tiistai 31. heinäkuuta 2018

Heinäkuun Bette box 2018



Heinäkuu on viimeisessä päivässään menossa, mutta vielä ehditään katsoa, mitä tarjosi tämän kuun on the road- teemainen Bette boxi tilaajilleen. Itse en lukeudu vielä pitkäaikaistilaajiin, eli yli vuoden tilanneisiin ja se aina jonkin verran vaikuttaa boxien sisältöön. Pitkäaikaistilaajilla on yleensä jonkin verran monipuolisempi ja väittäisin, että näin myös arvokkaampikin boxi. Sitkeästi kun tilaan, niin minustakin tulee pitkäaikaistilaaja ja pääsen nauttimaan sen mukanaan tuomista eduista. Mutta availlaampas nyt boxia ja katsotaan, mitä sieltä löytyikään..


Tältä näytti boxi ennen sinetin avaamista.
 Boxi näytti avaamisen jälkeen siltä, että pieni pettymys tuli...Ensivilkaisulla sieltä löytyy hammasharjaa ja pienehköjä tuotteita, ainakin yhdeksi täysikokoiseksi tuotteeksi on valikoitunut markettikamaa...Tjaahas...Kurkataampas lähemmin.


On the road on tosiaan nyt heinäkuun teemana, joten sen puitteissa ymmärrän matkakokoiset pakkaukset, mutta samantyyppisiä juttuja saa ilmaisnäytteinä mm. messuilta ja kosmetiikkaosastoilta, joten nyt kyllä hieman odottelisin elokuun boxilta enemmän. Kesäkuun boxihan oli tosi kiva.
Alla olevasta kuvasta näkyy tuotteiden tarkemmat selosteet ja tiedot. Tällainen lappunen on joka boxissa mukana.


Nivea dry fresh roll-on antiperspirantti ovh. n.2,45 € / 50ml

Tämä nivean uutuusdödö oli yksi boxin täysikokoisista tuotteista ja tosiaan markettikamaa. Sen lisäksi ihmetystä aiheuttaa tämän tuotteen osalta se, että viime boxi sisälsi myös deodorantin, joten ei mielellään peräkkäisiin boxeihin näin samankaltaisia tuotteita, se on minun mielipiteeni. Tuoksu tässä dödössä oli ihanan vihreä, raikas ja ei kuitenkaan se perus nivea. Miellyttävä yllätys tuoksunsa puolesta. Sen verran testasin tuotetta, että se piti koko päivän kyllä. Muutoin en käytä dödöjä, joissa on alumiinia. Tyttäreni halusi tuotteen, joten käyttöön meni hänelle kuitenkin.




Biore limited edition puhdistusliuska näyte 1kpl

Tällainen liuska oli ihan tervetullut testiin. Joskus käytän nivean vastaavia. Oli kyllä tehokas lappunen. Irtosi nenästä kaikki "kökkö" pois ja oli freesi nokka tän jälkeen. Tosi toimiva tuote.

Fendurex hammasystävällinen urheilujuomajauhe näyte

Pyrin siihen, että pistän nykyään suusta alas mahdollisimman puhdasta ja luonnonmukaista ravintoa, joten tämä pussi jäi minulta kokonaan käyttämättä. Sanotaan kyllä, että ei sisällä keinotekoisia lisä ja väriaineita eikä makuaineita. Mutta olen silti skeptinen. Tuollapa se odottelee käyttöä. Täytyy antaa se jollekin.


 Happy smile adults manual hiilikuitu hammasharja Ovh n.3,50 €/kpl

Tässä hammasharjassa harjakset ovat luonnostaan antibakteeriset ja oli todellinen yllätys, miten ihanan perhmeältä harja tuntuu suussa. Paras hammasharja, mitä minulla on manuaalisia harjoja ollut. Syrjäytti kyllä kerralla mun perusharjan. Arjessa käytän sähköhammasharjaa, mutta tää on kyllä ihan tosi hyvä siinä rinnalla! Lupaa pitää värjäymiä keräävät bakteerit loitolla. On ollut mulla sen verran vähän aikaa käytössä, että vaikeaa sanoa varsinaisesti vielä tehosta mitään. Jatkan kuitenkin kokeilua mielenkiinnolla.

Schwarzkopf bc scalp genesis syväpuhdistava shampoo 30 ml ovh.n.19,50€/200ml

Tämä näytekokoinen shampoo on kätevä kaveri reissussa. Sisältää mm. B13- vitamiinin johdannaisia ja lupaa puhdistaa hiukset perusteellisesti mm. muotoilutuotteiden jäämistä. Tuoksu oli kivahko, koostumus geelimäinen ja aavistuksen hankala levittää. Toimi perus shampoona ihan ok, mutta en kyllä huomannut mitenkään erityisesti eroa normaaliin shampooseen.



Korres olympus tea 3in1 puhdistusemulsio 16 ml Ovh.n. 27€/200ml

Tuote sisältää 96,2% luonnollisia ainesosia, mikä oli miellyttävä yllätys. Tuoksu ja koostumus olivat todella ihanat. Meikin kyllä puhdisti ihan normaalisti, ei mikään super tehokas silmämeikkiin, kelpo kuitenkin. Koko oli vaan taas nyt kyllä tässäkin tuotteessa harmillisen pieni, kun tätäkin korresin tuotetta hehkutettiin etukäteen, niin tässäkö se nyt sit oli...hmmm... Mulla on putsareita kyllä nyt nurkissa aika tavalla, joten toisaalta näytekoko ei haitannut siinä mielessä.


Dermosil nature minttu vartalovoi 200ml Ovh. n. 9.70/200 ml

Blogiani seuranneet tietävätkin, että tämä tuote on minulle omista dermosil shoppailuista tuttu ja erittäin mieluinen tuote. Mulla olikin edellinen tällainen ihanuus just jokin aika sitten loppunut, joten ihan ilahduin, kun tämän boxista löysin. Ja vielä täysikokoisena ja täysin luonnonmukainen tuote saa mut spontaanisti hymyilemään. Nyt on taas koko perheelle mieluinen ja ihanan tuoksuinen sheavoita sisältävä, hyvin imeytyvä vartalovoide. Mää tykkään. Katsotaampa onko ensi boxissa(kin) jokin vartalovoide/kasvovoide/muu rasva, kun niitä on tullut boxeista ihan päntiönään ja olen palautettakin antanut tästä. Mutta toisaalta, kulutustavaraa, niin eiköhän ne tule pikkuhiljaa käytettyä, varsinkin talvella, kun iho kaipaa runsaasti kosteutusta.


Sellaisia juttuja löytyi boxista heinäkuun osalta. Ei ole enää mahdottoman pitkä aika seuraavaan boxiinkaan, jota odottelen jo kovasti. Boxi on ollut vaihteleva laadultaan ja mielenkiinnolla odotan, mitä jatkossa seuraa. Toisaalta tästä tulee semmosiakin tuotteita, mitä ei muuten tulisi ostettua tai minkä olemassaolosta ei edes tiedä ja ne osoittautuvat arjessa tosi käteviksi. Yllärit on lisäksi ihana asia <3

Jäädään odottamaan seuraavaa boxia ja naatitaan kesästä :D

Kesäterkuin Pauliina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti