Vuodenvaihteen vaeltajat

 Tervehdys pitkästä aikaa täältä willa harmajan pirtistä! Joulu on vietetty ja on tunnelmoitu ja syöty kinkkua ja nautittu oikein urakalla perheen yhteisestä ajasta ja siitä, kun mieskin on ollut lomalla. Nyt olemme kirjaimellisesti uuden kynnyksellä, kun vuosi 2016 on jäämässä historiaan ja uusi vuosi on ovella. Nyt on asioiden loppuunsaattamisen ja uusien alkujen aika. Monenlaista on ehtinyt tapahtua menneenä vuonna ja uuttavuotta otamme ilolla vastaan tänä iltana ystävien ja perheen seurassa.

Loppuvuosi täällä meidän pirtissä on ollut täynnä tapahtumia. Niitä arkisen mukavia, kuin mystisen outojakin. Näistä asioista ajattelin tässä postauksessani nyt teille kertoa. Joulua edeltävänä aikana sattui minulle muutama asia, jotka saivat minut jälleen kerran taas toteamaan, että täällä pikku kodissamme on läsnä jotakin, mikä ei ole tästä maailmasta. Eräänä myöhäisenä iltana menin käymään ulkona, kun muut jo nukkuivat. Suljin pikku eteisemme välioven, avasin ulko-oven ja suljin sen takanani. Kun seisoin portailla, kuului eteisestä omituinen, voimakas ääni, joka kuulosti siltä, kuin joku olisi horjahtanut eteisen puolella ulko-ovea vasten. Säikähdin tietysti tätä rymähdystä ja tuijotin ovea silmät ymmyrkäisinä. Varovasti avasin oven ja kurkistin eteiseen. Oven takana ei kuitenkaan ollut ketään ja kun myöhemmin menin sisälle, kaikki muut nukkuivat sikeässä unessa. Ääni, jonka kuulin, muistutti suoraan sellaista ääntä, kuin ihminen horjahtaisi ovea vasten. Kyseisessä eteisessä olen aiemmin kuullut miehen hymähdyksen, ryminää ja koiramme ovat reagoineet minun eteisessä seistessäni todella voimakkaasti haukkumalla ja murisemalla taakseni, ikäänkuin takanani seisoisi joku. Kun silloin katsoin taakseni, en nähnyt ketään ja koirat rauhoittuivat ja kävivät makuulle. Kuka eteisessämme liikkuu? Jännityksellä jään seuraamaan, mitä tapahtumia saan seuraavaksi todistaa tuossa tilassa.

Toinen, hiukan pelottavan tuntuinen tapahtuma sattui jokin aika sitten yöllä. Hipsin vessaan puolenyön jälkeen. Kun avasin saunatilojen oven ja astuin huoneeseen, havaitsin välittömästi huoneessa leijuvan erittäin voimakkaan partaveden tuoksun. Tuoksu oli sellainen, kun astut huoneeseen, jossa on hiljattain ollut henkilö, jolla on voimakasta partavettä ja tuoksu jää huoneeseen. Mainittakoon sellainen seikka tässä, että mieheni ei käytä partavesiä, eikä edes omista sellaisia. Minulle tuli kummallinen olo, aivan kuin huoneessa edelleen olisi seisonut mies. En kuvailisi tunnetta mitenkään positiiviseksi, vaan olo oli pikemminkin epämiellyttävä ja minut valtasi tunne, että nyt on poistuttava tilasta välittömästi. Pikavauhtia omaan sänkyyn ja peitto korville. Saunatiloihin en enää sinä yönä palannut. Vastaavaa tuoksua ja tunnetta ei ole talossamme aiemmin, eikä nyt sen jälkeenkään tullut vastaan. Oliko kulkija läpikulkumatkalla? Miksi energia tuntui niin negatiivisen ahdistavalta?

 Muutama päivä takaperin, jälleen yöaikaan, minut valtasi oudon levoton olo. Olin jostain syystä täysin varma, että sänkymme vieressä seisoo joku, joka ei ole lihaa ja verta. Yritin rauhoitella itseäni ja tein suojaukset ja maadoitin itseni. Yhtäkkiä tunsin, miten lämpötila sängyn vieressä laski, mikä voi olla yksi merkki henkimaailman läsnäolosta. Yritin karkoittaa ahdistavaa oloa ja sulkea silmät ja saada unta. Olo ei kuitenkaan väistynyt. Hetken kuluttua tunsin karmaisevan tunteen, kun joku tai jokin kietoi sormet ranteeni ympärille ja muutama sekunti tuosta kasvojani kosketettiin. Mielessäni hoin mantraa, jota käytän tämän tyyppisissä tilanteissa; "Minua saa lähestyä ainoastaan Korkeimman voiman, valon ja rakkauden kautta". Käänsin selkäni ja ryömin mieheni kainaloon. Hiljalleen epämiellyttävä tunne kaikkosi ja olin nukahtanut. Tällaisia asioita minulle tapahtuu aika usein. Välillä tunne läsnäolevasta hengestä on positiivinen ja hyväntahtoinen, välillä tulee vastaan myös näitä vähemmän positiivisia energioita. Joulunaikaan olen myös mieheni kanssa usempaan otteeseen ihmetellyt, miksi joulukuusestamme lentää palloja itsestään alas ja ne saattavat viskautua kuusesta pitkänkin matkan päähän.Olen ripustellut palloja takaisin oksille, mutta nytkin, kun katson lattialle, lasken neljä palloa olevan ihan muualla, kuin kuusessa, eivätkä lapset ole edes kotona :D Tästä minulla on tullut kuitenkin on paljon positiivisempi, jopa hiukan humoristinen fiilis. Jollakin on hauskaa, myös minulla :D

Tällaisia tunnelmia meidän pirtistä tällä kertaa. Tänä iltana otetaan vastaan vuosi 2017. Haluan toivottaa blogini lukijoille riemukasta ja turvallista uuttavuotta 2017!!
Uusi vuosi, uudet kujeet.
Pysykää taajuuksilla. :)

Pauliina

Pihamaan vaeltaja ja sananen selvätuntoisuudestani

 Tänään ajattelin kertoa teille siitä, miten itse koen selvätuntoisuuteni ja mitä se minulle on. Vuosien mittaan olen pikkuhiljaa oppinut ja opetellut sitä, mitä on olla selvätuntoinen. Alussa tietysti ihmetytti kovastikin, miksi ihollani tuntuu jatkuvasti erikoisia tuntemuksia, joille ei löydy mitään syytä. Tuntemukset ovat kihelmöintiä, väreilyä, kuumotusta, kosketusta, kipuakin joskus, vaikka harvoin. Todella monenlaista siis.Hiljalleen erinäisten asioitten kautta aloin ymmärtää näitä tuntemuksia ja löysin tietoa selvätuntoisuudesta. Olen myös huomannut, että jollain tasolla myös vain "tiedän" asioita. Esimerkkinä tilanteet, joissa joku kertoo minulle kotonaan tapahtuvista yliluonnollisista asioista, minulle saattaa nousta päähäni selkeä kuva tästä hengestä, ulkonäöstä ja siitä, millainen luonne hän on ollut. Todella vaikeaa selittää, mitä tarkalleenottaen tarkoitan. Ylivoimaisesti vaikeinta on ollut kuitenkin oppia luottamaan intuitioon ja niihin ensimmäisiin kolmeen sekuntiin, jolloin intuitio toimii puhtaimmillaan, ennenkuin oma pää siihen puuttuu. Olen myös oppinut sen, miten paljon tässä asiassa pitää siivota pois omia, jostain kumpuavia ajatuksia nin, että vain puhdas, intuitiivinen "tieto" jää. Ihminen on hyvin taipuvainen tarjoamaan vastauksia, pohjautuen mm. omiin kokemusmaailmoihin. Erehtymisen mahdollisuus on siis aina olemassa. Jos joku asia pitäisi sanoa, mistä erottaa henkisen "näkemisen" totuuden ja oman pään tuotoksen, on minulle ollut se, että tieto tulee ihan randomisti, eikä yksinkertaisesti käsitä, mitä sillä edes halutaan sanoa ja nämä voivat tuntua itsellekin oudoilta ja kummallisilta asioilta. Henkimaailma ei valikoi, mitä tietoa minun olisi luontevaa välittää tai "kuulla". Se tunne, että mistä ihmeestä tuokin tuli. Sieltä tulee, mitä on tullakseen ja tämä voi olla joskus yllättävääkin.
 Selvänäkemistä on monenlaista. Itselläni hallitsevin muoto on juurikin tuo selvätuntoisuus. Siihen kuuluu myös tuo joidenkin asioiden "tietäminen" jollain käsittämättömällä tasolla ja jatkuvaa opettelua on ottaa tieto mahdollisimman puhtaana vastaan, ottamattta mitään pois ja lisäämättä yhtään mitään. Haaste on myös se, että mitä minä näillä tiedoilla teen. Joskus siihen ei saa minkäänlaista vastausta. En useinkaan ymmärrä, mistä ja miksi joku asia annettiin, enkä tiedä, mihin sitä tarvitsen. Tätä se minulle välillä on.

 Jos hieman kerron, miten selvätuntoisuus näkyy ihan arjessani, niin se voi olla esimerkiksi kotona nukkumaan mennessä tuntemukset iholla. Yleisimmin vasemmalla puolella kehoa, minkä olen ajatellut selittyvän sillä, että vasen puoli vastaanottaa ja oikea ojentaa. Saatan tuntea iholla väreilyä, kuumotusta, jopa sellaista tunnetta, kuin joku hengittäisi ihoani vasten. Tavallista on myös tunne siitä, että joku koskettaa, pitää kiinni tai tarttuu kädestä. Usein tuntemukset sijoittuva myös kavojen alueelle, jolloin iho saattaa tuntua tuolla alueella todella lämpimältä ja punoittaa. Minulla on ollut myös muutamia kipu kokemuksia. Näistä kokemuksista kerron myöhemmin lisää toisessa postauksessani.Saatan myös miehelleni sanoa, että nyt on taas ollut päivä, että kokoajan on joku iholla ja esimerkiksi julkisissa tiloissa saatan mainita, että huhhuh, miten voimakasta energiaa on liikkeellä. Myös mennessäni melkein mihin tahansa rakennukseen, aistin herkästi paikat, joihin on pakkautunut energiaa. Usein myös aistin ihollani energioita ollessani käymässä jonkun luona. Se, mainitsenko näistä asioista asukkaalle itselleen, on aina puntarissa. Vastuu näistäkin asioissa on moninainen ja suuri.

Lupaamastani enkeliavusta kertomisenkin ajattelin siirtää omaksi postauksekseen, etteivät asiat mene suloisesti sekaisin :D Olen kirjoittaja, joka ei paljoa suunnittele kirjoituksiaan etukäteen ja tilanne elää kirjoittaessa kokoajan.

Mainittakoon myös sellainen seikka, että minulla on myös suhteellisen paljon selväkuuloisuuden kokemuksia. Myös henkisillä silmillä näkemistä jonkin verran, mutta koen, että näkö ei minulla ole se hallitsevin kanava. Yleensä jokin näistä kanavista on hallitsevana, vaikka jonkin verran voi informaatiota tulla myös muiden kanavien kautta.

Hypätäämpä kurkistamaan, mitä erään ystäväni kotona tapahtui tässä syksyllä eräänä iltana. Heillä oli saunailta ja ulkosauna oli lämmitetty. Ystäväni meni saunalle edeltä ja odotti miehensä tulevan hänen perässään pian. Hetken päästä hän oli saunan ikkunasta katsonut, että hänen miehensä kävelee saunalle päin talon kulmalta. Ystäväni ihmetteli, miksi mies jäi saunan ulkopuolelle, eikä tullut sisälle. Hän meni hetken perästä kurkistamaan ulos, että mihin mies jäi. Hänen suureksi yllätyksekseen saunan edusta oli kuitenkin tyhjä, eikä pihamaalla näkynyt ristinsielua. Ystäväni vannoi nähneensä selkeästi ihmishahmon kulkeneen talon ikkunan ohi saunaa kohti aiemmin.Meni jonkin aikaa, kun ystäväni mies oli tullut paikalle ja kertoi, ettei hän ollut pihalla käynyt laisinkaan. Näkikö ystäväni vainajahengen tuona syysiltana kulkevan pihamaallaan? Uskon, että näin on. Myöhemmin saunalla ystäväni miehellä oli ollut erittäin voimakas tunne, että joku kävelee hänen takanaan. Liittyvätkö nämä kaksi asiaa toisiinsa? Itse uskon näin.

Tässä kirjoittaessani minun tyttäreni tuli koulusta ja tekee läksyjään tuossa vieressäni. Täytyy alkaa ruoanlaittoon ja touhuamaan täällä Willa harmajan lieden ääressä. Jännä nähdä, mitä taas rupeaa tapahtumaan täällä meidän mökissä, kun kanavani ovat taas aukeamassa. Muutamia jänniä asioita on jo sattunut, mutta säästän niitä vielä ;D

Jännityksen täyteistä joulunalusaikaa teille kaikille lukijoilleni <3

Willa harmajasta Pauliina

Enkeleitä, onko heitä?- Kielon tarina

 Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,  hän´t ihana enkeli kotihin vie..Lapsi tekee lumienkeleitä. Enkelikello, enkelikiiltokuvia..Enkelitä, onko heitä? Kyllä. On. On enkeleitä. Näissä mietteissä avasin bloggerin tänään ja päätin kirjoittaa teille pitkään mielessäni olleesta tapahtumasta ja kaikesta siitä, mitä enkelit minulle ovat, miten ne ovat vaikuttaneet minun elämääni ja miten enkelit voivat vaikuttaa ihan jokaisen ihmisen elämään. Raamatussakin on lukuisia mainintoja enkelistä. Enkelit ovat kaikille tuttu käsite. Mutta jääkö se sitten siihen? Ovatko enkelit vain jotain, mistä laulamme jouluaikaan kauneimmissa joululauluissa? Ovatko enkelit vain kauniita kuvia ja ajatuksia ja tarinoita? Ehkä jonkun mielestä myös hömppää tai etäinen asia, johon ei uskalleta perehtyä. Monenlaisia suhtautumistapoja on. Itselleni enkelit olivat pitkään juurikin kauniita mielikuvia. Uskoin niiden olemassaoloon myös tuolloin jollain tasolla, mutta en uskaltanut niitä sen enempää ajatella, ettei niistä tulisi minulle itseisarvo syrjäyttämään pois Korkeinta, itse Jumalaa. Nyt olen kuitenkin tajunnut, etteivät nämä kaksi asiaa sulje toisiaan pois. Psalmissakin sanotaan;  "Sillä Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn, varjella sinua kaikilla teilläsi". Enkelit ovat Jumalan palvelijoita ja sanansaattajia. Ei enkeleitä tarvitse vieroksua, vältellä tai oudoksua. Ne ovat. Halusimmepa, tai emme.

Itselleni enkelit ovat tulleet erittäin tärkeiksi ja lähelle pienen poikani ja tyttäreni menehtymisen myötä. Se oli taitekohta. Haluan kovasti kertoa teille kahdesta voimallisesta enkelikokemuksesta, jotka olen saanut kokea, kun minulla on ollut kaikkein vaikeinta ja on tuntunut, että en kertakaikkiaan enää millään jaksa eteenpäin ja minä vain yksinkertaisesti olen ihan hukassa ja yksin.

Kielo tyttäremme menehtyi vatsaani rv 35 toukokuun lopussa v 2013. Alkukesän lämpöisenä päivänä silittelin vatsaani ja ripustelin pyykiä ulos kuivumaan. Olin äärettömän onnellinen. Niin onnellinen, kuin viimeisillään raskaana oleva nainen vain voi olla. Kävin rauhallisella kävelylenkillä taapertaen kuin ankka järjetön virne naamallani. Minusta tulisi jälleen äiti. Olin jo kuukausia tuntenut pikkuiset liikkeet vatsassani ja en voinut lakata kuvittelemasta, miten kohta saisin koskettaa pieniä sormia, katsoa silmiin pienokaista, jota olin kantanut vatsassani nämä kuukaudet. Nähdä pienet varpaat, painaa nenäni vauvan hennon untuvaiseen niskatukkaan, nuuhkia vauvan tuoksua ja kuunnella pikkuruista ätinää. Ottaa syliin, olla tarpeellinen, olla äiti ja rakastaa niin paljon, että vain sydän sen ymmärtää.
Toisin kävi. Illalla istahdin sohvalle ja tajusin, etten ollut tuntenut pikkuruisia liikkeitä koko päivänä. Hätä iski tajuntaan ja jaoin välittömästi huoleni mieheni kanssa. Soitimme lastenhoitajan paikalle ja peittelimme lapset nukkumaan ja suuntasimme kuulaana alkukesän iltana kohden sairaalaa. Koko matkan ajan mielessäni hoin "tapahtukoon Sinun tahtosi." Kuitenkin suurin osa mielestäni piti toivoa yllä ja ajattelin, ettei salama iske samaan paikkaan kahta kertaa. Saavuimme sairaalaan ja meidät otettiin sisään.Pääsin heti käyrille. Mieleeni on painunut lähtemättömästi doplerin tyhjä kohina. Mitään muuta ei kuulunut. Hakivat lääkärin ja ultralaitteen. Käskivät kääntää kylkeä. Lääkäri laski ultralaitteen vatsalleni. Katsoin monitoria. Vain liikkumaton vauva. Siinä, missä oli sydän, ei näkynyt tuttua liikettä. Kohdussani oli enkeli.

Todellisuus iski tajuntaamme lääkärin sanojen myötä; "Valitettavasti täällä ei ole enää elämää." Huusin. Huusin suoraa huutoa. Ei! Ei enää meille, minä en pysty tähän! Minä en jaksa käydä tätä taas läpi.Takerruimme mieheni kanssa toisiimme kuin kaksi hukkuvaa. Meidän vauvamme oli poissa.
Kolmen tuskallisen käynnistyspäivän jälkeen synnytin kauniin tyttövauvan. Tumma, kihara tukka. Kauniit, täydelliset sormet ja varpaat. Silti kaikesta näki tuskallisen selvästi, että hän oli jo poissa. Hän sai nimekseen Kielo. Kielot kukkivat juuri kauneimmillaan kotipihallamme.. Olimme valinneet nimen jo paljon aiemmin, mutta emme tajunneet, että nimellä olisi lopulta näin syvä merkitys. Kun tulimme kotiin, mieheni kävi poimimassa minulle kauniin kimpun hentoja kielonkukkia. Asettelin ne maljakkoon ja valitsin vauvalle arkkuun puettavat vaatteet kimpun viereen.

Muutama kuukausi tämän jälkeen enkelit astuivat mukaan elämääni.
Oli yö, kun heräsin siihen, että mieheni sanoi olonsa olevan todella huono. Hän ei saanut päätään liikutettua ja leuka ei mennyt rintaan, vaikka pyysin häntä koeilemaan. Pää oli hirveän kipeä. Hän pyysi minua soittamaan ambulanssin. Soitin ja menin pihalle ambulanssia odottamaan. Olin käynyt mielessäni läpi vaihtoehtoja ja pelkäsin aivokalvon tulehdusta. Katsoin pimeälle yötaivaalle ja itkien kuiskasin; "Jumala, auta"..Heti tämän jälkeen ilmestyi pimeälle pihamaallemme metrien päähän minusta valtava valo! Valoalue oli useita metrejä korkea ja suunnilleen puolitoista metriä leveä. Katsoin tätä käsittämätöntä näkyä mykistyneenä. Valo hohti. Se hohti kirjaimellisesti, muuttuen välillä kirkkaammaksi, välillä himmeämmäksi. Tein klassisen asian, nipistin itseäni. Valo ei kadonnut. Hieroin silmiäni ja katsoin välillä poispäin. Valo ei kadonnut vieläkään. Hiljalleen, aivan hiljalleen tajusin asian. Edessäni oli enkeli. Katsoin ja katsoin. Kyyneleet virtasivat kasvojani pitkin ja minulle tuli käsittämättömän rauhallinen ja hyvä olla. Tätä tapahtumaa kesti suunnilleen minuutin verran. Sitten, aivan aavistuksenomaisesti, tuo valo hiljalleen himmeni ja lopulta hiipui pos. Pihamaalla oli vain pimeä hiljaisuus ja minä, pyyhkien kyyneleitä kasvoiltani. Ambulanssi tuli ja mieheni pääsi hoitoon. Aivokalvon tulehdusta hänellä ei ollut, vaan aiemmin sattuneesta ulosajosta jääneet niskavammat olivat äityneet todella pahaksi. Tuona hetkenä, tuolla öisellä pihamaalla minut valtasi tunne, että kaikki menee hyvin, eikä miehelläni ja perheellämme ole mitään hätää. Siitä hetkestä olen saanut niin monta kertaa voimia vaikeisiin tilanteisiin. Minä voin sanoa sen ihan satavarmasti. Enkeleitä on olemassa, emmekä me ihmiset ole hetkeäkään yksin. Se, jos mikä, on pomminvarma asia.

 Toinen, äärimmäisen ihana enkeli kokemus oli kerran erittäin vaikeassa elämäntilanteessa, josta ei tuntunut olevan ulospääsyä. Olin tuona aikana käymässä eräänä harmaana päivänä lasteni haudoilla. Minulla oli mukanani seuraa, mutta lopuksi pyysin, että jos saisin hetkeksi jäädä yksin haudalle ja olla omien ajatusteni kanssa. Muut menivät. Minä jäin. Seisoin kahden pienen haudan äärellä ja tunsin olevani niin yksin ja ihan hukassa. Tilanne elämässäni oli sellainen, etten kertakaikkiaan tiennyt, mitä tehdä. Siinä seistessäni tunsin, miten minua tartuttiin olkapäästä. En fyysisillä silmilläni nähnyt mitään, mutta se tunne! Se oli jotain ihan käsittämätöntä. Tunsin, miten vieressäni oli enkeli, joka piti minua olkapäästä kiinni ja se, mikä sai minut itkemään, oli se turvallisuuden ja huolenpidon tunne. Vierelläni oleva enkeli oli valtava. Se oli niin suuri, että en osaa sitä kertoa. Tajusin vain, että nämä olennot pitävät meidänkin pienestä perheestä huolta. Ne ovat valtavan kokoisia ja se rauha, mikä heistä välittyy, on sellaista, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Seisoin siinä, kahden rakkaan lapseni haudalla syyspäivänä ja minun, väsyneen äidin vierellä oli valtava enkeli, joka kertoi sanattomasti minulle, että meidän perhettä kannetaan. Tapahtuma vaikutti koko loppupäivään ja muutti asenteeni enkeleitä kohtaan lopullisesti. Tämän jälkeen teetin kotini seinälle suuren sisustustarran "Täällä vartioivat enkelit" Ja niin he ovat todella tehneet. Meillä ei ole täällä mitään hätää.

Ensi kerralla kirjoitan vähän lisää enkeliasiaa siitä, miten enkeleitä voi pyytää auttamaan ihan arkipäiväisissäkin asioissa. Tähän loppuun haluan liittää runon, jonka olen saanut äidiltäni, kun nuoruuden myrskyt minua riepottelivat. Tämä ei siis tosiaan ole itseni kirjoittama, mutta on ollut minulle erittäin tärkeä runo siitä päivästä asti, kun äiti antoi minulle kortin, jossa tämä runo luki.

Tämän runon myötä toivotan sinulle, rakas lukija, ihanaa iltaa ja enkeleitä <3

Eräänä yönä mies näki unen.
Hän oli kävelemässä rannalla luojan kanssa,
kun taivaalle välähti näkymiä hänen elämästään.
Jokaisessa näkymässä hän huomasi kahdet jalanjäljet hiekassa;
toiset olivat hänen omansa ja toiset Luojan jalanjäljet.

Ennen kuin viimeiset näkymät hänen elämästään tulivat esille,
hän katsoi taakseen jalanjälkiä hiekassa.
Hän huomasi, että monta kertaa matkan varrella oli vain yhdet
jäljet hiekassa. Hän myös huomasi, että jäljet puuttuvat juuri
niinä aikoina, jolloin hänellä oli ollut elämässään kaikkein vaikeinta.
Tämä vaivasi häntä kovasti, joten hän kysyi Luojalta.

"Luoja, kun päätin seurata Sinua sanoit kulkevasi mukanani
joka askeleella. Nyt kuitenkin huomaan, että elämäni
vaikeimpina aikoina hiekassa on vain yhdet jalanjäljet.
En ymmärrä, miksi hylkäsit minut silloin,
kun Sinua eniten tarvitsin".
Luoja vastasi. "Rakas lapseni, rakastan sinua
enkä milloinkaan hylkäisi sinua. Vaikeuksiesi aikoina,
jolloin näit vain yhdet jäljet hiekassa,
minä kannoin sinua." 

Kynttilänvaloa ja kummituksia

 Joulukuu lähestyy hurjaa vauhtia ja se tuo mukanaan willa harmajankin pirttiin lasten jännityksen sekaista iloa ja riemua, kynttilänvalon rauhaisaa tuiketta ja milloin kenenkin huoneesta kantautuvia joululaulujen säveliä..Joulunalusaika on myös sisustajalle ihana inspiraation lähde. Tällä kertaa minut yllätti mieheni ja minun samankaltainen maku sisustuksen suhteen. Kerran tultuani kotiin laulunteko puuhista, pysähdyin ällikällä lyötynä ihastelemaan mieheni kädenjälkeä, taas kerran. Olen nimittäin puhunut useaan otteeseen siitä, ettei meillä ole kunnollista lamppua keittiön pöydän yläpuolella. En ole löytänyt varjostinta, joka olisi meidän näköinen. Mieheni oli saanut oivalluksen ja hakenut luonnosta jäkälän peittämän rouheaakin rouheamman käsivarrenpaksuisen puunkappaleen, jossa on pieni oksanhaara. Hän oli tähän oksanhaaraan laittanut polttimon ja koko komeus on kiinnitetty kattoon vanhasta navetastamme löytyneillä iiiihanan ruostuneilla lehmänperillä,wanhaa kettinkiä siis. Minä sitten rakastan sitä, että esineillä ja sisustus ideoilla on hiukan tarinaa taustallaan. Olen todella tyytyväinen tähän ideaan ja en lakkaa hämmästelemästä sitä, miten samankaltainen maku meillä on mieheni kanssa sisustusideoiden suhteen. Ihan huippu homma. Ja on taatusti uniikki valaisin. :)

Talvikuukaudet ovat tuoneet mukanansa muutakin. Olen nähnyt nimittäin ensimmäisen enneuneni. Hampaiden irtoaminen unessa on vanhan kansan kertoman mukaan enne jonkun kuolemasta. En ollut vastaavia aiemmin nähnyt. Minulla on kuitenkin suhteellisen tuoretta tietoa siitä, että minun pappani ja pappani sisko ovat nähneet enneunia. Ilmeisesti nämä ominaisuudet sitten kulkevat jollain tapaa suvussa. Näin siis eräänä yönä unen, että minua hakattiin niin, että kaikki muut hampaani, paitsi etuhampaat, lensivät suustani ja oikein syljin hampaita pitkin tienpientareita. Minua ei kuitenkaan sattunut laisinkaan, enkä hakkaajan kasvoja nähnyt. Uskomus on, että taaempien hampaiden irtoaminen merkitsee jonkun kaukaisemman ihmisen poismenoa, kun taas etuhampaiden irtoaminen ja siihen liittyvä "kipu" merkitsee lähipiirissä sattuvaa kuolemantapausta. Heti aamulla herätessäni muistin, mitä unta olin nähnyt ja mieleeni jysähti karmea tunne. Sanoinkin miehelleni välittömästi tästä ja totesin, että muutaman päivän sisään joku kuolee, eikä kuolema tule olemaan luonnollinen, koska unessani hampaiden lähtö johtui väkivallasta. Meni muutama päivä ja sain ystävältäni viestin, jossa hän kertoi surullisia uutisia, hänen lähisukulaisensa oli menehtynyt väkivaltaisesti. Tämä oivallus asioiden yhteyden välillä pysäytti minut.Unessani ja itse tapahtumassa oli jotain niin samankaltaista, että polveni menivät veteläksi. Tämä on ominaisuus, jonka jatkumisesta en tiedä, mutta jos enneunista tulee osa elämääni, tiedostan tähän liittyvän suuren vastuun. Kunnioituksella ja nöyryydellä tätä ominaisuutta kannan ja muistan, että toisinaan puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen on kultaa. Tämän asian kuitenkin halusin tuoda julki täällä, on sen verran merkittävä asia ja blogini aihepiiriin vahvasti liittyvä seikka.

Kuva Helena Soranta

 Kuten kerroin aiemmassa postauksessani, lukijoiden tarinat myös jatkuvat. Sain hiljattain yhteydenoton naiselta, joka kertoi minulle kodissaan tapahtuvista yliluonnollisista asioista.Hän kertoo, että he ovat asuneet talossaan vuoden verran ja tuona aikana kokoajan on vahvistunut tunne siitä, etteivät he ole talossa ainoastaan perheen kesken. Se oli alkanut kuiskeena heidän rintamamiestalonsa rappusissa. Nainen oli ollut lajittelemassa pyykejä, kun supina alkoi. Hän oli olettanut, että portaissa on hänen esikoisensa. Portaikossa leikkiminen oli ankarasti kiellettyä, niimpä nainen oli nimeltä huutanut lastaan. Kuiske oli loppunut, mutta pojan ääni olikin kuulunut naisen takaa. Hän oli kysellyt, että mistä asiaa äidillä on. Poika ei siis ollut rappusissa kuiskija. Hänen miehensä oli epäillyt naisen kokemaa, mutta oli joutunut itse seuraavana aamuna hampaita pestessään samaan tilanteeseen. He olivat hiukan selvittäneet talon historiaa, jossa selvisi ainakin sen verran, että heidän talonsa rakentanut mieshenkilö on kuollut kyseiseen taloon. Naisen kerran suihkussa ollessa oli sattunut tapaus, että suihkuhuoneen oveen oli koputettu kuuluvasti. Mies oli ollut vielä saunassa ja kaikki lapset olivat sängyissään untenmailla. Oven takana ei ollut ketään. Sittemmin tämä kotikummitus on äitynyt erittäin ahdistavaksi. Talossa on ahdistavaa tunnelmaa ja asukkaille tulee puristava, ahdistava olo. Kissanhiekka astiat oli kaadettu yhtäkkiä, keskellä yötä kun kaikki nukkuivat, oli vetäisty vessa. Nainen kuvaa hengen olevan erittäin omistushaluinen ja mustasukkainen talosta. Olen antanut perheelle vinkkejä tähän tilanteeseen ja odotankin viestiä jatkosta, miten asiat talossa etenevät. Toivottavasti asia hoituu ja he saavat elää ja asustaa kotiaan rauhassa. Henkimaailmalla ei ole oikeutta tulla häiritsemään kotirauhaa sen enempää, kuin meillä elävilläkään ihmisillä. Nainen kertoi perheensä olleen yhteydessä meedioon, joka käy paikanpäällä puhdistamassa rakennuksen.

Joulukonserttimme lähestyy kovaa vauhtia ja kynä kädessäni olenkin viettänyt aikaa kirjoittaen joulunmakuisia rivejä runon muotoon. Näitä runoja saan sitten konsertti-iltana lausua. Ihanaa muutenkin tämä joulunalusaika. Takkatuli, valkoiset lumihiutaleet ikkunan takana, ikkunoihin ripustetut joulutähdet, ensimmäisten joulutorttujen uunista leijuva tuoksu, villasukat. Nautitaan talvesta ja annetaan sen tunnelman taluttaa meidät lapsuuden mielenmaisemiin <3

Ikkunalla istun , odotan 

joulun kultaisen jo saapuvan 

tienoo peittyy kauniin valkoiseen 

lumivaippaan hiljalleen 

kuusen valot tuikkii hämärään 

tähti latvassa vain yksinään 

askartelin jouluenkelin 

paperista siivin kultaisin 

toisen teen mä vielä kauniimman 

toivon joulun saapuvan 

Isän äidin kuiske hiljainen 

rakkaat tutut äänet askelten 

huoneessani kehtoon pikkuiseen 

Jeesus lapsen seimen teen

aika on taas käydä nukkumaan 

saapuukohan joulu milloinkaan 

vuoteen laidallani istuen 

kädet pienoiset näin ristien 

jospa kauniin jouluenkelin 

nähdä saisin minäkin 

Tähdet taivaan hiljaa laulakaa 

tunnelma ja joulu saapukaa 

syttyi tuike silmiin pienoisen 

saapui joulu kultainen 

hymy , lapsen ilo vallaton 

vihdoin jouluilta tullut on 

Jeesus lapsi hiljaa seimessään 

jouluenkeli tuo vierellään 

sydän täynnä joulun tunnelmaa 

ulkona on valkeaa

Lämpöisen tunnelmallista tulevaa joulukuun alkua toivottelee
Paukku

Hyggeä ja hyvää oloa

 Rauhallista sunnuntaipäivää täältä Willa harmajan pirtistä. On kulunut taas tovi viime postauksestani ja nyt kaiken tämän tohinan keskellä ehdin paneutua taas blogin äärelle. On ollut monenlaista puuhaa ja touhua. Cuulas sai juuri jokin hetki sitten uusimman levyn painosta. Olen niin iloinen, että vihdoin meillä on käsissämme tuore lastenlaulu levy. Tuleva joulukonserttimme pitää myös tiimimme kiireisenä ja valmistelemme 2.12 klo 19.00 haapaveden kirkossa pidettävää konserttiamme kovalla tohinalla. Mukavaa, jännittävää ja myös energiaa vievää, mutta myös energiaa tuovaa puuhastelua on riittänyt viime viikot.

Tämän kaiken keskellä olen huomannut, miten äärimmäisen tärkeää on pitää myös omasta henkisestä hyvinvoinnistaan huolta. Kun olemme tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, kuljemme eri paikoissa ja päiviämme rytmittävät kohtaamiset monissa erilaisissa energioissa elävien ihmisten kanssa, on väistämätöntä, että omaan energiakenttäämme ja auraamme tarttuu näistä kohtaamisista monenlaisia energioita, myös niitä raskaita ja negatiivisia. Itse huomaan omassa olossani tämän usein ärtyneisyytenä, ulosannin negatiivisuutena ja väsymyksenä. Tehokas keino, mikä on itselläni päivittäisessä käytössä, on enkeleiden apu. Pyydän enkeleitä poistamaan energiakentästäni ja aurastani kaikki negatiiviset energiat ja alemmat värähtelyt, minkä jälkeen on tärkeää pyytää enkeleitä myös täyttämään tämä tila kaikella hyvällä, ilolla, tasapainolla, valolla, rakkaudella ja selkeydellä. Mikä sillä hetkellä tuntuukin oikealta. On tärkeää pyytää enkeleitä täyttämään tämä tyhjennetty ja puhdistettu tila hyvällä, koska tyhjä tila täyttyy aina jollakin ja jos emme huomioi tätä, tyhjä tila voi täyttyä energialla, mikä ei ole välttämättä hyvää ja tämä voi johtaa epämiellyttävään  jatkumoon. Tämän pyynnön jälkeen muista aina kiittää enkeleitä avusta.Tämä vahvistaa pyyntöäsi ja on sinun lahjasi enkeleille.

Tästä pääsemmekin siihen, että myös ympärillämme oleva henkimaailma sisältää monenlaisia henkiä. Niin hyviä, kuin pahoja. Itse käytän suojausta, aamuisin pyydän Pyhän hengen suojausta. Näistä asioista olen postannut myös aiemmin. En lakkaa korostamasta; puhdistaudu, suojaudu ja maadoitu. Nämä ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita hyvinvointimme kannalta. Tämä suojaa meitä myös työskennellessämme henkimaailman kanssa. Jos aistin joskus ei toivottuja henkiä olevan läsnä, käytän lausetta: "Minua saa lähestyä ainoastaan Korkeimman voiman, valon ja rakkauden kautta." Tämä suojaa myös meitä negatiivisilta energioilta.

Kuva Helena Soranta

 Törmäsin myös tämän kiireen keskellä sosiaalisessa mediassa hygge- termiin. Artikkeli löytyy googlaamalla "hygge". Totesin olevani juurikin hyggeilijä. Suomentaisin tämän omalla tavallani -olen hetkeen tarttuja ja hetkestä nauttija. Teen asioita, jotka tukevat jaksamistani nykypäivän hektisen ja suorituskeskeisen yhteiskunnan pyörteissä. Hyggeilyn ei tarvitse olla mitään korkealentoisen hienoa. Se voi olla lämmin glögimukillinen kesken tavallisen arkipäivän. Se voi olla hyvä kirja ja kynttilöitä iltahämärässä. Se voi olla metsässä nuotion äärellä vietetty hetki, tai päämäärätön samoilu luonnossa vain ympäristöä aistien ja siitä nauttien. Itse myös meditoin usein ja luen tämänkin osaksi hyggeilyä. Tärkein pointti mielestäni hyggeilyssä kuitenkin on, että hyggeilemme- ILMAN SYYLLISYYTTÄ. Unohdetaan laiska- termit ja ollaan ylpeästi tietoisia siitä, että omasta henkisestäkin hyvinvoinnista huolehtiminen on perusta aivan. kaikelle. muulle! Ihmisen täytyy ensimmäiseksi oppia rakastamaan itseään, jotta kykenisi rakastamaan muita. Lähdetään siitä. Se on hyvä alku. Hyggeillään hyvällä omallatunnolla.

Henkimaailman asioihin ja erääseen mielenkiintoiseen, uuteen asiaan paneudumme ensi kerralla. Myös lukijoiden kokemukset jatkuvat. Ne ovat osa postailujani ja ne tulevat värittämään blogiani. Olen kuitenkin huomannut, että kovasti haluaisin puhua myös tästä aiheesta, miten ihminen voi pitää huolta itsestään ja omasta henkisestä hyvinvoinnistaan. Niimpä tulen jatkossakin sivuamaan näitä asioita ja elämänkoulun oppilaana itsekin opin kokoajan uusia ja mielenkiintoisia asioita aiheesta.

Mielenkiintoista on ollut myös vuosien saatossa huomata, miten vuotta rytmittävät jaksot, jolloin kanavat ovat välillä todella auki aistimaan henkimaailmaa ja sen läsnäoloa. Välillä kanavat taas eivät ole niin auki ja aistimuksia on vähemmän. Sitten taas jonkin ajan kuluttua huomaa, että taas tapahtuu melkeimpä sarjana selittämättömiä ja mielenkiintoisia asioita. Minulla on nyt jo jonkin aikaa ollut kausi, jolloin kanavat ovat enemmän kiinni. Tiedän, että jonkin ajan kuluttua ne taas aukeavat enemmän. Mutta jotain uutta on kuitenkin ilmennyt kyvyissäni aistia. Siitä lisää ensi kerralla ;)

Ihanaa, lämpöistä aikaa teille rakkaat lukijat. Hymyillään ja hyggeillään.
Annetaan välillä itsellemme hetkeksi lupa ihan vain olla.

Carpe diem <3
Pauliina

Halloween special (päätös)osa 3 - Varjot pitenevät..

 Talvi on laskenut valkean huntunsa vanhan, suuren maalaistalon hartioille. Aamu sarastaa kylmänkirpeänä, saaden ikkunoiden pintaa koristavan jäähileen kimaltelemaan auringossa.Tallirengit kantavat höyryäviä ämpäreitä pihan poikki ja jossain hirnahtaa hevonen. Vanha talo on herännyt uuteen aamuun.

Ennen kotimatkaamme saamme vielä istahtaa takan räiskyvän valkean ääreen hetkiseksi. Talon emäntä tarjoaa meille vahvaa, kuumaa kahvia emalimukeista ja istahtaa seuraamme. Hiljennymme kuuntelemaan emännän kertomusta talon viimeisen vuoden aikaisista tapahtumista.

 Kuka tuo vanhan talon outo kulkija onkaan, ei hän ole jättänyt toimiaan, päinvastoin. Talon nykyinen isäntäväki on saanut olla todistamassa mitä oudoimpia tapahtumia noiden vanhojen seinien sisäpuolella. Ehkä yhteen oudoimmista ja seilittämättömimmistä tapahtumista kuuluu se, kun talon emäntä kertoo, kuinka hänen tapaansa kuuluu illan hämärtyessä lukita talon tiettyjen sisätilojen ovet, mutta suureksi hämmästyksekseen emäntä oli huomannut aamulla kuitenkin näiden ovien olevan auki. Kukaan talonväestä ei kertomansa mukaan näitä ovia ollut aukaissut. Tämä hämmästyttävä tapahtuma on sattunut useampia kertoja, eikä mitään järkeenkäypää selitystä asialle ole löytynyt. Liikkuuko vanhan talon käytävillä yöaikaan joku levoton, joka aukoo nuo lukitut ovet?

Kyseisessä talossa on myös niin aiempien, kuin nykyistenkin asukkaiden huomion kiinnittänyt se, että tavarat saattavat vaihtaa täysin selittämättömästi paikkaa. Erään kerran pieni kori oli vaihtanut paikkaa täysin käsittämättömästi huoneesta toiseen. Olin itsekin tuolloin paikalla, joten voin vahvistaa näin todella käyneen. Nykyisen isäntäväen aikaan on sattunut eriskummallinen tapaus, jolloin juomalasit olivat vaihtaneet paikkaa tyystin. Asiaa kysellessään muilta, oli vastus ollut, ettei kukaan ollut laseja siirtänyt, eivätkä he asiasta tienneet yhtään mitään. Henkimaailman toiminta ylittää tässäkin tapauksessa ihmisen käsityskyvyn rajat.

Kerrotaan, että tuossa talossa niin aikuiset, kuin lapsetkin ovat kuulleet outoa, klassista musiikkia. Kuuleman mukaan tapahtumaa todistaneet ihmiset eivät ole pystyneet paikantamaan, mistä musiikki tulee, eikä sille ole mitään lähdettä, jolla tapahtuman voisi järjellä selittää.

Talon pihamaalla oli sattunut myös talon emännälle ja hänen äidilleen käsittämätön tapahtuma, johon perheen koira oli myös reagoinut. Matkalta palatessaan naiset olivat pihamaalla seistessään kuulleet lasten naurunremakkaa ja koirakin oli juossut äänen suuntaan, mutta talon pihapiiri olin täysin tyhjä, eikä paikalla ollut yhtään lasta. Toinen naisista oli kiertänyt myös naapurin pihamaalle kurkistamaan, onko siellä lapsia, josko äänet olisivatkin kantautuneet sieltä. Naapurin pihakin oli ollut rauhallinen ja tyhjä. Lapsia ei ollut tiettävästi missään lähettyvillä. Keitä nuo iloiset lapset oikein olivat? Mitä tuolla erikoisella viestillä tuonpuoleisesta haluttiin näille naisille kertoa?

Olemme kuulleet melkoisen pitkän tarinan uskomattomista tapahtumista. Talossa tapahtuu tänäkin päivänä kaikenlaisia, yliluonnollisia ja selittämättömiä asioita. On ollut rikin hajua ilmassa, mikä kertoo usein henkimaailman läsnäolosta, on nähty hahmoja ja kuultu askeleita. Tavarat liikkuvat ja ovet aukeilevat itsestään, tuntuu kylmiä ilmavirtoja..Tätä olen itsekin ollut todistamassa. Keskellä lämpöistä kesää ilma muuttui niin hyytävän kylmäksi, että hampaani löivät loukkua. Lämpötilan selittämätön laskeminen on eräs merkki henkimaailman läsnäolosta.

Meedioonkin on oltu asioiden tiimoilta yhteydessä ja selitystä on hiukan asioille saatu. Talossa on vanhan opettajatar naisen henki, joka on tuima ja hiukan vihamielinenkin. Hän seuraa tiiviisti talon elämää ja tapahtumia, sekä on hyvin tarkka siitä, ketä taloon tulee. Meedio kertoi naisen seisovan usein ulko-oven vieressä ulkona. Talossa on myös pienen tytön henki. Taloa on yritetty puhdistaa ja siunata, mutta tuloksetta. Toimenpiteiden vuoksi paikka rauhoittui hetkeksi, mutta sittemmin selittämättömät tapahtumat ovat saaneet jatkoa ja mitä kaikkea vuodet vielä tuovatkaan tullessaan, jää nähtäväksi.

On aika kiittää lämpimästi talonväkeä vieraanvaraisuudesta ja uskomattomasta matkasta, minkä he ovat kertomuksillaan meille tarjonneet. Hämärä alkaa laskeutua ja sytytämme soihdun pihamaalla jääkylmien hiutaleiden leijaillessa pehmeästi maahan vaimentaen nahkatossujemme askeleet metsäpolulla. Käännymme vielä katsomaan, talon emäntä vilkuttaa portailta, pyyhkäisee käsiään esiliinaan ja poistuu lämpimiin sisätiloihin.

Tumma metsä huokaa ympärillämme ja kuutamon kalpea valo astuu esiin yöpilvien takaa. Metsä jää taaksemme ja tuttu pihapiiri aukeaa eteemme.
Kodin ikkunoista kajastaa valo. Meitä odotetaan. Suljemme oven takanamme ja pakkastuuli huokaa kolkosti peräämme pihan nurkilta..

On aika sulkea tarinoiden kirja ja palata tähän hetkeen. Kiitos kun olitte mukana. Ensi kerralla taas palaamme Willa harmajan pirttiin ja meidän talon askareisiin ja asioihin.

Nyt käsiä palelee ja kylmyys yltää luihin ja ytimiin.
Vedetään isännän villasukat jalkaan ja keitetään tuoksuvaa vanilja teetä ja nautitaan oman tuvan lämmöstä <3

Willa harmajan muori

Halloween special osa 2 - Kalman kuiskauksia..

 Tarinani fiktiivisestä asusta huolimatta haluan painottaa, että jokainen postauksissani kirjoittama yliluonnollinen tapahtuma on todellisten henkilöiden todellisia kokemuksia henkimaailman läsnäolosta. Nämä tapahtumat ovat merkkejä ja viestejä meille siitä, että henkimaailma on todella olemassa ja näitä tarinoita kerrotaan yhä ja ne kulkevat suusta suuhun säilyen perimätietona sukupolvelta toiselle. On tullut jälleen aika raottaa tummaa, salaperäistä verhoa tämän ja tuonpuoleisen maailman välillä  ja antaa hahmot ja ääni niille ihmisille, jotka ovat kokeneet todeksi nämä seuraavaksi kirjoittamani tapahtumat. Lämmitä itsellesi höyryävä glögi, kääriydy huopaan ja asetu mukavasti. Vanha talo avaa meille jälleen narisevat ovensa...

Ruokasalin ikivanha kaappikello lyö viisi kumeaa lyöntiä. Päivällisaika on käsillä ja kynttilät lepattavat korkeissa hopeakyntteliköissään ruokasalin pitkällä puupöydällä. Eteemme kannetaan höyryävää ankkaa hopeatarjottimella, vuori kullanruskeita paistinperunoita, lisukkeet ja juuri kiviuunista nostettua, tuoretta maalaisleipää. Talon emäntä istuu seuraamme ja alkaa puhua. Kertomus vie meidät tämän suuren maalaistalon ylempään kerrokseen.

Talossa vieraillut mieshenkilö kertoo olleensa eräässä yläkerran huoneista, kun hän oli kuullut oven takana sijaitsevalta käytävältä selviä askeleita. Hieman ihmeissään hän oli kysynyt myöhemmin talon isännältä, oliko yläkerrassa ollut hänen lisäkseen kyseiseen aikaan muitakin. Talon isäntä vastasi yläkerran olleen täysin tyhjä kyseistä vierasta lukuunottamatta. Askeleet olivat selvästi kulkeneet pitkin käytävää, mutta tiettävästi ei ketään elollista olentoa ollut tuolloin noissa tiloissa. Kuka oli tämä käytävän kulkija? Onko jollain eläessään jäänyt jokin asia kesken vai mikä lienee syynä siihen, että joku kulkee noilla käytävillä? Saammeko tähän asiaan vastausta, en tiedä.

Toinen, itse talon emännälle sattunut tapahtuma sijoittuu talon alakerran tiloihin. Oli aamu ja emännällä oli kiire arkisten askareiden toimittamisessa. Hän oli talossa yksin ja touhusi alakerran käytävällä, kun aivan yhtäkkiä hänen eteensä, vähän matkan päähän ilmestyi ehkä noin kymmenvuotias tyttö. Nainen kertoo tapahtuman olleen hyvinkin selkeä. Tytöllä oli pitkät hiukset ja yllään vihreä mekko. Tyttö oli katsonut suoraan kohti. Yhtäkkiä tyttö katosi. Tapahtunutta miettiessään nainen kertoo tytön olleen sen näköinen, kuin olisi halunnut ottaa kontaktia. Tämä tilanne oli siis sattunut keskellä kirkasta päivää naisen ollessa talossa yksin. Kuka kumma oli tuo pieni tyttö. Samaisella käytävällä on aistittu paljon. Näkyy vilahduksia, tummia hahmoja ja kulkija voi nähdä käytävän päässä seisovan naisen hahmon.

Eräästä tapahtumasta talon isäntä kertoi seuraavaa; Hän oli menossa tarinassamme jo aiemmin mainittuun takkahuoneeseen, kun hän oli yhtäkkiä tuntenut, että siinä ovella hänen lävitsensä käveli joku. Tunne oli kuin kylmä ilmavirta. Hetken perästä miehen takana olevan käytävän päässä olevasta keittiöstä oli kuulunut rymähdys ja mies käännähti ja meni katsomaan, mikä metelin aiheutti.Kulkiessaan kohti keittiötä, hänen lävitsensä meni jälleen tuo sama, kylmä ilmavirta. Hänen suureksi hämmästyksekseen keittiöön johtava ovi oli auki, vaikka hetki sitten se oli ollut lukittuna! Keittiössä oli hiljaista ja kaikki oli paikoillaan, eikä mitään näkynyt. Mikä ihme voima oli avannut lukitun oven ja miksi keittiöstä kuuluneelle voimakkaalle äänelle ei löytymyt mitään selitystä?

Havahdumme kaappikellon lyödessä seitsemän onton kumeaa lyöntiään. Kynttilät ovat palaneet lähes loppuun ja emäntä johdattaa meidät portaikkoa yläkerrassa sijaitseviin huoneisiimme.Suljemme kamariemme ovet ja puhallamme sammuksiin yöpöydällämme palavat kynttilät. Kuun valo kajastaa laittialle ja huoneessa kuuluu tasainen hengitys. Kumpikaan meistä ei näe kämmenen painautuvan ikkunaruutuun ja katoavan..

Kauniita unia..


Jatkuu seuraavassa postauksessa.

Pauliina