lauantai 29. lokakuuta 2016

Halloween special osa 1 - Varjojen talo

Hyinen tuuli puhaltaa vinkuen talojen nurkissa. Ihmiset kääriytyvät kotona viltteihinsä ja sulkevat visusti ovet. Takoissa räiskyvät valkeat koettavat karkoittaa koleutta tuvan nurkista ja vanhojen kakluunien luukut kolahtavat, kun talojen isännät lisäävät halkoja hiillokseen, joka hiipii puun pintaa pitkin, kunnes roihahtavat oranssinkeltaisiksi lieskoiksi ja tulen aavemainen humina täyttää hiljaiset pirtit. On Halloween, vainajien yö.

On tullut aika astua ovesta pimeälle pihamaalle. Tuuli heilauttaa viittani helmoja, kun suuntaan askeleeni kelmeän kuutamon valaisemalle metsäpolulle, jonka ylle utuista kuutamotaivasta vasten kuolleiden puiden oksat kurkottelevat, kuin mustat, kylmät sormet. Kiihdytän askeleitani ja vedän samettiviittani huppua tiukemmin kasvojeni suojaksi. Jossain puiden takana, kylmän suohyhmän yllä huuhkaja katsoo oksaltaan sumuharson repaleiden aavemaista tanssia ja sen ontto huhuilu kimpoilee metsän tummassa uumenissa. Olen melkein perillä. Olen matkalla suureen maalaistaloon, jossa tapahtuu todella outoja ja pelottavia asioita. Tervetuloa kanssani todelliseen taloon, todellisten ihmisten kotiin, tapahtumien äärelle, jotka ovat piinanneet talon entisiä ja nykyisiä asukkaita. Olen jopa itsekin päässyt osalliseksi joistain näistä tapahtumista.

Talon emäntä odottaa meitä jo verannalla kädessään öljylyhty, joka tuikkii hentoa valoa pimeään yöhön. Emäntä avaa meille raskaan oven, lämpö tulvahtaa meitä vastaan. Talikynttilät lampeteissaan luovat valoa ja varjoja pitkille käytäville. Meidät johdatetaan vanhaan ruokasaliin takan lämpöön. Asetumme pehmoisille lampaantaljoille istumaan ja meille ojennetaan höyryävät teemukit, joiden ympärillä lämmittelemme viluisia sormiamme. Emäntä istahtaa seuraamme ja verkalleen hän alkaa kertoa heitä piinanneista tapahtumista valtavan talovanhuksen narahdellessa hiljalleen öisen myrskytuulen ulvoessa ikkunoiden takana..

Talossa on tiettävästi niin useat aikuiset kuin lapsetkin tehneet havaintoja yliluonnollisista ilmiöistä.

Talon takkahuone on tila, jossa ihmiset ovat aistineet ahdistavaa tuijottamista ja tässä kyseisessä huoneessa leijuu outo ja aavemainen tunnelma raskaan sakeana. Eräänä iltana talon silloinen isäntä oli ollut pelaamassa ystävänsä kanssa korttia, kun seinän takana olevasta takkahuoneesta oli yhtäkkiä kantautunut selvää kuorsausta. Miehet siitä tilannetta tarkastamaan, että kukas kumma takkahuoneessa oikein kuorsaa. Miesten saavuttua huoneeseen ääni lakkasi ja huone oli aivan  hiljainen ja tyhjä. Paikalla ei ollut ketään, joka olisi voinut kyseisen äänen aiheuttaa. Asia jäi arvoitukseksi. Kuka kumma iltamyöhällä kuorsasi tuossa huoneessa? Siihen miehetkään eivät osaa sanoa vastausta tutkimisestaan huolimatta.

Kyseiseen huoneeseen sijoittuu eräs henkilökohtaisesti kokemani asia. Olimme talon isäntäväen vieraana perheemme kanssa. Oli ilta ja kuljin huoneen ohi, mennäkseni käymään vessassa. Takkahuoneen ovella minut valtasi kylmäävä tunne, että minua tuijotetaan todella pistävästi. Kerroin tapahtuneesta isäntäväelle ja siirryimme tuohon tilaan keskustelemaan aistimuksestani. Puhuimme hiljaa ja katselin ympärilleni. Kauhukseni yhtäkkiä huomasin vaalean läpinäkyvän hahmon alkavan muotoutua eteeni kuin tyhjästä. Tilanne oli todella karmiva ja poistuin tilasta lähes välittömästi. Muut eivät kyseisenä hetkenä hahmoa olleet nähneet, enkä minäkään sitä katselemaan jäänyt, sen verran kammottava tuo kokemus oli.

Eräs monista talon tapahtumista sijoittuu erääseen talon hämäristä portaikoista. Eräs mieshenkilö on kertonut, että kerran, kulkiessaan noita portaita alas, hän kuuli takaansa askeleita, jotka seurasivat häntä. Mies oli vilkaissut taakseen, mutta ketään ei näkynyt. Hän kertoo pinkaisseensa juoksuun ja askeleet olivat juosseet perässä, kunnes ne katosivat...Kuka kumma oli tuo kulkija portaikossa ja miksi hän seurasi miestä? Sitä ei tarinamme kerro.

On aika huokaista, oikaista jalat takkatulen lämpöön ja kääriytyä vilttiin ..Teekupponen on tyhjillään pöydällä tuolin vierellä. Olemme nukahtaneet nojatuoleihimme, talon emäntä on poistunut nukkumaan ja vain hiiloksen hehku valaisee muutoin pimeää huonetta.
Lämpimien vilttien alla nukkuessamme emme näe, kuinka käytävän haarakynttelikön talikynttilät yhtäkkiä sammuvat selittämättömästi ja savuvanat kiemurtelevat hitaasti pimeyteen...
 Se, mitä saamme seuraavaksi kuulla, saa niskavillamme nousemaan pystyyn..

Jatkuu seuraavassa postauksessa...
(Kirjoitukseni ovat tositapahtumia. )

Hyytävää Halloweenia kaikille lukijoille toivottelee Willa harmajan emäntä hämyisestä pirtistään <3

4 kommenttia:

  1. Voi että sulla on hyviä kummitusjuttuja! Näitä lukee ihan mielenkiinnolla! Lisää tällaisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 😊 ei muuta kuin tervetuloa mukaan seuraamaan blogiani 😊

      Poista
  2. Hyytävän hyvää tarinointia :)

    P.S. Jouduin jäämään salaiseksi lukijaksi, koska tämä yrittää laittaa esille vain google plussaa, ja minä sitten inhoan sitä.

    VastaaPoista
  3. Veden alla, kiitos 😊 en ole vielä kovin taitava muokkaamaan blogiani ja en osaa tuota kyseistä ominaisuutta muuttaa. Harmittaa. Jos osaat neuvoa, otan ilolla vinkkejä vastaan 😊

    VastaaPoista