kaverinsa tulivat kesken leikkien ihmettelemään minulle, että mikä ihme tuo koputus taas oikein on. Tälläkään kertaa minä en ollut kuullut yhtikäs mitään. :O Minkäänlaista järkevää selitystä tälle tapahtumalle ei meistä kukaan ole löytänyt. Mikään ulkoa kuuluva napse tai vastaava se ei kuitenkaan ole. Sellaisen erottaisi ja tunnistaisi. Tässä koputuksessa on kuitenkin jotain hyvin omituista ja miksi se kuuluu vain jonkun korviin, eikä kaikkien lähietäisyydellä olleiden korviin. Hmmm?

Hiukan sisustusta

 Tästä pääsemmekin seuraavaan tapahtumaan. Willa harmajassa oli rauhallinen aamu. Mieheni oli lähtenyt viemään lapsia hoitoon ja oli ottanut vanhimman tyttäremme myös kyytiin ja vei hänet kouluun. Minulla oli hetki aikaa venytellä peiton alla. Yhtäkkiä kuulin, kuinka ulko-ovemme kahva painui alas ja ovi avattiin. Ihmettelin, miten mieheni palasi jo, enkä ollut kuullut edes auton ääntä, mikä yleensä kuuluu selvästi sisälle saakka, kun joku ajaa pihaan. Odotin, että mieheni avaisi myös sisäeteisen oven ja tulisi pirttiin. Minulla oli silloin hänelle muutoinkin asiaa, joten ihmettelin kun hän ei tullutkaan sisälle. Ajattelin hänen kuitenkin pyörähtäneen ovelta hakemaan liiteristä halkosylillistä tai menneen käymään koirahäkeillä, mikä hänellä oli usein tapana. Tartuin puhelimeen ja aloin lukea sähköposteja ja unohdin koko asian. Lopulta nousin ylös ja laahustin kahvinkeitintä kohti. Yhtäkkiä kuitenkin pysähdyin. Ulko-ovi oli sepposen selällään ja mieleeni jysähti,ettei kukaan koskaan lopulta tullutkaan sisälle. Kävin sulkemassa avonaisen oven ja kurkistin ikkunasta ulos, eikä autoamme näkynyt pihassa. Mitä ihmettä? Soitin miehelleni ja kysyin, missä hän oli. Töissä, kuului vastaus. Olin äimänkäkenä. Joku oli käynyt ilmi selvästi avaamassa ulko.oven minun vielä pötkötellessä sängyssä. Eikä paikalla ollut silloin minun lisäkseni ristin sielua.. Täytyy myöntää, että silloin kulki selkää pitkin kylmiä väreitä..

Sitten viimeisimpään, viimeöiseen tapahtumaan. Ilmestyikö minulle yöllinen jalkaani takertuja vai mitä ihmettä minä näin? Olin yöllä lämmittämässä maitopulloa meidän pikkuneidille. Kello oli jossain kahden ja kolmen välillä ja odotin kärsimättömänä mikron kilahdusta. Lopulta mikro piippasi ja sieppasin pullon ja ruuvasin tuttiosan paikalleen. Pyörähdin ja lähdin kävelemään makuuhuonetta kohti. Olin juuri astunut keittiön uunin kulman takaa olohuoneeseen kun säikähdin ihan totaalisesti. Minua vastaan liukui jokin läpinäkyvä olento, joka siinä samassa katosi. Vetäisin kiivaasti henkeä ja sydämeni takoi hullun lailla. Minä harvoin säikähdän mitään niin perinpohjaisesti. En ollut osannut tippaakaan odottaa mitään tällaista. Tilanne meni todella nopeasti ohi, enkä kerinnyt nähdä, kuka tai mikä tuo vastaani liukunut olento oli. Ravistauduin irti säikähdyksestä, vein maitopullon tyttärelleni ja painoin pään tyynyyn. Sain nukkua yöni rauhassa, mutta sen verran yöllinen tapahtuma mietitytti, että päätin kirjoittaa tänään siitä blogiini. Harvoin aistin silmillä yhtä selkeästi mitään. Todella, todella harvoin.

Aika tarkalleen tuossa kohdalla, missä koiramme makaa, yöllinen aave liukui minua vastaan. Hyr!

Nyt on tämä blogiteksti taputeltu ja jäämme jännityksellä odottamaan, mitä kaikkea elämä eteemme tuo. Kuitenkin haluan korostaa sitä, että henkimaailman kanssa kun ollaan tekemisissä, on tärkeää muistaa, että se ei ole viihdettä, vaan kysymys on oikeasti mm sieluista, jotka eivät ole syystä tai toisesta päässeet etenemään valoon, vaan ovat jääneet ns välitilaan. Itse ajattelen, että aina kun mahdollista, on hyvä auttaa näitä sieluja kohti valoa.

Me toivottelemme Matami koiran kanssa teille täältä mökistämme oikein ihanaa ja aurinkoista helmikuun päivää <3
Pukeudutaan lämpimästi ja kietoudutaan villaisiin kaulaliinoihin ja pistetään nenämme kirpakkaan pakkaseen ja kuunnellaan, kuinka askeleet narskuvat ja katsellaan kimmeltäviä, kuuraisia puita :)

Pauliina